Täältä sinne ja takaisin

Tiesin, että tämä päivä tulisi, ennemmin tai myöhemmin... siis se, että palaan tänne kuin olisin viivähtänyt vain pari päivää muualla. Kolme kuukautta on pitkä aika ilman päivityksiä ja kuulumisia, mutta toisaalta - blogi on kuin hyvä ystävä, jonka kanssa jatketaan siitä, mihin on edellisellä kerralla jääty.

Insta on nopeudellaan ja välittömyydellään vienyt mukanaan siinä määrin, että sinne tulee päivitettyä kuvia ja elämää liki päivittäin (@ellisrebellis). Sitä kautta myös moni blogiystävä on pysynyt kärryillä minunkin menostani, mutta sain myös jokusen huolestuneen viestin, mihin oikein hävisin, kun jo ennestäänkin harvat postaukset loppuivat kokonaan.

Elämä on joskus sellaista, että se tempaa mukaansa ja pakottaa jättämään asioita vähemmälle. Niin kävi heinäkuun jälkeen blogillekin. Helteinen kesä ja potager. Lukuisat syntymäpäiväjuhlat, joista täyttyi useampi viikonloppu. Uudet suunnitelmat piirrostuotteiden valikoimaan. Uuden lukuvuoden polkaiseminen käyntiin uusien pikkuoppilaiden kanssa. Remontti. Perhe. Elämä.

Olisi niin paljon kerrottavaa, että ei tiedä, mistä aloittaisi. Päällimmäisenä nyt ainakin se, että Rebelliksen kuvioihin kuuluu hyvää! Olen työstänyt toiveesta pientä kokoelmaa muistoadresseja, jotka sekä kuvitin, että runoilin itse. Niistä kaksi ensimmäistä on valmiina ja olen nyt niiden kanssa liikkeellä tulevana viikkona. Suuntaan vähän kotikulmia kauemmas, kun saivat hyvän vastaanoton tässä lähellä heti painosta tultuaan viime viikolla.

Uusi kalenterikin on jo ilmoilla! Tänä vuonna aiheena on koti <3
Yritän tänään ehtiä kuvaamaan sen, että se pääsee esittelyyn ja myös verkkokauppaan.

Ja ettei tässä ihan jämähdetä pelkkään samaan kaavaan, innostuin kesällä kaivamaan esiin vesivärilaatikkoni. Oikeastaan se kävi vähän vahingossa, kun päätin kurkistaa työhuoneen Lundian ylähyllyn vanhaan piknik-koriin.. että mitähän sekin kätkee sisäänsä. No, mun kaksi vanhaa vesivärilaatikkoa ja jokusen vanhan akvarellityön. Ihanat löydöt! 

Siitähän se ajatus sitten lähti. Kaikenlaisten kohtaamisten ja sattumuksien jälkeen löysin itseni viime viikolla taidepiiristä, jossa ajattelin alkaa kokeilemaan vähän isomman pinnan piirtämistä ja taiteilua vesiväreillä. Kun on ikänsä piirtänyt pienesti, ei ole ollenkaan helppoa ajatella eteensä isoa arkkia. Saa nähdä, mitä siitä tulee, mutta oli kyllä mukaansatempaavaa!

Täällä ollaan! <3

Ellis

Tavallisen tiistain parhaus

Ei sitä tarvitse odottaa viikonloppua tai lomapäivää. Otetaan vain ihan tavallinen tiistai-ilta. Kääräistään siihen mukaan vähän ilta-aurinkoa ja omenantuoksua. Viinimarjanlehdetkin käy, jos ei omenapuita löydy. Laitetaan samaan pakettiin vielä lenkkarit, pieni koira, jota ei tarvitse maanitella mukaan ja jonka saa helposti iloiseksi, sekä muutama kolikko kotimatkalla haettavaa maitopurkkia varten. Maailman ihanin tekosyy lähteä ulos: maitopurkki!

Kävellään ilman päämäärää. Pysähdellään. Haukotaan henkeä kauniille syystaivaalle. Mietitään, että mikäs kamala se syyskuu muka on. Ei mikään.

Vauhdilla ei niin väliä, kunhan saa raitista ilmaa. Jalat vievät suunnittelematta sinne, mistä näkyy kauneimmat järvenselät ja taivaantulet. Muutama joutsen vielä bonuksena. Ja se savun tuoksu, kun joku lämmittää saunaa rannassa. Ihan tavallisena tiistai-iltana.

