maanantai 26. maaliskuuta 2012

We´ll meet again...



Tänään lähdin Elman kanssa jäälle. Kuljimme pientä saarta kohti kaikessa rauhassa - vain yksi kaukana kököttävä pilkkijä näkyi, muita ei missään.



Saaren liepeillä korviini kantautui kuitenkin ääniä ja kohta havaitsinkin tutun pariskunnan. Rouva tuntui olevan selvästi kiihtynyt jostain, sen verran kovaääniseksi heidän kommunikointinsa yltyi.
Yritin pysytellä huomaamattomasti ja kohteliaasti vähän kauempana, mutta kun Elmakin alkoi nykiä poispäin, käännyimme kiertämään saaren toiselle puolen.
Kohta kuitenkin harmoninen yhteiselo tuntui jatkuvan ja lämpö näytti palaavan heidän välilleen. Ehkä he vain halusivat olla rauhassa...




Samaan sympaattiseen pariskuntaan törmäsin viime keväänä *KLIK*. Luulen, että kaikesta huolimatta ovat tosi kiintyneitä toisiinsa <3



Maanantaiterkuin,

Ellis

Ps. Kokeilin vähän erilaisia reunuksia (taas) helpolla ja kivalla pixlr-o-maticilla. Se on ainakin mac:iin sopiva näpsäkkä kuvanmuokkausohjelma, jonka voi ilmaiseksi ladata netistä. Löytyy googlettamalla :)


19 kommenttia:

  1. Pääsit jujuttamaan! Luulin oikeesti, että siellä oli riitelevä pariskunta :)

    VastaaPoista
  2. Love is in the air...kevät saa sen aikaan!!
    Ei vaan, luulin minäkin ekaks että siellä oli ihan oikeesti riitelevä pariskunta :))

    VastaaPoista
  3. Minulla on miniläppäri, en nähnyt kuvaa aluksi. Vai Joutsenet kommunikoivat.....:) Kaunis postaus!

    VastaaPoista
  4. KEVÄT! Kyllä ne ekat joutsenten tööttäilyt yläilmoista nostavat kummasti viiliksen pintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta... keväällä kaikki tuntuu niin mahtavalta :)

      Poista
  5. Voi, te siellä voitte vielä jäällä kulkea...täällä ei jäätä en oikeastaan ole ollenkaan.

    Ihana pariskunta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin kävelin jäällä Elman kanssa, vettä ei lainkaan. Jäällä oli kairan reikä, työnsin käteni siitä, mutta jäätä oli vielä niin paljon, että takin hiha tuli vastaan.. toisaalta äkkiä se hupenee, joten ei varmaan enää montaa päivää voi jääkeleistä nauttia :D

      Poista
  6. Menin taas lankaan... Aloin lukemaan tarinan ja riidan jatkoa;) Mutta tämä oli taas ihana juttu!!!

    VastaaPoista
  7. Jaahas mäki meni lankka ekaks, mut sit tajusinkki et kyse oliki joutsenpariskunnast hahha..Siin on oikke tarina kertoja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Ihanaa, kun teitä "lankaan menneitä"on niin monta :D
      Kiitos!

      Poista
  8. Äänekäs pariskunta, mutta niin kauniita.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista