perjantai 14. joulukuuta 2012

13. luukku: Rakas Joulupukki!

Rakas Joulupukki!

Kirjoitan tätä sinulle myöhään yöllä, ompelukoneen vieressä. Tekeillä on kassi, jonka pitäisi olla valmis huomenna - tiedän, että kiltit tytöt nukkuvat jo tähän aikaan, mutta vaikka yritän kuinka, en vaan ehdi ajoissa nukkumaan.

Tänään olen ollut pieni tonttu tohelo. Ensin auton käsijarru jäätyi kiinni ja ajelin kotiin yksi pyörä lukossa. Ihan pienen matkan vaan... autosta jäi samanlainen jälki lumiseen tiehen, kuin joku olisi vetänyt sitä narun perässä niinkuin leikkiautoa.
Menin kiireessä ohjekirjan kanssa sisälle tutkimaan, mikä kumma on vikana, kun niin paljon erilaisia valoja syttyi autoon. Vika korjaantui hetkessä, sain siskon mieheltä puhelinapua ja jarru irtosi.
Oma etämies oli taas etäällä, kun olisi ollut lähitarvetta. Selvisin silti :)

Sitten menin kauppaan. Olin ypöyksin juustohyllyllä, kun yhtäkkiä kokonainen Oltermanni hyppäsi hyllystä noin metrin päässä minusta. Ei sentään varpaille tullut. Nostin sen takaisin hyllyyn ja jatkoin matkaa. Leivonnaisten kohdalla Pågensin pikkupullat putosivat lattialle ennenkuin ehdin edes koskea pussiin. En olisi edes ostanut niitä... nostin nekin takaisin hyllyyn.
Juomaosastolla törmäsin kärryillä pahviseen sipsitorniin. Sain juuri kiinni, ennenkuin koko torni kaatui.
Silloin ajattelin, että minun on parasta jättää kauppareissu huomiseen. Nappasin vain kanansiipiä, niitä tulisia Hornetteja, ja pinkaisin kassalle.

Muuten olen ollut tosi kiltti. Ei minulla mitään isompia toiveita ole, mutta jos voisit tuoda minulle vähän järjestelmällisyyttä ja malttia. Tulisin ihan varmaan vielä kiltimmäksi, jos saisin myös vähän lisää aikaa.
Käyttäisin sen ihan vaan olemiseen.




Kiitos vaan, kun järjestit lunta, sitä toivoinkin jouluksi. Nyt kiitos ei enää tarvita, meidän pihaan ainakaan. Meillä on ihanan valkoista ja aika korkeat hanget jo.

Ehdithän varmasti pistäytyä jouluna meillä?
Mutta älä tule savupiipusta, jookos. En ole muistanut kutsua nuohoojaa...


Toivoo Ellis <3

12 kommenttia:

  1. Ihanaa! Me ollaan ikuisi lapsia Ellis! Näin se elämä maistuu makealta! Hyvää yötä toivoopi nuhanenä alpeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ollaan <3 ja hyvä niin! Toivottavasti pääset pian nuhanenästä eroon :)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 huomasin juuri postin mukana tulleen pakettikortin, enkä enää ehsi postiin. Huomenna sitten :)

      Poista
  3. Jotkut päivät vaan ovat aivan käsittämätöntä törmäilykurssia - jutut hyppivät ja kaatuvat päälle huolimatta siitä teetkö jotain vai etkö, pelkkä olemassaolosi riittää niiden massahyökkäykseen, höh!
    Mutta tontut ja joulupukki ymmärtävät kyllä. Mä luotan niiden ymmärrykseen niinkin pitkälle, että uskon niiden poikkeavan meillä, vaiks täällä taitaa jäädä nuohoamatta muutkin paikat kuin savupiippu ;)
    Suloista ja odotuksen kutkuttamaa joulunalusta Ellis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on... se on varmaan se kuuluisa feng shui :))
      Mä myös luotan siihen, että kun oon ollut niiiiin kiltti, pukin on pakko tietää se!
      Sinnekin suloisuutta joulun aikaan <3

      Poista
  4. Hih... Tämä aamu alkoi mulla samalla meiningillä, kun oli kiire varattuun tapaamiseen ja jäin kotipihan rummulla lumeen kiinni... Kirosin uuden takavetoisen automme tuhanteen kertaan, kun peruuttelin edestakaisin (ja lopulta alennuin hakemaan lumikolan kiireestä huolimatta). Nyt olen pysytellyt sisällä, mutta kauppareissu on vielä edessä. Samoin monta joululahjaa, joihin sentään sain eilen tarvikkeet hankittua kaatamatta hyllyjä! :D

    Ihanaa, lumenvalkoista viikonloppua sinulle, Ellis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua! Mullekin käy jotain kummallista yleensä juuri silloin, kun on kiire jonnekin...
      Kiitos <3 Ihanaa weekendiä sinullekin, blogisiskosein!

      Poista
  5. Voih. Toiset päivät vaan on näitä, kun kaikki tökkii. Jospa huomenna taas rullais paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on... Toivotaan tosiaan, huomiselle on kaikkea kivaa kotipuuhaa luvassa :)
      Kivaa huomista sinnekin!

      Poista
  6. Miten niitä ongelmia aina syntyykin silloin auton kanssa kun miestä ei ole mailla eikä halmeilla? Onneksi selvisit tapahtumarikkaasta päivästäsi. Mukavampaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Eikä ollut ollenkaan ensimmäinen kerta! Mutta yleensä aina selvitään, jopa ihan loistavasti :)
      Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista