perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pieni pääsiäiskimppu

Tulin eilen kotiin oman kotikylän kukkakaupan kautta. Helmiina on pieni, sympaattinen puoti keskellä kylää. Rappusilla voi jo ihailla helmililjoja ja hyasintteja ja kauniita asetelmia.





Samaisilta rappusilta on vain muutamia askeleita kylän kauppaan, kampaamoihin, apteekkiin, kauneushoitolaan, huoltoasemalle ja pankkiin - noin äkkiä summattuna. Kylän tori ja kaunis järvenselkä ovat nekin kivenheiton päässä ja näköpiirissä. Keskellä kylää ja kaikkea tarpeellista siis ollaan! :)






 Aivan liian harvoin tulee poikettua kukkakaupassa ja kukkaostoksilla ylipäänsä. Josko sitä voisi vähän useammin ilahduttaa itseään ja hakea kotiin pientä piristystä ja käsityötä kukkakimpun merkeissä - oikeita kädentaitajia kukkien sitojat kyllä ovat.




Eilen en osannut valita kauniiden, valmiiksi sidottujen kimppujen joukosta "sitä oikeaa", joten valitsin kylmäkaapista muutaman kauniin oksan, joista kauppias-Niina taikoi kädenkäänteessä kauniin viemisen kotiin. <3




Nyt tulikin just mieleen, jos veisinkin kukkakaupalle seuraavalla kerralla oman kauniin astian, johon Niina voisi loihtia pienen koristeen... :D

Mulla taitaa alkaa muutenkin peukalo vihertää... en ole vielä saanut hengiltä mummun asunnosta tänne adoptoitua palmua (kuuluisat viimeiset sanat??) ja floristi-ystäväni Ullan jo marraskuussa tuoma kasvi myös vihertää vielä :D :D Mehikasvi valitettavasti menehtyi vajaan parin vuoden ikäisenä, mutta sen tilalla on nyt pikkuruinen rahapuu.



Ohraa en kylvänyt tänä vuonna ollenkaan. Ei vihreää mahan täydeltä, vai miten se menikään. ;)

Oikein rauhaisaa pitkäperjantaita!

Ellis


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Euron tyyny

Eilen sain ihmeellisen virtapiikin ja ryhdyin urakalla kampeamaan tavaraa ulos työhuoneesta. Kuparipannuja, kahvikuppeja, mattoja, työpapereita, lankarullia, sänkypeittoja, nappeja, nappeja, nappeja... ja vaikka mitä muuta mummun asunnosta muuton yhteydessä tyhjennettyä.
Sieltä jostain, kaiken keskeltä alkoi pilkottaa vihdoin ompelupöytä koneineen. Ou dear, miten yhtäkkiä alkoikaan kihelmöidä päästä ompelemaan, vaikka ihan vähän vaan..




Kuten ehkä olette panneet merkille tässä ajan saatossa, mun ompelukset ja tuunailut syntyy usein siinä hetkessä, kun silmiin osuu jotain sopivaa.

No okei, joskus ehkä vähän suunnittelen etukäteen, mutta tämä tapa sopii mulle paljon paremmin. Tekeleet näkevät myös päivänvalon yleensä aika nopeasti, sillä kaikki tapahtuu oikeasti vähän vahingossa.. yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmanteen - ja sitten tuotos onkin jo yleensä valmis. Jos yritän tehdä toisen samanlaisen, se on useimmiten hiukan hankalaa. Joko prototyyppi on susi jo syntyessään tai sitten materiaalia on vain yhteen valmiiseen ylläriin. Eikä se haittaa. Tekeminen ja innostus on se juttu. Mahdatteko vielä pysyä kärryillä? :D




Tänään suoritin maanantaiarpajaisia lenkille lähdön ja ompeluhuoneen siivouksen jatkamisen välillä. Tilanne ratkesi 0-0, sillä silmiini osui taannoin kirpulta löytämäni euron Indiskan napakka puuvillaneule. Olin jotenkin kuvitellut mahtuvani siihen (ainakin sitten, kun olen haihduttanut 7kg...;)) mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että sekin taitaa olla toiveajattelua. Kittana mikä kittana.
Jo paidan heiluessa pyykkinarulla tiesin, että siitä voi helposti tekaista jotain kivaa sen sijaan, että laittaisin sen vaatehuoneeseen "toivottavasti joskus mahdun tähän" -vaatteiden pinoon.




