keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kanakeittoa Korkeasaaressa

Tapahtui tiistaina:

Klo 6.00:    Lapsi herää virkeänä, eikä saa enää unta. Hän pukeutuu ja pakkaa reppunsa valmiiksi ja  ryhtyy odottamaan.


Klo 7.10:    Lapsi säntää huoneeseeni, koska en ole vielä noussut, vaikka kelloni soitti jo kymmenen minuuttia sitten. Yritän avata silmiäni, en vaan millään jaksaisi vielä.


Klo 8.00:    Kahvi läikkyy kupissa ja ripsiväriputkilo lentää lattialle, kun koitan huitaista hyttystä.      Puurot on jo syöty ja lapsi on päivän ensimmäisillä päikkäreillä sohvalla, reppu selässään.


Klo 9.00:    Lapsi seisoo kengät jalassaan tuulikaapissa ja odottaa. Oltiin sovittu, että lähdetään tähän  aikaan. Minä en ole todellakaan vielä valmis. Kiehautan edellisen illan tulista thaikanakeittoa termospulloon, juoksen kastelemaan kukkia ja etsin puhelimen laturia.                           


Klo 9.25:    Istun vihdoin ratin takana ja käynnistän auton.  Lapsi on jo turvavöissä ja matka alkaa.    Molemmilla on hymy herkässä, hymykuopat ilmestyvät samaan paikkaan.


Klo 9.45:    Käännymme isolle tielle, laitan aurinkolasit nenälle ja huokaan tyytyväisenä. Näin tämä  aina menee, kun on jotain jännää tiedossa, lapset on ikuisesti lapsia. Tämäkin keskimmäinen, ikää 24 vuotta.





Sain houkuteltua savolaistuneen keskimmäisen Kuopiosta pienelle reissulle mukaan Helsinkiin, vessanpöntön hakureissulle - matka olisi virkistystä puolin ja toisin, eikä tarvitsisi ajaa yksin.
Hän lähtikin mielellään ja esitti toiveen, että käymme Korkeasaaressa. Ajattelin, että sen kokeminen reilun 20 vuoden tauon jälkeen ja reilun 20-vuotiaan lapsen kanssa olisi uudenlainen kokemus.
Niin se olikin. Pelkästään positiivisessa mielessä. <3




Pääsimme perille yhden kahvipaussin ja vain yhden vikaan ajamisen (Itäkeskuksessa) jälkeen.
Mustikkamaan parkkipaikalla meinasimme tukehtua nauruun ja kanakeittoon, kun sitä ei ensin meinannut tulla termospullosta lainkaan ja sitten lopulta liemen sekaan tipahti yksi ainoa herne keskimmäisen lautaselle. Sattumat olivat jääneet pohjalle jumiin. Olin keittänyt edellisenä iltana tulista thaikanakeittoa, jolla hankimme ähkyt, mutta koska sitä jäi sopivasti,  ajattelimme ottaa lopun seuraavana päivänä termariin lounasevääksi.
Hyvä ajatus, jos vain olisin älynnyt pakata mukaan kunnon kulhot. Löperöt ja muka syvät pahvilautaset eivät pidätelleet keittoa, vaan hervottomassa naurukohtauksessa keiton liemi virtasi lautasen kulmasta tietysti auton keskikonsolille ja vähän muuallekin. Naurua vaan tuli ja tuli, se pärskähteli, kupli ja pulppusi ja sitä mukaa keittolautanen vajeni ja tilanteelle ei juuri voinut mitään sillä hetkellä. Kun lopulta kouristuksenomainen käkätys ja hohotus laantui, rauhoituimme ja saimme lounastettua ja siistittyä silmämeikit poskilta.




Vesipullokin tuli tarpeeseen - sillä sai putsattua autosta suurimman osan kanakeitosta tuoreeltaan. Enää autossa ei juurikaan tuoksu thaikioskille ja chilille. Ei ehkä sittenkään tarvita wunderbaumia!

Ja kuka käski ruokailla autossa???






Korkeasaari antoi parastaan, niinkuin Helsinki muutenkin. Harvoin kun käy, tuntuu se yhtä eksoottiselta kuin tulinen soppa autossa.






