lauantai 16. elokuuta 2014

Huokaisuja talossa

Uuh ja puuh. Melkoinen viikko takana... kovaa kuumetta ja jalassa olevan tulehduksen parantelua. Näyttää ottavan aikansa, mutta parempaan päin jo onneksi ollaan matkalla. Kunhan tässä vielä viikko kuntoudutaan, pääsee hyppäämään taas täyspainoisesti remmiin niin töissä kuin kotonakin. Toivottavasti!!

Mutta nyt... vähän nostalgiaa!

Meidän keltainen tiilitalo on kätkenyt seiniensä suojaan kymmenen viimeisen vuoden ajan monenmoisia lapsiperheen vaiheita.
Ostin tämän talon heinäkuussa 2004 kodiksi itselleni ja lapsilleni. Sokkeloinen, hauska, keltatiilinen talo.




Muistan, kuinka Irlannista lomalta palattuani talon avaimet olivat odottamassa mua, mutta koska oli yö, halusin odottaa aamuun.
Kun sitten tulin ensimmäistä kertaa tyhjään taloon, jonka ikkunoista paistoi aurinko isojen puiden varjostaessa ja täplittäessä lattiaa ja seiniä, tuli mulle hyvin vahvasti tunne, että tämä oli oikea ratkaisu, tässä on meidän koti <3

Esikoinen oli silloin 13, keskimmäinen 10 ja kuopus 8. He lomailivat silloin isänsä luona ja tulivat pikaisesti piipahtamaan talolla. Jännitti. Olin ehtinyt hakea kaupasta jäätelöä ja muuttokuormasta ensimmäiset tuolit... Onnellisena seurasin, kuinka kolme innokasta tutkijaa kulkivat huoneesta toiseen, valikoivat omansa sulassa sovussa ja ihmettelivät puutarhan sopukoita. Lopuksi istuimme tuoleilla ja söimme jäätelöä.





Kun lapset viikon kuluttua palasivat lomaltaan, minä olin jo ehtinyt tulla tutuksi talon kanssa ja asettua siihen. Matot kuivuivat pestyinä narulla ja perunat kiehuivat pompottaen kattilan kantta. Meidän aika ja elämä talossa alkoi.
Etämiestä ei ensin naurattanut. Hän olisi mieluusti nähnyt meidät kaikki etäällä yhdessä. Mutta minä tunsin sydämessäni, että näin tämän kuuluu mennä. Lasten juuret ja maailman tuulet eivät sopineet siinä kohtaa yhteen. Se tunne oli oikein ja lopulta etämieskin sen hyväksyi, kun ei muutakaan voinut.
Hän oppi talon tavoille ja talo hänen. Viikonloppuisin ja monta muuta monituista kertaa hän kurvasi työkaluineen paikalle milloin minkäkin remontin pyörteeseen tai ihan vaan maalipensselin varteen. Ja yhäkin kurvaa. Ihan muutenkin vaan - ja ihan mielellään. Onhan talosta muodostunut hänellekin jonkinlainen toinen koti.
Komeat pinot saunapuuta talon liiterissä ja seinustalla... niistäkin saan kiittää etämiestä <3

Vuodet talossa vierivät. Pikku hiljaa tapetit vaihtuivat, takka ja paneeliseinät maalattiin. Kylpyhuone sai uudet kaakelit ja sauna uuden kiukaan ja lauteet. Keittiön kaappien väri vaihtui ja vanhat, väsyneet kodinkoneet pääsivät eläkkeelle uusien tullessa tilalle.




Tämä talo on antanut meille suojaisan kodin kulkea kouluvuodet, juhlia rippijuhlat ja valkolakit. Se on viettänyt kanssamme synttärit ja itki mukana, kun hautasimme Justus-koiran vanhan, ison tammen alle puutarhaan. Se on kypsyttänyt meille yhdessä auringon kanssa suuret marjasadot ja antanut suojaisia paikkoja istua auringossa tai katveessa, miten milloinkin.




Talon seinien suojista oli esikoisen helppo lähteä maailmalle muutama vuosi sitten. Se oli iloista mutta haikeaa. Ovi olisi aina auki ja tuttu polku portilta ovelle, vaikka pimeässä. Ja onneksi ovi on käynytkin... välillä useammin, välillä harvemmin, tilanteen mukaan. Mutta aina yhtä tervetulleesti!