Ensin meinasin napata hihan maljakon "vaatteeksi", mutta se tuunaus sai jäädä toiseen kertaan ja leikkasinkin sen sijaan paidan helmaosan kainaloiden alta poikki. Juuri sopiva palanen tyynyyn, jonka olin juuri edellisenä iltana tuominnut kirppikselle. Surautin yläsauman kiinni, ompelin nahkaisen merkin vanhoista farkuista somisteeksi ja sujautin tyynyn sisään.






Muutamalla sopivan kokoisella napilla ja puuvillanarulla solmin paidan helman piparkakkureunat toisiinsa kiinni.
Aikaa kului kaikkineen noin varttitunti ja ehdin vielä lenkillekin juuri ennenkuin alkoi tihuttaa vettä.




Jotain muutakin pientä on kulkeutunut kotiin kirppikseltä. Jokunen viikko sitten löytyi paikalliselta nettikirppikseltä ihana hyllykkö, joka oli tehty vanhaan kapeaan oveen. Ihana <3
Se etsii vielä paikkaansa - yksi potentiaalinen paikka olisi kyllä keittiössä, mutta sähkömiestä tarvitaan siirtämään valokatkaisijaa. Mä nimittäin niin näen tuossa muutaman vanhan Riihimäen lasitölkin ja keittokirjan. Noin alkuun. Voi tosin olla, että makuuhuoneen rymsteerauksen myötä paikka löytyykin sieltä. Arvatkaa vaan, kuinka mun löytö ilahdutti miestä... :D :D





Kivaa pääsiäisviikon alkua ja kauniita huhtikuun päiviä!

Ellis


maanantai 20. maaliskuuta 2017

Verenpaineentasaus

Maanantai. Maaliskuu. Kevätpäiväntasaus. Täällä on kylläkin ollut verenpaineentasaus. Pieni pilke silmässä, muutenhan ei kai kannattasi edes kirjoittaa, jos oikeasti harmittaisi... ja elämäänhän kuuluu sattumat - itseaiheutetut ja toisten aiheuttamat. Right?

Aurinko paistoi, kun ajelin töistä kotiin. Ovella vastaan tulvahti makea tuoksu, vähän niinkuin... löysät...
Mertsi, tuo rakas karvainen perheenjäsen, joka jäi hoitoon mulle alkuviikoksi etämiehen työreissun ajaksi, oli päivän mittaan ripuloinut ja oksentanut kaiken aamulla syömänsä - ja varmaan vähän muutakin. Mitä lie oli eilisellä retkellään metsästä löytänyt ja syönyt. Ressukka. Oma petinsä oli ihan yltä päältä siinä itsessään, joten ei muuta kuin iso jätesäkki ja koiruuden petikamppeet sinne. Adjö!


Lohtumopsi auttaa aina <3

Lattianpesuvettä laskiessani huomasin, että vesi on kylmää. Seuraava havainto: öljy loppunut.
Tämäkään ei enää kaikkien vuosien jälkeen yllätä, että kiireessä unohdan tilata öljyä - niinhän siinä oli taas käynyt. Näissä tilanteissa ei auta mikään muu kuin ottaa iso kanisteri ja hurauttaa läheiselle huoltamolle hakemaan öljyä, kantaa kanisteri kellariin, sammuttaa poltin, irrottaa öljypolttimen letku, sujauttaa se kanisteriin ja kytkeä poltin takaisin päälle.
Tällä kertaa tankkasin sentään ihan kanisteriin, enkä hajamielisyyttäni auton tankkiin, kuten kerran muutamia vuosia sitten kävi. Harjoitus tekee mestarin, joskaan tämän asian mestari en ihan välttämättä tahtoisi olla :D
Autolle ei aikanaan onneksi käynyt mitään, se kun on diesel.. pahanpäiväisellä säikähdyksellä siis selvisin siitäkin. Silmissä jo ehti toki vilahtaa kaikenlaiset kamaluudet ja isot korjauskustannukset.