Iltapäivän päätteeksi päädyimme esikoisen ja vävypojan luo, josta ilta jatkui porukalla mukavissa merkeissä kaupungin hulinaan. Kaisaniemen Helsinki-päivän konsertti ja lämmin tunnelma terassilla olivat kuin piste iin päällä.








Kun illan hämärtyessa kannoimme wc-pyttyä vävypojan kanssa autoni takakonttiin, ehdin ajatella, että jos tätäkin päivää olisi jokin piilokamera seurannut, olisi siitä välittynyt katsojille aika eriskummallinen tarina. Ja yksi hullunkurinen perhe.




Niin, meille on siis tulossa pienimuotoinen vessaremontti. Siitä lisää toisen kerran..

Leppoisaa kesätunnelmaa ja kauniita unia!

Ellis


             

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Raparperi-jäätelöpiirakka

Heissan!

Tulin pikaisesti jakamaan sunnuntaireseptin ihanaan piirakkaan - tämä on raparperi-jäätelöpiirakka, joka kruunaantuu ihanasti tuoreilla mansikoilla - ilmankin toimii, jos mansikoita ei ole just sillä siunaamalla saatavilla ;)




Tämä ohje tuli kerran kokeiltua ja sen jälkeen se onkin jäänyt kestosuosikiksi raparperin kanssa.
Ohje vaikuttaa äkkiseltään hiukan monimutkaiselta, mutta vakuutan, että sitä se ei ole, kun tämmöinenkin sunnuntaileipuri onnistuu siinä kerta toisensa jälkeen.

Tässä piirakassa uuniin menee vain pohja. Raparperista keitetään kompotti (hilloke tai mikä lie se oikeammin onkaan?), mutta se on tosi nopeaa ja helppoa.





RAPARPERIKOMPOTTI

500g tuoretta raparperia
1 dl sokeria
1/2 tl kanelia

Minä keitin kompotin jo edellisenä iltana. Hain kasvimaalta muutaman hyvän kokoisen varren, kuorin ja paloittelin kattilaan ja keitin noin 5 min. sokerin kanssa, kunnes raparperit olivat hajonneet. Sitten maustoin valmiin kompotin kanelilla ja jätin jäähtymään. That's it!

POHJA

100g voita
1,5 dl vahnäjauhoja (grahamjauhotkin käy)
1 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
2 kananmunaa

Sulata rasva, jäähdytä vähän ja lisää siihen toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Lisää sitten yksitellen munat ja sekoita.
Levitä taikina pyöreään piirakkavuokaan ja paista 175° uunin keskitasolla noin 15 min.

Levitä kompotti paistetun ja jäähtyneen piirakkapohjan päälle, lusikoi päälle vaniljajäätelöä.
Koristele tuoreilla mansikoilla ja kinuskikastikkeella (mulla ei ollut tällä kertaa).




Tätä piirakkaa voi mielin määrin varioida pohjan suhteen, samoin kuin päällysteiden. Varmaan yhtä hyvin toimii vaniljakastikkeen kanssa kuin jäätelöllä.

Ohje on peräisin kesän 2012 Pirkasta.





Kesäterkut Elmalta mielipuuhansa parista  :D

Ellis






tiistai 1. toukokuuta 2018

Todeksi tulleet

Muistatteko, kuinka "takavuosina" (hah mikä määritelmä) oli valloillaan aarrekarttavillitys?




Täytyy tunnustaa, että olen autuaan tietämätön, vaikka trendi olisi jatkunut näihin päiviin asti - joka tapauksessa omalla kohdallani innostuin asiasta muutamia vuosia sitten. Oon aina ollut kova haaveilemaan, mutta kerrankin ajattelin, että teen sen konkreettisesti vörkkimällä itselleni oman aarrekartan.




Olin silloin heittämässä isoa satsia lehtiä kierrätykseen, kun vielä selasin niitä saksien kanssa ja leikkelin irti itselle tärkeäksi kokemiani kuvia. Niitä, joita voisin sitten liimailla esiin muistuttamaan haaveista ja unelmista. Niitä, joilla sain ainakin osan haaveistani näkyviksi. Talletin kuvat isoon kirjekuoreen ja laitoin talteen. Hyvään talteen.




