torstai 1. syyskuuta 2011

Arki syö naista, nainen omenaa



Arki on tällä viikolla vyörynyt aivastusten, köhän ja päänsäryn avustuksella ihan kunnolla päälle.
Normaalisti kyllä arki maistuu ja tykkään sen rytmistä, kunhan tahti pysyy suunnilleen siedettävänä. Liekö puolikuntoisuuden syytä vai mitä, mutta minkäänlaista reipasta retkeilymeininkiä ei ole täälläpäin näkynyt tällä viikolla.

Joitakin huomioita siitä, miten "sujuvasti" mun arki tällä viikolla on sujunut:

*Ruoka valmistuu illan pimetessä, kaupasta haetaan viime hetkellä unohtunut ketsuppi ja maito aamuksi.
*Pyykit odottavat narulla kerääjäänsä ja uudet koneessa ripustajaa.
*Auto unohtui tankata, ja kun tod.näk. huomenna aamukiireessä unohdan, että tankki on tyhjä, tulee kiire....
*Ulko-oven kahva jäi toistamiseen käteen - onneksi nuorimmainen (joka on osoittautunut melkoiseksi handy-maniksi) korjasi sen.
*Tein muistilapun asioista, jotka pelkään unohtavani. Nyt en löydä lappua.
*Osa viinimarjoista on keräämättä, vähän väliä sataa. Sateessa ei voi kerätä, eihän?
*Päätän joka ilta mennä nukkumaan aikaisemmin. Juuri nukkumaan mennessä huomaan kuitenkin noin 30 asiaa, jotka on vielä pakko tehdä ennen kuin pääsen lopulta sänkyyn. Tavoite siirtyy joka ilta seuraavaan. Tunnit loppuvat kesken.
*Lainaan kirjastosta hyviä kirjoja, mutta en löydä aikaa niiden lukemiseen.
*Vähähiilarinen ruokavalio ei pidä, lähikaupasta löytyy liian hyvä uusi fazerin suklaa ja aloitus siirtyy aina huomiselle tai ensi maanantaille. Jokaisen maanantain jälkeen uusi toivo lasketaan seuraavan maanantain harteille.
*Peilistä katsoo väsyneen näköinen ilmestys, jonka iho kaipaisi kuorintaa, venytystä, vatkutusta, rasvausta ja ties mitä kurkkunaamiota.
*Olen koko ajan muutaman askeleen jäljessä siitä, missä pitäisi olla.

Jotain mukavaakin sentään:

*Huomenna perjantai, viikon paras päivä.
*Tänään karkasin arkea ystävän luo iltakaffeelle (kiitos Jaana kutsusta :))
*Ulkona on pimeää ja pianon päällä palaa kynttilä. Tuntuu kivalta.
*Ne omenat. Ne on hyviä, omasta omenapuusta. Isoja ja puhtaita :)

Arjen keskeltä,

Ellis

15 kommenttia:

  1. Sori, välillä hymy käväisi huulilla, tossa listan eri kohdissa!
    Jos se lohduttaa niin monilla tuntuu olevan tuo sama tauti,viikonloppu saattaa olla siihen paras lääke ♥

    VastaaPoista
  2. Tuttua, niin tutun kuuloisaa :)

    Jos nyt viikonloppuna relais ja nukkuisi enemmän, yritetään me ainakin, Ellis eks jeh? Muuten ensi viikkokin kaatuu päälle ;)

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntuu, että tuosta sinun tapahtumalistasta puuttuu ne "jokailtaiset pakolliset puhelut" :)

    VastaaPoista
  4. Hus, hus tauti! Yes, yes omat omput!
    Sen verta piukkaan on täälläkin viikko vääntynyt, että sitä tarttee lähteä erääseenkin navettaan ja kartanoon purkamaan - tänään, heti töitten jälkeen, jou! Join the team muru?

    VastaaPoista
  5. Tutulta tuntuu, ja mä en edes käy töissä. Eilen illallakin aloitin raivauksen puoli kymmenen aikaan...vaikka tavallaan sen olisi voinut tehdä jo hyvissä ajoin iltasella.

    Joo, eihän niitä viinimarjoja kukaan sateessa kerää, joten älä pode huonoa omaatuntoa. Kyllä räksät ne sitten kerää, jos sinä et :)
    Tiina

    VastaaPoista
  6. Omenat auttaa kummasti. Ja eihän kynttilänvalossa edes näe niitä pensaisiin jääneitä viinimarjoja:)

    VastaaPoista
  7. Tuollista tuppaa usein olemaan naisen arki - kun asiat eivät suju! Mutta onneksi tulee taas aikoja jolloin asiat sujuvat ja elämä hymyilee :) Niitä odotellessa!

    VastaaPoista
  8. Ai niin lenkkeilin eilen teille asti saadakseni suuhuni muutaman terveellisen ja ceevitamiinpitoisen marjan. No kuten kirjoitit et ollut kotona.

    Ei se mitään, marssin siitä sitten ylös Marialle ja sain sieltä ihanaa suklaapiirakkaa ja paaaaljoon hiilihydraatteja! Ei mennyt lenkki hukkaan ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa viikonloppua,toivottelee romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  10. Riitta: Niin luulen, tuo mainitsemasi lääke tuntuu tehoavan :)

    maiju: Just niin tehdään! Tänään nousin vasta 10 maissa - nukkuminen on ihanaa...

    Päivi: Niin puuttuikin, tosin en laskenut niitä tähän kategoriaan (mitkä asiat syö naista) :D
    Voihan nenä, piipahdit sitten just silloin kun en ollut kotona. Mutta marjapuskaan saat mennä any time, as you know :)

    Viipi: Voih, kartanovisiitti olisi ollut enemmän kuin mieleen, mutta nyt matka vei toisaalle. Mutta haluan täydellisen raportin, mitä löytyi (koska tiedän, että auto oli täynnä kasseja ja pusseja ja kaikkea ihanaa :))!

    Maitolaiturin Kyllikit: Oikeessa olet Tiina, räksät tai muut luojanluomat korjatkoon sadon siltä osin, kun en itse ehdi.

    Irmastiina: :)

    Elina: Niin totta :)

    Marita: Niin on, totta sekin, että tää on tilapäistä - päivät ja hetket vaihtelee. Pian taas mennään sata lasissa :)

    Riitta Sinikka: Kiitos, sitä samaa toivon sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Sinun listasi on niin tutun tuttu.. :)
    Aurinkoista sunnuntaita, ja iloa tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
  12. Vietin pitkän tovin selaillessani blogiasi, ja totesin sen mielenkiintoiseksi!
    Minäkin olen sellainen tuunailija :-)

    VastaaPoista
  13. Hyviä oli viinimarjat ja ennenkaikkea ne vihreät omenat!

    VastaaPoista
  14. Kirsikka: Kiitos :) Samoin iloa sinunkin viikkoosi!

    marimeri: Kiitos :)

    Päivi: :) Minäkin kävin vielä ruohonleikkauksen jälkeen vitaminoimassa itteäni...

    VastaaPoista