Vaikka mä olenkin oman elämäni (ja ehkä parin muunkin) Mrs. Bean, olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Uskokaa tai älkää. Iltalenkki hoitui näissä urheilullisissa kotihommissa ja lopputuloksena täällä on jälleen lämmin. Lattia on puhdas, koiralla uusi peti ja pöydällä lepattaa ruusuntuoksuinen kynttilä. Elämä on sittenkin ihanaa ja taas selvittiin vain vähäisellä rätin heilutuksella. Ainakin melkein. <3 

Ihan alunperin olin ajatellut tänään kirjoittaa kevätpäiväntasauksesta, siitä kuinka aika kiitää ja kuukaudet vain vilistävät ja kuinka ihanaa on löytää instasta oma tuote, Notebook, näin kauniisti ja persoonallisesti muokattuna ja tuunattuna! <3 Olin myyty ja kysyinkin @annukaisu lta luvan lainata blogiin hänen kuvaansa. Kiitos Anna Kaisa!




Tässä Notebookin ajatus just oikein oivallettuna - somista ja korista mieleiseksesi. Tai toki jos haluat, pidä sellaisena, niinkuin mä itse vähän tylsänä olen tehnyt. Pelkistetty ja simppeli antaa mahdollisuudet moneen - sitä mä tavoittelin ja siksikin oli ihanaa huomata, miten sama tuote muuntuu käyttäjänsä näköiseksi ja siitä tulee uniikki, jäljittelemätön.




Vaikka eihän sitä tiedä, tässä on vielä enin osa vuotta jäljellä, ehtii mun omallekin Notebookille tulla vaikka minkälainen outfit, jos oikein innostun.

Näihin kuviin, tunnelmiin ja ruusuntuoksuun,

Ellis


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Parisuhdekävely, kadonnut Mertaranta ja vihreä smoothie

No nyt kyllä otsikko kuvastaa hyvin mun rönsyilevää kevätfiilistä! Täytyy yrittää selventää, mistä on kyse...
Aurinkoa saatiin tänäkin sunnuntaina, ihan isolla mitalla. Pitkälle puoleen päivään venyneiden aamukahveiden jälkeen pakattiin koirat autoon ja hurautettiin lentokentän taakse, mistä lähdettiin tarpomaan metsätietä aurinkoa kohti. Nämä viikonlopun (usein sunnuntain) pitkät, kiireettömät koiralenkit liki tiettömien taipaleiden äärellä ovat ihan parasta.
Parisuhdekävelyt, kuten niitä olen alkanut nimittää.

Kun ei ole kiire ja tuuli, raikas ulkoilma ja valo tulevat vasten kasvoja, juoksevat ajatukset selkeinä ja kirkkaina. Silloin on hyvä jakaa ajatuksia ja tuulettaa omia tuntemuksia. Pitkät leppoisat keskustelut etenevät samalla, kun maisemat vaihtuvat. Askeleita kertyy huomaamatta. Kilometrien päähän päästyämme olemme yleensä ehtineet jutustella niin lähiaikojen tapahtumat kuin muutkin mielen päällä olevat asiat.



Yleensä keskustelut sivuavat jossain määrin tulevaisuutta, lomasuunnitelmia, ihmissuhteita, perhettä, molemmille tärkeitä asioita. Sunnuntaina työasiat eivät paina mieltä, vaan keskitytään meihin, meidän elämään. Tätä ei ole kirjoitettu mihinkään, ei suunniteltu - niin vaan tapahtuu ja sama toistuu viikonlopusta toiseen. Parisuhdekävelystä on tullut yksi viikon kohokohta. Summataan samalla vähän kulunutta viikonloppua ja mietitään tulevaa viikkoa ja seuraavaa viikonloppua - meillä kun arki on aina sujunut eri osoitteissa. Tähänkin lienee tulevaisuudessa tulossa muutos, joten vaikka toisen tunteekin läpikotaisin, on varmaan hyvä miettiä niitäkin asioita, miten asiat sujuvat sitten, kun meillä on oikeasti yhteinen pyykkivuori, jääkaappi ja postilaatikko. Kun on kohta 20 vuotta ollut oman talonsa isäntä ja emäntä, Lady of the house, on kaiken jakaminen toisen kanssa yhtäkkiä kuitenkin iso muutos. No, vielä on aikaa tehdä strategioita, ihan heti vielä nämä muutokset eivät häämötä  :D :D




Tänään samalla, kun jalat tallasivat auraamatonta metsäautotien pohjaa, pohdimme matkustaako ensi talvena jonnekin lämpimään ja kauas monen vuoden tauon jälkeen vai päätyäkö sittenkin lähemmäs vaikka parin pienen reissun verran. Vai säästääkö rahaa tulevia pakollisia remontteja varten?
Juuri kun matkasuunnitelmat oli päätetty lykätä uudelleen mietittäväksi seuraavaan viikonloppuun, oli etämiehen Mertaranta eli Mertsi, maailman kiltein ja jalkavin saksanseisoja, päättänyt ottaa jalat alleen ja hävitä. Matkapohdinnat vaihtuivat huoleen, kun koiraa ei alkanut kuulua takaisin. Ensimmäistä kertaa ei Mertsi retkilleen häivy, mutta aina se kuitenkin on tullut pienen hetken päästä ilmoittautumaan ja tökkäämään kuonollaan parasta ystäväänsä, Elmaa.

Tällä kertaa Mertsi loisti poissaolollaan liki tunnin. Aika tuntui pitkältä, kun koiraa ei vihellyksistä huolimatta kuulunut. Onneksi se päätti kuitenkin lopulta ilmaantua, eikä kadonnut kokonaan mittaamattomiin korpiin - asutusta kun ei ole lähimaillakaan.
Sitä aina välillä tajuaa, miten tärkeitä perheenjäseniä karvakuonotkin ovat <3

Mä olen sekoitellut muutaman kerran jo itselleni raikkaan vihreää ja hyvää smoothieta.




Laitan siihen maustamatonta jugurttia, Valion uutta sitruuna-vaniljakeittoa (vähäkalorista!), pienen avokadon ja pari kiiviä.




En juuri mittaile aineksia, laitan sen verran kuin hyvältä tuntuu. Yleensä mun smoothiesta tulee kaksi reilun kokoista lasillista, jotka saan kyllä ihan itse nautiskella. Etämies ei suostu tähän koskemaan, joten tänään hellyin paistamaan myös kasan lättyjä, jotka hupenivatkin kaikki :)




Yllätin pihassa päivittäin mellastavan oravan puistelemasta tuulettumassa olevaa päiväpeittoa... varsinainen pikkuapulainen! Onneksi se ei säikähtänyt, kun sähelsin puhelimen kanssa ikkunan takana.

Toivottavasti viikosta tulee aurinkoinen, ihania kevätpäiviä sinne ruutujen taakse! <3

Ellis


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tapahtui helmikuussa

Lauantai-ilta. Mies vieressä sohvalla katsoo perus lauantai-iltaista juonitteluelokuvaa, minä sen sijaan nostan läppärin syliin ja alan vuodattaa. Tahaton hiljaiselo blogista päättyy nyt, päätän. Piste.




Helmikuu tuli, oli ja meni. Pääpiirteissään en muista kovi montaa näin hektistä helmikuuta, vaikka mitään kovin näkyvää en ehkä ole saanut aikaiseksi. Elämässä kuitenkin tapahtuu ja välillä sattuukin.
Tällä kertaa helmikuuhun mahtui niin mummun asunnon tyhjäystä ja myyntipuuhia, asioiden järkkäilyä, työkiireitä, lomaa, reissua ja vähän terveyspulmiakin.




