keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12. luukku: kohta niitä taas tulee...

... joulukortteja!

Meillä ne sujahtavat sukkaan. Kukaan ei varmaankaan arvaa, mistä se on tehty??!








































Kortteja on ihana saada... ja lähettää. Tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt tehdä toisin.
Olen päättänyt kortin lähettämisen sijaan kirjoittaa pienen jouluviestin tai soittaa joulupuhelun - muistaa siis kaikkia kuten ennenkin, mutta vähän toisella tavalla.

Mulla jää korttien kirjoittaminen aina viimetippaan. Joskus jopa ihan viimeiseen tuntiin. Nyt ajattelin, että vältän korttihässäkän, kiireen ja paniikin ja käytän pitkät työmatkat näiden joulupuhelujen soittamiseen. Niille, joita en tavoita, laitan muutaman rivin kuulumisia ja hyvän joulun toivotuksen sähköpostin tai kännykän kautta.
Näin tänä vuonna. Ensi vuonna varmaan rustaan kortteja entiseen tapaan... ellei tämä kokeilu osoittaudu niin loistavaksi, että jatkan sitä :)




Muutaman kortin takuuvarmasti kuienkin kirjoitan. On olemassa sellaisia ihania, vuosien takaisia ystäviä, jonka kanssa yhteys pelaa nimenomaan joulukortilla. En koskaan voisi olla lähettämättä korttia näille ystäville, joihin en kenties muuten enää saisi yhteyttäkään. Se ei ole tämmöisessä tapauksessa koskaan pelkkä joulukortti.
Se on paljon enemmän. "Täällä ollaan, kaikki on ok :)  ihanaa että olet siellä! Olet tärkeä, en koskaan unohda sinua!"


Ellis <3





16 kommenttia:

  1. Hieno sukka! Samoin kuulostaa tosi kivalle tuommoset joulupuhelut. Siinä saa vaihdettua kuulumisia puolin&toisin enemmän kuin joulukortissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mulla on yksi ystävä, jonka kanssa soitellaan aina joulun tienoilla - suurinpiirtein kerran vuodessa. Oikein odotan aina tuota puhelua tai sitä hetkeä, kun itse soitan... :)

      Poista
  2. Siis, niiin ihana sukka ja hienosti otettu kuva!

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään eniten juuri noista pikku aplikoinneista joita teet. Erityisesti noista joissa on pikkuisia tekstejä. Ne on jotenkin niin sympaattisia. Joulukorteissa on taikaa. Vielä enemmän jopa nyt sosiaalisen media kulta-aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) Kyllä oon samaa mieltä, että ei mikään tekstari tai sposti voi korvata oikeaa, laatikkoon kolahtavaa joulu- tai muuta postia. Eli luulen, että tää on kertaluonteinen "en-lähetä-joulukortteja" -päätös... :)

      Poista
  4. Ystäväni saa joka joulu eräältä kaukaiselta sukulaiseeltaan joulukirjeen. Kirjeessä kerrotaan, mitä on vuoden aikana tapahtunut. Mielestäni tämä olisi ihana tapa...kunhan ehtisi niitä kirjeitä kirjoitella...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa! Minäkin saan joka joulu opiskeluaikojen työkaverilta ja kollegalta kaukaa ihanan joulukirjeen. Päivitetään puolin ja toisin käsinkirjoitetuilla kirjeillä kuulumiset. Samoin kirjoitamme erään toisen entisen työkaverin kanssa vuoden kuulumiset joulupostin mukaan. Se lämmittää joka kerta mieltä, kun kuulee näistä ystävistä <3

      Poista
  5. Hurmaava joulusukkasi saa varmaan sisälleen paljon täytettä. Hyvä idea tuo soittelu korttien sijaan. Pääasiahan kuitenkin näin jouluna on jollain tapaa muistaa läheisiään, ei sen tarvitse kortti olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan, että kortteja taas saapuu! Oikein odotan, että pääsen soittelemaan... maanantaina aloitan..puhelinlangat laulaa...:))

      Poista
  6. Itse niin toivon joulukortteja mutta vielä ei ole yhtäkään tullut ja joulu lähenee nopeasti!
    Olet ihanan taitava käsistäsi..ihania farkku juttuja olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Ei ole meillekään tullut vielä kortteja, mutta varmaan ensi viikolla alkaa tupsahdella... :)

      Poista
  7. Aina yhtä hienoja ideoita ja käsitöitä - ihana sukka :)

    VastaaPoista