torstai 10. elokuuta 2017

Pidä kiinni punajuurestasi

Heissan!

Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka mitään maata mullistavaa ei ole tapahtunut - suunnittelematon tauko vaan venyi ja lopulta huomasin, että taitaa tuo postausväli olla muutenkin vähän venähtänyt.
Eipä sillä, sen verran rakas harrastus tämä kirjoittelu on, että haluan edelleen pitää sen samalla tavalla mielekkäänä ja rytmitettynä siihen, miten se kulloiseenkin päivään/viikkoon tai kuukauteen sopii.
Eli silloin kirjoitetaan, kun siltä tuntuu. Niin on ollut alusta asti ja sillä mennään edelleen.




Heinäkuun loppupuolen päivät kuluivat aika lailla kodin nurkkia siivoten ja järjestellen. Kun olin tehnyt päätöksen kodin myyntiin laittamisesta (se oli vaikein askel!), alkoi ilmoituksen suunnittelu ja faktatietojen metsästys. Ihan kaikkea tietoa ei löytynyt omista kirjoista ja kansista, vaan sitä oli suunnattava hakemaan virastoista ja kaupungin elimistä. Kuin olisi koonnut palapeliä!




Koska kuvasin kodin itse, oli edessä tavaran karsiminen ja tilojen selkeyttäminen. Arvaattekin, että se ei ole ollut ihan yhden päivän homma - minä, toivoton romunkerääjä! Eikä se liioin ole vielä ohi...




Lopputulos eli kotikuvat ovat amatöörin näkökulmasta kuitenkin ihan kelpoja ja niinpä ilmoitus alkoi hahmottua.




Itse talon myynti on projekti, joka koostuu monenlaisista palikoista. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että odotellaan, jos talo löytäisi itselleen sopivan perheen. Täällä "maaseudun" rauhassa se onkin oma juttunsa - tänne kun ei kukaan lähde talon tai asunnon perässä, vaan ostaja on yleensä henkilö / perhe, jolla on tukevasti juuret täällä tai muut syyt viihtyä. Onneksi sentään talon myyminen ei ole mikään pakon sanelema juttu. Plan B on tehty siltä varalta, että jäämmekin itse tähän kotiin ;)




Uusi kouluvuosi pyörähti meillä käyntiin jo toissapäivänä tiistaina, kun uusia pieniä reppuselkäisiä eskareita tupsahti luokkaan 14 kpl! Keväällä viimeisten koulupäivien ja kiireen saattelemana koko alkuopetus (luokat 0-2) muutti rakennuksesta toiseen ja nyt onkin sitten kaikki vielä hetken aikaa hukassa :D Kaikesta kuitenkin selviää, kun mukana on sopivasti luovaa hulluutta ja armollisuutta itseä kohtaan. Nyt uusi luokka alkaa kuitenkin jo pikkuhiljaa näyttää hyvältä, tavarat löytävät paikkansa. Vielä kun musiikinluokkakin muutti eri rakennukseen, on ensi viikolla luvassa samanlaista haahuilua ja tavaroiden etsimistä, kun isojen musatunnit alkavat.
Tuntuu siltä, kuin olisi saanut itselleen vähän niinkuin uuden työpaikan!
No niinhän siinä just kävikin, paitsi että bonuksena mukava ikioma työyhteisö pysyi samana.

Töissä viettää kyllä niin ison osan elämää, että on oltava onnellinen, jos voi sanoa viihtyvänsä. Rehellisesti oon kyllä sitä mieltä, että lapset ja nuoret opettavat meitä aikuisia varmasti yhtä paljon kuin mekin heitä. Annettavaa on puolin ja toisin, kun pysähtyy kuuntelemaan.





Mahtavia persoonia, kohtaamisia ja sattumuksia. Arkea ja juhlaa, vierellä kulkemista ja itsensä likoon laittamista. Kannustamista ja rohkaisemista. Joskus torumistakin. Aurinkoa ja vesisadetta. Suksia, luistimia ja märkiä ulkovaatteita. Katkenneita kitarankieliä ja kadonneita nuotteja. Lämpöisiä halauksia ja harvahampaisia hymyjä. Nuorison hiljaista hyväksyntää ja ajatusten vaihtoa. Matkaan saattamista ja eväiden pakkaamista elämää varten, yhdessä kotien kanssa.




