lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantai


Kun päivä on pitkä, siihen mahtuu paljon.
Kiireettömiä pääsiäisen pyhiä on aina meillä liputettu - päivä on mukavasti pidentynyt kevättä kohti ja kun mikään paikka ei juurikaan ole edes auki (onneksi), ei päivän ohjelma voi edes kilpailla suosiostaan jonkin kauppareissun tai muun vastaavan kanssa.









































Tänään aurinko paistoi verhon raosta heti aamulla. Heräsin, kun mies viritteli tulia uuniinsa ja keitteli aamukahvia villasukissaan.

Jo heti aamupäivällä pakattiin nelijalkaiset kyytiin ja ajeltiin rantaan.





 Jäällä oli jos minkälaista kulkijaa... ehkä eniten kuitenkin kävelijöitä, mutta suksillakin liikkui kohtuullinen joukko auringonvalosta nauttivia. Ainakin parilta rantakalliolta kiemurteli iloinen savukiemura retkeilijöiden tekemistä nuotioista.










Me nökötettiin kaartuneen koivun rungon päällä ja otettiin talteen valonsäteitä ja nappailtiin valokuvia... miehellä himppasen parempi kamera, mutta on se myös himppasen painavampi kuin mun pieni iPhone, joka kulkee taskun pohjalla...




Ei mikään voi ladata akkuja paremmin kuin levännyt mieli, joka saa vielä valohoitoa täydeltä terältä paistavalta kevätauringolta.
Jotenkin viimeistään tässä vaiheessa kevättä tajuaa sen tosiasian, että talvi alkaa jäädä taakse ja edessä on pitkä valoisa jakso!




Jäältä me eksyttiin jälleen siihen erääseen uskomattomaan, pieneen kahvilaan, jossa ollaan vierailtu ennenkin pääsiäisenä (KLIK).



Tätä kahvilaa ei oikeastaan taida olla olemassakaan.... se on aivan ihana ja harvinainen jäänne menneestä maailmasta - vanha, liki 80-vuotias mummo keittää kyökissä pannukaffeet puuhellalla, tarjoilee ne pöytään pienellä pyöreällä tarjottimella. Tarjottimella nököttää myös Arabian vanha kermanekka, jos sattuu haluamaan maitoa kahviinsa.




Pullaa oli tänään tarjolla kahta sorttia: kanelikiekkoa tai rahkapullaa. Kahvi pullalla maksaa kokonaiset kaksi euroa!








Joka pöydässä on liina ja kukkakimppu ja pöytien kulmilla on vanhoja lehtiä, joita voi ajankulukseen selata.  Verhoista siivilöityy auringonvalo sisälle kauniisti.
Vanhan myyntitiskin takana on tikkareita, suklaata ja muuta makeaa isoissa, lasisissa karkkipurkeissa. Täällä voi oikeasti aistia ajan pysähtyneisyyden...

Yhtäkkiä meillä ei ole kiire mihinkään. Tumma pannukahvi on kuumaa, sitä ei voi edes nopsasti hörpätä! Tästä fiiliksestä ja visiitistä on ikuistettava muutama hetki...





Kahvilan mummo on aikanaan pyörittänyt työmaaruokalaa paikallisen vaneritehtaan työntekijöille. Sittemmin vanha, Päijänteen rannassa oleva ruokala-kahvila on tarjonnut kahvia siellä poikkeaville. Silloin, kun sattuu olemaan auki.

Muistan, kun ekan kerran eksyttiin tänne. Silmät teevadin kokoisina ihmeteltiin, voiko tällaisia paikkoja enää olla. Kuultiin, että kahvila on auki silloin, kun mummo jaksaa kahveja keitellä. Meillä kävi taas tänään tuuri, mummo vaikutti tosi pirteältä ja aurinkoiselta!


Päivä jatkui ruuanvalmistuksen merkeissä. Lautaselta löytyi tänään etämiehen valmistamaa (ja pyydystämää) riekkoa...



