sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Here I am!

Täällä ollaan, terveenä ja polvikin vielä tähystystä vailla! Ihania ootte, kun kaipailette ja kysytte kuulumisia <3
Tahaton ja tarkoitukseton tauko kirjoittamisessa venähti nyt kyllä ihan suotta näinkin pitkäksi... en vaan tajua, mihin päivät hukkuu... Kai ne on nämä härkäviikot, jolloin viikko tuntuu pitkältä, päivä lyhyeltä ja talvi on vielä ihan armoton.
Jos jonakin päivänä erehtyy muka ihan vähän tuntemaan nenässään kevään tuoksun, kun aurinko on hetken aikaa paistanut lumihankisille talon seinustoille, voi seuraavana päivänä varautua jo työntämään lumikolaa lumisaderintaman jäljiltä. Niinkuin tänäänkin.
(Kuva parin viikon takaa, jolloin lumimyräkästä ei ollut tietoakaan...)


Muuten tämä keskitalvi on ollut taas ihan työntäyteistä aikaa. Töissä päivät eivät matele, ne suorastaan kiitävät. Meillä on vuoroviikoin luistelua ja hiihtoa, joka tarkoittaa sitä, että heti, kun koulun kello on soinut, alkaa monosulkeiset (tai vaihtoehtoisesti luistinsulkeiset). Aamun ensimmäiset kaksi tuntia (käytännössä puolitoista tuntia) vierähtää siis joko ladulla tai kaukalossa. Meillä tämä sporttailu otetaan näinkin intensiivisesti ja usein - jos vaan sää sallii - jotta saadaan perustaidot ja tuntuma lajiin mahdollisimman hyväksi. Missään nimessä ei lähdetä liikkumaan verenmaku suussa tai vastentahtoisin mielin, vaan koitetaan valjastaa lapsen luontainen halu liikkua ja antaa näin kivat eväät myöhempääkin koululiikuntaa kohtaan. Tai liikuntaa kohtaan yleensä. Tuloksia näkyy nopeasti ja positiivista palautetta on tullut kodeista sen verran runsaasti, että näillä metodeilla jatketaan. Ainakin hiihtolomaan asti. Toki mukaan mahtuu joitakin välipäiviä, kun on ollut poikkeuksellista ohjelmaa. Joka talvi kelitkään eivät ole näin suosiollisia tähän juttuun, mutta nyt muutamana viime vuotena on talvi ollut sen verran luminen, että hyvin on päästy harrastamaan ja liikkumaan.



Joskus ihan ihmetyttää, miten lapset jaksavatkin olla innoissaan jo neljättä viikkoa jatkuneesta talviurheilukaudesta... intoa piisaa ja jokaiselle yritetään tarjota taitoaan vastaavaa haastetta tai harjoitusta. Verkkaisemmille hiihtelijöille on omat pikkureitit ja nopeammat pääsevät sivakoimaan pitemmälle.




Totuuden nimissä on paljastettava, että oon kyllä roikkunut täällä koneella, vaikka en riviäkään ole saanut kirjoitettua.
Oon nähkääs viettänyt virtuaalista leirielämää :)) Neljä viikkoa sitten - about - tulin ilmoittatuneeksi mukaan "läskileirille"(klik, jos haluat lukea leiristä lisää).

Meitä leiriläisiä on reilut kolmekymmentä daamia, kukin omine painoineen ja tavoitteineen.
Erilaisia, eri-ikäisiä, persoonallisia ja mahtavia naisia <3
Yhteistä kaikille on vakaa halu ja aikomus karistaa kiloja kukin oman tavoitteensa mukaisesti, kohottaa kuntoa, solakoitua ja saada elämäntapamuutos aikaiseksi ruokailun, liikunnan ja kokonaisvaltaisen hyvän olon suhteen.




Pikkuhiljaa, perjantaipunnitus toisensa jälkeen, alkaa huomaamaan, että leirielämä kantaa hedelmää. Ruokatsemppaus, kollektiivinen kanssasisarten tuki ja pyyteetön kannustus on niin valtavaa tuolla leiriläisten keskuudessa, että repsahtaminen ei kovin usein ainakaan tule mieleen. Noh, viikonloppuisin tulee toki vähän höllättyä ja herkuteltuakin, mutta ruotuun palataan viivana jo sunnuntaina! Leirillä on sekin hyvä puoli, että siellä jokainen saa olla just sitä mitä on. Kaikenlaiset muutkin elämän kummallisuudet pohditaan yhdessä, jaetaan hyväksi havaitut vinkit ja suunnitellaan tulevaa...