Kevätauringon kirkkaana ystävänpäivänä tyhjästä ilmaantuneet kummalliset sydämentykytykset säikyttivät minut ja muutaman muunkin ;) En ole koskaan pitänyt noita sydämen muljahteluita kummoisina, mutta nyt otin vakavasti ammattilaisten ystävälliset ja napakat neuvot hakeutua lääkäriin. Tarkemmat tutkimukset siis odottavat. Hyvä niin! Sitä aina miettii, miten tärkeä asia terveys on ja sen totiseti huomaa/ muistaa silloin, kun ilmaantuu jotain häikkää. Asia on onneksi hoidossa ja tulee toivottavasti tutkituksi läpikotaisin.
Vaikka aina vakuutan jaksavani, on kai myönnettävä, että joskus saa (ja pitää) väsyäkin - taitaa oma kroppa olla sellainen vekkuli, että se kyllä muistuttaa asiasta, jos pääsee itseltä unohtumaan.
Nyt sitten olen sinnikkäästi yrittänyt opetella piilottamaan itseltäni sakset, tilkut, kynät, liimapullon ja muut tarvikkeet, joiden pariin helposti unohdun iltamyöhäisellä osaamatta lopettaa, kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Arkisin varsinkin tuppaa yö olemaan jo pitkällä, kun huomaan, että yksi jos toinenkin ilta-askare on vielä tekemättä...
Iltavirkku olen toki ollut aina, mutta kai se on pakko opetella jonkinlaista arkirytmiä, jossa osaisi rauhoittua ja hankkia yöunta vähän enemmän kuin tähän mennessä.
Miten se olikaan, vanhuus ei tule yksin??




Omasta itsestä huolehtiminen nousi prioriteettilistan kärkeen. Mulle, joka tuppaan aina ensin huolehtimaan muut ja sitten itseni, on siinä opettelua. Apteekista kalaöljyt ja monivitamiinit, aikaisemmin nukkumaan, pientä viilausta ruokavalioon ja liikuntaa lisää - siinä nyt alkuun.

Onneksi päivä paistaa aina välillä risukasaankin ja helmikuussa oli monta ilon aihetta!



Tukka lyheni..






Taitava Tittis taikoi papan palkintolusikoista suvun naisille ihanat sormukset!



Näin kaikkia lapsiani  <3
Tässä ollaan Tallinnan risteilyllä esikoisen kanssa.



Keskimmäisen ihana pieni Halla-labbis ilahdutti ja Elma-täti pääsi opettamaan talon tapoja ;)



Tallinnan kukkatorit loistivat kauniina!


Silti, en pistä pahakseni, että helmikuu kääntyi maaliskuulle. Parin kuukauden päästä saa kaivaa jo ruohonleikkurin esiin!! 

PS. Tässä osa arpajaispalkintoja - ylläripaketteihin siis kätkeytyi kullekin voittajalle viisi Ellis-ystäväarkkia, minttusuklaalevy, pieni kahden muistikirjan pakkaus, pussillinen ohransiemeniä sekä kortti. <3




Kaunista huomista sunnuntaita - aurinkoa on luvassa kai koko maahan!

Ellis



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Arpajaisten onnekkaat

Hihhei, se on sunnuntai ja arki kolkuttelee ovelle. Illan pimetessä suoritettiin tässä torpassa arvonta...




Kolme nimeä nousi vanhan kannun uumenista - niissä luki:

SisustEllen
Satu
MirjamMatilda

Onnea ihanat!!! Laitatteko mulle osoitteet sähköpostiin tingelstiina@hotmail.com, niin saan paketit postiin :) En malta vielä paljastaa, mitä paketeista kuoriutuu, mutta sen verran voi sanoa, että niissä kaikissa on jotain ystävyydestä, jotain herkullista ja jotain kaunista/käytännöllistä...
Ja kiitos vielä kaikille mukana olleille - kauniita kommentteja olitte ystävyydestä kirjoittaneet. <3




Meinaatteko katsella pian alkavia kisoja? Minä tyydyn penkkiurheilemaan ehkä muutaman lajin, mutta sitäkin enemmän odotan viikon päästä alkavaa omaa hiihtolomaa. Suksille en kyllä juurikaan taida ehtiä, vaikka hiihtopuku tikissä onkin - niinkuin näkyy :D :D
(Kuva parin vuoden takaa koulun naamiaisista.)

Luistavaa viikkoa!

t. Marja-Liisa



tiistai 14. helmikuuta 2017

That's what friends are for

Tänään oli kaunis päivä. Erikoinen, tapahtumarikas ja yllätyksellinen myös. Havahduin huomaamaan, kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärilläni - pyyteettömiä, rakkaita ja välittäviä.
Asioita, joita ei voi ostaa tai tilata. Vaikka taivas putoaisi niskaan, mun vierellä seisoisi ystävät sateenvarjoja pidellen. <3




Teilläkin siellä ruutujen takana on ihan oma paikka mun sydämessä. Olette tärkeitä ja ilman teitä ei olisi mitään mieltä jakaa ajatuksia täällä. Kiitos kun olette!





