tiistai 28. huhtikuuta 2015

Pakkopaita


Tiistai-ilta. Pakko käväistä ompeluhuoneessa... syntyy pakkopaita.

Pakkopaita syntyy myös:

* liian tiukasta, mutta muuten mukavasta raitapaidasta
* ohuesta villahameesta, joka on sellaisenaan himpan liian lyhyt
* pienestä palasta nauhaa, josta voi sitaista rusetin

Asetin paidan ja hameen päällekkäin ja surautin. Solmin ja asetin rusetin paikoilleen ja surautin vielä hiukkasen. Siinä se! 




Näiden viritelmien vuoksi en ole hyljännyt farkkuja! Ehei. Nyt on hitaasti mutta varmasti syntymässä vähän erilainen bägi. Korikassi-ellis. Se haluaa ympärilleen vielä monta monta kerrosta virkattuna, sitten se saa kahvat vanhasta nahkavyöstä.




Ensin ajattelin, että se saa säilyttää wc-papereita tai ehkä sitten kuitenkin lehtiä, ettei piiloutuisi kokonaan toilettiin. Mutta... tarkemmin ajatellen, voi olla, että se pääsee kesällä torille, käsivarsilla keikkumaan, mansikoita ostamaan ja kantamaan ne sen jälkeen kotiin. Uusia perunoita unohtamatta.

Kesä, tule jo!

Ellis


torstai 23. huhtikuuta 2015

Merimiehen muijan mekko


Höpö höpö -mekkojen perheeseen tupsahti uusi tulokas. Koska siinä on mun mielestä ripaus merihenkisyyttä, ristin sen merimiehen muijan mekoksi. Muija pukee sen ylleen, kun lähtee laiturille vilkuttamaan loitontuvalle paatille...




Piipahdin viime viikonloppuna kirppiksellä ja katselin vaatteita "sillä silmällä". Eipä aikaakaan, kun löysin muutaman yksilön, joille heti pesun ja pyykkinarulta poimimisen jälkeen näytin saksia :D




Merimiehen muijan mekon yläosa on yhden euron puuvillaneuleesta, tunikan pituisesta. Siinä oli saumat kierot kuin korkkiruuvit, joten nappasin sen poikki rintamuksen alapuolelta.




Mekon alaosa on kivasta pellavatunikasta, joka löytyi muutamalla eurolla. Se olisi saanutkin jäädä ehjäksi, mutta kun puin sen päälleni kotona, se näytti ihan perunasäkiltä :D
Poikkasin senkin kahteen osaan - yläosasta saa ihan kivan paidan, kunhan keksin siihen sopivan helman - alaosa päätyi helmaksi tähän tekeleeseen.




Saumakohtaan ompelin kiinni leveän satiinisen raitanauhan. Se peittää kahden eri materiaalin välisen sauman hyvin ja tuo vähän ryhtiä tähän muuten niin harmaaseen ilmestykseen.




Kiva ja pehmeä päällä, kestää hyvin myös laiturille nousevia tyrskyjä ja jäähyväiskyyneleitä. ;)

Ellis


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pihalla


Vedin saappaat jalkaan ja nappasin pienet oksasakset taskuun - ja vähän isommat kainaloon. Kannoin ne alapihalle ja kuljeskelin etsimässä katkottavaa.




Sitä oli paljon. Tosi paljon. Liian paljon...




Kun en osannut päättää, mistä aloittaa, vein vaivihkaa oksasakset takaisin seinustalle ja hain toisenlaisen työkalun... kameran.
Paljon helpompaa! :D




Huomenna uusi yritys, niiden saksien kanssa..

Ellis <3

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sattumia sunnuntaina


Joskus elämä on ihmeellistä. Aivan pieni tapahtuma voi tuntua merkittävältä ja jäädä mieleen hauskana.




Niin kävi tänään. Kaikki alkoi siitä, kun kävin illansuussa äänestämässä.
Lähdin matkaan pyörällä, koska oli kaunis ilta. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi puiden latvoja kauniisti. Sinistä taivastakin pilkotti pilvien välistä.
Äänestyspaikalla vanhempi rouva, joka oli vaalivirkailijana, katsoi tarkkaan passiani.

