maanantai 12. tammikuuta 2015

Kuka olet?


Eräänä iltana yllätin itseni miettimästä, kuka oikein olen. Okei... tiedän toki tarkalleen kuka olen, mutta se, millainen olen ihmisenä, on niin monimutkainen juttu, ettei se ole ihan varmaa vieläkään.
Tai ei kai koskaan?




Tämä ajatus(??)prosessi sai alkunsa siitä, kun kuuntelin hajamielisenä ja "toisella korvalla" juttua spontaanisuudesta. Siitä, miten spontaanisuus oli avannut huikeita ovia ja mahdollisuuksia haastateltavan elämässä.
Oikeanlainen spontaanisuus. Ei päätön uhkarohkeus ja sokea luottamus tuntemattomaan, vaan sellainen hetkellinen ja ohikiitävä positiivinen ajatus, joka saa tarttumaan oven kahvaan tai astumaan autoon, valmiina kokemaan jotain uutta.
Tai ilmoittautumaan mukaan uuteen juttuun juuri oikealla hetkellä. Lähtemään mukaan asioihin, joita et ole suunnitellut, mutta joiden mahdollisuutta et ole rajannut pois elämästäsi.


Olenko minä spontaani?

Kaukainen ja lämmin muisto todella spontaanista toiminnasta ajoittuu 2000 -luvun aivan alkuun. Olin siskoni luona kylässä, kun eräs tuttu soitti hänelle. Soittaja kysyi, mahtaisiko siskoni tietää ketään, kuka voisi ostaa hänen tyttäreltään koiranpennun. Allergian vuoksi pennusta pitäisi luopua nopeasti.
Istuin vieressä ja kysyin heti puhelun päätyttyä tarkemmat tiedot pennusta. Jotenkin tajusin heti, että tässä on tilaisuus, johon mun on tarkoitus tarttua.
Koska pääsin lasten kanssa katsomaan pentua saman tien, en jäänyt miettimään. Ja tietäähän sen, miten noissa tilanteissa käy... suloinen 3kk ikäinen mopsipoika muutti tavaroineen meille samana iltana! <3




Monta kertaa oon kiitellyt mielessäni, että toimin silloin spontaanisti, jonkun intuition varassa.

Saimme pitää Justuksen yli 10 vuotta - siitä tuli tosi rakas perheenjäsen. Se kasvoi yhdessä lasten kanssa, kiersi jokaisen meistä pienen mopsinsydämensä ympärille, söi kaiken, mitä eteensä sai ja nukkui kenkäkaapissa. Kerran se katosi, mutta siinä vaiheessa, kun etsinnät olisi pitänyt ulottaa oman korttelin ulkopuolelle, se löytyi päiväunilta saunan lauteiden alta. Sellainen oli Justus, joka lopulta lähti koirien taivaaseen kauniina kesäpäivänä, juhannusviikolla, sylissä ja lähellä. <3 <3

Nyt meillä on Elma. Jos ei olisi ollut Justusta, tuskin Elmaakaan - meillä siis.
Kyllä mä uskon, että oikeanlainen spontaanius ja rohkeus auttaa tekemään valintoja. Niitä kauaskantoisiakin.




Talo. Keltainen sokkeloinen tiilitalo, josta oon paljon kertonutkin, meidän Koti. Sen hankkiminen reilut kymmenen vuotta sitten oli myös prosessi, jota tietynlainen spontaanisuus ja onnenkantamoiset leimasivat. En koskaan unohda ensimmäistä yötä, jonka vietin talossa yksin. Sen tunteen, kun aamuyöllä heräsin ja muistin, missä olen. Sen ajatuksen: "mitä mä taas olen mennyt tekemään". Sen onnellisuuden, kun sitten myöhemmin ajattelin: "onneksi tein sen!" (Lisää talosta täällä)




Monta kivaa polun mutkaa olisi jäänyt näkemättä, monta kaunista orvokkia poimimatta, jos olisi aina kävellyt määränpäähän suorinta tietä.. noin kuvainnollisesti.
Tietynlainen spontaansuus on tuonut tosi paljon hyviä asioita mun elämään. Talon ja koiran lisäksi ehkä viimeisimpänä reilun parin vuoden takainen some-klikkaus. Ilmoitin itseni spontaanisti mukaan siihen aikaan toisilleen tuntemattomien porukkaan, jonka jäsenillä oli kaikilla yhteinen päämäärä. Terveellisempi ja liikunnallisempi elämä.

Tänä päivänä porukka on tiivis ja läheinen joukkue persoonallisia ja kauniita naisia. Kaksivuotiselle taipaleelle nostettiin viikonloppuna malja, jos toinenkin. Puheet hoidettiin niin, että kaikki pulputtivat yhtäaikaa, naurua säästelemättä. Ei ole sanoja kertomaan, kuinka iso merkitys tällä "tyttökerholla" jäsenilleen on. On se. Piste.





Oletpa spontaani tai et, välitä itsestäsi!