Mun oma "uusi elämä" alkoi jo vuodenvaihteessa, ihan omasta halusta mahtua vanhoihin vaatteisiin. Siihen liittyi myös tarve vähän korjata muutenkin kurssia joidenkin elämänalueiden kohdalla. Hmm, ihan hyvällä mallilla ollaan etenemässä.
Jos vielä painoon palataan, leirin aikana on kiloja karissut reilut kolme, vuodenvaihteesta lähtien reilut neljä :D Viime viikolla sain kahdet farkut jo jalkaan ja siis kiinni... kummatkin on olleet telakalla viime kesästä lähtien, kun nappi ei ole enää mennyt kiinni ja vetskarikin vain puoleenväliin. Nyt menee!!

Kulunut viikonloppu toi tullessaan taas vähän syvällisempää elämän pohdintaa. Eilen olin erään iäkkään sukulaisen hautajaisissa. Tapasin omaa sukuani, serkkuja ja muita, joita tosi harvoin näkee ja tapaa. Tää elämänmeno on vaan kaikilla vissiin niin kiireistä ja omiin ympyröihinsä juuttunutta, että spontaaneja kyläilyjä ei tee enää tuskin kukaan. Muistan hyvin, kuinka mun lapsuudessa saatettiin pyyhkäistä serkkujen luokse tai tätille kylään, iltakahveelle. Vaikka ihan joku arki-ilta. Ja se oli ihan ookoo.

Mietin, olisiko musta lähtemään työpäivän jälkeen kaffepaketti kassissa jonkun sukulaisen tai tutun luokse kylään, ihan kutsumatta. Ei taitais olla. Epäilemättä voisin kummastua, jos ilmoittamatta mun ovella seisoisi jonakin maanantai-iltana joku odottamaton tuttu odottamassa sisäänkutsua ja iltakyläseuraa. Toki kutsuisin sisään, ehkä selittelisin kenkävuoria tuulikaapissa ja muutenkin pommin jäljiltä olevaa arkihuushollin tilaa (ja ehkä noituisin mielessäni, kun en etukäteen tiennyt vieraan tulosta)... Mutta ajatus tuntuu nykyään vieraalle, jos nyt kyseessä ei ole ihan jokapäiväinen kamu, jonka kanssa praatataan puhelimessakin lähes päivittäin.
Maailma on muuttunut.




Samaisena päivänä, eilen lauantaina, jätettiin haikeat jäähyväiset etämiehen toiselle metsäkaverille. Kaikella on aikansa, vaikka se surullista onkin. Nämä on niitä vaikeita mutta väistämättömiä juttuja eläinystävien kanssa.
Mertaranta ja Elma pitävät meidät liikkeessä ja tassujen rapina on täten edelleen taattu, mutta... kyllä se tuntuu, kun yksi on joukosta poissa.

R.I.P. Dalton <3

                                                                   


Sunnuntai-illan fiiliksin,

Ellis

14 kommenttia:

  1. Hienosti olet edennyt matkalla kohti kevyempää elämää! NVertaituki on kyllä parasta tukea!
    Tuo kyläilyjuttu kyllä on niin totta. Miten sitä onkin niin vaikeaa spontaanisti käväistä sukulaisia ja tuttaviaan tapaamassa, aina odotellaan kiltisti kutsua.
    Mukaavaa viikonalkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, vertaistukea tässä kyllä tarvitaan ja paljon! Onkohan se tää nykyajan hektisyys, mikä ajaa ihmiset vaan entistä tiukemmin omiin kotikoloihinsa kaiken pakollisen rumban jälkeen?
      Kivaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  2. Ihana kuulla kuulumisia!
    Ja upeeta, että tsemppauksesi kevyempään eloon ja oloon on lähtenyt hyvin käyntiin!!
    Mukavaa alkavaa viikkoa, lämmin rutistus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila <3
      Ja rutistus, lämmin sellainen sinnekin!

      Poista
  3. Kiva kun olet taas täällä:) juuri niin, päivät kiitävät ohitse...hyviä hiihtokelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mihin lie kiirehtivät... päivät siis...