Hän nosti katseensa ja sanoi hymyillen:  -Sinä olet päivälleen samanikäinen, kuin minun poikani.
- Onpa hauska yhteensattuma, minä vastasin.
Sitten hän katsoi uudestaan passiani ja nosti hämmästyneenä katseensa. - Ja ajatella, minun tyttärelläni on aivan samat etunimet kuin sinulla!
- No johan on, harvoin törmää tämmöiseen yhteensattumaan, minäkin ihmettelin. Hymyilimme molemmat.




Rappusilla pysähdyin. Tuo pieni, sattumanvarainen kohtaaminen ja keskustelunpätkä jäi mieleen ja tuntui hassulla tavalla erityiseltä. Mietin, kuinkahan paljon sitä tietämättäänkin kohtaa ihmisiä, joilta löytyy yhteistä kosketuspintaa oman elämän kanssa. Vaikka sitten täsmälleen saman syntymäpäivän tai nimien verran.

Hyppäsin takaisin pyörän päälle ja hetken mielijohteesta ajattelin pyöräillä pienen lenkin. Tuuli kieppui hiuksissa ja humisi korvissa, mutta kuulin silti lintujen laulun ja veden solinan ojissa.

Kotiin tullessani katseeni osui eteisen peilipiirongin päällä olleeseen sydänmedaljonkiin, joka oli löytynyt työkaverin kirppiskasasta.




Hän ei suostunut ottamaan siitä hintaa, oli vain kiitollinen, kun minä huolin sen, eikä hänen tarvinnut viedä sitä takaisin kotiin. Ja minä onnellinen sain kauniin korun... win-win -tilanne parhaimmillaan!

Sain ajatuksen. Koska koru ilahduttaa mua, voin minä ilahduttaa työkaveria. Maksan siis ostokseni vähän toisella tavalla...




Ompelin patalapun ja piirsin tilkun sydänkuviolla <3
Patalappu rullalle, vähän narua ympärille - ja pieni viesti. 
Huomenna hiippailen hänen pöytänsä äärelle ja jätän patalapun löydettäväksi...


<3

Ellis


torstai 16. huhtikuuta 2015

Piilotusmekko


Musta trikoopaita välttyi täpärästi päätymästä autonpesurätiksi. Siinä oli alunperinkin vähän liian lyhyt helma, mutta uskollisesti se odotti kaapissa, että pukisin sen päälleni. Turhaan odotti. Reppana.

Sen pelastukseksi koitui harmaan villapaidan helma, kun kekkasin, että siitä tulisi kiva alaosa mekkoon, jos vaan jostain löytyisi sopiva yläosa.
Löytyihän se. Kaapista, jota en ollut sittenkään vielä niin tehokkaasti raivannut.




Itseasiassa, musta on alkanut tuntumaan, että tää mun jokailtainen ompelukerho on sijaistoimintaa siivoamiselle. Mutta kai sitä vois huonompiakin vaihtoehtoja olla??





Joka tapauksessa, mustan ja harmaan liitto toimii. Sen sinetöi vanhasta käsinvirkatusta pitsipöytäliinasta leikattu pyörylöiden kaitale, jonka ompelin kiinni ylä- ja alaosaa yhdistävän sauman päälle.

Paita piiloutuu mekkoon, saa uuden elämän ja on takuulla ikionnellinen päästessään käyttöön. 






Ei muuta tällä kertaa. Paitsi kivaa torstai-iltaa!

Ellis


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Nurinkurin -tyyny


Kutistettuja villapaidan palasia, lämpimiä ja pehmoisia.
Terävät sakset.
Pitsiä - onhan sentään valtakunnallinen pitsiviikko!
Nahkainen farkkumerkki.



Niistä syntyi pikkuinen nurinkurin -tyyny, jonka saumat ovat ulospäin. 




Ajatuksissa on vörkkiä torkkupeitto tuolla systeemillä, mutta päätin aloittaa vähän pienemmästä ja kokeilla, miten hullunkuriselta palaset keskenään näyttää. 
Ei voisi olla pehmoisempi, love at first sight <3 <3




Tästä vaan jotenkin tuli heti mun paras kaveri <3




Me mennään nyt sohvalle, tyyny ja minä. 
Moikka!

Ellis



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Puutarhurille, with love


Kevätsateen inspiroimana tuunasin leveähköstä farkun lahkeesta simppelin essun puutarhurille. 
Selkeä muoto ja essun pieni koko antavat tilaa liikkua ja mukaan voi napata istutuslapion ja siemenet.
 