Ei muuta tällä kertaa. Ei edes sitä vähää harmitusta, että viikko ei ole edes vielä puolessa. Ja miksi se olisikaan? Mihin täällä on kiire, kun elämä on nyt?

Ja voihan sitä vaikka välillä ajatella niinkin, että mitähän muuta mahtavaa tällä viikolla voi olla vielä tarjota, kun jo tiistai antaa tämmöistä parastaan. <3

Niin ja olihan taas kiva kuvata pieni hetki takapihalla, kun valoa vielä riitti. Pulloveljeksille pitäisi löytää kiva paikka sisältä, ennen pakkasia.

Vanha kristallikruunu saa pala palalta ja prisma prismalta uutta elämää. Se liittoutuu herkän hopealangan kanssa ja tuo koruihin tarvittavaa painoa ja särmää.

Kun alkaa pieniä tekemään, voi kohta jo syntyä muutakin.

Huomaan, että kun tekeminen on ollut jonkin aikaa telakalla muun elämän mellastaessa, on ihanaa aloitella pikkujutuilla. Niillä, joita väkertää valmiiksi asti heti muutaman, äkkiä. Että muistaa taas, mitä se olikaan. Silloin erityisesti käsiin kulkeutuu pikkuinen virkkuukoukku, joka koukkaa näitä pikku koruja, vaikkei virkata osaakaan. Jotenkin ne vain punoutuvat, vahingossa ;)
 

Lempeitä syyskuun päiviä <3

Ellis

Eräänä päivänä marraskuussa

En tiedä teistä muista, mutta juuri kun olin vetäytymässä talvihorrokseen (niinkuin muumit), jotain tapahtui.

Näin kotimatkalla kauniin, hennon vaaleansinisen ja keltaisen taivaanrannan ja sitä vasten tumman, märän asvaltin. Taivas peilasi itseään tien pinnasta ja näytti siltä, että joku olisi levittänyt pitkän, kultaisen maton tielle.

Näin marraskuun kirkkaan, ohuen valon. Se oli kapeana kaitaleena matalalla horisontissa ja viipyi vain hetken.
Näin, kuinka rannassa aallot huuhtelivat hiekkaa ja kaislat huojuivat, niinkuin niillä ei olisi ollenkaan kylmä.
Näin joutsenet, jotka keinuivat rannan lähellä ja sukeltelivat, kun eivät olleet malttaneet lähteä.

Tuuli tarttui muutamaan suortuvaan, jotka kurkistivat pipon alta. Se oli lämmin tuuli, se tuoksui hyvälle maalle ja paljaille koivun oksille. Ei haitannut yhtään, vaikka sormia alkoi palella rannassa. Otin talteen viimeisetkin valon säteet. Ei niitä voi koskaan saada liikaa, ei ainakaan marraskuussa.

En minä muista tämmöistä marraskuuta. Vaikka loppukuusta sataisi pieniä noita-akkoja, muistan nämä alun päivät ja sen tunteen, kun ilmassa on jotain erityistä...

Melkein arvaan, miltä Nuuskamuikkusesta tuntuu, kun se istuu myöhään syksyllä sillan kaiteella ja soittaa pienen laulun marraskuulle..

Näillä fiiliksillä on hyvä tarttua kynään, sytyttää kynttilä ja alkaa piirtämään. Tai ompelemaan. Kaikkeen tarttuu ripaus onnea ja iloa. Se taas kulkeutuu eteenpäin ja... niin se hyvä kertautuu.


Kynttilänvaloa sinunkin iltaasi - ja päivänpaistetta huomiseen päivään <3

Ellis

Terkkuja pajalta!

Niin se syksy vaihtuu pikkuhiljaa talveksi. Lätäköt jäätyvät, pilvet seilaavat kylmällä taivaalla ja uuniin on ihanaa sytyttää tuli. Kuumia keittoja keitellään ja kynttilöitä poltetaan.

Ulko-oven kranssi on ollut pitkään muutostarpeessa. Nyt vihdoin se riisui vanhat nauhansa ja pitsinsä. Emalimukikin, joka kranssissa vuosia roikkui, pääsi vaihteeksi hyllyn päälle odottamaan seuraavaa tuunausta.

Nuppu Home -blogin Riitta lähetti taannoin ihanan kaarnasydämen, jota jo vilauttelinkin ed. postauksessa. Ihailin sydäntä tovin keittiön hyllyllä, mutta lopulta se pääsi koristamaan kranssia, ihan eleettömästi ja omana itsenään. 

