keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. luukku: Kukkia ja sidontaa

Hip hip hurraa!

Meillä oli tänään töissä tykyilyä - tiiättehän sitä, kun on jotain kivaa?
Työnantaja muistaa meitä työntekijöitä aina jouluisin pienellä yllätyksellä, mutta tänä vuonna saimmekin tehdä muistamisemme omin pikku kätösin :)

Kun koulutunnit olivat ohi, raahauduimme joukolla isoon kuvisluokkaan. Sinne oli raahautunut myös pitkä pöydällinen joulukukkia, havuja, käpyjä, rusetteja, meriheinää, jouluperhosia, joulupalloja, istutusastioita..... Ja tietenkin kylän ihana kukkakauppias Taina!
Luokka oli muuttunut pieneksi joulupuutarhaksi. Yhtäkkiä siellä hääräsi iso joukko innostuneita, hihansa käärineitä tonttuja hanskat käsissään. Lennokas puheensorina täytti luokan samalla, kun
multa roiskui ja kukkapöydän antimet vähenivät sitä mukaa, kun istutusastiat alkoivat täyttyä.
Kukkia ja muita oli tarjolla moneen makuun: eri värisiä hyasintteja, tulilatvoja, joulutähtiä, ananaskukkaa, murattia, erilaisia havuja, käpyjä, kaikenlaisia koristeita :D

Mukaan oli saanut ottaa halutessaan myös oman astian. Minä olin napannut vanhan, jalallisen lasikulhon ja pienen Arabian kulhon. Kun kuulin, että jokainen saa tehdä yhden ison tai kaksi pientä asetelmaa, tiesin heti, että kaksi pientä oli minun vaihtoehtoni!





Ensin kävin valitsemassa kasvit kirkkaaseen lasimaljaan: valkoinen hyasintti (ihan nupussa), vihreä havu ja muratti. Kaveriksi meriheinää, käpyjä, pari kultapalloa ja tähti havuun. Oijoi, miten tykkäsin heti tästä :D

Arabian kulhoon päätyi vain ja ainoastaan yksi sininen hyasintti. Muuta siihen ei tosin olisi mahtunutkaan. Ympärilleen hyasintti sai meriheinää ja juurelleen muutaman erikokoisen kävyn ja nauhasta taiteillun pienen rusetin.

Mä kun kuitenkin olen aika simppelin ystävä, pysyttelin maltillisessa väriskaalassa ;) Tosin oli kyllä kiva katsoa joidenkin tekemiä värikkäämpiä luomuksia, kauniita nekin!
Ja onhan se niin, että oli kukka-asetelma minkälainen hyvänsä, sellainen on aina ihanaa saada!

Ellis

PS. Niin tohkeissani olin istutushommissa, että eipä tullut mieleenkään kaivaa kännykkää laukusta edes paria kuvaa varten. Siitä tohinasta olis kyllä ollut kiva muutama otos napatakin :)


12 kommenttia:

  1. Pitsilapaset <3 Carol of Bells <3 Kukkasyteemit <3 Tämä joulukalenterisi kaikkineen <3 Voit vain kuvitella, miten jokainen luukunavaus täällä päässä on päivän/yön juhlahetki! Ajatukset ja ideat saavat kantavat joulusiivet, kiitos sis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks itsellesi <3 Täällä toinen juhlahetken viettäjä aina, kun hilpin avaa :)

      Poista
  2. Vähänkö ihana tyky-päivä!! Asetelmista tuli tosi kauniita! Ja kiitti vinkistä, että jouluasetelmat voi tehdä astiaankin... Tähän asti mä olen tehnyt niitä vaan koreihin ja ruukkuihin. Nytpä katselen kaappieni kätköihin ihan toisin silmin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, Liina :)
      Mä intoonnuin tuosta niin kovasti, että päätin sitten jatkossakin tehdä ainakin yhden oman asetelman omaan kivaan astiaan.

      Poista
  3. Ihanaa hemmottelua tuollainen yhdessä puuhailu! Kauniita asetelmia sait aikaiseksi!

    VastaaPoista
  4. Hauskaa puuhaa! Ja kivannäköiset asetelmat teit :)

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit, miten kiva päivä. Nyt oon kyllä ihan vähän (eli paljon :D) kateellinen. Ja samalla veikkaan, että vaikka kuinka nyt alkaisin ehdottaa samanlaista tykypäivää omallakin työpaikalla, niin häviäisin todnäk äänin 10-1, koska kaikki mun työkaverit on miehiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sähän voisit järjestää mieskollegoille romukranssipäivän, tuovat kaikki vanhat mutterit ja muut pienet autotalliromut, sitten kuumaliimalla ne kiinni kranssipohjaan ja lopuksi suhumaalilla koko komeus valkoiseksi tai kullatuksi :)

      Poista