perjantai 27. huhtikuuta 2012

Elämänpyörässä

Tällä viikolla olen ajanut vuoristoradalla - niin monenlaisia tunteita ja ajatuksia on päässä risteillyt. Ajattelin ensin kertoa ihan muuta tänään, mutta nämä fiilikset haluavat tulla kerrotuiksi.





Kevät on vihdoin paljastanut pihamaan ja karun, värittömän ja litistynen nurmen, joka odottaa auringon ja lämmön kosketusta. Kuivuneet, ruskeat tammenlehdet leikkivät hippaa tuulessa. Harava saa vielä hetken odottaa, ei ihan vielä...

Olen kulkenut alapihalla, talon takana, päivittäin. Katsastanut lumirajan, joka päivä päivältä on vetäytynyt kauemmas kohti korkeaa syreeniaitaa. Kulkenut ja ajatellut. Katsellut kaikkea Luojan luomaa, miettinyt sen kauneutta ja samalla elämän mielettömyyttä ja arvaamattomuutta.
Välillä pysähtynyt vanhan tammen juurelle tervehtimään Justusta - Elman kieppuessa jaloissa.

Keskimmäinen, neiti punatukka, joka elämänsä keväässä kulkee, menetti hyvän ystävänsä ja koulukaverinsa yhtäkkiä ja odottamatta. Nuorten suuri suru ja hämmennys, suuret silmät täynnä kyyneleitä ja murhetta. Avuttomuus. Halaukset. Kädet käsissä.

Vaikka katson ja kuulen tätä tapahtumaa sivusta, sitä ei voi sivuuttaa. Tämä tapahtuma tulee jäämään tyttäreni elämään yhtenä niistä, joita hän ei tule milloinkaan unohtamaan.
Äitinä asiaa ajattelee monessakin tasossa. Suree nuorta elämää, joka päättyy silloin, kun kaikki on vasta alkamassa. Suree perheen puolesta. Tuntee ja aistii nuorten surun ja menetyksen, kun yksi on joukosta poissa.
Muistaa, kuinka itse juuri lukion päättäneenä joutui jättämään jäähyväiset ystävälle.


                                                           
                                                     Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli.
                                                     Ei rakkaus kuolla voi.
                                                     Ohi polku vain kulkee
                                                      ja kukat jää taakse
                                                      ja muualla tuuli soi.
           
                                                      - Aila Meriluoto




Aina ei tiedä, mihin suuntaan menisi - joskus vaan pitää pysähtyä miettimään kaikkea.




Torstaiyön miettein,

Ellis



24 kommenttia:

  1. Voi ellis, sait kauniilla kirjoituksella kyyneleet nousemaan silmiini..
    Tuollaiset tapahtumat pysäyttävät miettimään elämää, sen rajallisuutta, ennalta arvaamattomuutta.

    Kovasti voimia teille sinne!
    Halaus <3

    VastaaPoista
  2. Tässä vaan tuijotan ruutua ja tekstiäsi turtana ja sanattomana, täysin pysähdyksissä. Samassa henkäyksessä kevään valtava voima ja elämän odottamaton hauraus. Paljon kohdattavaa ja elettävää.

    Yhteishalissa lujasti mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, juuri tuo elämän mahti ja toisaalta voimattomus kaiken edessä.. Tulee hiljainen olo.

      Poista
  3. Voimia sinulle ja neiti Punatukalle.♥

    Voimia toivon, myös ystävän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voimia ja ajatuksia ollaan täälläkin joukolla lähetetty perheeseen..

      Poista
  4. "Elämän tarkoitusta ei aina ymmärtää voi..."
    En osaa muuta kirjoittaa kuin myötätuntoinen voimahalaus täältä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi ymmärtää, olet oikeassa. Ja kiitos <3

      Poista
  5. Juttelin tänään ystäväni kanssa, jonka vanha äiti on kuolemaisillaan täysin vuodepotilaana, kipeänä ja sairaana. Kuolema tulisi kaikille helpotuksena ja sitten nuoren elämä päättyy kesken täysin odottamatta.