Herkutelun jälkeen ajeltiin vielä huutokauppaan. Iskin silmäni vanhaan Pariisi-tauluun, mutta se ei ehtinyt tulla myyntiin meidän aikana - ei jaksettu kovin kauaa olla paikalla, kun ihmisiä oli niin paljon, ettei takapenkkiin nähnyt mitään muuta kuin käytävällä seisovien selkiä :)




Ehkä kevään kaunein päivä!
Huomenna suunnataan Tampereelle - ensin vähän kauppoihin ja sitten päivän päätteeksi stand-up -komiikkaa katsomaan ja kuuntelemaan.

Nautitaan näistä ihanista vapaista ja tästä keväästä, jookos!

Ellis <3



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Stop!



Olen viime päivinä miettinyt asioita, jotka pysäyttävät.
Sellaisia, jotka saavat ajatukset karkaamaan ja pienet, arkiset murheet unohtumaan suuren ilon tieltä - tai vastaavasti tuntumaan pieniltä, niin pieniltä, jonkun murheellisen tapauksen johdosta.

Joskus pysäyttävä asia voi olla uutinen lähipiiristä. Se voi olla iltapäivä-uutisen lööppi, jonka luettuasi ajattelet: ei voi olla totta!


Jonakin yöhön kallistuvana päivänä se voi olla jonkun toisen blogikirjoitus, jonka luet juuri ennen nukkumaan menoa, konetta sulkiessasi.
Se voi olla niin ajatuksia herättävä, että se herättääkin sinut juuri siinä hetkessä niin valveille, että uni ei meinaakaan enää tulla. Herättää tajuamaan, että maailma ei rajoitu näihin seiniin, ei näihin teihin tai rajoihin.
Jossain, maailman toisella puolella, on elämä, joka voi olla yhtä suuri ja yhtä onnellinen, vaikka mahtuukin pienen pieniin raameihin... omaan sänkyyn ja pieneen peltilaatikkoon.

Tällainen juttu minut pysäytti *KLIK*.

Ja veti sanattomaksi. Sai miettimään, mitä voisin itse tehdä.

Syntyi vastustamaton halu tehdä jotain.
Edes jotain pientä.
Tiedän... yksi korsi keossa on pienen pieni, mutta toisaalta - sekin on osa kokonaisuutta.
Tiedän... on onneksi muitakin, jotka tämä samainen kirjoitus on pysäyttänyt, lähes tyrmännyt.
Jäämme siis odottelemaan, minkälaisia keinoja ja väyliä auttamiselle avautuu.





Rauhaisaa Earht hour -lauantai-iltaa!

Ellis <3

PS. Kuvat oman tyttösen nappaamat :)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Hmm...


Tänään sattui aamusta hassu juttu.
Kolusin vaatehuoneessa jotain päällepantavaa mennäkseni ihmisten ilmoille, polvea näyttämään lääkäriin.
Löysinkin ihan kivat vaatteet, joiden yhdistämiseen sain idean ihanasta, suuresta, sini-vihreästä Marja Kurjen silkkihuivista (taannoinen 3 euron löytö kirppikseltä).
Kaverikseen huivi sai vedenvihreän (ikivanhan) Greenhouse-trikoon ja KappAhlin farkunsinisen röyhelömekon/tunikan (ikivanha sekin). Alaosaan mustat farkkulegginsit. Jalkaan lattekahvin väriset, matalat kiilakorkonilkkurit. Kaiken päälle heitin vielä noin 20 vuotta vanhan, pitkähkön mokkatakin, joka on marinoitunut varastossa ainakin kolme vuotta. Eilen hain sen sisälle, kun laittelin kirppistavaraa -ja taas kerran annoin sille jatkoaikaa...

Mietin, kuinka muistaisin tämän kivan vaateyhdistelmän uudelleen jonain toivottoman kiireisenä aamuna - tiedättekö, kun ei ole MITÄÄN päällepantavaa...

Sitten sain idean!

