torstai 12. joulukuuta 2013

12. luukku: Dear Santa...

 

12.12.13                                                   Rakas Joulupukki!


Ellis täällä taas kirjoittaa... vuosi onkin jo ehtinyt kulua edellisestä kirjeestäni.
Kuten arvaat, olen ollut tosi kiltti tyttö koko vuoden! Jos oikein muistelen, en ole tehnyt yhtään tuhmuuksia - jos nyt ei lasketa sitä, kun pinna meinaa palaa kanssa-autoilijoihin, varsinkin aamuliikenteessä. Tai siis.. palaa se. Useimpina aamuina...
Mutta toisaalta, olen lähes aina yksin liikkeellä ja kukaan ei kuule, kun huudan ja raivoan. Milloinkaan, en milloinkaan tee niin, jos joku ihanista työkavereistani tulee kyydissäni!

Luulen, että minusta on tullut himpun verran huolellisempi (sitähän taisin toivoa viime vuonna).
Vain aniharvoin olen hukannut avaimeni, puhelimeni tai lompakkoni. Ja jos lapseni väittävät muuta, ei heitä kannata uskoa. Lapset ovat lapsia!
Vain yhden kerran unohdin rahapussin työpaikalle 60 km:n päähän. Enkä minä sitä vessapaperia oikeasti edes sinä päivänä olisi kaupasta tarvinnutkaan.
Kertaakaan en sitäpaitsi ajanut koko vuonna rahapussi tai kännykkä auton katolla!

Jos nyt joku väittää nähneensä tontun tänä aamuna kello 7 meidän pihalla, ikkunaa hakkaamassa, se ei pidä ollenkaan paikkaansa!
Minä se vain olin, pyjama päällä ja reinot jalassa, kun jäin lukkojen taakse ilman avaimia. Onneksi meillä oli vielä nuorisoa kotona nukkumassa. Tai no, eihän sellaisen metakan jälkeen kai enää nukuttanut. Mutta pääsin kuitenkin sisälle ja ehdin vielä töihinkin!

Olisi tosiaan mukavaa, jos ehtisit pistäytyä jouluna.
Jos et, voit jättää säkin vaikka etuovelle siinä kuuden maissa illalla. Takaovelle sitä tuskin kannattaa kantaa, kun se lienee sen verran painava.

Jos et millään keksi muuta (esim. hajuvettä, matkalahjakorttia, nastalenkkareita, silkkiyöpaitaa, uutta ompelukonetta, käsilaukkua, järkkäriä,...), voisin tarvita uutta kattilaa sen yhden hyvän pohjaanpalaneen tilalle. Munakellokin olisi kätevä, muistaisin siirtää kattilan ajoissa hellalta pois...

                                  Kaikkea hyvää sinne Korvatunturille ja pikaisiin näkemisiin,

                                                                           Ellis <3


               
                                                                         




6 kommenttia:

  1. ...noilla perusteilla lahjasäkki on TOSI iso...:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä Joulupukki nyt varmaan Sinulle kaikkea toivomaasi tuo. Kiitos tästä kirjoituksesta, tuli hymy huulille. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kankuritar! Sinulle myös toivon mukavaa viikonloppua :)

      Poista