Tänään aamupäivä alkoi työhuoneen isoa paperikasaa selvitellen. Aloin kaikessa rauhassa ja sateen ikkunaan ropistessa etsiä yhtä kadonnutta luonnosta, mutta löysinkin paljon enemmän.
Löysin haaveeni ja unelmani, löysin todeksi tulleet seikkailut Toscanassa, kattohuoneiston ikkunanäkymän lähes identtisenä!




Löysin lenkkarit ja sen oman itseni arvostamisen, jota tarvitsen. Löysin sen riemun, mikä tulee, kun tajuaa, että osa haaveista on muuttunut todeksi. <3

Oli hauskaa huomata, miten olin leikannut kuvan työpöydästä pukkijalkojen päällä. Nimittäin tällä hetkellä oma tuleva piirustuspöytä - vanha pieni ovi - odottaa vielä pukkijalkojaan ja lasikanttaan, mutta on jo toivottavasti pian työhuoneessa! 






Mun oma vahva uskoni aarrekarttaa kohtaan lähti välttömästi nousukiitoon. Mietin, kuinka vahvana mun mielessä on nuo kuvat ja haaveet olleet, kun olen näköjään lähtenyt niitä kohti pyrkimään, vaikka itse kartta onkin ollut vasta kuvina kirjekuoressa. Jotenkin kuitenkin olen asiat jo kuvia löytäessä visualisoinut mieleeni.




Kuvien kanssa samaan kuoreen oli sujahtanut jo valmiiksi piirtämäni kansilehti Aarrekarttakirjaa varten. Kiva, että sekin löytyi, koska heti huomenna kiikutan sen painoon. Tilaan itselleni ihan konkreettisen karttakirjan, johon saan kuvat liimattua.
Vaikka moni varmaan kokoaa omaa aarrekarttaa Pinterestiin ja muualle sähköiseen muotoon, mikään ei vedä vertoja sille näpräämisen ja liimaamisen konkreetille tunnelmalle. Ja niille paksuille leikekirjamaisille sivuille, joita on ihana silloin tällöin aukoa ja selata. Ikkuna unelmille <3




Tällä hetkellä yksi isoimpia haaveita liittyy Rebellikseen. Haaveen toteutumiseen tarvitaan aikaa, sitkeyttä, iloa ja paljon paljon paperia. Vähän mustaa ohutta kynääkin ja ripaus onnea.
Pukkijaloillaan seisova piirustuspöytä ei kai sekään ole pahasta, joten ei muuta kuin rautakauppaan, kun tästä arki koittaa.. :)


Toukokuun terveisin,

Ellis




keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Munajahtia ja pohdintaa elämästä

Kun on paljon ajatuksia, on vaikeaa päättää mistä aloittaa. Keskeltä? Sivusta? Alusta vai lopusta?
Poukkoilevaa tästä ainakin tulee, se on varma se. Pysyttekö kyydissä?




Viime postauksen harmit on osin selätetty. Asioilla on tapana järjestyä -klisee pitää aika lailla hyvin paikkansa - tietynlaisten asioiden kanssa ainakin. Kun en voinut jäädä huutamaan itkupotkuraivareissa lattialle, laitoin tuumasta toimeen. Yksi toisensa jälkeen aloin hoitaa asioita kuntoon ja niin meille kannettiin uusi pyykkikone, auto vietti pari päivää korjaamolla ja putkimieskin piipahti jo alustavasti kurkkaamassa pannuhuoneen murheenkryyniä. 




Mä olen muuten monesti miettinyt, että eivät vaikeudet suinkaan jalosta meitä yhtään paremmiksi ihmisiksi, mutta saavat kyllä taatusti hyvät päivät tuntumaan hyviltä ja ehkä myös turhan nipottamisen ja valittamisen vähenemään. On kai sekin sentään jotain? ;)




Meillä oli mitä mainioin pääsiäisloma! Se tuntui pidemmälle kuin oikeasti olikaan johtuen varmaan osittain siitä, että auringonpaiste sai meidät viettämään paljon aikaa ulkosalla.




Nuorisosta 2/3 pääsi kotiin ruokapatojen äärelle. Sauna lämpesi joka ilta ja Monopoli-turnaukset paranivat ilta toisensa jälkeen. Ja mikä parasta, sain järkätä jo aikuisille lapsille munajahdin! 