Kolusin laatikosta taannoin ensimmäiseltä Tiger-visiitiltäni löytyneen euron pienen muistikirjan. Mulla on paha taipumus sortua sekatavarakaupoissa aina näihin muistikirjoihin! Tai ei kai se välttämättä paha taipumus ole, kyllä ne aina jossain vaiheessa käyttöön päätyvät. Nytkin on yksi aina käsilaukussa, toinen piironginlaatikossa, kolmas tilikirjana ja nyt tämä... vaatehuoneessa :D

Arvaatteko jo?



Tänne rustasin tänään ensimmäiset kivat yhdistelmät muistiin omasta kaapista. Voi kuulostaa hassulta, mutta oon oikeasti monesti yrittänyt muistella jotain hauskoja ja toisiinsa sopivia yhdistelmiä, joihin olen joskus onnistunut pukeutumaan. Sitten, kun olisi ollut käyttöä taas jollekin kivalle vaateparrelle, ei olekaan millään muistunut mieleen, minkä kumman paidan ja huivin tuon hameen kanssa silloin kerran yhdistin... Ja mikäs vyö se olikaan...







































Vihkoepisodin jälkeen löysin Nannan blogista, Ruusutapetilta (klik), tämmöisen muistion :) Tuli mieleen, etten taida sittenkään ihan höppänä olla noiden muistikirjojeni ja -vihkojeni kanssa... :)
Niin mainio luovuuslista! Kannattaa lukea ajatuksella ;)








































 Luettelo on Be Creative - facebooksivulta (klik), tykkäilkää siellä, jos tykkäätte :)


Luovaa tiistai-iltaa,

Vaateparsi-Ellis



Ps. Lääkäri kirjoitti viikon lisää sairaslomaa - polvi vielä sen verran puolikuntoinen.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Takka

Tänään täällä ei paista aurinko, vaan sataa vaihteeksi lunta. Riittää, sanon minä!!
Kahvilan terassille en viitsi mennä lumisadetta katsomaan, joten tänään valitsin sisäpöydän.


                                    - Mitä!! Yrititkö ottaa kuvan takasta ILMAN minua???


Meillä on takka. Tuollainen valkoinen kivikasa, jota tosi harvoin tulee lämmitettyä, koska se ei ole mikään lämpöä varastoiva malli. Ja puita kun saa saunan takia rahdata sisään ihan tarpeeksi usein, niin ei sitten tule juuri enää takkaan laitettua tulta.
Takan kyljessä, oikealla puolen on leivinuuni (ei näy kuvissa), jossa kyllä palaa tuli silloin tällöin ja valmistuupa siellä joskus jopa uunipuuro tai muu pikkuruokakin. Jouluna siellä on ihana lämmittää laatikot... se tuoksu, minkä leivinuuni luovuttaa lämpönsä lisäksi, se on ihana!




Takka oli alkuaan keltainen, saumaukset tummanruskeat. Tyypillinen väri tämmöisessä retroaikakauden keltatiilisessä helmessä. Yhden talven katselin keltaista takkaa ja talven aikana päätös valkoisesta varmistui. Kesän korvalla isäni sen sitten maalasi, ihan lateksilla muistaakseni. Ohje tuli muurarilta, joka sanoi, että lateksi kyllä käy pintaan hyvin, pitäisi pysyä ja on vaivaton ja helppo maalata uudelleen, kun nokeentuu. Samalla maalattiin takaseinän muuri.

Aika ajoin haaveilen, että purkaisin (=purattaisin) takan pois ja tilalle laitattaisin ihanan, varaavan takan, joka toimisi samalla lämmön lähteenä tässä sokkeloisessa talossa. Jotenkin silmä vaan on tottunut tuohon valkoiseen, isoon takkaan... ja taipaisipa takan vaihtaminen olla ihan pikkuinen kustannuskysymyskin ;)

Meillä sisustus ei ole kauttaaltaan valkoista, ei edes vaaleaa. Osittain sen toki määrittelee talon luonne ja materiaalit, mutta osittain myös sen vuoksi, että tykkään lämpimistä, kotoisista väreistä.




