sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Koti


Minulla on vanha ruskea ulko-ovi, jossa on retrovihreät lasi-ikkunat. Sen takana pieni tuulikaappi, jossa tulee vastaan tuttu tuoksu. Kenkiä voi olla hujan hajan, mutta niiden yli pääsee kätevästi hyppäämällä, jos ei viitsi nostaa niitä samantien hyllyyn.

Minulla on tassuamme, puusauna, retrokeittiö ja länsisiipi. Ikioma rautapäätyinen sänky, jossa on lempilakanat, oma tyyny ja maailman parhaat yöunet. Ompeluhuone, jonka lattialle eriväriset langanpätkät kirjovat hauskoja kuvioita, kunnes joutuvat imurin kitaan. Aivan liian harvoin.




Puutarha on rehevä ja villiintynyt, täynnä hyviä piilopaikkoja ja sopivasti isoja, vanhoja puita. Puut ovat asuneet täällä paljon kauemmin kuin minä, siksi tykkään niistä ja toivon niille pitkää ikää. Etenkin  isolehtisille jalaville, joiden lehtiä kiroan syksyllä harava kädessä ja iäkkäälle tammelle, joka heiluttaa vanhaa oksistoaan tuulisella säällä ja jonka uumenissa oravat juoksevat kilpaa.

Minulla on koti.
Ei ihan aina juuri koskaan viimeisen päälle tip top, mutta se on silti koti. Paikka, joka mahdollistaa kotiinpaluut - milloin mistäkin. Pyykkinarut, joissa kuivattaa pyykit. Laatikko, josta hakea posti. Oma osoite ja oma avain. Koti.

Mietin niitä miljoonia, jotka ovat joutuneet jättämään oman kotinsa, syystä tai toisesta. Kuten äitini aikanaan, ollessaan viisivuotias. Hän ei lopulta koskaan päässyt palaamaan omaan kotiinsa, vaikka välirauhan jälkeen käymään pääsikin. Koti jäi rajan taakse sodan jälkeen. Sieltä lähti äiti oman äitinsä,  kahden sisarensa ja Mari-lehmän kanssa. Viisi urheaa naista, lehmä mukaan lukien. He lähtivät yöllä, kulkivat ojia pitkin juna-asemalle, josta alkoi matka kohti tuntematonta. Äiti muistaa pitkän junamatkan ja märät huopikkaat.
Näin pilkahduksen ruskeaa hirsitaloa vanhassa valokuvassa. Juhannusruusut kukkivat talon seinustalla.
Ehkä siitä sai kodin joku muu? Joku, joka piti huolen äidiltä sinne jääneistä leluista ja tavaroista.
Äidin kävi hyvin. Hän sai uuden kodin, juuret juurtuivat, elämä alkoi ja kaikki järjestyi.
Siitä syystä minäkin saan olla täällä. <3

Viime viikkojen ja päivien uutisista hämmentyneenä ja huolestuneenakin, yhtäkkiä, tänä aurinkoisena sunnuntaina, olen täynnä kiitollisuutta siitä, että minulla on koti. Hellan ääressä jauhelihaa paistaessa ja pala kurkussa päivittelen rehjaantuneita keittiön kaapistojani ja ajattelen, mitä siitä.. se on kuitenkin kelpo keittiö ja tiedän, mistä laatikosta löytyvät ne kauneimmat puurolusikat.




Jos voisin, soisin kaikille kodin. Tutut narinat jalkojen alle. Avaimen kaulaan. Oven, jonka voi painaa perässään kiinni.
Kodin tunteen, lähelle omia juuriaan - tai kaukana omistaan, mutta niin, että oven sulkiessaan voi kokea olevansa turvassa.


Ellis


26 kommenttia:

  1. <3 Hyvin taas kirjoitit. Välillä pitää itseään ravistella, että muistaa tärkeysjärjestyken; koti, rakkaat ihmiset, lämpöä, puuro kattilassa, vaatettakin riittää... ei meillä ole mitään hätää. Jos nyt maali jossain repsottaa tai keittiö ei ole viimeisintä trendiä niin mitä siitä... Ei se ratkaise mitään. Sitä vaan välillä unohtaa mitä hyvin itsellä on. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamu <3 Joo, niinhän se on. Onneksi joskus tulee näitä suhteellisuusvälähdyksiä, kun usein tulee valitettua niin turhista asioista. Niinkuin niistä repsottavista keittiön kaapeista...

      Poista
  2. Herättelevä kirjoitus. Kirjoitat hyvin ja sujuvasti. Kiitos sanoistasi.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus <3 Laittoi ihan arvostamaan omaa kotia uudella tavalla :)

    VastaaPoista
  4. Taas niin kauniisti puit sanoiksi minuakin lähipäivinä mietityttäneet asiat. Kaikilla kuuluisi olla koti, oma turvapaikka! Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, samoin kivaa uutta viikkoa sinne <3