Kun menin takapihan terassille kuvaamaan essua, vedin keuhkot täyteen kevätilmaa, sateen raikastamaa. 




Mikään, ei niin mikään voi voittaa kevään tuoksua. <3


Ellis

torstai 9. huhtikuuta 2015

Höpö-höpö -mekko vol. 2


Muistatteko vielä höpö-höpö -mekon?

Se syntyi eräänä talvi-iltana puolivahingossa yhdistelemällä vanhaa villapaitaa, farkunlahjetta, pitsiä ja vyötä. Taisi siinä olla pieni pala vanhaa pöytäliinaakin, taskun koristeena.
Aattelin, että höpö-höpö -mekon olisi aika saada rinnalleen kesäversio...




Vanha kukallinen (ja ihan liian pitkä) pellavahame, verhokappa, tarjotintelineen pitsi ja tasku vanhoista farkuista. Niin, ja pätkä leveää satiininauhaa. Siinä resepti tähän hellehöpö-höpöön.

Pätkäisin vanhasta hameesta yläosan vyötärökaitaleineen ja vetoketjuineen pois ja sain jäljelle jääneestä osasta helman mekkoon.  Keltainen pikkukukkainen verhokappa lähti kerran kirpparilta mukaan, kun oli just sopiva erään farkkubägin vuoreksi. Kapalla oli pituutta niin paljon, että bägin vuoren lisäksi siitä on riittänyt jo vaikka mihin muuhunkin pikku proggikseen - ja kun se kerran värinsä puolesta hyvin passasi vihreään kukkahameeseen, päätin saksia siitä mekkoon yläosan.




Surautin hihansuut ja sitten vaan yhdistin palat jälleen mitä mainioimmalla lenksulla: vanhan tarjotintelineen pitsillä, joka on siis leveä käsinvirkattu pitsirengas jo valmiiksi.
Vielä nauhakujat yläosaan ja pätkä satiininauhaa kulkemaan kujia pitkin.




Valmiiksi mekkoa voi sanoa vasta, kun siinä on vähintään yksi farkkutasku. No jeans - no Ellis  <3

Ellis

maanantai 6. huhtikuuta 2015

3/3

Kolmet pienet varpaat on lämmitetty näiden peittojen alla. Kolme pörröpäätä on kammattu ja niistä takut suorittu maailmaa varten.
Kolmet sukset olivat talvisin pystyssä autotallin seinustalla.  Kolme muumilusikkaa tiskipöydällä.
Kolme koulureppua ja ne loputtomalta tuntuneet kouluvuodet... ne vaan menivät.
Niin, mihin ne menivät?





Aika kului. Ensin juhlittiin synttäreitä, kunkin vuorollaan. Leivottiin merenneitokakut tai oltiin merirosvoja. Tehtiin ongintapussukoita, kirjoitettiin kutsukortteja ja leikittiin lahjaksi saaduilla legoilla.
Käytiin retkellä ja opeteltiin polkupyörällä ajoa ilman apupyöriä.




Iltaisin luettiin sängyn vierellä Tompat ja Ainot. Kolme Karhua ja Kuka lohduttaisi Nyytiä... ne väitän osaavani ulkoa vieläkin. Sitten vähän myöhemmin tuli Onnelin ja Annelin vuoro.




Muumit piti aina muistaa nauhoittaa - ja miten niitä katsottiin! Nauhat venyneinä, niin että osattiin ulkoa Muumipeikon loitsu, jolla se saattoi hengittää meren pinnan alla.

Muumilaaksoonkin, Naantaliin, piti päästä. Siellä meinasi 1/3 hävitä kerran ihmispaljouteen, kun lähti päättömästi juoksemaan muumitaloa kohti mamman heilutettua ikkunasta. Sieltä se kuitenkin löytyi, muumitalon avoimen keittiön ikkunan alta, Muumimamman kanssa. Liekö vaihtaneet lättyreseptejä? ;)





Vuodet vierivät ja sitten tulivat rippijuhlat. Rippiristit ja ruusukimput. Valkoiset kaavut alttarilla ja herkät, kauniit isosten sanat. Lohisopat keitettiin kirkon päätteeksi, kakut herkuteltiin aurinkovarjon alla, kuumana kesäpäivänä. Kukin sai oman auringonpaisteensa, kenenkään juhlissa ei sateenvarjoja tarvittu.