Tämä meillä jo perinteeksi muodostunut The great egghunt-höynäytys alkaa aina sillä, että perustamme yhteisen whatsup-ryhmän. Sinne sitten pudottelen vinkkejä tai valokuvia munien/ yllätysten kätköpaikoista. Koska viime kerralla piilot ja vinkit olivat kuulemma liian helppoja, päätin tällä kertaa, että en päästäkään etsijöitä niin helpolla. 
Ensimmäinen vinkki tuli whatsup-viestinä, mutta loput vinkit piti etsiä kirjeiden avulla "amazing race" -tyyppisesti. Viimeinen kirje johti aarteen luo, joka löytyi tänä vuonna lukitusta postilaatikosta kotitien varrelta. Aarteena oli arpoja ja suklaamunia :D 
Oli ihanaa seurata, kuinka nuoret  puoliskoineen vaelsivat välillä sisällä ja ulkona, liiterissä ja kellarissa etsimässä ja pähkäämässä, mitä kirjeessä mahdetaan tarkoittaa.. 
Tänä vuonna liikuttiin myös poikkeuksellisesti yhtenä neljän hengen tiiminä ja palkinto oli kaikkien yhteinen, mutta sen toki sai vain löytämällä reitin (kirjeet) sen luo.




Rebellis -kauppaan valmistuu pikkuhiljaa pieniä, kivoja tuotteita. Viimeistään ensi viikolla saan lisättyä jotakin kaupan hyllyille. Sopivasti, kun äitienpäiväkin alkaa lähestyä. 




Pari uutta piirustusproggista on tekeillä ja yksi vähän isompi suunnitteilla. On itse asiassa ollut jo pidempään, mutta koska elämä aina välillä järkkää näitä ylläreitä, ei tunnit päivässä ja päivät viikossa riitä siihen, mitä haluaisi. Niin se vain on. Mutta olen levollinen ja tiedän, että kaikki aikanaan. Ideat eivät vanhene, ne itse asiassa jalostuvat ajan kuluessa ja hioessa niitä. 
Jonakin päivänä taas ehdin paremmin toteuttaa sitä, mitä kaikkein eniten haluan - ja ennen kaikkea olen tosi hyvilläni siitä, että olen löytänyt työn suhteen intohimoni ja että voin edes jollain tavalla toteuttaa sitä! 




Keittiössä valmistuu yhä useammin töiden jälkeen joko salaatti tai munakas. Kaksi suosikka ja raaka-ainetta on tällä hetkellä ylitse muiden: salaatteihin on löytänyt tiensä ihana ja raikas hunajameloni. Se on herkkua kyllä ihan sellaisenaankin, mutta on oivallinen lisuke vihreään salaattiin yhdessä kurkun, viinirypäleiden, avokadon ja fetan kanssa. Vihreää, vihreää <3

Munakkaaseen sen sijaan lorautan parin kananmunan kaveriksi tilkan kookoskermaa (Valion Kermainen kookos) ja ai että, mikä ihana kombo näistä kahdesta aineksesta syntyy! Suosittelen - ja sopii hyvin myös keventäjillekin, koska kermaisessa kookoksessa on rasvaa ainoastaan 10%.





Tiedättekö sen tunteen, kun ylitsevuotavan varmasti vaistoaa jonkin asian suhteen olevansa oikeassa, oikeilla jäljillä? Että asiat kuuluvat mennä juuri tietyllä tavalla ja voit jo etukäteen tietää, että olet onnellinen omiin valintoihin ja suuntaan, jota kohti menet? Vaikka sitten vähän kiertotien kautta.
Joskus sellaisina kevätpäivinä, kun aurinko lämmittää poskia ja pieni puro juoksee tien yli, sinä vain tiedät sen. Yhtä varmasti, kuin tiedät kesän tulevan.




Keväthöpinää, huhtikuuta ja lumen sulamisen iloa!

Ellis 







sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Only good vibes!

En meinaa pysyä tuolilla! Tiedätte taatusti sen tunteen, kun on ihan varma, että ihan tuossa nurkan takana on kyttäämässä jokin hyvä asia. Tiedättehän?
Siellä se on. Matkalla jo, tulossa mutkan takaa.
Ei, ei minulla ole harmaan sinistä aavistusta, mikä se on. On vain pakko uskoa, että se on tulossa. 




