sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pennejä taivaasta


Tässä tapauksessa ehkä kuitenkin pennejä kellarin kätköistä ;)




Lähdin perjantaina etämiehelle ja koppasin mukaan farkkujen sijaan vanhan, turkoosin peltipurkin, joka kätkee sisäänsä koruilutarvikkeita.




Sain osan vanhoista kolikoista lajiteltua ja tulin samalla etsineeksi niiden joukosta sellaisia vuosilukuja, joilla oli mulle itselle jotain merkitystä. Vuoden 1985 kymmenpenniset koristavat nyt korviani. Olkoon vaikka muistona siitä, että tasan 30 vuotta sitten keväällä painoin valkolakin päähäni. Tässä on ehkä kuitenkin pakko olla jokin huijaus... eihän siitä voi olla niin kauan! :D




Sormuksiin löytyi viisipenninen vuodelta 1989, kun valmistuin ammattiin ja uudempi kymmenpenninen kieloilla vuodelta 1996, kun nuorimmainen syntyi. Nappikorvikset edellisessä postauksessa kantavat vuosilukuja 1991 ja 1994, esikoisen ja keskimmäisen syntymävuosien mukaan. Hauskaa tää kolikkopeli!





Ei muuta kuin liimailemaan lisää, muutama kevään lahjavinkki odottaa toteuttamista...
Koko kevään on joka paikassa mukana kulkenut kuvissakin vilahtava ihana, höyhenen kevyt, lämmin alpakkavillainen pontso, jonka rakas Viipi-ystäväni mulle antoi joululahjaksi. <3 En lähde enää mihinkään ilman sitä, kassissa vie vain pienen tilan, ei paina mitään, mutta on korvaamaton kumppani, kun ilta vähän viilenee...

Ellis

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina <3 Varmaan on moni muu tehnyt ja keksinyt jo paljon ennen mua... tuli vaan yhtäkkinen inspis, kun löytyi nuo kolikot. :)

      Poista
  2. Kiva idea! Ja ihana idea valita nimenomaan ne itselle tärkeät vuodet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omilla tärkeillä vuosiluvuilla koruista tulee jotenkin vielä enemmän "omat"... kiitti! :)

      Poista
  3. Oi miten nostalgisilta vanhat kolikot näyttävätkään! Ihana idea tehdä niistä
    uniikkeja koruja, ne menisivät varmasti kuin kuumille kiville esim. myyjäisissä.

    Leppoisaa sunnuntai-iltaa Ellis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Kyllä vanhat kolikot taiuu moneen... ja aika kivoja koruinakin.
      Ihkua viikonloppua Teija <3

      Poista
  4. Hauska idea käyttää kolikot koruihin ja tuo ystävältä saatu huivi on ihana. Jo pelkkä ajatuskin siitä että ystävä sen on rakkaudella sinulle tehnyt lämmittää mukavasti viilentyvässä illassa. Mukavaa uutta työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pontso on mun vakkarivaate nykyisin. Tai siis ollut jo pidempään. Mä kun harrastan kerrospukeutumista muutenkin, se ei ole koskaan liikaa ja tarpeeksi kevyt saada johonkin kerrokseen mahtumaan ;)
      Hyvää viikonloppua sinne <3

      Poista
  5. Todella kivoja koruja oot tehnyt! Laurase tekee muuten Tampereella pennikoruja työkseen Ekoru-nimellä. Hänellä teetin taannoin miehelle hienon rannekorun syntymävuoden 50-pennistä.

    Mukavaa kevättä sinulle Ellis! Tää blogi on ihana ja sulla on aina niin ihania ideoita ja juttuja täällä. Käyn täällä edelleen vakituisesti silloin tällöin lukemassa vaikken aina ehdi kommentoimaan.

    Blogikaverisi Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Liina, onpas kiva kuulla sinusta! Joskus mietinkin, ootko "langoilla" enää lainkaan, mutta kiva kuulla että siellä ollaan!!
      Oon joskus käynytkin Tallihuoneella ihastelemassa Laurase:n koruja, ne on kyllä upeita! Ja Laurahan on tässä kolikkokorutaiteessa ihan pro, hänen korunsa on ihan taidetta.

      Kiitos kovasti, ihanaa kevättä ja pian alkavaa kesää sullekin Liina <3

      Poista
  6. Miten voi olla mahdollista, että kirjoitin tänään ihan samasta aiheesta. Siitä valkolakin saamisesta siis. Se kun oli just eilen.... ;D. Mulla tosin vuonna -84 eli selvis sekin, että olet vielä nuori :)
    (jostain syystä bloggeriin ei tule kaikki postaukset näkyviin, mutta ehkä se sieltä jossain kohtaa putkahtaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oisko jotain telepaattista ollut liikenteessä, Annukka? :D Nuori juu... mutta niin ollaan peräkkäisinä vuosina tallattu samanmoisia juttuja.
      Ei tota ajan kulumista vaan meinaa tajuta...
      Nuorekasta viikonloppua, kamu <3

      Poista
  7. Ihana blogi sinulla ja voi mitä koruja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina ja olipas ihanaa, kun tulit tänne <3 Mä kans löysin sun blogiin ja se välittömän mukava tunnelma kaappasi mut heti mukaansa. :)

      Poista
  8. Miten ihanat muistorikkaat korut <3!

    VastaaPoista
  9. Voi miten nostalgisen ihania! "Penni ajatuksistasi" sormus on aivan upea idea :)

    VastaaPoista
  10. Oi, oliko pennit oikeasti noin nättejä? Tuollaisen kielosormuksen voisin pistää tilaukseen (ei kiirettä, voin kaivella myös omia pennivarastoja, josko löytyisi jokin merkityksellinen vuosi - vaiks kaikkihan ne ovat olleet merkityksellisiä).

    Hykerryttää, että pontso on noin mieluinen! Tein lopulta langanlopuista itsellekin samanmoisen lämmittimen.

    Kuule sis, jaksetaan vielä muutama päivä ja sitten "Jo joutui armas aika..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne! Juu, pistetääns korvan lehden taakse :) Tää elo ihmisen on ollut taas sellaista huispausta, ettei meinaa perässä pysyä...

      Pontso on enemmän kuin mieluinen. Mä en erkane siitä ikinä <3
      Niinpä sis... muutama päivä ja muutama yö. Tekemistä siinä määrin, että sa nähdä kuinka monta tuntia ehtii nukkumaan ens viikolla. Lomallahan voi sitten ottaa nokoset ihan koska vain!
      Halit sinne <3

      Poista