Nappasin pari kuvaa keittiön laattoja silmällä pitäen... oon josku haaveillut, että saisin valkoiset laatat tuonne välitilaan. Nyt siellä on tuollaiset poltetun ruskeat.




Tajusin, että niin karmaisevat kun ne onkin aina välillä omaan(kin) silmään, taidan kuitenkin tässä kohtaa tykätä niistä. Valkoisten laattojen vaihtaminen vaatisi koko keittiön uusimista. Joten, ruskeilla mennään vielä toistaiseksi ainakin. Lämpöä, lämpöä <3

Taitaa olla kevät, kun niin sisustuttaa :D




Ellis

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kahvila ihan kotikulmilla

Kun ei kerran hiihtämään pääse, istutaan sitten kahvilassa :)



Ihan meidän kotikulmilla on ihana kahvila. Tiedättekö, sellainen "tule sellaisena kuin olet" -kahvila. Ihan huippua on, että sinne voi ottaa koiran mukaan!!

Tarjottavat on siellä vähän mitä sattuu, joinakin päivinä saattaa saada vaikka mitä hyvää, mutta toisinaan tiskit notkuu tyhjyyttään. Tänään vaihtoehtoja ei ollut montaa. Tai oikeastaan niitä oli tasan yksi: tänään sai valita mansikkarahkan kahvin kanssa, jos halusi. Joku ei ehkä olisi tämmöistä ottanut, mutta minäpä otin. Eikä muuten yhtään hassumpaa kahvin kaverina!



Tässä kahvilassa on itsepalvelu. Erilaisia ja -kokoisia mukeja on tarjolla, joten kuppikoon voi valita ihan sen mukaan, miten paljon kahvia haluaa. Kahvin joutuu myös keittämään ihan itse, mutta on siinä se hyvä puoli, että se ei maksa mitään. Tai.. maksaa tavallaan; kahvin joutuu näet ostamaan kaupasta tähän kahvilaan tasaisin väliajoin, jos aikoo sitä saada juodakseen.

Pöytiä on kaksi. Toinen on sisällä ja toinen ulkona terassilla. Minä valitsin tänään terassipöydän, koska oli niin tavattoman komea ilma!



Oli mulla seuraakin... Elma, joka kuunteli pää kallellaan kaikki pikkulintujen laulut ja toisaalta vahti mun rahkakupin tyhjentymistä.
Meillä on Elman kanssa diili: minä annan sille esipesuun mun rahkakipot ym. vastaavat ja se puolestaan lämmittää mua sohvalla iltaisin. Toimii!



Koska ajattelin jo etukäteen istuvani kahvilassa jonkin aikaa, varasin mukaani vähän puuhaa...
Reilun tunnin, ison kahvimukillisen ja kahden farkkuparin saksimisen jälkeen oli farkkumattoprojekti nytkähtänyt halkaisijalta mitattuna noin 15 senttiä eteenpäin.
Tuulensuojainen paikka oli jopa ihan lämmin - olihan mulla kyllä musta takki, joka lämmitti mukavasti auringossa, mutta siis palelemaan ei päässyt.

Ehkä kaikkein parasta tässä kahvilassa on kuitenkin sen sijainti. Viisi askelta oman keittiön takaovelta ja olet terassipöydässä :)))

Tällaisia päiviä heti lisää!!


Aurinkoa viikkoonne!