Mä huomasin, että on kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi täällä on ollut arpajaiset. Niinpä päätin, että nyt laitetaan sellaiset pystyyn heti samantien!
Tämä tuli vähän äkkiä, joten ei mulla ole ihan selkeää kuvaa palkinnoista, mutta olkoon se vielä salaisuus... ystävänpäiväyllätys! Kolme kappaletta jotain kivaa. <3

Jos uskallat ottaa riskin ja osallistua, kirjoita kommentti ja kerro mikä on sun mielestä ystävyydessä parasta.
Tasapuolisuuden nimissä, yksi arpa / kommentti joko blogissa tai facebookissa.

Arvonta suoritetaan sunnuntai-iltana - mulla on siis hyvin aikaa miettiä kivoja voittoja! Onnea!

Ihanaa ystävänpäivää, ihan joka päivä <3

Ellis


ps. Taulu on mun viime viikolla löytämäni kirppisaarre! Love at first sight <3






keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ruusu omenapuussa eli helppoa talvitaidetta

Puolenviikon raikkaat pakkasterkut!

Tulin pikaiseen vinkkaamaan kauniista ja helppotekoisesta pihamaan sulostuttajasta. Tämän tekemiseen tai ainakin onnistumiseen tarvitset mielellään kipakan pakkassään - tai tilavan pakastimen. ;)
Me väkersimme näitä eilen koulun taidekerhossa, kukat saimme paikalliselta kukkakauppiaalta - kiitos Taina!





Tarvitset:

* tyhjän maitopurkin tai vastaavan
* kukan
* vettä
* rautalankaa




Tee näin:

1.Huuhtele maitopurkki ja avaa se yläpäästään kokonaan.

2 Hyödynnä tähän esim. parhaat päivänsä nähnyt kukkakimppu, valitse yksi kukka ja katkaise se sopivan mittaiseksi niin, että se on hiukan maitopurkkia lyhyempi.

3.Työnnä kukka maitopurkin sisälle varsi edellä.

4. Ota pätkä rautalankaa (mä käytin ns. kukkatikkuja), pujota se maitopurkin yläosasta kahden kulman läpi ja kiinnitä päät ylhäällä yhteen niin, että rautalangasta muodostuu rengas. Rautalangan avulla kukka pysyy purkin pohjassa, eikä pulpahda veden takia pinnalle ja toisaalta saat siitä myös oivallisen kanto- ja ripustuskahvan.

5. Täytä lopuksi purkki vedellä niin, että kukka peittyy kokonaan ja rautalankarenkaan alaosa jää myös veden alle.

6. Vie purkki varovasti ulos jäätymään.

7. Kun vesi on jäätynyt kokonaan, revi purkki pois... alta paljastuu kaunis kukkakoriste, jonka voit ripustaa lyhtykoukkuun tai vaikka omenapuuhun <3




Meillä töissä näitä olikin toistakymmentä jäätymässä viime yönä. Näin kovalla pakkasella se riitti - aamulla meillä oli ruusukoristeet valmiina umpijäässä. Kivoja kotiin viemisiä, jotka on helppo kuljettaa kahvasta kantamalla.
Yksi huono puolikin näistä kyllä löytyi... kuulemma tuppaavat sulamaan kevään korvalla :D
Mutta siihenkin pulmaan eräällä neuvokkaalla pikkuoppilaalla oli kyllä jo ratkaisu valmiina: pannaan pakastimeen!

Jos pakkaset jatkuvat, tämmöinen voisi olla kiva ystävänpäivätervehdys puutarhan hoitoon hurahtaneelle ystävälle <3

Ellis

tiistai 31. tammikuuta 2017

Papan lusikat

Isäni oli ahkera keilauksen harrastaja aina vanhuuden päiviin asti. Vielä jokunen vuosi sitten kävimme porukalla keilaamassa hänen "kotihallillaan" ja vaikka muisti oli jo tuolloin olematon, keilat kaatuivat kokeneen konkarin pallon edestä ja nostivat leveän hymyn hänen huulilleen.
Ihania muistoja <3

Kultaiselta 60-luvulta peräisin ovat nämä hienot ja erikoiset hopeiset palkintolusikat, vanhin vuodelta -61 ja "nuorin" vuodelta -65 - samalta vuosikymmeneltä, jolla minä ja siskoni olemme syntyneet.




