keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tykkään niin että halkeen

Hmm.
Tiedättekö sen tunteen, kun on paljon ajatuksia. Niin paljon, ettei ne meinaa mahtua kulkemaan tuolla omalla pururadalla toisiaan tönimättä...
No, mä heräsin mun talviunesta jo tovi sitten. Seuraavaksi mä huomasin, että elliskalenteri eli se, joka kulkee koko ajan mukana korvien välissä, on ihan täynnä suunnitelmia, töitä, rymsteeraamista, tulevaisuuden suunnittelua, talven odotusta, kevään odotusta ja kamalaa tarvetta alkaa viimeistelemään yhtä keskenjäänyttä projektia (joka yhä on kesken..), liikkumista, käsitöitä ja ihan kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Kesken kaiken tässä ruuhkassa ja rytinässä huomasin myös, että maanantai-iltojen ihana ranskankurssi ei enää pysy mun vauhdissa mukana. Tai pitäiskö sanoa, että minä en pysy ranskankurssin mukana. Kas kun kotonakin pitäisi ehtiä vähän asian tiimoilta opiskella, lukea sanoja ja perehtyä. Ja kun tilanne on se, että jos en ole töissä, olen korviani myöten jossain muussa (itseaiheutetussa) projektissa kiinni. Aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Jos nyt sitten flunssa ei ole kaatanut sängyn pohjalle, kuten tällä hetkellä.








































Mutta jokatapauksessa.Vanhanaikainen "nuku kirja tyynyn alla" -metodi ei ollut oikein toimiva.
Havahduin huomaamaan (lähes poikkeuksetta) aina sunnuntai-illan kallistuttua maanantain puolelle, että "ai niin, huomenna on ranskantunnit..." , joten sinä vaiheessa ranskankirjaan tarrautuminen ei enää oikein riittänyt. Yhtälö vain ei ottanut toimiakseen, vaikka syksyllä yltiöoptimistisena kuvittelin repeäväni mihin vain.
Yhden lisäpisteen ranskalaisen kamelin selän katkeamiseen toi eittämättä lähteminen. Kun on juuri tullut kotiin töistä ja istunut liki tunnin autossa, ei ollutkaan enää talven pimeinä iltoina itsestään selvää, että lähtee takaisin samaan suuntaan jälleen. Vapaaehtoiseti. Tosin ajomatkaa kurssille oli vain kolmasosa siitä, mitä työmatkaa, mutta kuitenkin.
Niinpä... sitä elokuun lämpiminä ja vielä valoisinakin alkuiltoina jaksaa paljon paremmin, enemmän ja oikeastaan mitä vain. Mielikuvat ja todellisuus eivät sitten kuitenkaan aina kohtaa käytännön tasolla. Ja se oma repeäminen joka paikkaan... se vaan ei toimi loputtomiin.
Äärettömän iloinen olen kuitenkin, että päätin kurssin aloittaa! Hyvä alku saa takuulla joskus, jossain muodossa jatkoa. Ja kyllä mä jo näillä eväillä sen patongin osaan käydä ostamassa!
Ainakin aion kokeilla... tiedä sitten, mitä tiskin takaa mulle ojennetaan ;)
Siis mitä suurin Pardon <3 ihana ranska. Kiva ryhmä ja paras opettaja saavat kaiken kiitokseni. Ehkäpä joskus vielä palaan, mutta nyt seison selkä suorana ja huojentuneena tämän päätöksen takana. Oui.

Tämä kielikurssijuttu sai mut pohtimaan oikeastaan sitä, miten hyvin olen oppinut tuntemaan itseni. Se armollisuus, kun kaikki ei mene putkeen, kun pitää antaa periksi... se on nykyään sellaista hiljaista hyväksymistä. Tietää omat rajansa ja pitää huolen, ettei aja itseensä ihan piippuun.
Se tuntuu hyvältä.
Ja ei muuta kuin taas kohti uusia pettymyksiä... vai miten se menikään.. ;)
Anyway, kannattaa aina pyrkiä mieluummin ajattelemaan niin, että kuppi on puoliksi täysi.
Mä luulen, että elämässä vastoinkäymisten ja pettymysten määrä on kutakuinkin vakio. Mutta se, miten ne vastaanottaa ja miten niihin asennoituu, siihen toki vaikuttaa vastoinkäymisten laatu, mutta myös oma asenne.
Ja joskus, jos ei useinkin, käy niin, että jokin takapakki ajaa asian muuttamaan suuntaansa niin, että siitä lopulta poikiikin jotain erinomaisen hyvää. Vähän vahingossa - tai sivutuotteena.