Kauniin valkoisen pitsinkin riisuin sydämestä varovasti, kun jotenkin tässä hetkessä tykkäsin pelkistä maan ja puun väreistä. Nahkahihna on pala vanhaa koiranhihnaa, joka muistuttaa rakkaasta vierellä kulkijasta... <3

Luulenpa, että kranssi saa joulun aikaan kantaakseen muutaman simppelin ja patinoituneen koristeen kaarnasydämen kaveriksi. Mutta nyt ensin haluan katsella sitä näin. 

Lokakuun silmin kun katsoo ympärilleen, näkee kauneuden värittömyydessäkin... 

Vaikka illat alkavat olla pimeitä, loistaa täällä valo usein myöhään yöhön. Pieniä ompeluksia syntyy, farkkuja saksitaan, kynä piirtää, vasara paukkuu ja kaikenmoista on pajalla meneillään!

Muutaman viikon päästä (13. - 15.11.) matkalaukut pakataan ja kimpsut kannetaan Pirkkahalliin käsityömessuille!

Aloin miettiä, onko tämä nyt jo viides vuosi, kun Elliksen pieni metrin puoti on pystyssä C-hallissa? 

On se! Ainakin viides. 

Messut on pienelle, tavalliselle taivaanrannanmaalarille iso juttu. Huippuhetki. Siellä kohtaa muita maalareita, jotka maalaavat omia taivaanrantojaan.

Kolme päivää siinä kirjossa on kuin olisi lukittuna maailman suurimpaan karkkikauppaan. Siinä kyllä pieni ihminen voimaantuu niin, että sillä virtapiikillä mennään melkein jouluviikolle asti. 

Tänä vuonna puodilla häärää pienen luovan tauon jälkeen myös ihana Wirberry mekkoineen ja luomuksineen <3 Messut on meille vähän kuin pieni kesäleiri. Kolme intensiivistä päivää, ihanat eväät, parasta seuraa - vain makuupussit puuttuu! :D

Tänä vuonna puodin tarjonta on ehkä moninaisempaa kuin koskaan: 

Mun värityskalenterit, joulukalenterit ja muut piirustusjutut tuovat uutta "pienen paperikaupan" -tunnelmaa... Wirberryn suloiset ja uniikit mekot, pussukat ja muut pellavaiset ihanuudet pienellä nahkatwistillä keikkuvat henkareilla... 

Takuulla mukana on myös se elementti, mistä kaikki aikanaan alkoi - nimittäin farkkutuotteet... 

Jossain määrin ehkä uudella mausteella ja ajattomalla ripauksella, mutta tuttuna tavaramerkkinä. 

(viisi alimmaista kuvaa napsittu ellisrebellis -instasta.. pääset sinne sivupalkista)

No mutta... paja kutsuu vielä vähäksi aikaa!

Lokakuun lopun tunnelmaa ja kauniita päiviä jokaiselle <3

Ellis

Syksyn pieniä ihmeitä

Syksyn paitsi näkee, myös aistii. Sumuiset ja viileät aamut, tuoksut ja lintujen huudot. 

Arki ja kaurapuuro, jonka aina välillä viikonloppu ihanasti katkaisee. 

Vihreät lehdet, joista jonakin aamuna on muuttunut keltaisia, sitten punaisia, kunnes ne tarttuvat tuulen mukaan ja lähtevät.

Nii-in ihania, kuulaita syksypäiviä! Rapisevia lehtiä ja vinosti illalla matalalta paistava aurinko... viimeisiä valonsäteitä myöten on ihanaa olla ulkona. Tänäänkin haahuilin kameran kanssa sen, minkä ehdin... Kuvaöverit tiedossa :D

Posti on kuljettanut kalenteri-elliksiä sinne tänne :D Niiden pakkaaminen ja niputtaminen on hauskaa, edelleen siinä touhutessa en voi olla ihmettelemättä, että nämä mun höpö-höpö -piirrokset ovat ilahduttaneet ihmisiä. Kiitos kaikille omansa tilanneille tai muuten vaan kivoja kommentteja ja posteja asian tiimoilta lähettäneille! Pus <3
(molempia kalentereita voi edelleen siis tilata :))

Pari viikkoa sitten maanantai-iltana lukitsin itseni ulos. Klik. Avaimet ja Elma sisällä, lähin seuraava kotiavain muutaman sadan kilometrin päässä ja etämieskin pohjoisessa. 