Ei kaikkea pysty edes sanomaan, mutta nauruhermoja kutkuttavia muistoja on kertynyt iso kasa. Niin pienten kuin isojenkin oppilaiden kanssa. Eräänä päivänä (kauan sitten) ruokalassa istuin pienen tytön vieressä. Loputtoman uteliaasti hän puhua pulputti ihmetellen kaikkea maan ja taivaan välillä. Siinä käytiin läpi sekin, mitä kaikkea lautaselta löytyi, kunnes hän huomasi itseltään puuttuvan jotain, mitä minulla oli. Salamannopeasti haarukka kävi lautasellani ja nappasi punajuuren lohkon siitä... " mäkin haluan tommoisen!" :D

Naururyppy silmässä,

Ellis




keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kesäpäiviä ja suuria päätöksiä

Heissunhei! Kesä sateineen ja muutaman kauniin päivän saattelemana on vierähtänyt heinäkuun loppupuolelle. Näissä hämärtyvissä illoissa on ihan oma tunnelmansa. Se tummanvihreä, joka kietoutuu kaikkialle ja se viinimarjapensaiden, raparperin ja ruusujen tuoksu illalla myöhään. Lintujen huutelu järveltä ja tuulen tyyntyminen yötä kohti. Loppukesän taika.




Kesä on siitä ihanaa aikaa, että pienessä ajassa tapahtuu paljon. Tiedättehän sen tunteen, kun koko ajan on menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Tai siltä se ainakin tuntuu. Pyykit heiluvat narulla vähän väliä ja laukkua pakataan tai puretaan. Nuorisoa tulee ja lähtee, grilli kuumenee, juomat kuplivat ja saunaa lämmitetään. Ja entäs ne mansikat...




Eräänä iltana päätettiin hetken mielijohteesta ajaa muutaman kymmenen kilometrin päähän huutokauppaan. Tämä paikka on tuttu monen kesän takaa, joten kierrettyämme ja katsastettuamme tavarat, istahdimme salin perukoille seuraamaan tapahtumia. Ihan loppuun asti ei maltettu olla - ja enhän mä malttanut olla jotain pientä huutamatta...




Mukaan pääsi vanha 60-luvun käsiveska, joka onkin täydellinen juhlalaukku - puhelimen ja puuterin lisäksi mukaan mahtuu vielä huulipuna. Toinen löytö oli kivellä istuva pronssinen (luulisin, on sen verran painava) pieni merenneito -patsas. Tarjosin siitä viisi euroa, mutta meklari oli sitä mieltä, että hän menettäisi yöunensa, jos suostuisi yli kahden euron tarjoukseen. Niinpä mä huusi uudelleen ja patsas oli mun kahdella eurolla!! :D




Yksi sadekuuroinen iltapäivä kuljeskeltiin Serlachius-museossa Mäntässä. Se tarjosi hienojen puitteiden lisäksi taide-elämyksiä moneen makuun. Olen kyllä ylpeä synnyinkaupunkini Mäntän taidetarjonnasta. Jos mahdollisuus vain on, kannattaa vierailla tutustumassa Mäntän taiteisiin.




Parhaillaan meneillään on XXII Mäntän Kuvataideviikot, joista löytyy lisää tietoa mm. täältä. Serlachius Museot, jotka siis käsittävät kaksi erillistä museota (Gustaf ja Gösta) löytyvät täältä.






Pakko vielä mainita, että Mäntän kirkko on mun mielestä yksi kauneimpia näkemiäni. Tällä mielipiteellä on takuulla kultareunat ja pienoinen kotiseuturakkauden häivähdys mukana, mutta tässä kivikirkossa on niin kauniit Hannes Autereen puuveistokset, että kannattaa myös ehdottomasti piipahtaa siellä, jos Mänttään ajelee.




Tulipas nostalginen olo. <3

Onni oli, kun kaikki lapset olivat kotona käymässä yhtä aikaa pitkästä aikaa viime viikonloppuna. Menoa ja vilskettä riitti ja kun sääkin onneksi suosi, oltiin ulkosalla, käytiin uimassa, grillattiin, pelattiin lautapelejä, saunottiin ja ihan vaan vietettiin aikaa yhdessä. Parasta.