No, nyt kohta viikon podettuani flunssaa, on selkälihakset ainakin kovin vahvat. Sohvaa on nimittäin pidetty selässä ihan urakalla.
Nyt alkaisi riittämään jo kiitos tätä!

Vielä pieni farkkupäivitys. Viime viikkojen aikana on tullut pyöräytettyä jokunen matto. Leikkaamiseen menee isoin aika, mutta kyllä se virkkaaminenkin toki aikaa vie, kun välillä on pakko lepuuttaa sormia. Alkutalven saldoon kuuluu myös parin lippunauhan ja tyynyliinan vörkkiminen.
Toiveesta tyynyliinan päälle tuli union jack -lippu kaverinaan pari tavallista lippua.








































Kunhan mä tästä jaksan taas tarttua kunnolla ompeluksiin ja saan yhden kassin, ipad-pussin, kännykotelon ja hamosen maailmalle, meinaan vihdoin koittaa väkertää itselleni yhden uuden prototyyppielliksen. Siitä kukaties jossain vaiheessa lisää.
Jos kaikki menee kuin siellä ruåtsinkielisessä pienessä paikassa, jossa askarrellaan :D

Mutta nyt, kippis ja kulaus, se on yskänlääkkeen vuoro.
See you!

Ellis

PS. Ihan PAKKO vielä nopsaan vinkata... kävin viime viikolla koulutuspäivän päätteeksi elokuvissa katsomassa Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin. Vähän hirvitti etukäteen. Olin nähnyt trailerin ja ajattelin, kuinka pahasti mulla nyt kenties romuttuu omat mielikuvat Ruusukujasta, mutta uteliaisuus voitti ja päätin mennä. Tuo satusarja on mulle isolla KLASSIKKO, jonka olen valehtelematta lukenut nyt viimeiset 15 vuotta ainakin joka vuosi omalle eskariluokalleni. Kuuluu mun työhön erottamattomasti ja meillä jo vähän niinkuin opetussuunnitelmaan ;) Joten, kun tunnen neljä kirjaa juonenkäänteineen kuin omat taskuni, oli jännitys kova.
Helpotus oli vielä suurempi, kun elokuva päättyi. Aivan ihana! Sadun henki oli pelastettu, vaikka tarina olikin muokattu nykypäivään, eikä kerrontaa oltu yritettykään viedä 60-luvulle, jolloin kirjasarja on nähnyt päivänvalon.
Näyttelijät, kuvauspaikat ja tarinan syvin olemus löytyi elokuvasta ihan samana kuin miten kirja on aikanaan löytänyt tiensä mun sydämeen. Mun oma Ruusukuja pystyi sulautumaan tuohon elokuvan Ruusukujaan vaivattomasti ja henkilöiden takaa löytyivät juuri ne ominaisuudet ja piirteet, jotka ovat tulleet tutuiksi tuolta kansien välistä.







































Kiva on ollut myös huomata, kuinka entisiä, nyt jo isoja oppilaita on tullut nykäisemään hihasta koulun käytävällä - ihan vaan kertoakseen, että ovat käyneet elokuvissa Onskin ja Anskin katsomassa :)
Tää raina kyllä ehdottomasti päätyy mun omaan kokoelmaan, kunhan sen myyntiaika tulee!
Mutta kirjoistakaan en luovu:
Onnelin ja Annelin talo, Onnelin ja Annelin talvi, Onnelin, Anneli ja orpolapset sekä Onneli, Anneli ja nukutuskello - siinä on sellainen neljän suora, joka kannattaa kerran kokeilla.
Sarjaan kuuluu vielä Putti ja pilvilaivat sekä Putti Puuhkajasaarella. Nämä kaksi viimeistä on meillä harvemmin luettuja, näissä Ruusukuja ja sen asukkaat jäävät takavasemmalle pienen Putin seikkaillessa toisenlaisissa maisemissa.
Siis lämmin suositus ja passitus elokuviin.  Todellatodellatodella. <3

EDIT.
Aika harvoin tulee mentyä yksin elokuviin. Vielä harvemmin lastenelokuvaa katsomaan, ja tässä iässä! ;)
Mä istuin ylimmällä piippuhyllyllä, ylimmässä yksinäisyydessä, välissä pari tyhjää penkkiriviä seuraaviin katsojiin. Koko muu katsojakunta koostui noin 4-10 vuotiaista lapsista vanhempineen tai isovanhempineen, porukkaa yhteensä vain kourallinen, olihan leffa jo pyörinyt viikon verran.
Mä olin selvästi lasten mielestä kummallinen, spooky täti, ainakin sain muutaman hyvin pitkän vilkaisun ja kummastuneita katseita sinne ylähyllylle.
Sitten tajusin, että multa selvästi puuttuu jotain hyvin olleellista, kun yksi pieni tyttö sanoi äidilleen:
"toi täti istuu ilman lapsia" :D

19 kommenttia:

  1. Kuulostapa mukavan kiireiseltä siellä korvien välissä :) Tottavie tiedän tunteen, ja myöskin sen, että välistä pitää jotain mukavaakin pudottaa matkasta pois.. ehkäpä vielä joskus tulee parempi hetki ranaskan opiskelullekin?