Valkolakit juhlittiin parin vuoden välein ja nyt, pääsiäisviikolla, sai nuorimmainen oman koulunsa päätökseen ja valmistui ammattiin. Pääsiäislauantaina pannu oli kuumana ja talo täynnä iloista väkeä. Maljakot täyttyivät kukista ja juhlajuomaa kilisteltiin.




Kaiken iloisen porinan ja kahvikuppien kilinän keskellä tajusin jotakin... se tunne, kun lapset ovat kasvaneet ja saavuttaneet itselleen jotain kallisarvoista ja tärkeää.
Se ilo ja tyytyväisyys, mikä heistä välittyy. Onni omasta suoriutumisesta, kun pitkä koulutaival tältä erää on päättynyt.




Sykähdyttävintä ehkä kuitenkin se yhteenkuuluvuus, joka näistä kolmesta sisaruksesta näkyy ja se, miten voit äitinä katsoa sivusta, pieni pakahduttava, mutta onnellinen tunne rinnassa, kun maailma raottaa oviaan.





Suuntaa et voi antaa, mutta voit opastaa, miten tuulta haistellaan. Polun pään voit näyttää, mutta polku on kuljettava itse. Reppuun voit antaa eväitä, mutta niin se on itse kannettava. Matkaan tarttuu pikkuhiljaa asioita, opittuja ja perittyjä. Tapoja ja viisauksia.
Tyhmyyksiäkin pitää tehdä, jotta oppisi. Erehdyksiltä ei voi kukaan välttyä - eikä pidäkään.
Kiertoteitä pitkin koitan omiani opastaa, että löytäisivät harhapolkujen kauneimmat orvokit reppuunsa mukaan. Myrskyissäkin pitää oppia luovimaan. Ei opi, jos ei ikinä satu myrskyn silmään.

Ja totta vieköön, kun annoin onnenhalausta poikaselleni, enkö vain tuntenutkin selässä, ruutupaidan alla, siellä lapaluiden välissä jotakin... oikein kauniit ja hyvät siipien alut. <3




Pääsiäinen alkaa lähestyä loppuaan. Pöytäliinat liehuvat tuulessa pyykkinarulla, ruusut ovat saaneet uudet vedet ja kahvikupit on nostettu lasikaappiin.
Niin ne lapset nousevat siivilleen - tässä tapauksessa 2/3 on saateltu junaan ja 1/3 lähtenyt harrastukseensa. Nyt tämä äiti istahtaa sohvalle, nostaa jalat ylös ja kohottaa maljan itselleen. Niin vain selvittiin tästä elämänmittaisen ja rakkaan urakan yhdestä vaiheesta. Päivääkään en vaihtaisi.
Tai no, ehkä muutaman ;)

<3

Äiti

(Kuvat on napattu lauantain kahvipöydän antimista, kynttilä pianon päältä.)




Vain luuta puuttuu


Pääsiäisen elementit on olleet kohdillaan... noita-akka omasta takaa, kissan virkaa on ajanut mustakuono ja namusia on löytynyt niin kulhoista kuin kellaristakin.





Tämä noita järjesti omilleen munajahdin. Piilotin pieniä karkkinyyttejä sokkeloiseen kellarikerrokseen, jonka jälkeen napsin piiloista valokuvia. Nuoriso pisti pystyyn pikana whatsup-ryhmän "munajahti", jonne klikkasin valokuvat ja kun ne oli kaikille latautuneet, pääsivät etsijät tositoimiin.




Eniten karkkinyyttejä löytänyt pääsi ekana etsimään suurta suklaapupua, joka oli piilossa ihan muualla kuin kellarissa. Valokuvasuunnistuksen meiningillä siis edettiin :)





Hauskaa oli muuten sivusta seurata, kuinka vanhan noidan pieniin kepposiin lankesi jo aikuiset lapset aivan täysillä :D Palautetta tuli kylläkin siitä, että kätköt löytyivät ihan liian helpolla... hmm.. Täytyypä jatkojalostaa tätä muuten hyvää suunnitelmaa seuraavaan kertaan.




Muutoin meillä on ollut varsin vauhdikkaat ja mukavat pyhät. Niistä enemmän seuraavalla kertaa, nyt pitää mennä laittamaan nokipannu ja essu pyykkiin, seuraavia seikkailuja odottamaan.

Maanantaisin sunnuntaiterkuin,

Ellis