Ystävien tapaaminen on välttämätöntä, oli sitten kesä tai talvi. Yhteisestä ajasta ystävien kanssa täytyy pitää kiinni. Hyvä kuppi kahvia ja ajatusten tuulettaminen tekee terää... puhumattakaan saaristolaisleivistä ja saunomisesta (kiitos Viipi, vieläkin niin lämmöllä muistelen <3).





Saunasta puheen ollen, eilen päästiin savusaunan lempeisiin löytyihin! Paljun ja järven vuorotahti ja savusaunan hämyiset lämmöt, aah... olipa kyllä aivan ihana kokemus - kiitos vielä lämpimästi asianosaisille! <3




Tämä kuluva kesä on tuonut eteen myös muutoksen tuulia. Omat lapseni, lintuseni, ovat lentäneet pesästä ja pääosin olen arkisin täällä isossa talossa yksin. Hiukan haikein mielin olen ison päätöksen äärellä: olen päättänyt laittaa rakkaaksi käyneen kotini myyntiin.






Tästä talosta on tullut minulle tosi rakas, eikä sana koti lainkaan riitä kuvaamaan sitä, mitä tunnen taloa kohtaan. Olkoonkin, että välillä kaikki on vinksin vonksin, mutta niin kuuluu ollakin, koska minä olenkin oman elämäni Peppi Pitkätossu. Tämä on minun oma Huvikumpuni <3 Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan.




Meillä on ollut onnekas ja hyvä yhteinen matka talon kanssa. Ja eihän se toki lopussa vielä ole..
Monta kertaa ollaan yhdessä huokaistu, talo ja minä, kun elämässä on ollut käänteitä suuntaan jos toiseen. Itkettykin vähän. Mutta ennen kaikkea naurettu. Paljon. <3

Tässä vähän nostalgiaa ja talon tarinaa eräästä postauksesta joidenkin vuosien takaa, Huokaisuja talossa.

Ihan pala nousee kurkkuun, kun tätä kirjoitan. Mutta elämässä pitää antaa mahdollisuus itselleen ja niille asioille, joiden on tarkoitus tapahtua. Jos tämä talo löytää itselleen uuden onnellisen perheen, me katselemme etämiehen kanssa itsellemme kaikessa rauhassa sopivan kodin. Yhteisen kodin.

Kesäyön terveisin keittiön pöydän ääreltä,

Ellis



torstai 6. heinäkuuta 2017

Elliksen taverna

Myönnän, minä se olen - laiska emäntä. Sillä tavalla, että vaikka aikaa olisi lomalla suurempienkin gourmet-ruokien valmistukseen, mieluummin valitsen matalan aidanseipään ja hyppään patojen ja kattiloiden kanssa siitä yli. Silti mausta ja laadusta tinkimättä!

Kesällä tulee totta puhuen ihan eri tavalla kokkailtuakin kuin talvella. Tulee ylipäänsä laitettua arkisin ruokaa. Kukapa sitä viitsii itseään varten alkaa työpäivän jälkeen enää patoja hämmentämään, kun töissä on kuitenkin tullut ruokailtua ihan kunnon ateria. En minä ainakaan. Työpäivien jälkeen tyydyn useimmiten puuroon, salaattiin tai munakkaaseen. Tai siihen iänikuiseen leipään.
Mutta kyllä kesällä kokkailee ilokseen, kun on muitakin ruokapöydän äärellä!





Tässä muutama ikisuosikki Elliksen kesätavernasta:


Salakalastajan lounas:

* Uudet perunat
* Keitetyt kananmunat
* Kylmäsavulohisiivut
* Kermaviilikastike (1 prk kermaviiliä, pari ruokalusikallista Felix Amerikkalaista kurkkusalaattia,    ripaus sitruunapippuria tai mustapippuria, sitruunasta puristettua mehua sopiva tilkka, tilliä)
* Salaattia, tomaattia tms.
* Tilliä




Kermaviiliin on varmasti lukuisia eri twistejä ja ohjeita olemassa - kukin voi lisätä tai poistaa ainesosia oman maun mukaan, kermaviilipohja toimii loistavasti kuitenkin ja on kylmänä kastikkeena kalalle ihanan raikas lisä.
Sillä aikaa, kun kermaviilikastike maustuu, uudet perunat ja kananmunat kiehuvat. Siinäpä se onkin, koko jutun haastavin homma - malttaa odottaa perunoiden kiehumista. Sekään kun ei uusien perunoiden aikaan kauaa kestä ;)
Odotellessa ehtii vielä sekoittaa salaatin, asetella kalat lautasille ja kattaa pöydän.