      Poista
  5. Niin samaa mieltä kanssasi. SInulla taito kirjoittaa todella kauniisti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kirjoituksestasi, oli puhutteleva ja herättelevä! Kuinka osaisimmekaan arvostaa kaikkea mitä meillä on? Liian usein naristaan jostakin turhanpäiväisestä "puutteesta". Juuri äsken kävin keskimmäiseni kanssa keskustelua uuden älylaitteen hankinnasta. "Kun kaikilla muillakin on!" Mutta, jospa sinulla ei nyt olekaan. Sinulla on koti ja veljen kanssa yhteinen laite, se riittää teille. Näillä sanoilla toivotimme hyvät yöt. Katsotaan riittikö keskustelu vai jatkammeko huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, unelmoiden <3 Tsemppiä keskusteluun.. kuulostaa hyvin tutulta. Meillä oli aikanaan yksi koko perheen yhteinen tietokone, johon sitten kaikki vuorollaan jonottivat. Muistan lukuisat kysymykset, mutta myös sen lopulta aika hiljaisen hyväksynnän ja asiaan tyytymisen. Hyvin pärjättiin yhdellä pitkän aikaa. :)

      Poista
  7. Kaunis, koskettava ja ajatuksia herättävä kirjoitus sinulta jälleen kerran, kiitos Ellis ♥
    Minunkin vaatimaton kotini kaipaisi pientä tai hieman isompaakin ehostusta, mutta se ei minua häiritse, ettei rahaa siihen ole juuri nyt. Ehkä sitten joskus. Lattiat narisevat, maali hilseilee mm. keittiön kaapinovista yms. Tärkeintä on että on oma koti, oma turvasatama, jossa on lämmintä, omasta mielestä viihtyisää ja kaikin puolin hyvä olla.
    Valoa ja iloa tulevaan viikkoosi ihana Ellis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Ansku tästä kauniista kommentista <3 Sinullekin valoa ja iloa ja kauniita syyskuun päiviä <3

      Poista
  8. Ihanasti kirjoitettu, kuvailit äitisi evakkomatkaa niin elävästi,
    että kyynel vierähti poskelle. Isäni perhe on myös joutunut
    lähtemään sodan jaloista Karjalasta, Käkisalmelle jäi kaunis
    koti ja rakkaat muistot.
    Meillä keskivertosuomalaisilla on kaikki asiat niin hyvin, monella muulla niin kovin huonosti...

    Aurinkoista uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3
      Halaukset ja auringonpaisteet sinnekin!

      Poista
  9. Mainitsin tämän postauksesi omassa postauksessani, sillä niin hyvin kirjoitit.
    Omat isovanhempani lähtivät aikoinaan Kivennavalta ja heidän kertomuksensa tulivat tekstistäsi mieleen. Ei ollut helppoa karjalaisen mummoni sopeutuminen Pohjanmaalle, mutta vaihtoehtoja ei tuolloin ollut. Hän kertoi myös ihmisistä, jotka halveksivat ja pilkkasivat evakkoja, joten kovinkaan paljon emme ole ilmeisesti muuttuneet, ikävä kyllä.
    Olen kuullut mm. siitä, miten karjalaisten ortodoksien ikoneja kutsuttiin körttiläisellä Pohjanmaalla "ikkunoiksi helvettiin" ja ryssittely oli tavallista sekin.
    Mummo kaipasi Karjalaan kuolemaansa asti. Hän kertoi paljon kotitalostaan, maisemista ja muistoistaan.
    Ulkomaalla asuvana (olen mamu), tunnen tuon ikuisen kaipuun. Olen täällä aina muukalainen, suomalainen, erilainen. Se ei ole aina helppoa ja ikävä on ikuisesti läsnä.
    Olisi raskasta, jos minua vielä pilkattaisiin, nimiteltäisiin tai halveksuttaisiin. Näinkin on muutaman kerran käynyt, sillä joillakin ihmisillä on suomalaisista hyvin negatiivinen kuva. Vodkajuoppo, kiroilija, roskakansaa.....Se on satuttanut valtavasti.

    Siksipä en itse halua tuomita ketään heidän kansalaisuutensa perusteella.

    ....Ja oma koti on kullan kallis, niin se vain on.

    Kiitos ihanasta postauksesta Ellis <3



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ystäväni, kiitos <3

      Pahalta tuntuu, että on ihmisiä, jotka voivat (ja haluavat) olla noin häijyjä. Nuo sanat satuttavat. Vaikeaa kuvitella, mitä hyötyä sellaisesta voi olla kenellekään, että alkuperän vuoksi ivataan ja solvataan.
      Kukaanhan meistä ei lopulta voi itse valita, mihin maailman kolkkaan syntyy - ja minkälaisiin oloihin. Surullista.

      Kiitos tästä kommentistasi, Marianna <3
      Ihanaa viikkoa sinne kauniiseen ja kaukaiseen kotiisi!

      Poista
  10. Sun koti kuulostaa niiiiin sun kodilta. Just yhtä ihanan symppis ja sellanen sopivasti "ei se oo niin justiinsa" - koti, joka on ihan maailman paras <3

    Ja kyllä. Kaikilla pitäis olla oikeus ikiomaan kotiin, jossa on hyvä ja turvallinen olo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka <3 Jos mitä, niin ainakin just sitä "ei niin justiinsa" on tää minun koti... osuit siis naulan kantaan :D

      Poista
  11. Ihana kirjoitus ❤ . Kodin lämpö tulee siellä asuvien sydämistä, siksi se on niin rakas paikka. Kodista ei ole helppo lähteä, monelle se on raskasta. Evakkojen tie on ollut kivinen ja voimia vievää , surullista että sellaisia kokemuksia vielä monet joutuvat tänäkin päivänä kokemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Niin ihanasti sanoit, että kodin lämpö tulee siellä asuvien ihmisten sydämistä <3

      Poista