tiistai 1. huhtikuuta 2014

Elefantti pakastimessa


Jonain alkutalven ruuhkaisena päivänä kirjoittelin siitä, miten on niin paljon asioita.
Kaikenlaisia keskeneräisiä projekteja, itseaiheutettuja asioiden kasaantumisia ja muuta elämän ruuhkaa.
Ei mitään ikävää tai kurjaa, päinvastoin - mutta paljon kaikkea pientä. Elämää.
Ja minä, viimetipan lyyli siellä kaiken keskellä!



Jotenkin mä vaan taidan olla tyypiltäni sellainen, että haalin itselleni erilaisia projekteja, töitä, harrastuksia, ... ja kaiken lisäksi kerään ja hamstraan tulevia projekteja varten kaikkea mahdollista ja mahdotonta maan ja taivaan väliltä. Ei siis ihme, että mun keltaisen talon autotalli, alakerta, pikkupuoti ja liiteri suorastaan pursuavat erilaista tavaraa ja "pääomaa", jota ei vaan voi heittää pois.
Muka.








































Eihän siinä mitään, mutta kun tässä eräänä päivänä aloin miettiä, kuinka kivaa olisi, jos osaisi olla ja elää vähän minimalistisemmin. Minä siis.
Eihän siinäkään mitään, mutta täällä nyt vaan sattuu olemaan hiukan vaikeaa yrittää elää ja olla minimalistisesti. Näkisittepä.








































Paljon on rakasta ja tärkeää, nättiä ja persoonallista tavaraa, josta ei voi luopua. Enkä siis edes halua. Oma persoona ja rakkaat mukana kulkeneet muistot, tavarat ja huonekalut tekevät kodista sielukkaan ja persoonallisen.
Mutta... varmaan siltikin enemmän mulla on sitä varastoitua mä-joskus-tarviin-varmasti-vielä-tuota-johonkin -osastoa, joka pitäisi vaan kylmästi kantaa kiertoon tai muuten hävittää. Oouuh... vaikeeta... niin vaikeeta. Aikaavievää. Työlästä. Ja vaatii asennetta, jota mä oon nyt itselleni etsimässä.





Töissä opetan monesti asioita konkreettisten esimerkkien kautta. Kun tekee asiasta näkyvän, se on helpompi käsittää. Niinpä mä aattelin helpottaa itseäni "kuinka elefantti syödään" -metodilla.
Päätin alkaa selkiyttää huushollia, pala kerrallaan. Jos vaikka ensin kävisin sen elefantin hännän kimppuun...
Ja suurpiirteinen kun olen, en ota suurempaa stressiä siitä, missä ajassa mun elefantti on syöty kokonaan.
Elämässä on edelleen ja jatkuvasti ruuhkaa, mutta sopivasti kuitenkin. Osaisinko sitten olla joutilaana? Epäilen.
Luulen, että mun elefantti on tällä hetkellä pakastimessa, otan sieltä pienen palan kerrallaan ja vielä tulee se päivä, kun tajuan ottaneeni viimeisen palan.
Vaan sitten, onko mulla jo uusi elefantti siellä valmiina odottamassa? Luulen niin :D





Ja vielä pieni tarkennus (luettuani juuri Hesarista Rosa Meriläisen kolumnin Hyvinvoivan naisen selittämättömästä pahasta olosta): mä olen oikein hyvinvoiva ja tää elefantin syöminen ei ahdista mua, vaan on mulle opiksi ja hyödyksi. Yksi uusi projekti, lukuisien vanhojen joukossa ;)

*** Syömisestä puheenollen... tein tänään aprillihöynäytyksen töissä. Oltiin aamupiirillä puhuttu aprillipäivästä ja aprillipiloista. Lapset olivat puijanneet mua jo vaikka millä mitalla.
Aattelin, että jos jotain sopivasti hassua tulee mieleen, käytän tilaisuuden hyväkseni. Ja niinhän tapahtui.
Ruokajonossa sanoin lapsille, että tänään ruuaksi on tarjolla sammakoita. Mutta pahus sentään, ruokana olikin siskonmakkarakeittoa, joka on lapsille vähän vieraampi ruoka, noin niinkuin ulkonäkönsä puolesta, vaikka oikein hyvälle maistuukin. Ei siinä auttanut maanittelut, parilla neidolla soppa jäi lähes kokonaan syömättä, kun epäilivät sittenkin siinä olleen sammakoita. :D
No, onneksi tarjolla oli myös salaattia ja leipää runsaiden leikkeleiden kanssa, joten jokainen sai kuitenkin vatsaansa täytettä ja päivä jatkui iloisissa merkeissä.








































Kuvat eivät muuten sitten mitenkään liity aiheeseen, kunhan ripottelin Ellistä sinne tänne.
Uutta ja vanhaa :D



Iloa viikkoonne, oli se sitten kiireinen tai leppoisa!