Ellis <3 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Valonsäteitä päivääsi

Viime vuonna toivottelin naistenpäivää iki-idolini Audrey Hepburnin sanoin, enkä malta olla tänäkään vuonna laittamatta samaa ajatusta. Se niin pätee tähänkin päivään... kun öljy loppui ja keppien kanssa konkaten mietin, kuinka saan sitä lisää ennen iltaa...
Kaikki kuitenkin järjestyy, niin lopulta aina käy :)



                    "I believe in being strong when everything seems to be going wrong.
                                     I believe that happy girls are the prettiest girls."
                                                         - Audrey Hepburn-



Iloa, valonsäteitä ja keltaisia kukkia kaikille ihanille Naisille 8.3.2012 <3


Ellis




torstai 7. maaliskuuta 2013

Operaatio Polvi

KESKIVIIKKO 6.3.2013

Klo 7.00

Istun päiväkirurgisen leikkausosaston päiväsalissa ja odotan kolmen papan ja yhden vanhemman rouvan kanssa. Venezuelan presidentin kuolema ja jokunen muu päivän polttama uutisaihe puhuttaa.
Käytävällä kiitää hoitajia, joillakin on kassi olalla ja villatakki käsivarrella, osa kantaa potilaskansioita.
Jostakin tulee ihana vastakeitetyn kahvin tuoksu.

Klo 7.20

Ystävällinen sairaanhoitaja valkoisessa housupuvussa tulee noutamaan minut huoneesta. Hän ohjaa minut huoneeseen numero 13, jossa saan vaaleanvihreät sairaalavaatteet, lukollisen pukukaapin ja esilääkityksen.
Palaan vihreisiin sonnustautuneena päiväsaliin odottamaan. Muutkin ovat sillä aikaa hävinneet vaatteiden vaihtoon jonnekin. Vanhempi rouva tulee kukallisessa aamutakissa ja päätämme odotellessa avata telkkarin.

Klo 7.50

Salskea, parrakas mies sinisessä leikkaussaliasusteessa kutsuu minua nimeltä ja esittäytyy anestesiasairaanhoitajaksi. Hän ottaa minut mukaansa ja lupaa huolehtia minusta operaation ajan.  Sujahdamme leikkaussaliosaston ovista sisään.

Klo 8.00

Istun leikkaussalissa sängyn reunalla, riisun tossun ja sukan operoitavasta jalasta ja käyn makuulle.
Joku pujottaa oikeaan käsivarteeni mansetin samalla, kun vasemman kämmenen selkää pyyhitään ennen kanyylin asettamista. Pian jo tippapullo keikkuu telineessä ja suolaliuos alkaa tippua.
Hoitajat ympärillä jutustelevat hyväntuulisesti ja leppoisasti - anestesiasta vastaava hoitaja haluaa tietää, mistä musiikista tykkään. Ei mene kauaa, kun Anna Puun pehmeät sävelet kuuluvat ilmoille.

Klo 8.15

Anestesialääkäri tulee esittäytymään. Hän on rauhallinen, ystävällinen nainen, joka kertoo hymyillen, miten aikoo puudutuksen laittaa. Sitten minua jo käännetäänkin oikealle kyljelle. Tunnen, kuinka kylmä neste valuu selkää pitkin, kun iho pestään pirtulla kolmeen kertaan. Sitten lääkäri etsii sopivan nikamanvälin ja minä painan leukaa rintaan ja napaa kohti selkärankaa. Pieni nipistys ja puudutusaine on matkalla...

Klo 8.20

Olen maannut kyljelläni viisi minuuttia. Alempi eli oikea jalka on täysin puutunut, joten minut kammetaan takaisin selälleen. Anestesialääkäri tosiaan osaa asiansa, toisen jalan varpaita pystyn hyvin heiluttamaan, mutta toinen jalka on kuin sementtiin valettu. Ei tuntoa.
Joku menee kuuluttamaan kirurgin paikalle.
Hän saapuu leikkausasusteet yllään paikalle, vain silmät näkyvät, mutta tunnistan hänet samaksi mukavaksi lääkäriksi, joka polveni ja magneettikuvani tutkittuaan päätyi tähän toimenpiteeseen. Nyt ollaan tässä pistessä ja hyvä niin!
"Oma" anestesiahoitajani kyselee tämän tästä, onko kaikki hyvin. Voiko turvallisemmaksi enää tuntea oloaan, vaikka toisaalta tuntuu, että olen ihan pihalla ja toisten armoilla tilanteessa, jossa en ole koskaan ennen ollut? Hän kertoo, että salissa on aika viileä ja että pitää kertoa, jos alkaa palelemaan. Lupaan tehdä niin.

