perjantai 28. lokakuuta 2016

Hillonkeittäjänmekko

Tämä mekko sai alkunsa silloin, kun kattilassa porisi karviaismarjat. Mekko oli alkujaan toisenlainen, mutta yhtäkaikki, kaksi villapaitaa oli siihen silloinkin löytänyt tiensä. Niin nytkin.




Alkuperäinen (tuunattu sekin kahdesta vanhasta villapaidasta yhdeksi hassuksi mekoksi) oli yläosaltaan taivaansininen ja hihaton. Jotenkin se kumminkin eksyi ylleni ihan liian harvoin. Varmaan siitäkin syystä, että vyötärölinja oli matalalla. En vaan osannut käyttää.
Ratkaisu löytyi kirpparilta pelastetusta euron firenzeläisestä angoraneuleesta.




Sininen yläosa sai väistyä (siitä tulikin muuten sitten ihana liivi!) ja tilalle surautin lilan neuleen. Siinä se, valmista tuli ja tuntui sekä näytti tosi kivalta. Alaosahan on myös erään vanhan villapaidan helmaosa. Kahden neuleen välissä leveä, vanha lakanapitsi. Taskun nappasin vanhoista farkuista ja avain... se nyt vaan tahtoi mukaan. ;)




Helmet on muuten olleet yksi tämän syksyn suosikkini. Pieni poika ne toi minulle erään kouluaamun alkajaisiksi.




Mikäs näissä on hilloja keitellä. <3

Ihanaa perjantai-iltaa!

Ellis


10 kommenttia:

  1. Ihan on sinunoloinen mekko! Ihanat ovat helmetkin. Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen mekko ja helmet ja avain! Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Hieno mekko, mutta en kyllä raaskisi sitä hilloa keittäessä päällä pitää.
    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  4. On just semmonen mekko, jonka sujauttaa päälle lämpöiseksi, kun tuulet käy ja sade vihmoo ja hytisyttää. Ja sillon, kun ei tiedä mitä laittais päällensä. Ja silloinkin kun tietää, että juuri sen laittaa päällensä. Alakulossa ja yläkulossa. Summaten: Ellistä jälleen parhaimmillaan, kaunis "turvakoltu"! Ja noi helmet! <3 Halit sis!

    VastaaPoista
  5. Vitsit, että on muuten ihana :)

    VastaaPoista
  6. Hieno mekko ja avain <3 <3 <3
    Kaunista marraskuuta sinulle Ellis!

    VastaaPoista
  7. Tosi ihana ja niin lämpimän näköinen :)

    VastaaPoista
  8. Lämmin kiitos teille ihanaiset <3 jokainen kommetti lämmittää mieltä!

    VastaaPoista