Nyt talo valmistautuu lähettämään keskimmäisen maailmalle... laatikoita pakataan ja nurkat täyttyvät nyssyköistä ja mukaan otettavista tavaroista. Viikon kuluttua kasat häviävät, huonekaluja kannetaan ja yksi huone on taas valmiina ottamaan vastaan onnellista, satunnaista viikonloppupalaajaa.




Luulen, että talo varmasti huokaa taas, syvään ja haikeasti. Vaikkakin se tietää, että tutut askeleet kulkevat lattiareittejä vielä myöhemminkin monia, monia kertoja.




Jäähän sille huolehdittavaksi vielä kaksi. Toinen se boheemi sadunkertoja ja kassinompelija - toinen juuri aikuiseksi pian ehtivä vauhtiveikko, nuorukainen, kuopus. Meissä sitä riittääkin huolehtimista!
Vaikka talo osittain hiljenee, se myös varmasti kiihkeästi odottaa niitä viikonloppuja, kun valo taas paistaa sen kaikista ikkunoista, sauna lämpiää isolle porukalle ja omenapiirakan tuoksu karkaa postilaatikolle asti.




Hmm... Taisitte ymmärtää? On jotenkin helpompaa kirjoittaa talon tunteista, kuin omista.
Onnellista ja iloista, mutta samalla niin haikeaa. Jo toistamiseen. Mutta niin se elämä etenee ja niin sen kuuluukin. Joku viisas on joskus sanonut, että parasta, mitä voit omille lapsillesi antaa, on juuret ja siivet. Joten minä nautin elämästä, pidän maan hyvänä juurille ja taivaan selkeänä lentämiselle..

Mukavaa, kaunista elokuun lauantaita!


Ellis <3




29 kommenttia:

  1. Oi, ihana kertomus kodistanne ja sen asukeista <3
    Mukavaa ja rentoa viikonloppua ystävä rakas <3

    VastaaPoista
  2. Tunteikas ja koskettava tarina teidän kodista ja teistä! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna! Täällä parannutaan kovalla kohinalla :)

      Poista
  3. Sniif, miten liikkistä :-)
    Koti on niin ihana paikka, että ansaitseekin joskus tulla kuuluksi, vaikka näin välillisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Niinhän se on. Koti kätkee sisäänsä niin paljon, kaikkea ei edes pysty kertomaan <3

      Poista
  4. Voi - nyt pääsi itku. Kuvasit niin täydellisesti minunkin tuntojani - meillä vaan on se tilanne, että poika muutti viime kesänä ja tyttö nyt tässä kuussa (jos saadaan remontti valmiiksi). Tähän kotiin jäämme enää minä, isäntä ja Viiru. Mutta onneksi asuvat lähellä - ja käyvät välillä kotona.
    Tsemppiä sinne - ja pidetään hyvänä niitä kotona silloin tällöin vierailevia lapsiamme♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lady <3
      Meitä taitaa olla samanmoisessa tilanteessa monta. Tai sitten joku on jo ollut, joku toinen tulossa joskus... Kyllä se mietityttää ja tavallaan yksi valtavan suuri vaihe päättyy ja uusi alkaa. Niin nuoren kuin vanhemmankin elämässä. Kodin elämässä. Pidetään huoli omistamme <3

      Poista
  5. Niin, joskus on hyvä pysähtyä kuulemaan talon tarinoita ja tuntemuksia. Kiitos, että saimme kokea talon ja sen asukkaiden tunteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kiva, että pysähdyit kuuntelemaan talon tarinaa Kankuritar :)

      Poista
  6. Kaunista luettavaa, hienosti kuvailet "talon" tuntemuksia.

    VastaaPoista
  7. Tämä kirjoitus hiljensi hyväksi toviksi miettimään - noh, moniakin asioita. Annoin kyynelten kuivua rauhassa poskille. Tiedäthän, sellaiset hyvän haikeat, elämän edessä nöyrtyneet kyyneleet ... kun asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä ja silti nyyhkyttää. Ihailen sitä, miten ja mihin teidän poppoo on juurtunut ja sitä miten olet tarvittaessa luotsannut apuna lentokelin äityessä kehnoksi.