Klo 8.25

Tähystysleikkaus alkaa. Saan katsoa toimenpidettä monitorin kautta. Uskomatonta, etten tunne, miten terävä metallitähystin puhkaisee ihon polven ulkoreunalta.
Anna Puu laulaa "sanotaan..ne kolme pientä sanaa..." Katson välillä monitoria ja välillä näyttöä, jossa vilkkuu verenpaineen lukemat 119/69 ja pulssi 88.
Tunnen polven sisällä rutinaa ja näen monitorista, kuinka repaleista nivelkierukkaa poistetaan terävällä instrumentilla. Mahanpohjassa vähän huljahtaa.

Klo 8.55

Pikkuiset tähystysreiät on suljettu ompeleilla. Joku hoitajista nostaa jalkani ylös ottaakseen lakanan pois. Kun en tunne mitään, en tajua, että ilmassa heiluva raaja on oma jalkani. Se näyttää hassulta ja jotenkin muoviselta.

Klo 9.00

Heräämöstä tulee kaksi hoitajaa sängyn kanssa hakemaan minua takaisin päiväkirurgiselle. Jonkinlaisen siirtolevyn avulla ja ammattimaisilla otteilla siirryn sängystä toiseen ja huikkaan heipat ja kiitokset leikkaussalin väellä. Olo on tosiaan kiitollinen ja en voi kuin ihailla tuon ammattilaistiimin työskentelyä. Se näytti niin helpolta ja tunnelma oli koko toimituksen ajan leppoisa kuin mikä. Oma siskoni työskentelee niin ikään leikkaussalissa, mutta toisessa sairaalassa. Tänään olen saanut nähdä pienen välähdyksen hänen ammattikuntansa päivätyöstä, se on tosi mielenkiintoista.

Klo 9.05

Minut parkkeerataan sängyn kanssa heräämöön. Käteeni pujotetaan taas verenpainemittarin mansetti ja toisen käden sormeen anturi mittaamaan pulssia.
Yhtäkkiä tunnen kylmyyttä. Alan täristä niin, että hampaat kalisevat. Hoitajat tuovat lämpöpeittoa ja asettavat pienen lämpöpakkauksen rinnan päälle. Asetan jääkylmät kädet lämpöpakkauksen päälle ja alan odotella, että lämpö alkaisi vaikuttaa. Palelee, palelee. Verenpaine laskee hiukan alhaisiin lukemiin.
Heräämön mukava ja puhelias hoitaja kaivaa lukollisesta kaapista pullon konjakkia ja kaataa minulle pieneen kippoon sitä. Toiseen käteen saan mukin kuumaa kahvia. Jos näistä ei tule lämmin, mistä sitten!!
Juttelemme hoitajan kanssa uutisissa vilahtaneesta oikeudenkäynnistä, jota käydään pienen 8- vuotiaan julmasta kohtalosta. Tämä tapaus puhuttelee ihmisiä ikään, sukupuoleen tai ammattikuntaan katsomatta. Tuntuu, että kaikki voivat olla tästä asiasta yhtä mieltä: tarpeeksi kovaa rangaistusta ei näistä hirmuteoista ole lainsäädännössä olemassakaan.

Klo 9.30

Paikalle saapuu toinenkin hoitaja. Kun kaikki mittarit näyttävät hyviä lukemia, aletaan koittaa, miten jalat pelaavat. Vasen jalka, joka oli vain vähän puuduksissa, alkaa olla jo ihan normaalin tuntuinen. Hoitaja kysyy, saanko varovasti nostettua oikeaa jalkaa. Yritän kovasti ja äkkiä jalka tempautuu ylös ja samantien alas hervottoman tuntuisena - kenen jalka tämä on, ei se ainakaan minua tottele?!!
Pikkuhiljaa jalka alkaa tuntua siltä, että sitä pystyy hallitummin liikuttamaan.
Samassa sängyn viereen ilmaantuu teline, johon minut kammetaan. Telineessä on pyörät ja käsille kahvat. Nojaan siihen ja se lähtee eteenpäin, joten muuta vaihtoehtoa ei ole kuin lähteä kävelemään, jos aikoo pysyä mukana. Näin sitä mennään, hitaasti mutta varmasti.

