sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Pikkuleipiä, pikkuleipiä!

Haluaisin olla se henkilö, joka söisi aina salaattia ja retiisiä. Se terveyden ja raikkauden perikuva. Sunnuntaiaamuisinkin. En ole.




Tällä kertaa syytän siitä osittain Lidliä, koska en voinut taannoin eräänä perjantaina ruokaostoksilla ollessani vastustaa tätä vaaleanpunaista leipomusvälinettä. Jos se olisi ollut harmaa tai viininpunainen, en takuulla olisi ostanut sitä. Mutta vaaleanpunainen.




Otin lauantai-iltana nokareen voita jo valmiiksi sulamaan pöydälle. Ohjeessa sanottiin, että huoneenlämpöistä voita. Joskus tsiljoona vuotta sitten pikkuleipiä leipoessa (piparkakkuja ei lasketa), muistin, että koko prosessi vie aikaa alle puoli tuntia, jos pysytellään turvallisissa Hanna-tädin tyyppisissä eikä lähetä hifistelemään mitään shakkiruutuja.

Kun voiklöntti odotti pöydällä sunnuntaiaamuna, en viitsinyt pakittaa tästä suunnitelmasta, vaan reippaasti sekoittelin taikinan voista, sokerista, munasta, jauhoista ja sen sellaisesta. Se ei vienyt oikeasti viittä minuuttiakaan. Sitten vaan lusikoin kahdella pikkulusikalla simpukkakoloihin pienet pallerot taikinaa ja tyrkkäsin levyn pellin päällä uuniin.

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että menetin tänä samaisena sunnuntaiaamuna silikonivuoka-neitsyyteni. En oikein ole koskaan luottanut siihen, että nuo muovisen näköiset ja sinne tänne heiluvat muka-astiat kestäisivät uunin kuumuudessa sulamatta. Uskottava on, kyllä kesti.

Simpukkalevy tuli uunista ulos ehjänä ja yhtä vaaleanpunaisena kuin sinne mennessä. Paistamisoperaatio vei noin viisi minuuttia, joten siihen puoleen tuntiin voi jo laskea pikkuleipien syömiseenkin mennen ajan. Olihan niitä pakko maistaa - ja olivat hyviä!




Olin aikonut kipaista kaupasta valkoista sulkaata, jota sulattaisin pinnalle hiukan koristeeksi. Tuntui, että kaipasivat jotain pientä ja minusta se olisi sopinut niiden päälle kuin nenä päähän.
Arvatkaa, ehdinkö toteuttaa suunnitelmaa? En. Pikkuleivistä oli murut jäljellä, ennenkuin ehdin liikahtaa kauppaa kohti. Ups..

Tämä episodi siis tapahtui jokunen viikko sitten. Jotenkin vaan tupsahti mieleeni, kun mietin joululahjaidiksiä joulukalenteria piirrellessäni.
Tässähän on yksi sopiva joulumuistamis-idea, kaunis peltipurkki tai lasipurkki ja sinne näitä pieniä homemade-herkkuja. Kunhan eivät mene parempiin suihin!

Uutta viikkoa kohti!

Ellis the baker

PS. Piirustelin tosiaan eilen illalla joulukalenterin. Se on tänä vuonna lähinnä lahja- ja diy-ideakalenteri. Edes päivien numeroita en tehnyt, kun ajattelin sen toimivan ihan sellaisenaan. Laitan tarkemmasti valoisamman kuvan kera, nyt vain pieni kurkistus... Siitä löytyy paljon väriteltävää niille, jotka sellaisesta pitävät. Palataan ja kuullaan!




10 kommenttia:

  1. Yhtään silikonivuokaan en minäkään omista. Onpa kauniita pikkuleipiä ja varmasti kiva lahjaidea. Itse pidän juuri tämän tyylisistä lahjoista. Mukavaa uutta työviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu ja hyviäkin olivat. Minäkin tykkään lahjoista, jotka voi käyttää ja jotka on itsetehtyjä.
      Kivaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  2. Nopeita herkkuja. :) Minustakin jotenkin tuntuisi uskaliaalta laittaa silikonia uuniin, mutta tiedän kyllä, että toimii.
    Noihin voisi myös varmaan tehdä oman suklamassan lisukkeineen kovettumaan jääkaappiin?
    Ihanan näköinen kalenteri! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat, vähän turhankin nopeita ;) Kyllä mäkin nyt uskallan, jotenkin silti se on kummallista, että silikoni kestää niin kuumaa. Varmaan juu sopisi myös jääkaappiin. Mulla taitaa olla jonkinlainen jääpalamuotti myös, liekö sekin silikonia...
      Kiitos <3

      Poista
  3. No ups, noin kävisi juuri minullekin:) Ei muuta kuin uutta satsia tekemään, jospa ne sitten saisivat valkosulkaakoristelun ylleen:D Ihana lahjaidea, jos tosiaan vaan itsehillintä toimii;D Niin ihana näköinen on myös tuo uusi joulukalenteri♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) :) Taidan uskaltaa tehdä seuraavan satsin vasta sitten, kun se tulee samantien pakettiin ja vietäväksi, en tosiaan luota omaani (ja entäs ne muut!) itsehillintään :D
      Kiitos <3 joulukalenteria oli taas niin kiva tehdä, meinaa vaan paperi loppua aina kesken..

      Poista
  4. Itsehillintä ?! ...Hehhee.... täällä ei ainakaan onnistu!
    Toin Suomesta Fazerin sinistä niillä Suomi ja Finland-kääreillä ja nyt kiikutan niitä piilosta piiloon - myös itseltäni!
    Jouluherkkujen valmistus on siksi hyvä jättää ihan joulukuulle.

    Silikonivuokia olen kokeillut kerran, ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta tuo itseltään piilottaminen :D
      Kyllä minäkin uskallan laittaa silikonivuokan uuniin toisenkin kerran. :)

      Poista
  5. Ihania kalentereita sulla taas syntynyt!!!

    VastaaPoista