Kesäillan perunasalaatti

Jos olet keittänyt uusia perunoita yli tarpeen, voit käyttää loput maistuvaan perunasalaattiin. Se valmistuu käden käänteessä ja maistuu hyvältä vaikka grillatun ruuan lisukkeena. Tai leivän päällä yömyöhällä ;)

* Keitettyjä uusia perunoita (ja miksei porkkanoitakin) --->  palastele kuutioiksi
* Suolakurkkua  ---> palastele kuutioiksi
* Punasipulia  ---> hienonna
* Omena  ---> kuutioi

Sekoita ainekset kulhossa keskenään ja valmista kastike:

* 1 dl kermaviiliä ja 0,5 dl majoneesia  ---> sekoita keskenään
* Ripaus suolaa ja mustapippuria
* 1-2 murskattua valkosipulin kynttä (jos tykkää valkosipulin mausta)
* Pieni töräys sinappia
* Ruohosipulia tai persiljaa (ei tähän hätään löytynyt)

Sekoita kastike ja kaada se sitten perunasaalaatin joukkoon ja kääntele.






Fast and furious - pasta

(ehkä helpoin ja nopein lounas, silloin kun aikaa on noin 15 min. ruuanlaittoon ja syömiseen)

Keitä vettä ja lisää siihen loraus oliiviöljyä, ripaus suolaa ja pastayrttejä (ostin Italiasta pussillisen kuivattuja yrttejä pastan keittoa varten, siinä on mm. kuivattua chiliä, valkosipulia, oreganoa ja muita yrttejä).
Heitä sekaan sopiva määrä spagettia tai muuta pastaa. Keitä max. 8 min, ei yhtään kauempaa!
Huuhtele nopeasti lävikössä, kaada lautaselle ja ripottele päälle raastettua juustoa, kinkkukuutioita tai mitä nyt ikinä haluatkaan. Nopeaa, hyvää <3





Kaalipata
(ilman riisiä)

* 400-500g jauhelihaa (laitan tähän yleensä sika-nautaa, saa olla vähän tuhdimpi jauhelija)
* Sipulia
* Muutama porkkana
* Varhaiskaali
* Lihaliemikuutio
* Suolaa
* Pippuria





Aloitan aina niin, että pilkon kaalin suureen kattilaan. Laitan vesitilkan pohjalle ja kiehutan kannen alla hiljalleen kaalin pehmeämmäksi sillä aikaa, kun paistan muut ainekset.

Ruskista jauheliha ja sipuli. Tee porkkanoista sopivan kokoisia tikkuja ja heitä paistinpannulle jauhelihan ja sipulin sekaan. Paista, kunnes ihanan rapsakkaa. Mausta suolalla ja pippurilla (mä laitan aina sekä mustaapippuria, että maustepippuria).

Ota pehmentyneet kaalit kattilasta ja sekoita jauhelihaseoksen kanssa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita.

Jos haluat laittaa pataasi riisiä, se kannattanee keittää tuossa jauhelihan paiston aikana. Mä olen jo vuosia tehnyt kaalipadan tällä kombolla, ilman riisiä. Oikein hyvää ja maistuvaa on, kummalla tavalla sitten tekeekin. Ilman riisiä pata kuitenkin mielellään vaatii sen porkkanan mukaan, mun mielestä. Tekee siitä jotenkin ruokaisamman kuin jos olisi pelkkää kaalia ja jauhelihaa.

Laita lasiin noin 1 dl vettä ja liemikuutio, lämmitä mikrossa, kunnes liemikuutio on sulanut veteen.
Laita sitten uunivuokaan kaali-jauhelihaseosta noin 1/3 ja kaada vähän lihalieminestettä päälle. Sitten taas puolet jäljellä olevasta kaaliseoksesta ja päälle jälleen lihalieminestettä. Lopuksi loput kaaliseoksesta ja loput lihaliemestä.