    Nyt on niin paljon hehkutettu annelia ja onnelia, että pitäiskö sit todellatodellatodellakin mennä se katsomaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mäkin luotan siihen, että tää ranska oli vasta alkusoitto :D
      Ja ehdottomasti todella Teija, elokuviin mars :) Tää on muuten sellainen, josta pojatkin tykkää! nimim. elokuvateatterissa kuultua ja havaittua ;)

      Poista
  2. Voi että, mä niin mietin noita sun lipputyynyjä tässä yksi päivä, kun mietin työhuoneelle pientä piristystä sisiustuskärpäsen kourissa. Kun se kädentaitomessuilta ostamani tyyny ei ollutkaan alunperin aikomani lippiutyyny eikä suinkaan päätynyt alunperin aikomaani työhuoneeseen vaan kotiin makkarin sängylle köllöttelemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joskus jää jotkut jutut kummittelemaan. Mutta laita viestiä tulemaan, jos tulee ihan ylipääsemätön lipputyynyfiilis :)

      Poista
  3. Näillä suosituksilla Onsku ja Ansku nousivat lomatekemisten ykkös juttuksi! Het ens vkolla!
    Muuten, kun avasin postauksesi, tänne oikein pöllähti mietintämyssysi höyrypilvi - vai tornadoko se oli, kun nyt kieppuu munkin pääni ajatussekamelskaa vinks ja vonks :o Hyvä sinä ja kypsä itsetuntemus, vaiks sitten ranskankurssin kustannuksella!
    Onpas taas Elliksiä parhaimmillaan ... kutkuttaisi kovasti tilailla farkkumatto jos toinenkin kevätkotia somistamaan, hm, palataas asiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä, Onski ja Anski rulettaa ja oon varma, että poikasetkin siitä tykkää! Mä jo meinasinkin höntsyyttää sut kattoon sitä, muttei mun onneksi tarvii ;)
      Hehee, mun höyryt laskeutuivat siis sinne asti! Joo, kyllä se vaan on niin, että joskus on luovuttava jostain, ehkä kivastakin, antaakseen tilaa jollekin muulle. Olishan se toisaalta tylsää, jos etukäteen tietäis aina, mitä kannattaa tehdä ja mita kannattaa jättää tekemättä. Jäisi kyllä monta polkua ja polunpäätä näkemättä. Nyt on yksi polunpää nähty ja se oli hyvä polku se. Palaan sinne myöhemmin.
      Kuule, ihanaa - sä just ratkaisit mun tuevaisuuden, rakas sis! Mä alan kiertäväksi mattokauppiaaksi :D :D onhan niitä imurikauppiaitakin... :D

      Poista
  4. Mihinkäs se täti oli sen lapsensa unohtanut..:)))
    Minulla melkein yhtä hienosti alkoi vuosia sitten Ranskan opiskelu..kesti kylläkin varmaan vähemmän aikaa, kuin sinulla, mutta sainpas kerran yllättää ranskalaispojan, joka myi patonkia Turun Ranskalaistorilla...sanoin merci ja sain patongin lisäksi kauniin hymyn..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :D Meillä keskimmäinen - aikuinen hänkin jo - etsi hyllystä viime viikolla Onnelin ja Annelin ja lukaisi taas läpi. Meinaa myös katsoa elokuvan.
      Hihii, mä odotn kans tilaisuutta, että pääsen kokeileen livenä mun ranskaa ;)

      Poista
  5. Paranemista!!

    Tykkään hirmuisasti tuosta lippunauhasta!

    VastaaPoista
  6. Minä tykkään myös tosta lippunauhasta. Se on ihana! Varmaan katsomisen arvoinen elokuva kaiken ikäisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :D
      Elokuva on kyllä todellinen hyvänmielen elokuva, tosiaan sopii ihan kaikille!