    Elämä antaa - elämä ottaa - sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa - aina sitä ei vaan voi ymmärtää.

    VastaaPoista
  6. Halaus Sinulle tässä elämänpyörässä! Oman lapsen surun katsominen on äidille raskasta... lämmin syli auttaa pehmentämään oman ja tärkeän osansa näitä elämän karikoita. Valitettavasti lastenkaan karikoita ei voi ottaa pois, vaikka sitä eniten haluaisi...
    Halaus vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On välillä tosi vaikea lohduttaa, mutta onneksi nuorilla on toisensa ja saavat antaa ja saada lohtua toisiltaan. Ja kun arkipuuhat pikkuhiljaa jatkuvat, elämäkin jatkuu.

      Poista
  7. Muistan siskollani olleen vähän samanlaisen tilanteen aikoinaan, kun ystävä yllättäen joutui auto-onnettomuuteen. Vierestäkatsojaan sattuu ja kun tuntuu, ettei oikein mitään voi tehdä.. Lämmin halaus sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Nämä on niitä tilanteita, joita vaan tulee väistämättä vastaan elämässä.
      Kiitos <3

      Poista
  8. Elämä on niin ennalta-arvaamatonta, se on siinä yhtä aikaa parasta ja pahinta. Parasta silloin, kun yllätys on iloinen. Painajaismaista silloin kun päinvastainen.

    Tällaisiin hetkiin ei taida olla oikeita sanoja, ei ehkä sanoja ollenkaan. Tai jos sanoja onkin, vastauksia niistä ei saa muodostettua.

    Paljon voimia kaiken tämän keskelle!

    VastaaPoista
  9. Siinä se elämän ennakoimattomuus varmaan juuri on - niin hyvässä kuin pahassa. Hyvä kuitenkin, että asioita ei tiedä etukäteen..
    Kiitos <3

    VastaaPoista
  10. Voi miten surullista. Itse olen viime päivinä puhunut tyttärieni kanssa kuolemasta ja valimistan heitä siihen, että läheinen sukulainen (ja heille kovin rakas) on kohta poistumassa luotamme. Sairaus, jota vastaan hän on taistellut viimeiset 5 vuotta on viemässä häntä nyt pois luotamme, aivan liian nuorena. On vaikea löytää sanoja, vaikea lohduttaa ja vaikea ymmärtää. Löysin tämän runon, joka mielestäni sopii tilanteeseen.
    Voimia teille <3

    Ei pieni puu vielä
    myrskystä tiedä.
    Ei pieni puu vielä
    myrskyä siedä.

    Ole suojana myrskyssä
    suuri puu,
    että pienelle juuret
    vahvistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on vaikeita asioita kohdata ja valmistaa muita kohtaamaan.. Ihana runo, kiitos <3
      Paljon voimia teille tulevaan <3

      Poista
  11. Koskaa ei tierä huomisest mitä se tuo tullessaa ja siks pitäiski yrittää nauttii elämäst täysil ♥ Haleja sin ja voimia ♥

    VastaaPoista
  12. Aina kun tulee näitä huonoja uutisia alan miettimään miten epäreilua se on läheisiä kohtaan, miten paljon he tarvitsevatkaan voimia koota elämän palaset jälleen kasaan, ei sitä soisi kenellekkään. Voimia nuorelle ja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen ihan samaa mieltä. Kiitos <3

      Poista
  13. Oma tyttösenikin on tapahtunutta murehtinut. Elämä ei ole aina reilua ja omakin sydän on sykkyrällä, kun ajattelee tytön läheisiä ja heidän tuntemaansa tuskaa ja hämmennystä.

    Kuten edellä todettiin, niin pitäisi osata elää aina meneillään olevassa hetkessä ja nauttia, kun kaikki on hyvin. Arvostaa, kiittää ja rakastaa lähimmäisiään <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan. Sen kun aina muistaisi elämän menossa... elää hetkessä ja nauttia, arvostaa, kiittää ja rakastaa.. <3

      Poista