    Ja itse asiassa, tämä ei päde vain perheeseesi, vaan myös ystävyyteen. Siinäkin on ollut hyvää ja kestävää maata, mihin painaa juuret ja kiitos kiitos kaikesta luotsiavusta, kun myrskyt ovat käyneet. Thanks sis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu... arvelen tietäväni, mitä tarkoitat <3
      Jotkut asiat vaan on tarkoitettu jollakin tavalla. Vahvat tuntemukset ja niihin luottaminen, intuitio.. Joskus vaan tietää!
      Meidän ystävyyden juuret on onneksi syvällä maassa ja turvassa kaikilta tuulilta ja säiltä.
      Luotsivuorotkin käy tasan , niin se vaan menee, sis! <3 <3

      Poista
  8. Voi Ellis...ihana, ihana kirjoitus♥♥ Melkeimpä kyyneleitä täällä nieleskelen...:)

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka kauniisti kirjoitatkaan. Meillä täällä samanlainen elämäntilanne. Lapset ovat meillä lainassa ja on ihana huomata kuinka omat siivet kantavat kun lentoon pyrähdetään. Mukavia ovat kuitenkin ne viikonloput kun saadaan kaikki olla koolla rakkaassa kodissamme. Pikaista toipumista ja mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anni! Niinhän ne on lainassa... tässä sen tajuaa, miten nopeasti aika kiitää.
      Tsempit sinne myös samanmoiseen tilanteeseen! Ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  10. Kaunis kirjoitus;) Elämä soljuu eteenpäin ja muistoihin on välillä hyvä palata, muistaa ne kauneimmat hetket! Mukavaa elokuuta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sepä se, jännä juttu, miten joistakin tärkeistä hetkistä muistaa värit ja tuoksutkin, vaikka aikaa olisi kulunut kymmeniä vuosia...
      Hyvää elokuuta sulle myös, Hyvä Mieli!

      Poista
  11. Voi miten kauniisti kirjoitat kodistanne ja "kotitalon" ajatuksista. Sieltä on varmasti hyvä nuoren kurkoittaa maailmaan ja palata taas tuttuun ja turvalliseen, kun sitä kaipaa. Oikein hyvää elokuuta ja paranemista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marianna! Paraneminen on onneksi jo hyvässä vauhdissa... mukavaa elokuuta sinne Norjaan myös! :)

      Poista
  12. Kauneinta mitä olen pitkään aikaan lukenut!

    VastaaPoista
  13. Oih Ellis, nyt sait tämän rouvan kyyneliin, niin kaunis oli kirjoituksesi.
    Minulla on vielä pienet lapset ja välillä salaa haaveilen jo ajasta, jolloin
    lapset lentävät pesästä. Vaan taidanpa tulla toisiin aatoksiin, kun muuton aika
    koittaa eikä kukaan enää tarvitsekaan äidin apua.
    Löysin tänne ihanaan, elämänmakuiseen blogiisi ihan äskettäin, tulin, ihastuin ja
    jäin <3 Tervetuloa vastavierailulle blogiini, jossa seikkaillaan mm. Turun saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3 Ja tervetuloa! Vuodet vierii todellakin vauhdilla lasten kanssa... ja ihan totta, kyllä mäkin välillä olen sortunut haaveilemaan siitä ajasta, kun jälkikasvu on omillaan. Mutta niinhän se menee, että aikansa kutakin. Lapsuus ja nuoruus on niin korvaamatonta ja ihanaa, mutta ihanaa huomata, että se sama jatkuu vaan... muuttaa vain vähän muotoaan. Nyt voi tehdä erilaisia asioita yhdessä!
      Tulen varmasti käymään sun seikkailuissa - kiitos kutsusta!

      Poista
  14. Sinä se osaat sanoa asiat niin kivasti <3

    VastaaPoista
  15. Voooi <3.
    Voin niin samaistua sun tunteisiin. Tai siis kotitalon ;).
    Niin on samanlainen elämänvaihe täälläkin. Ja vaikka kuinka itselleni tolkutan, että ne siivet kyllä kantaa, niin mieluusti olisin vielä pitänyt niistä juurista kiinni. Vaan ei auta itku markkinoilla.

    Kivasti kirjoitettu tarina Ellis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just! Kovasti munkin tekis mieli vaan kiskoa juurista just siivilleen kohoavaa, mutta kai on pakko päästää lentoon. <3
      Kiitos <3

      Poista