Tällä(kin) kertaa apu oli onneksi lähellä... kekseliäs naapurin isäntä sai parin tunnin ahkeroinnin jälkeen oven auki ilman, että mitään tarvitsi rikkoa ja mä pääsin kotiin ennen illan pimeää. 

Mä en oikeasti tiedä, miten olisin selvinnyt tässä kaikista vuosista itsekseni lasten kanssa ilman ihania naapureita. Mulla sattuu olemaan sellaiset molemmin puolin... milloin oon saanut kipaista hakemaan leivinpaperia tai sokeria, milloin öljykanisteria ;) 

Joskus tosi harvoin tilanne on ollut myös toisin päin, mä oon voinut antaa kupillisen jauhoja tai pari kananmunaa tuonne puutarha-aidan toiselle puolelle. 

Useimmiten riittää se tunne ja tietoisuus, että jos joku pulma iskee, on lähellä sellaisia ihmisiä, joiden sydämellisyys ja avuliaisuus on aitoa ja pyyteetöntä. Ei tarvitse hävetä tai kerätä rohkeutta mennäkseen soittamaan ovikelloa. <3 

No mutta, koska mä päätin, että toista kertaa en jätä avainta sisälle, surautin avainnauhan. 

Avainkaula-aikuiselle. Niitä tuli useampia - ilmaantui muitakin, joilla oli samanlaista tarvetta. ;)

Ja koska kohta juuri nyt alkaa olla heijastimien sesonkiaika, tekeytyi niitäkin. Pieniä, tärkeitä, voivat olla myös ihan nättejä. Laitoin pienet tinanapit keskelle tuomaan vähän ryhtiä.

Tulkoon syksy, mä oon valmis. Avaimet kaulassa, heijastin takissa. 

Ellis

Punaista ja makeaa - pari helppoa lauantairuokaa

Hip hei!

Täällä on ollut tuulinen, kuulas ja suurimmaksi osaksi aurinkoinen päivä tänään.

Viikonloppuna on kiva laittaa ruokaa, semmoistakin, jonka valmistamiseen menee himppasen enemmän aikaa ja jota ei ehkä sen takia arkena tule tehtyä.

Meillä on nykyään muutenkin arkisin hiljaista ruokapöydässä... ruokailijat on kuka missäkin: yksi on Helsingissä, yksi Kokkolassa, yksi Kajaanissa - niin ja etämies omassa kotonaan, etäällä.
Koirankuppi sentään kolisee keittiön ikkunan alla, kun Elma on syömässä. Itselleni harvoin viitsin laittaa mitään "kunnon" ruokaa enää illalla, kun tulee syötyä päivällä töissä.
Viikonloppuna onkin kyllä mukavaa kokata, kun ruokapöytään saa laittaa enemmän lautasia :D

Tänään meillä syötiin ihania Lindströminpihvejä. Ne on ihan parhaita uusista punajuurista!
Heitin kattilaan muutaman kuoritun punajuuren ja keitin, kunnes vähän pehmenivät. Sillä aikaa sekoitin jauhelihataikinan. Taikinaan sekoitin hienonnetun punajuuriraasteen (vaikkakin se on enemmänkin silppua kuin raastetta - melko pientä siis kuitenkin).

Tämmöisellä ohjeella minä pihvit teen - en ole enää vuosiin käyttänyt korppujauhoja jauhelihataikinassa - samoin usein korvaan tuoreen sipulin jauheella. Tuoretta sipulia tosin sitten paistan usein renkaina pihvien päälle! Pippureiden ja suolan määristä en osaa sanoa, kun kokkailen pääasiassa näppituntumalla.

Kun taikina oli maustunut koiralenkin verran, heitin nokareen voita pannulle ja siihen pihvit tirisemään... Samalla, kun pihvit valmistuvat, kiehuvat perunat ja porkkanat.
Konstailematon kotiruoka, joka kyllä vie nälän mennessään. Tykkään muuten ripauttaa valmiiden pihvien päälle vähän rosmariinia, sopii siihenkin mainiosti.

Jälkiruuaksi leivoin nopeat varttitunnin marjamuffinssit.

 Tällä kertaa korvasin ohjeen vehnäjauhot kokonaisuudessaan grahamjauhoilla. Ja aion tehdä niin jatkossakin - niin paljon paremmalta maistui mun mielestä. Ja ehkä vähän terveellisemmältä ;)

Pimenevän lauantai-illan terveisin,

Ellis