      Poista
  4. Jo tässä onkin kaivattu!!! :) On tämä talvi vaan merkillistä aikaa, toisaalta hidasta, toisaalta ihan viuhvauh vauhdikasta. Muistan hyvin nuo luistin- ja monosulkeiset omalta 1-2lk opeajalta...hiki päässä vermeet niskaan ja ulos, melkoista touhua! Mutta pikkuiset niin innosta piukeina ja iloisin mielin! :)
    Keventäjän leirielämä kuulostaa hyvältä, tsemppiä siihen! mä olen tässä kuukauden tasapainoillut mahataudin jättämän vatsan epätasapainon kanssa enkä oikein tiedä mitä suuhuni laittaisin että olis hyvä olla. Suklaata ei ainakaan, siitä tulee järkky futisvatsa! :D Ehkä aika ja gefiluspiimä auttaa! ;)

    Mukavaa työviikkoa ja aurinkoa toivottelen suruajasta huolimatta. Metsäkaverin poismeno jättää jälkeensä suuren tyhjän tilan...yhdet viisaat silmät vähemmän tarkkailemassa tätä elämää. Tiedän niin tunteen... :(

    H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikuttu ja leireilty viime päivät ja viikot kovasti :) Kyllä oman kevenneen olon jo alkaa huomaamaan, sekös motivoi lisää. Toivottavasti sinä saat vatsasi kuntoon pian!
      Kiitos... oma aikansa menee aina, kun totuttelee siihen, että on yksi kuono vähemmän. Juuri tänään puhuttiin miehen kanssa, kuinka nopeasti metsälenkin varrelta katoaa Daltonin jäljet lumituiskun alle.. onneksi sydämestä eivät katoa <3

      Poista
  5. Nostan pipoa tuolle talviurheilurutistuksellenne! Mahtavaa!!!! Olen huomannut meidän paljon kevyemmällä luistelu- ja hiihtorupeamalla, että tää eskuikä on kyllä niin otollinen näiden lajien opetteluun, taidot löytyvät ja vakiintuvat hetkessä. Lapsi huomaa itsekin nopean edistymisen. Palkitsevaa ja myönteistä touhua siis kaikin puolin.

    Toinen pipon kohotus läskileiriläisille! Tuolle leirlle olisi pitänyt päästä mukaan, sillä tää yksin asian kanssa tsemppailu on jämäyttänyt vaakalukemat useaksi viikoksi samaan kohtaan. Uskon ryhmävoimaan tässä(kin) asiassa. Myötäiloitsen sinun ja farkkujesi puolesta, jei!

    Hm, mietin tuota yllätyskyläilykulttuuria. Siis ajatuksena jotenkin ihana ja houkutteleva, mut miten se toimisi tässä arjen sekoittamssa kodissa ja olemattomissa vierasvaroissa kaffetarjottavien suhteen? Toisaalta, jos tuollainen olisi tapana, niin tsemppaisiko se pitämään siisteystasoa kohtuullisena arkenakin ja varaamaan jotain kaffepullaa jemmaan jne? Hm, hm.

    Näitä ja muuta voisimme mietiskellä kaffekupposen ääressä mahku pian, jookosta joo!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä on säät suosineet tuossa urheilupuolessa tänä(kin) talvena :) Vaikkakin alkaa jo tuntua, että lunta on jo tarpeeksi...
      Tänks muru, mut mä oon kyllä saletti, että sunkin vaaka liikahtaa, kunhan vaan maltat. Mä luulen, että tässä iässä noita pysähdyksiä ja jumeja tulee... niitä tulee ihan varmaan mullekin! Sitäpaitsi näissä asioissa hiljaa hyvä tulee, sillai pysyvästi hyvä ;)

      Ehdottomasti kaffekupposten kanssa mietittäviä asioita on taas paljon. Issue-osastoa... :)

      Poista
  6. Sinä kyllä olet aikaan saava tapaus...:))
    Minulla keskiviikkona eka tapaaminen terkkarin kanssa...olen nyt yrittänyt tankata herkkuja tulevan varalle...:D

    Tuo on niin totta, tuo kyläilu juttu. Muistan lapsuudesta, miten vieraita pöllähti arki-iltana kahville.
    Touhukasta viikkoa sinulle Ellis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, isot tsempit sinne omaan projektiisi :))
      Ja kiitos - välillä nää mun viikot äityy niin touhukkaiksi, etten meinaa itse perässä pysyä...
      Kivaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  7. Talvitouhut on näillä lumilla kyllä vallan mainio tapa kylvää liikunnan siemeniä. Täällä tuntuu tällä hetkellä menevän viikot niin vauhdikkaasti, ettei ehdi oikein urheilemaankaan. Jospa se tästä saunan kautta taas rauhoittuisi ilta tänäänkin. Hyvää huomista ystävänpäivää ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Ystävänpäivä hurahti minulta ihan ohi... toivottavasti viikonloppusi on ollut mukava :)

      Poista