Klo 9.45

Istun toisessa heräämöhuoneessa, nahkaisessa lepotuolissa. Edessä on kahvikuppi ja ihana voileipä, tv:stä tulee jotain ohjelmaa, johon en kuitenkaan oikein jaksa keskittyä. Selaan papereita, joita on tullut nippu eteeni: leikkauskertomus, resepti särkylääkkeitä varten, sairaslomatodistus, lasku.

Klo 10.10

Huoneeseen pyyhältää reipas fysioterapeutti. Hänellä on mukanaan tekopolvi, josta katsomme, mikä polvestani oli rikki ja miten se korjattiin. Jumppaohjeet on myös syytä käydä läpi. Sitten vielä katsotaan, onko kyynärsauvojen mitta oikea, ennenkuin jumppari saattaa minut kyynärsauvakävelylle käytävän vessaan.
Sanomme heipat ja minä jään asioilleni. Pian on jo hoitaja oven takana kysymässä, onhan kaikki varmasti hyvin. Täällä ei jätetä yksin, vaan pidetään huolta.

 Klo 10.35

Palaan lähtöruutuun, huoneeseen, jossa vaihdoin aamulla aikaiseen ylleni sairaalan vaatteet. Omat vaatteet odottavat lokerossa ja alan pujottautumaan niihin.

Klo 10.45

Saan luvan soittaa keskimmäiselle tyttärelle, joka on luvannut hakea minut kotiin. Auton rattiin minulla ei ole pariin päivään ainakaan mitään asiaa.
Siirryn päiväsaliin odottelemaan kotiinlähtöä. Keinutuolissa istuu nuori nainen vihertävässä aamutakissa odottamassa hakijaa leikkaussaliosastolle. On tullut myös polventähystykseen samasta syystä kuin minä.
Kelaan mielessäni aamun tapahtumia. Kaikesta on jäänyt hyvä fiilis ja positiivinen kokemus - toivottavasti vielä jalka kuntoutuu pian!
Huokaisen. Aamulla mieleen oli hiipinyt muutama kamala ja vähän hassukin ajatus. Niitä pahimpia pelkoja, tiedättehän, kun on menossa johonkin "toisten armoille" ja suureen tuntemattomaan.

Mun pahimmat pelot jäivät onneksi toteutumatta:
a) että jalka jää tunnottomaksi operaation jälkeen
b) että jalka ei puudukaan
c) että mua alkaa pissattaa kesken operaation, enkä huomaa sitä
d) että jalasta löytyy jotain kamalampaa ja korjaamatonta
e) että jalasta ei löydykään mitään korjattavaa ja syytä kipuiluun ei siis löydy, eikä voida korjata
f) että pyörryn, oksennan tai muuten vaan sattuu jotain katastrofaalista

Hassua ja turhaa, mutta... tällaista se on, kun pientä Ellistä vähän pelottaa.

Klo 11.15

Astun hissiin, köpöttelen rauhassa autolle ja palaudun kotiin odottelemaan jalan tervehtymistä...
Olipa aamu.


Tässä vielä oma henkilökohtainen palvelusväkeni täällä kotona:

                                   
                                  ^ viihdytysvastaava, seurustelu-upseeri(tar), sohvanlämmittäjä...



^ autonkuljettaja, passaaja, koiranpissattaja, kauppakassinkantaja...
(keskimmäinen nuoriso-osaston jäsen, joka on päivät kotona lukulomalla, valmistautumassa yo-kokeisiin)




Iloa ja auringonvaloa loppuviikkoon!

Ellis