Täällä on ollut vähän hiljaista. Kun pieniä (ja keskisuuria) harmeja ilmaantuu samanaikaisesti elämään monta, alkaa aika mennä asioiden pyörittämiseen, setvimiseen, hoitamiseen, soittamiseen, vatkomiseen ja sen miettimiseen, miten ihmeessä kaikesta selvitään. Selvitään varmasti, sen jo tiedän omasta kokemuksesta, mutta kyllä viimeistään eilisillan odottamaton pyykkikoneen rikkoontuminen sai mut vakuuttuneeksi siitä, että something is going on. Jotakin on tekeillä, feng shuit ovat menneet väärään osoitteeseen ja tää alkuvuosi ei todellakaan ole nyt ollut mun. Viisi-kuusi rikkoontunutta tai muuten ongelmallista asiaa parin kuukauden sisään ei kuitenkaan ole ollut ihan normi tahti, noin yleisesti.

Tarkennuksena: nyt tosiaan liikutaan vain sellaisissa sfääreissä, kuin rikkoontuneet kodin laitteet, kulkuneuvot ja muu kodin "irtaimisto". Sellaisissa asioissa, joiden kanssa pärjää ja jotka toki ottavat keskushermostoon vieden samalla energiat oleellisista ja mukavista asioista. Suuressa mittakaavassa hyvin pieniä asioita siis.




Lehmänhermoisena ja loputtoman optimistisena ihmisenä, sekä himpan kokemusta kylkiluiden alla tiedän, että nämä kaikki ratkeavat - aika hoitaa, rahalla saa ja hevosella pääsee ja niin edelleen.
Siksi päätinkin tänään auringon läikittäessä kylpyhuoneen lattiaa vääntäessäni nyrkkipyykkiä narulle: iloitsen jo valmiiksi siitä hyvästä, joka on taatusti jo matkalla luokseni! 
Se ei kehtaa olla tulematta, kun iloitsen. En anna kiukulle, huonoille ajatuksille ja viboille mitään mahdollisuutta. En anna niiden houkutella paikalle enää yhtään särkynyttä jääkaappia tai autoa. Käännän niille selkäni ja hymyilen salaa.
Siitäs saavat!




Otan kynän ja piirrän seinälle listan. Only good vibes. Olkoon siinä. Kirjoitan siihen joka päivä ainakin yhden asian, joka on toiminut, mennyt hyvin tai tuntunut mukavalle. Näen listasta konkreettisella tavalla, että kyllä hyviäkin asioita tapahtuu. Siellä ne sitten ovat ja voin todeta: onnistuin, hyvä, hienoa!




Ja sitten eräänä päivänä lista on niin täynnä, että se on vaihdettava uuteen. Niin se menee, hyvä voittaa ja hyvät ajatukset alkavat toimia.
Niin kuin Eeva Kilpi sanoo: Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotakin hyvää.

Wau (Tanhupallon äänellä),

Ellis


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Arvonta on päättynyt

Jee, Rebellis-kaupan arvonta on suoritettu! Ihan huikea määrä osallistujia - yli 70 täällä ja blogin puolella yhteensä!!

KIITOS!

Siksi päätinkin tuplata voittajien määrän eli kahden sijaan arvoin neljä voittajaa. :)




Laittelen viestiä voittajille ja printit lähtevät postiin heti, kun osoitetiedot ovat selvillä. Paljon uusia seuraajia tuli myös mukaan matkaan sekä facebookissa, että täällä - kiitos siitäkin ja tervetuloa!!

Ystävänpäivän illan terkuin,

Ellis <3

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Arvonta

Heissan!

Kiitos kaikista ihanista positiivisista kommenteista ja viesteistä Rebellikseen ja kauppaan liittyen! <3
Rebellis on tosiaan hautunut mielessä jo pitkään - se on vain hakenut muotoaan ja etsinyt itseään. Kun pieni puoti nyt vihdoin on nähnyt päivänvalon, haluan juhlistaa sitä teidän kanssa pienellä arvonnalla!