      Poista
  7. Viime vuosina uusien harrastusten haaliminen onkin tyssännyt aina tuohon aikapulaan. Varsinkin keväällä pää pursuaa uusia ideoita ja tunteja niiden toteuttamiseen yritän haalia haukan lailla :) Onneli ja Anneli kirjat minullekin työn kautta varsin tutut, elokuva kylläkin vielä katsomatta! Pikaista paranemista ja kepeää kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni :D Joo, mulle iski juuri tuo aikapula. Olis ollut tavallaan kamalan kurjaa tehdä puolittain ja vähän sinnepäin asioita, joista kuitenkin tykkää. Pitää vaan luottaa siihen, että ranskankin aika joskus tulee. Jos niin on tarkoitettu. Ja hukkaan tuo puolivuotinen ei missään nimessä mennyt - monta asiaa ja kokemusta rikkaampana tässä taaperretaan :)
      Valoisaa kevään odotusta sulle myös!

      Poista
  8. Tuohon alkuun kommentoin, että sitä onneksi oppii olemaan aina vain armollisempi iän myötä;)
    Ja tuo Onneli ja Anneli juttu minua nauratti... nimittäin minä jouduin lahjomaan pari nuorempaa neitiä, että läksivät minun kanssa katsomaan Onnelia ja Annelia;) Ei antanut pokka periksi lähteä yksin ja jouduin tosissaan houkuttelemaan seuralaiset mukaan, kun niin kovasti halusin elokuvan nähdä! Onnelin ja Annelin tarinat on tuttuja täälläkin;) Mukavaa helmikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Kamalaa olisi, jollei armeliaisuutta itseä kohtaan löytyisi.
      Mä tulin vasta oikeasti siellä elokuvateatterissa ajatelleeksi, miten hassulta ja omituiselta varmaan näytti, kun täti istui yksin satua katsomassa. Siis lasten vinkkelistä :D
      Kivaa helmikuuta sinulle myös!

      Poista
  9. Täälläkin yksi flunssainen toteaa, että joskus se kuppi tosiaan menee nurin ja onneksi elämänkokemus on tuonut viisautta hyväksyä se, ettei itseään pysty repimään joka paikkaan, ei vaikka kuinka haluaisi. Pakko on priorisoida ja muistaa, että täytyy tehdä niitä asioita, jotka on itselle tärkeitä.

    Jaksan aina vaan ihailla noita sinun farrrkkutöitä, ihania <3

    Onneli & Anneli on pitänyt käydä katsomassa, kiitos tästä vahvistuksesta. Aikaa täytyy löytyä siihen jossain vaiheessa noiden typsyjen kanssa!

    Pikaista paranemista ja mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just! Hyvä on kuunnella itseensä.
      Kiitos <3
      Hyvä, jos tästä tuli vahvistusta, kannattaa tosiaan mennä, luulen, että tulet teatterista hymy huulilla typsyjen kanssa :)
      Paranemisia sinnekin ja mukavan viikonlopun toivotus myös!

      Poista
  10. Tiedätkös, mullekin kävi vähän niin, että putosin ranskan kurssin kelkasta. Tai en IHAN pudonnut, mutta lähellä oli - muutaman viikon roikuin sormenpäillä siinä kelkan perässä kiinni. Ei ollut ihan kerta tai kaksi kun mietin lopettamista, ja saletisti olisinkin lopettanut, jos ei olisi ollut kaveria mukana. Kävi katsos niin, että meidän rakas oppikirjamme oli kokonaan ranskaksi. Ei siis sanan sanaa suomea. Yritä siinä sitten opiskella. Kyllä meiltä kielipäätä olisi löytynyt kun kielenopiskelijoita ollaan, mutta en tiedä, löytyykö keneltäkään niin paljoa, että kokonaan ranskankielisen kirjan lukeminen olemattomilla taidoilla olisi ihan piece of cake. No, viisi viikkoa siellä luokassa sitten istuttiin 3-4 kertaa viikossa ja yritettiin pärjätä hajanaisilla nettimateriaaleilla ja kirjaston kirjoilla - ja kuin ihmeen kaupalla selvittiin lopulta hyvin arvosanoin ulos! Että sen pituinen se, ehkä joskus jatkan ranskan opiskelua, kun olen selvinnyt tästä järkytyksestä. :D

    Ja ai niin, leffassa on tosiaan ihanaa käydä yksin, varsinkin jos pääsee sinne piippuhyllylle ylhäiseen yksinäisyyteensä. Katsoin viimeisen Potterin viimeisen kerran juurikin siellä, ja sain vollottaa keskenäni ihan niin paljon kuin halusin. Kaikki muut kymmenen (10!) katsojaa istuivat rauhallisina paikoillaan ja tuijottivat ilmeettöminä valkokangasta, kun minä hajosin hiljaa pieniksi palasiksi yksin siellä ylähyllyllä.

    Että sellaisin ajatuksin tänään, oli pakko pysähtyä kirjoittamaan romaani, kun meni niin paljon ajatukset yksiin tuon sinun postauksesi kanssa. :D

    Keväistä sunnuntaita! <3

    VastaaPoista