lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tapahtui helmikuussa

Lauantai-ilta. Mies vieressä sohvalla katsoo perus lauantai-iltaista juonitteluelokuvaa, minä sen sijaan nostan läppärin syliin ja alan vuodattaa. Tahaton hiljaiselo blogista päättyy nyt, päätän. Piste.




Helmikuu tuli, oli ja meni. Pääpiirteissään en muista kovi montaa näin hektistä helmikuuta, vaikka mitään kovin näkyvää en ehkä ole saanut aikaiseksi. Elämässä kuitenkin tapahtuu ja välillä sattuukin.
Tällä kertaa helmikuuhun mahtui niin mummun asunnon tyhjäystä ja myyntipuuhia, asioiden järkkäilyä, työkiireitä, lomaa, reissua ja vähän terveyspulmiakin.




Kevätauringon kirkkaana ystävänpäivänä tyhjästä ilmaantuneet kummalliset sydämentykytykset säikyttivät minut ja muutaman muunkin ;) En ole koskaan pitänyt noita sydämen muljahteluita kummoisina, mutta nyt otin vakavasti ammattilaisten ystävälliset ja napakat neuvot hakeutua lääkäriin. Tarkemmat tutkimukset siis odottavat. Hyvä niin! Sitä aina miettii, miten tärkeä asia terveys on ja sen totiseti huomaa/ muistaa silloin, kun ilmaantuu jotain häikkää. Asia on onneksi hoidossa ja tulee toivottavasti tutkituksi läpikotaisin.
Vaikka aina vakuutan jaksavani, on kai myönnettävä, että joskus saa (ja pitää) väsyäkin - taitaa oma kroppa olla sellainen vekkuli, että se kyllä muistuttaa asiasta, jos pääsee itseltä unohtumaan.
Nyt sitten olen sinnikkäästi yrittänyt opetella piilottamaan itseltäni sakset, tilkut, kynät, liimapullon ja muut tarvikkeet, joiden pariin helposti unohdun iltamyöhäisellä osaamatta lopettaa, kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Arkisin varsinkin tuppaa yö olemaan jo pitkällä, kun huomaan, että yksi jos toinenkin ilta-askare on vielä tekemättä...
Iltavirkku olen toki ollut aina, mutta kai se on pakko opetella jonkinlaista arkirytmiä, jossa osaisi rauhoittua ja hankkia yöunta vähän enemmän kuin tähän mennessä.
Miten se olikaan, vanhuus ei tule yksin??




Omasta itsestä huolehtiminen nousi prioriteettilistan kärkeen. Mulle, joka tuppaan aina ensin huolehtimaan muut ja sitten itseni, on siinä opettelua. Apteekista kalaöljyt ja monivitamiinit, aikaisemmin nukkumaan, pientä viilausta ruokavalioon ja liikuntaa lisää - siinä nyt alkuun.

Onneksi päivä paistaa aina välillä risukasaankin ja helmikuussa oli monta ilon aihetta!



Tukka lyheni..






Taitava Tittis taikoi papan palkintolusikoista suvun naisille ihanat sormukset!



Näin kaikkia lapsiani  <3
Tässä ollaan Tallinnan risteilyllä esikoisen kanssa.



Keskimmäisen ihana pieni Halla-labbis ilahdutti ja Elma-täti pääsi opettamaan talon tapoja ;)



Tallinnan kukkatorit loistivat kauniina!


Silti, en pistä pahakseni, että helmikuu kääntyi maaliskuulle. Parin kuukauden päästä saa kaivaa jo ruohonleikkurin esiin!! 

PS. Tässä osa arpajaispalkintoja - ylläripaketteihin siis kätkeytyi kullekin voittajalle viisi Ellis-ystäväarkkia, minttusuklaalevy, pieni kahden muistikirjan pakkaus, pussillinen ohransiemeniä sekä kortti. <3




Kaunista huomista sunnuntaita - aurinkoa on luvassa kai koko maahan!

Ellis



18 kommenttia:

  1. Kyllä jollain tapaa ja jostain syystä oli helpotus, että helmikuu päättyi. Nyt on keväämpi, valoisampi, luottavaisempi tunnelma. Ihanat hiukset! Niin, olet oikeassa, oma itse on se tärkein kumppani, miksi siitä on vaikeinta huolehtia? Yritetään, eikö? Ja sydämentykytykset, kurjakkeet. Onnea niiden selvittelyyn ja asettumiseen! Hyvää valoa ja vointia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja sanopa muuta, tuosta itsestään huolehtimisesta... Mutta niin keväistä on jo, että on aurinko vissiin karkoittanut enimmät tykytyksetkin :D

      Poista
  2. Onpas onnistunut pätkäisy hiuksissasi! Suorastaan kannustava - uskaltaisikohan itsekin, kääks :O Hyvä että sydänasiat tutkitaan kuntoon. On tässä tosiaan opettelemista, että saa yhä virkeän mielen ja samalla salakavalasti hiipuvat jaksut pelittämään yhteen ja vielä lääkityksenkin kohdalleen. Onneksi maaliskuun aurinko vikittelee terveellisesti niin kehoa kuin mieltäkin - siispä arksat nenälle, sipaisu punaa huulille ja liikettä töppösiin (eli minä ulos mars tästä koneelta, nyt heti!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittis sis <3 mä niin tykkään itsekin tästä lyhyemmästä letistä vaihteeksi vaikka alkuun tuntui oudolta hetken aikaa. Aurinko, se ihana pieni pallero, korjailee monta asiaa talven jäljiltä. Halit sinne <3

