sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Oho!

Oho! Joulukuu. Miten niin se tuli vähän äkkiä?









































Marraskuukin hujahti silmissä talvea odotellessa, messuillessa ja muuta kiirettä pidellessä. Ei voi kuin vain ihmetellä, miten päivät seuraa toisiaan ja viikot vierähtää tähän vuodenaikaan, jolloin päivänvaloa on tarjolla vain pieni kajo keskellä päivää, kun ollaan kiinni työn touhussa.
Onneksi on keksitty kynttilät ja tunnelmointi, jouluvalot ja hyvät elokuvat :)

Messuilla vierähti marraskuun puolenvälin tietämillä yksi kokonainen viikonloppu.
Kohtaamisia, jälleennäkemisiä, yllätyksiä, tyytyväisiä asiakkaita, löytöretkeilijöitä, ideoita, tunnelmaa, ystävyyttä, jakamista, tulevan suunnittelua, kahvia termarista, suklaata, omia löytöjä.
Pieniä otoksia tunnelmaa...

Väkeä oli liikkeellä ihan hurjasti jälleen. Viikonlopun aikana messuilla kävijöitä kirjattiin yli 36 000 - ihan järjettömän paljon siis!!!
Iloisen messukansan joukossa oli myös blogituttuja liikkeellä. Lappeenrannasta asti matkaan oli lähtenyt Saila. Ihanat tuliaislapaset ovat jo kovassa käytössä, kiitos ihana <3
Elina, Anni ja Hanna, teitäkin oli taas mukava nähdä! Hanna, pikkuleivät olivat taivaallisen ihania, niistä tuolla alempana hiukan enemmän :)


Palataanpas ihan alkuun... perjantaiaamuun.
Ensimmäisenä messuaamuna lähes ekat puotiin pyrähtäjät olivat jo tuttuun tapaan vakkariasiakkaamme Katja ja Taina. Upeat mimmit olivat tällä kertaa varustautuneet perässävedettävillä kapsäkeillä, joihin olikin kieltämättä kätsyä kerätä päivän saalista!
Kapsäkkeihin tulikin täytettä jo heti alkuun meidän kojusta, mutta kun tytöt pyörähtivät vielä myöhemmin meitä moikkaamassa, oli kapsäkit paitsi täynnä, myös osoittautuneet erittäin käteviksi ahtaassa messuvilinässä :)
Katjan ja Tainan messuseikkailuja voit käydä kurkkaamassa täältä ja täältä!











Messupuodin näkymiä! Alhaalla oikealla mun uusi mekko made by Wirberry <3 <3
Mekko istui kuin hansikas, Viipi oli tietty salaa tehnyt sen mulle, vaikkei sitä vielä itsekään tiennyt silloin! 
Love at first sight!!



Ihanat, suussasulavat lämpimäiset, jotka Maitolaiturin Kyllikkien Hanna toi tullessaan. Ihan meitä varten... Kiitos Hanna, nämä menivät kaikki, viimeistä murua myöten. Veivät melkein kielenkin mennessään...  <3


Välillä ehdittiin tehdä messukampauksia ja hömpsötellä... niinkuin asiaan kuuluu... 
Wirberry <3

Messutunnelmia on lopulta aina vaikeaa pukea sanoiksi asti, mutta se on jo varmaa, että samalta kulmalta meidän metrin WE <3 -puoti (Wirberry&Ellis) jälleen löytyy ensi syksynä! 



Näistä tunnelmista siirrytäänkin ihan pian vähän jouluisempiin... oon puuhastellut taas joulukalenteria. Samaiseen diy-henkeen, kuin viime vuonna, mutta hiukan eri metkuilla höystettynä kuitenkin. Sellaisia juttuja, joita täällä meillä puuhataan ja mitä voi itse tehdä vaikkapa vanhoista farkuista, villapaidoista tai muista vanhoista, tarpeettomista tavaroista!

Eka luukku aukeaa jo tänä iltana, nähdään siis ihan pian!

Ellis


6 kommenttia:

  1. Kiva oli jälleen messuilla kohdata! Mukavaa joulukuuta ja Joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos sis seurasta ja ihan kaikesta muustakin! Seuravaa rupeamaa odotellessa lämmitellään mukavissa muistoissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle myös <3 Niin tehdään, lämmitellään <3

      Poista
  3. On niin mukava nähdä ihan kasvotusten edes kerran vuodessa, pitäisi varmaan jossain vaiheessa järjestää joku pieni plokitapaaminen oikein ajan kanssa!!! :) Hyvä että keksit maistuivat, ensi vuonna tuon vaikka vähän isomman pussukan! ;)

    Ihanaa joulun odotusta...

    H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, todella maistuivat!! Ihana olet! Ehdottomasti plokitapaaminen olisipa mahtavaa :) Suunnitellaan... Ja mä laitan sulle s-postilla kyselyn keksien reseptistä... :D

      Poista