Viimeiseksi ennen padan pääsyä uuniin kaada vuokaan kaaliseoksen päälle tummaa siirappia reilusti. Teen siirapista verkkomaisen kuvion yleensä vuokan pinnalle - siirappi nestemäisenä valuu hiljalleen alemmas ja maustaa näin kyllä koko ruuan, vaikka se pinnalle vasta laitetaankin. Kaaliin tulee hyvä makeus siirapista ja se tuo myös oman hyvän arominsa tähän pataruokaan.

Sitten vaan uuniin, kannellisessa uunivuokassa voi lämpötilaksi laittaa 175° - 200°, jolloin tunnin kuluttua voi nostaa maukkaan ruuan pöytään. Jos paistat ilman kantta, tarkista lämpötilaa pienemmäksi jossain vaiheessa ja peitä pata vaikka foliolla, kaali kärähtää pinnalta helposti (viimeinen lause kokemuksen syvällä rintaäänellä..)

Tänään mulla on vapaapäivä kokkailusta ja meillä syödään pikaruokaa: grillissä tirisee makkarat ja uunissa paistuu sillä aikaa ranskalaiset. ;)


Bon Appetit ja kivaa torstaita!

Ellis


torstai 29. kesäkuuta 2017

Värjätyt pitsit

Mulla on ollut pitkään tekemättömien hommien listalla yksi asia, joka on konkreettisesti täyttänyt pyykkikaapista yhden korin. Eikä se ole mikään sukkapyykki :D

Korissa on lojunut vanha kellertävä tädin virkkaama sänkypeitto, joka värinsä takia ei ole oikein osunut käyttöön tällä vuosituhannella. Niinpä se on ollut majoittuneena pyykkikoriin, jos jonakin päivänä saisin sen värjättyä.
Pikkuhiljaa pyykkikoriin etsiytyi myös vähän tahraisia vanhoja pitsinpätkiä ja kellastuneita pitsiliinoja. En osaa edes sanoa, kuinka kauan nuo ovat korissa marinoituneet - kiitos ison pyykkikaapin - ihan rauhassa ovat saaneet siellä maata.

Vihdoin eilen osui käsiini siivouskaapista taannoin ostamani Dylon -väripaketti, jonka samantien tyhjensin pyykkikoneeseen (rumpuun). Värijauheen päälle kaadoin tavallista ruokasuolaa noin puoli kiloa ja sitten vaan kaikki pitsit peittoineen päivineen koneeseen.
40° pesuohjelma päälle ja sen jälkeen vielä toinen kerta pyykkiaineen kanssa - valmista tuli!
Laiskuuttani en edes kastellut värjättäviä ennen koneeseen laittoa, vaikka ohjeessa niin neuvottiin. Voi olla, että sillä on joissain tapauksissa merkitystä, jos esim. isoja lakanoita värjää, mutta nämä ainakin värjäytyivät tasaisesti.




Lopputulos oli tosi kiva! Sänkypeittokin pääsee kaapin perältä käyttöön ja pitseille tulee varmasti käyttöä ompeluhommissa.

Onneksi olin ostanut väriaineita kaksin kappalein... seuraavaksi väriä pintaansa saavat yhdet vanhat lakanat, joille onkin luvassa vielä jatkoaikaa uuden värin myötä.

Iloa päiviisi!

Ellis


tiistai 27. kesäkuuta 2017

Vielä kerran Toscana

Voinko päästä takaisin??! Täällä sataa, on koleaa ja märkää. Suomen kesä... onneksi on sentään valoisaa ja lupaukset lämpenevästä.
Vien teidät vielä kerran Toscanaan. Sain toiveen kertoa vielä hotellista, jossa majoittauduimme, joten täältä pesee!




Vuokrasin meille siis jo etukäteen Booking.com -sivuston kautta majapaikan (vertailin muidenkin sivustojen kautta hintoja ja hotelleja, mutta koska teimme varauksen jo helmikuun lopulla, osoittautui bookingin kautta tehty varaus tämän hotellin edullisimmaksi. Loppumetreille asti pidin arpajaisia kahden hotellin välillä. Onneksi sitten kallistuin jostain intuitiosta johtuen tähän kyseiseen. Tämä osoittautui meille ihan täydelliseksi rauhan tyyssijaksi, kuten jo jossain matkakertomuksen tuoksinnassa taisin hypettää. Agriturismo Fattoria Le Giare. <3