      Poista
  3. Kyllä tuollaiset sydämenmuljahtelut pelästyttävät. Onneksi olet hakeutunut hoitoon ja voit jo paremmin. Kaikenlaista pikkukränää on omassakin terveydessä tänä vuotena 2017 ollut. Toivotaan että suunta on kohti parempaa ja kyllähän se mielen jo saa virkeämmäksi kun päivät pitenee ja aurinko paistaa! Hyvin sopivat sinulle nuo lyhyetkin hiukset. Mukavaa maaliskuuta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni <3 Niin kai se on, että ikä väistämättä tuo tullessaan itselle outoja ja uusia asioita, joista kaikki ei suinkaan niin tervetulleita. Toivottavasti tässä kuitenkin selvitään pikkuisilla krempoilla. Aurinkoa sinne <3

      Poista
  4. Toivottavasti ei ole mistään vakavammasta kyse! <3

    VastaaPoista
  5. Ihana tukka, ihanat sormukset, ihanat kukat ja koiruudet <3
    Sydämen pamppailut ovat tuttuja minullekin, stressaantuneena
    sydän muistuttaa hiljentämään tahtia.
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle, Ellis <3 Muista levätä tarpeeksi ja
    opettele välillä olemaan ihan jouten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija <3 Juuri niin mä itsekin aattelin... oma keho reagoi, kun on ollut vähän liian lujilla. Pitääpä koittaa kuunnella sitä vähän tarkemmin. Tuo jouten olo... se ei ole kaikkein helpointa tämmöiselle hösölle :D oon yrittänyt tietoisesti olla tekemättä mitään, hetkittäin onnistunutkin. Sillekin kai vaan pitää varata aikaa kalenterista ;)
      Ihania kevätpäiviä sinne <3

      Poista
  6. Hei! Löysin tänne blogiisi toisen blogin kautta. Onpa pirtsakka blogi! :)

    Kivan näköiset hiukset sinulla. Itse tulee nyt bongattua eri hiustyylejä. Vaivalla olen niitä vuosia kasvattanut ja nyt pohdin mihin suuntaan kallistun. :D
    Täytyypä lisätä tämä blogi omiin listoihin. Käy meilläkin kylässä, jos joskus innostut. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Pitääpä tulla kylään, kiitos kovasti kun tulit ja kutsuit <3

      Poista
  7. Hyvältä tuntuu, kun ollaan päästy maaliskuuhun ja eiköhän niitä voimiakin taas kohta tule lisää.
    Minulla on ollut öisin sellaisia "sydämentykytyksiä ja muljahteluja", joita lääkäri sanoi vaihdevuosiin liittyviksi. Eivät en ole kovin vakavia olleet, mutta ovat välillä saaneet pohtimaan tarkempia tutkimuksia.

    Koeta ottaa rauhallisesti ja onhan sinulla tosiaan aikamoisesti kaikenlaista ollutkin sitten syksyn - ehkäpä keho pyytää lepäämään.

    Sormukset ovat aivan ihania ja kaikki kuvat niin <3

    Hyvää maaliskuuta ihana Ellis <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Maaliskuun myötä sydänkin on myllännyt vähemmän omiaan, kienee onneksi hyvä merkki :)
      Kyllä ne vaan säikäyttävät, tulee se tunne, että tykytys ei lopu millään.. Uskon kyllä vakaasti siihen, että stressi ja huoli aiheuttavat fyysisiä oireita - en yhtään ihmettelisi, jos nämäkin menisivät sellaisten asioiden piikkiin - ja toivoisinkin niin. Silloin ei olisi ainakaan mistään isommasta, vakavammasta kyse.

      Niin tykkään kanssa sormuksestani, kulkee mukana päivittäin!
      Halit sinne ja valoa maaliskuuhun <3

      Poista
  8. Ihanaa, että oikea kevätkuu on jo meneillään. :)
    Hiuksesi ovat tosi pirteät ja sopivat kasvonpiirteisiisi hyvin! <3
    Voi lutusia Elmaa ja Hallaa tuossa poseeraamassa. <3
    Ja nuo sormukset ovat todella kauniit ja tärkeät.

    Minullakin on noita muljahteluja ollut, mutta olen pistänyt vaihdevuosien piikkiin, kun tulevat ja menevät,eivätkä kestä kuin hetken.Aina ne kuitenkin tuntuvat tosi tylsiltä.Toivottavasti sinun muljahtelut ovat harmittomia.
    Omasta terveydestään kannattaa huolehtia.Olen samanlainen kukkuja kuin sinäkin, ja yöunet jäävät usein liian lyhyiksi.Siinä minun on petrattava.Elämä vain on niin mielenkiintoista, ettei malttaisi "tuhlata" nukkumiseen-ja sehän kyllä kostautuu...
    Kiitän vielä noista ihanuuksista arpajaisissasi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3
      Niin minäkin laitoin kiireen, valvomisen, huolien ja stressin piikkiin kaikki hypähtelyt. Nyt vielä odottelen tuloksia, joiden pitäisi tulla pikapuoliin - toivotaan, että mitään yllätyksiä ei löytyisi. Varsin tavallisia taitavat kuitenkin olla nämä häiriöt ja pompahtelut. Jos vain pysyvät kurissa.

      Prikulleen samalla tavalla ajattelen tuosta valvomisesta - en vain malta mennä ajoissa nukkumaan, kun on niin ihanaa touhuta, miettiä, puuhata kaikkea... ihan pöhköä :D
      Ihanaa, kun tykkäsit paketista!
      Keväthalaus sinne <3

      Poista
  9. Keho muistuttelee välillä, että muistaisimme taas pitää siitä huolta. Onhan se arvokkainta, mitä meillä itse asiassa on. Halauksia maaliskuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos halauksista, minäkin lähetän sinulle keväthalauksen <3
      Ja olet ihan oikeassa. Täytyy pitää parempi huoli itsestään. <3

      Poista