Ole sellainen kuin olet, olet syntynyt juuri sellaiseksi. Sinuksi.
Ole vahva omana itsenäsi, ei sinun tarvitse kantaa maailman kaikkia taakkoja - ainoastaan itsesi yli niiden kylmien purojen, joihin et halua jalkojasi kastaa.
Ole hyvä itsellesi, silloin olet hyvä myös toisille.
Ole surullinen silloin, kun surettaa. 
Naura aina, kun naurattaa - ja varsinkin itsellesi!
Silloin huomaat, ettei elämää ole tarkoitettu katsottavaksi kaihtimien takaa, vaan niin, että silmiä häikäisee!
-  Ellis  -


Oops, menipäs filosofisesti tää maanantai-ilta... nyt back to reality!  :D

Ellis






16 kommenttia:

  1. En koe itseäni spontaaniksi mutta tuohon samaan "tyttökerhoon" lähdin kyllä melkoisen spontaanisti ajattelemalla, että no mukaan vaan, katotaan miten käy :)
    Tykkään siitä, että on "selvät sävelet" eli vähän niinkuin varman päälle...
    Mutta ikä on varmaan tehnyt sen, että uskaltaa kyllä olla sellainen kuin on. Mitäpä sitä niuhottamaan, olen sellainen kuin olen :) Jos joku ei tykkää niin... voi voi.

    On todella ihanaa huomata miten voi vielä aikuisena tyttönäkin saada tosi hyviä ystäviä joiden kanssa voi pitää hauskaa mutta myös käydä läpi vakaviakin asioita.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olipas hyvä, että sä kans klikkasit! Ikä on tosiaan melkoinen bonus siinä, miten itsensä tuntee ja miten elää. Niin samaa mieltä tuosta sun viimeisestä lauseesta!! <3

      Poista
  2. Välillä olen kovinkin spontaani, mutta välillä taas liika arkuus vaivaa ja moni kiva juttu jää tekemättä.
    Rohkeutta elää joka päivä kuin se olisi viimeinen opettelen.
    Ihanaa viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen rohkeus olisi tarpeen kai itse kullekin! Ihanaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  3. Kiitos Ellis. Ihana kirjoitus. Ollaan spontaaneja, mennään hyvän vaiston mukaan ja nautitaan elämästä♡

    VastaaPoista
  4. Itse koen olevani harkitsevainen kaikessa mitä teen. Jopa liian harkitsevainen, koska se estää heittäytymästä sinne, minne oikeasti haluaisin mennä. Mutta silti tunnistan noita samanlaisia tilanteita, joista kirjoitat. Hetkiä, jolloin on ihan puskista tullut todella vahva tunne siitä, että nyt on heti sanottava "kyllä", eikä jäätävä jahkailemaan. Ja kaikista niistä päätöksistä on seurannut pelkkää hyvää ja kivaa sisältöä elämään. Haluaisinkin niin päästä liiallisesta pähkäilytaipumuksestani eroon, koska ei tässä liikaa aikaa ole hukattavaksi.

    Kiva kirjoitus (taas) Ellis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on kai se oma "kynnys" mikä pitää ylittää niissä asioissa, kun miettii heittäytymistä asioihin. Kyllä mäkin ihan varmasti harkitsen asioita, hyvin paljon asiasta riippuu se, miten spontaanisti siihen lähtee mukaan. Mutta... täytyy sanoa, että vuosien aikana oon kyllä onnistunut yllättämään itseni useita kertoja - ja just niin, että spontaaneilla asioilla on ollut positiivinen vaikutus mun elämään. Kai meillä on jokin intuitio, joka ohjaa? Ja paljon suojelusenkeleitä :)

      Kiitti Annukka! <3 <3

      Poista
  5. Kauniisti kirjoitat <3! Spontaaniutta olisi hyvä itsenikin hieman enemmän opetella, onneksi pieni lapsi osaa sitä taitoa opettaa. Ja erityiset sydämet noille koirille, minun lapsuudenkodissa oli aikoinaan kaksikin mopsia ja kyllä ne ovat hassuja ja sydämellisiä koiria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Hanna! <3
      Mopsit <3 tiedän, että tiedät, mitä tarkoitan... <3

      Poista
  6. Ihana kirjoitus Ellis! Tunnistan käyttäytyväni monesti samalla tavalla kuin sinä. En useinkaan jätä ovia avaamatta, jos niiden aukaisemiseen tarjoutuu minulle mahdollisuus. Niin paljon olen ennättänyt kokea ja näkeä, kiitos uteliaan luonteeni. Ahmin elämää kaikilla aisteilla, jokaisesta hetkestä nauttien.

    Kyynel vierähti poskelleni, kun luin kertomustasi koirastanne. Meidän Kidi, 14-vuotias beage-herra jouduttiin lopettamaan vuosi sitten. Ikävä nousee pintaan vielä joka päivä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! <3 Uteliaisuus ja elämännälkä on hyviä asioita. :)
      Ymmärrän hyvin oman lemmikin ikävän... tänään viimeksi sattui mun nenän eteen Justuksen kuva ja mietin sen viisautta. Tippa silmässä, kuinkas muuten. <3

      Poista
  7. Mä jäin niin jumiin tuohon kuka olet kysymykseen, etten taida päästä pähkimään spontaaniutta ollenkaan! Tarttis varmaan vähän useammin pysähtyä kuulostelmaan ja kyselemään, mitä itselle kuuluu, missä menen ja todellakin myös tuota: kuka nykyään olen? Sitä kuvittelee tietävänsä kyllä, mutta nyt kun ajatusta olen ajan kanssa pyöritellyt, niin huomaan, että päivitettävää riittää.

    Sen verran spontaanisuudesta, että sinä sis olet siinä suhteessa kannustava esimerkki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitti sis! <3
      Mä luulen, että tuohon kysymukseen ei taida ihan heti vastausta löytyä. Sitä varmaan löytää itsestään uusia asioita jatkuvasti. Ja samoin pähkäilee yhtä jatkuvasti... :))

      Poista