Ellis





12 kommenttia:

  1. Hehheh! Et varmaan hämmästy kun sanon, että mulla sitä "pääomaa" eli mahdollisesti tarvittavaa materiaalia myös löytyy! Ja vaikka mihin projektiin! Eli ymmärrän sinua NIIIIIN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei.. en hämmästy :D :D Itse asiassa ihmettelisin, jos sulta ei tuota "pääomaa" löytyisi ;) Ymmärrys on yhteinen!

      Poista
  2. Uskoisin, että ainakin meillä käsitöitä tekevillä, on kaikilla oma elefantti jossakin! Olen jo monta monituisen kertaa päättänyt, että en osta uusia lankoja ennenkuin edes suurin osa aikaisemmista langoista on käytetty, niin miten ollakkaan. Eilen oli pakko ostaa pari kerää ns seiskaveikkaa, jotta saisi 'isoäidit' yhdistettyä toisiinsa. Kiitos ihanasta postauksestasi. Niin, kaikki tämä on sitä elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan samanlaisia päätöksiä mullakin tehty ja rikottu... lukemattomat kerrat!
      Kiva, että postaus herätti samis-tuntemuksia :) Kyllähän se on niin, että käsityöläinen toisen käsityöläisen tuntee...

      Poista
  3. Tavaraähkyn keskellä täälläkin taistellaan. Taas eilen löytyi kirpparilta uusia aarteita. Ihania ovat myös nämä tuotoksesi. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siellä yksi lisää :D Mutta... toisaalta syntyiskö koskaan ikinä mitään käsillä, jos ei olisi, mistä tekisi?
      Kiitos! :)

      Poista
  4. Tutulta kuulostaa :). Aina on tilaa uudelle kivalle projektille, vaikka olis vanhatkin kesken..
    Ja niitähän tosiaan riittää.

    Ja vaikka kuinka itse tiedostan, mistä pitäis päästä eroon (jos vaan viitsis ja jaksais tehdä asialle jotain), niin ans olla, jos mies menee ilmoittamaan, että toi ja toi täytyis hävittää, niin samalla hetkellä alan puolustaa just niitä tavaroita, koska olen jo (muka) keksinyt niille käyttöä..
    Totuus on, että joskus olis tässäkin talossa pakko aloittaa se elefantin syönti jostain tai tulee rajat vastaan. Kerran on jo taloa laajennettu, mutta toiseen kertaan ei oo enää varaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, projektia ja projektin projektia... :)
      Ihan samat puolustusmekanismit on mulla käytössä... mikä siinä onkin. Meillä miesväki yritti mennä autotalliin laittamaan järjestykseen mun marinoimia tavaroita (jotka uhkaa siis täyttää koko tallin), ja mitä mä teen? Seison barikaadeilla autotallin ovien edessä ja estän koko homman. No, oon mä nyt saanut sieltä vähän eliminoitua tavaraa, mutta se on saatava tehdä rauhassa ja itse. Minä itte ;)

      Poista
  5. Tunnistan itseni kirjoituksestasi ;) aika-ajoin "puhdistaudun" ja luovun... vähän jostain... Vien kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen ja iloitsen siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luopuminen ja minimoiminen tekee tosiaan hyvää. Sitä vaan ei aina muista...

      Poista
  6. Tässä tuijottelen ympärilleni, tätä tavaroiden paljoutta, ja mietin, että kaikki tätä pitäisi olla kontissa pakattuna parin kuukauden päästä. Huh, hiipivä ahdistus. Mutta toisaalta, muutto antaa oivan tilaisuuden taas yhteen inventaarioon - sillä mitään rojua ei kannata rahdata maailman äärestä toiseen. Että sellaista. Toinen huh;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttaminen on tosiaan aikalailla parasta inventaariota tavaran suhteen. Mutta saat kyllä isot sympatiat - teillä se muutto taitaa olla aika paljon muutakin kuin tavaran inventoimista :) Voimia ja tsemppiä <3

      Poista