Koska Toscana oli meille ennalta tuntematon kohde, halusimme varata majapaikan ennakkoon koko loman ajaksi, emmekä tehneet niin kuin olemme pari kertaa aiemmin tämmöisellä roadtrip -tyyppisellä matkalla tehneet, eli että kierrellään, mennään sinne minne nenä näyttää ja napataan lennosta majapaikka kulloinkin sopivalta näyttävästä tarjonnasta ja kylästä. Tai sitten olemme tulleet vanhoiksi (!). Mutta joka tapauksessa, nyt vaan tuntui siltä, että nyt haluaa keskittyä Toscanan maisemiin, kuljeskella puolen päivän tai päivän kestävillä retkillä ja palata majapaikkaan tuntematta hitustakaan stressiä siitä, minne seuraavaksi yöksi päänsä kallistaisi. Hotellin sijainnista ja muusta tarkemmin pari postausta aiemmin, täällä.




Asuimme ylimmässä kerroksessa, jossa meidän huoneiston lisäksi oli vain yksi toinen huoneisto. Jokaisella huoneistolla oli oma nimi, me asuimme Ciclamino -nimisessä "kodissa". Nimet oli maalattu oven viereen keramiikkalaattaan ja kuvasivat Toscanan alueen kukkasia.
Maisemat olivat kuin satukirjasta, illalla häämötti edessä kukkula, jonka rinteellä korkealla loistivat Cortonan valot. Viehättävässä vinttihuoneistossa näytti tältä:








Piha-alue oli suuri. Siellä oli uima-allas, huvimaja, nurmikenttä, grilli ja oleskelualuieita. Autoille oli suojaisa, osittain katettu ja maksuton parkkipaikka aivan aidan takana.




Hintaan kuului aamupala, joka nautittiin viihtyisässä ruokailuhuoneessa. Tarjolla oli croissantteja, leipää, leikkeleitä, leipomuksia, hedelmiä, jugurtteja, myslejä, tuoremehuja ja toki kahvia ja teetä.






Tuoreita hedelmiä erityisesti olen huomannut kaipaavani täällä kotonakin aamupalalla. Niinpä hainkin heti kotiin palattuani kaupasta nektariineja, melonia, kiivejä, banaaneja ja maustamatonta jugurttia. Maistuu niin hyvältä täällä kotonakin aamukahvin kaverina!

Ostoksiakin ehdittiin tekemään, vaikka miksikään suureksi shoppailijaksi en itseäni tunnista :D 





Cortonasta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsee Valdiciana Outlet Village, johon hurautimme eräänä kuumana päivänä. Siellä viileissä kaupoissa hurahti kepeästi muutama tunti. Tuliaisiksi löytyi muutama paita ja itselle (kuinka ollakaan) kengät, lenkkarit ja vähän kosmetiikkaa.






Näihin kuviin ja tunnelmiin,

Ellis



lauantai 17. kesäkuuta 2017

Toscanan auringon alla part.3

Minä uskoa satuihin. Keijuihin, peikkoihin, tonttuihin ja onnellisiin loppuihin. Satumaiseen tuuriin ja siihen, että kun tarpeeksi uskoo, voi saavuttaa haluamiaan päämääriä. Toki on jaksettava uskoa. On jaksettava tehdä töitä ja nähtävä vaivaa. Mutta jos ei yritä, ei voi onnistua. Jos ei haaveile, ei voi olla lapsellisen onnellinen haaveen täyttymisestä.




Matka Toscanaan on ollut haave. Olen jaksanut pitää sitä yllä vuosikausia. Olen haaveillut siitä ja sen kumpuilevista maisemista. Tiilikattoisista kivitaloista, kukista valtavissa ruukuissa ja loputtomista viiniviljelmistä. Pienistä mutkittelevista teistä maaseudulla. Auringonlaskuista ja värikkäästä taivaanrannasta.




Yksi monista haaveista tänne tultaessa oli, että voisin löytää Bramasolen - tuon talon Toscanan auringon alla -elokuvasta. Se on varmaan ollut monen muunkin "pyhiinvaelluskohde" täällä, mutta kovin niukasti siitä ja sen sijainnista kuitenkin löytyi faktaa netistä. Tai ainakaan minä en meinannut löytää. Mutta yrittänyttä ei laiteta!