Niin kauan kuin muistan, nämä isän palkintolusikat ovat asustaneet keltaisessa Arabian vanhassa purkissa, samassa kaapissa parhaiden kahvikuppien kanssa. Harvoin (jos koskaan) näitä silti kahvipöytään katettiin - lusikkapesä kun on aika pieni ja vieläpä aivan pyöreä, kuin keilapallo.
Kauniita ovat silti ja nyt vihdoin pääsevät purkista käyttöönkin! Eivät kuitenkaan kahvipöytään...

Tässä eräänä päivänä mummun luona käydessäni huomasin, että hän oli nostanut papan lusikat kaapista pöydälle. Kertoi ajatelleensa, voisiko niistä tehdä koruja. Papan muisto suvun naisille kaulaan. Ihana mummu! Ihana ajatus!




Tuumasta toimeen. Soitto naapuriin Tittikselle (klik) ja samantien - eilen - Tittiksen pajalla valmistui ensimmäinen satsi riipuksia!

Omani ripustin jo kaulaan. Kun en löytänyt sopivaa ketjua, laitoin korunarusta säädettävän nauhan. Mun aarre <3
Ja mielessä toki kävi, miten ihania sormuksia noista varsista tulisikaan...





Omalla pajalla on valmistunut jokunen pieni vaate lisää. Nämä vaan vievät mukanaan! Kehysten hankinta alkaa olla kohta aiheellista, kun näitä vaan tulee ja tulee. Kai tässä täytyy joku vaateputiikki pian avata ;D




Lopuksi vielä lämpimät kiitokset taas jollekin ihanalle ystävälle/tuttavalle! Kun olin lähdössä rivitanssiin aiemmin illalla, roikkui ovenkahvassa pussillinen farkkuja <3

Tammikuun viimeisen illan terkuin,

Ellis



lauantai 28. tammikuuta 2017

Lauantairakkautta

Jos arki välillä ottaakin mehut pois, tulee lopulta aina viikonloppu. Mä olen pitkään ajatellut perjantaita viikon parhaana päivänä - enkä siitä ajatuksesta nytkään kokonaan luovu - mutta pikku hiljaa lauantai on hilautunut vahvasti sinne perjantain vanaveteen. Lauantaina sitä on niin irti arjesta ja etenkin työstä ihan fyysisestikin, kun työmaa sijaitsee himpan yli 60 km:n päässä.




Ei sillä, joskus lauantai tarjoaa mahtavan arkiboostin kotitöiden merkeissä, mutta silloin se on yleensä vapaaehtoiseti sille päivälle buukattu ja on ihan kivaakin. Pyykin viikkaus ja pesu, ruuanlaitto ajan kanssa, nurkkien suoriminen. Niitä unohtuneita arjen juttuja, pakollisia pahoja, joille ei vaan aina arkisin löydy aikaa ja jaksamista. Tai viitsimistä.




Tänään ei kuitenkaan pesty, puunattu, ei edes kokattu. Ensin nukuttiin viikon univelat pois ja sen jälkeen pakattiin koirat ja pilkkivehkeet autoon ja suunnattiin auton nokka kohti siskon perheen saariparatiisia ja pilkkiretkeä.
Mummu, meidän ikioma ihana pilkkimestari, oli saatu mukaan. Kaloja ei tullut tänään, mutta ulkoilmaa senkin edestä. Potkukelkka sai kyytiä jäällä ja niin sain minäkin, kun päätettiin sitoa naru auton vetokoukusta potkukelkkaan :D :D (en suosittele...)









Mökillä odotti kattilallinen hernesoppaa ja pannulla tirisivät köyhät ritarit. Ja pilkkipalkinnot, raaputusarvat kaikille :D





Ei pieniin ihmeisiin ja elämyksiin tarvita aina niin kovin paljoa. Viitseliäisyyttä, heittäytymistä ja mukaan lähtemistä. Pilkettä silmäkulmaan ja leppoisaa mieltä. Naurua. Vähän hernesoppaa. Ja kahvia pahvimukista <3


Ellis