Siis pitemmittä puheitta... arvonta etenee seuraavasti:

* Klikkaa itsesi visiitille Rebellis-kauppaan http://www.rebellis.fi

* Mene sivulle Printit ja kortit, valikoi mieleisesi printti ja kommentoi siitä tämän postauksen kommenttikenttään.

* Sitten vain jännäämään... Arvonta päättyy 14.2. klo 21.00, jolloin arvon kahdelle onnekkaalle heidän valitsemansa printin.

Onnea matkaan! :)






Farkkujakin ehdin pitkästä aikaa leikkaamaan tänään. Kahdet farkut saivat kyytiä ja myös virkkuukoukku pääsi töihin.




Yhdestä vaaleasta ja yhdestä tummasta lahkeesta syntyi tossu. Vähän liian iso omaan jalkaan, kun en oikein hahmottanut tehdessäni kokoa. Toinen tossukka pitäisi vielä wörkkiä, eihän yhdestä mihinkään ole - ei kai auta kuin ryhtyä leikkaamaan noita jäljelle jääneitä lahkeita..




Uusi viikkokin on taas tulollaan. Ja ystävänpäivä <3 Ollaan kuulolla viimeistään silloin arvonnan merkeissä!

Kram,

Ellis

PS. Peukut pystyyn ja onnea suomalaisille Etelä-Koreaan!









perjantai 9. helmikuuta 2018

Do what you love

Sitten eräänä päivänä sitä vaan huomaa sen. Oman juttunsa. Siinä se on ollut nenän edessä kaikki vuodet ja itse on etsinyt sitä ihan muualta. Koettanut asettaa itseään vaikka minkälaiseen muottiin ja koteloon - ajatellutkin, että tässähän se on. Mutta mitään merkittävää ei ole tapahtunut, koska se jokin on puuttunut kokonaan... se intohimo. Se, joka saa asiat syttymään tuleen. Vähän niinkuin nuotio tarvitsee tulen lisäksi ilmaa palaakseen kunnolla. Pientä myötäistä, jotta tajuaa, että nythän tässä mennään!




En minä ajatellut tämmöistä kirjoittaa, mutta sormet vaan juoksivat näppäimillä, kun koitin ajatella auki sitä, miltä musta nyt tuntuu.





Tuntuu tosi ihanalta ja huojentavalta. Vihdoin, himpan yli 50-vuotiaana voin sanoa ääneen, että tiedän, mitä haluan tehdä.
Haluan piirtää. Kuvittaa. Suunnitella sitä, mitä piirtäisin seuraavaksi. Rypistellä paperia ja avata uuden kynän. Katsella viivoja ja kuvioita paperilla - minäkö ne siihen piirsin?
Haluan kirjoittaa erilaisilla fonteilla, koukeroilla ja sellaisilla kirjaimilla, joita menninkäisetkin osaisivat lukea, jos pystyisivät.
Siinä pieni pala tämän hetkistä ajatuksen virtaa, sielun maisemaa.





Todellisuus on jotain muuta... voin kyllä kertoa siitäkin pienen palan:
Perjantai-ilta, makaan koomassa sohvalla kone vatsan päällä. Niskat kipeät satojen kilometrien ajosta tälläkin viikolla - näissä keleissä ja näillä teillä.
Niin paljon asioita, niin vähän aikaa, että välillä tuntuu jopa lamaannuttavalta.
Mutta tietoisuus siitä, että nyt on löytynyt suunta kompassista, on huojentavaa. Vaikka mikään ei muuttuisi tai siinä kestäisi toisen valovuoden, ei haittaa, koska nyt on olemassa konkreetti unelma!

Minä. Haluan. Piirtää.




Pieni kauppa, Rebellis, on nyt olemassa. Sitä on rakennettu hartaasti, koska samalla on pitänyt opetella ja astua pois mukavuusalueelta. Onneksi on ollut hyvä apu, keskimmäinen <3
Kaupan hyllyt eivät vielä notku runsaudesta, mutta nyt on hyvä aloittaa.





Tulkaa kurkkaamaan, olette enemmän kuin tervetulleita!! <3 <3
Vielä ennen sunnuntaita ajattelin järkätä pienen tervetuliais-arvonnan, joten pian nähdään ja kuullaan!

Perjantai-illan halaukset,

Ellis