Niinpä me löysimme eilen pienen seikkailun jälkeen Cortonan rinteillä mutkittelevan tien. Sen yhden mutkan takana, ei kovinkaan kaukana, oli kellanruskea kivitalo, jonka pihaa kiersi rautaportti. Portin vieressä oli pieni kiveen hakattu syvennys, johon voi tuoda kynttilän tai kukkasia (saatatte muistaa, kuinka elokuvassa vanha papparainen toi aina kukkia muurin syvennykseen). Jotakin tuttua talossa oli, ehkä parveke, joka antoi tielle päin... talon koko ja väri. Rautaportissa oli nimilaatta: Bramasole. Voitte arvata, kuka oli onnensa kukkuloilla! :D





Talo on niin korkealla, että pihaan ei voi mitenkään nähdä - mikä on hyvä juttu asukkaiden kannalta. Ikkunat olivat kuitenkin auki ja jostain talon uumenista kuului iloista puheensorinaa. Meitä ei niinikään voinut kunnolla nähdä, joten mitään huonoa omaatuntoa ei tästä pikaisesta portilla pyörähtämisestä ja parin valokuvan nappaamisesta voinut mitenkään saada. Ei taidettu olla ihan ensimmäisiä, eikä ainoita ;) ;)




Meidät ohjasi lopulta perille pieni tripadvisorin vinkki, josta nappasin osoitteen. Sen klikkasin suoraan Google Mapsin navigaattoriin, joka ohjasi meidät suoraan perille.
(Vinkkinä muille samanlaisille leffahörhöille, talo löytyi tämmöisestä osoitteesta: Localita Torreoni 150-154, Cortona)






Samalla puolella Cortonan kukkulaa löytyy toinenkin todellakin käymisen arvoinen paikka  (kiitos Viipi vinkistä!). Ikiaikainen Le Cellen luostari, Franciscus Assisilaisen perinteitä vaaliva, yhä toiminnassa oleva luostari. Sekään ei ole monen kilometrin päässä Cortonasta ja sinne johtaa ruskeat opasviitat jo Cortonaan menevältä tieltä lähtien. Suuntaa auton nokka kuitenkin Torreonin suuntaan, niin satut nopeammin oikealle tielle.




Kun astuu luostarin portista sisään, astuu aivan toiseen aikaan. Tosi vaikuttava paikka. Suurin osa luostarin alueesta on privaattia aluetta, sillä täällä asuu yhä munkkeja, mutta pienenkin osan näkeminen on hieno kokemus.





Olin juuri sanonut ääneen, miten siistiä olisi nähdä paikan päällä edes yksi ihan oikea munkki.. olin miettinyt, ovatko he todella ruskeakaapuisia miehiä, joilla on naru vyötäisillä. Ja kas kummaa, kun tulimme sillan yli ensimmäiseen rakennukseen, edessäni seisoi munkki ruskeassa kaavussa, naru vyötäisillään. Hän katosi kuitenkin samantien jonnekin luostarin uumeniin.




En malttanut olla ajattelematta, minkälasta elämää nuo miehet viettävät valitsemallaan tiellä tuossa melko karun näköisessä, joskin todella kauniissa paikassa. Luostarin symmetrinen ruusutarha oli uskomattoman näköinen.





Päivät menevät lomallakin nopeaan ja viikko on pian vierähtänyt. Palasimme juuri Cortonan lauantai-illasta. Siellä jazz ja katusoittajat olivat vallanneet pienet kujat ja ilmassa oli säveliä ja hilpeyttä. Pääsimme näkemään yhdet italialaiset häät aitiopaikalta ravintolan terassilta. Paukkuraketit ampuivat ilmaan kimaltavia konfetteja ja taivaalle nousi lopulta iso kimppu valkoisia ilmapalloja.








Huomenna, kun pakkaan matkalaukun, katson tarkkaan ympärilleni. Painan mieleeni nämä tuoksut ja värit. Sisiliskon keltakirjavan selän sen kiirehtiessä ikkunaluukun ohitse kotiinsa.
Sen hiukan vinon kohdan muutenkin vinossa makuuhuoneen katossa, johon silmä osuu ensimmäisenä aamulla herätessä. Sadettajan sihinän puutarhassa, pelargoniat ja laventelit.





Jätän tänne pienen palan itsestäni, että se juurtuisi tähän punertavaan maaperään, pienen viiniköynnöksen viereen. 
Että olisi palattava takaisin.

Ciao!

Ellis