Verenpaineentasaus

Maanantai. Maaliskuu. Kevätpäiväntasaus. Täällä on kylläkin ollut verenpaineentasaus. Pieni pilke silmässä, muutenhan ei kai kannattasi edes kirjoittaa, jos oikeasti harmittaisi... ja elämäänhän kuuluu sattumat - itseaiheutetut ja toisten aiheuttamat. Right?

Aurinko paistoi, kun ajelin töistä kotiin. Ovella vastaan tulvahti makea tuoksu, vähän niinkuin... löysät...
Mertsi, tuo rakas karvainen perheenjäsen, joka jäi hoitoon mulle alkuviikoksi etämiehen työreissun ajaksi, oli päivän mittaan ripuloinut ja oksentanut kaiken aamulla syömänsä - ja varmaan vähän muutakin. Mitä lie oli eilisellä retkellään metsästä löytänyt ja syönyt. Ressukka. Oma petinsä oli ihan yltä päältä siinä itsessään, joten ei muuta kuin iso jätesäkki ja koiruuden petikamppeet sinne. Adjö!

Lohtumopsi auttaa aina <3

Lattianpesuvettä laskiessani huomasin, että vesi on kylmää. Seuraava havainto: öljy loppunut.
Tämäkään ei enää kaikkien vuosien jälkeen yllätä, että kiireessä unohdan tilata öljyä - niinhän siinä oli taas käynyt. Näissä tilanteissa ei auta mikään muu kuin ottaa iso kanisteri ja hurauttaa läheiselle huoltamolle hakemaan öljyä, kantaa kanisteri kellariin, sammuttaa poltin, irrottaa öljypolttimen letku, sujauttaa se kanisteriin ja kytkeä poltin takaisin päälle.
Tällä kertaa tankkasin sentään ihan kanisteriin, enkä hajamielisyyttäni auton tankkiin, kuten kerran muutamia vuosia sitten kävi. Harjoitus tekee mestarin, joskaan tämän asian mestari en ihan välttämättä tahtoisi olla :D
Autolle ei aikanaan onneksi käynyt mitään, se kun on diesel.. pahanpäiväisellä säikähdyksellä siis selvisin siitäkin. Silmissä jo ehti toki vilahtaa kaikenlaiset kamaluudet ja isot korjauskustannukset.

Vaikka mä olenkin oman elämäni (ja ehkä parin muunkin) Mrs. Bean, olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Uskokaa tai älkää. Iltalenkki hoitui näissä urheilullisissa kotihommissa ja lopputuloksena täällä on jälleen lämmin. Lattia on puhdas, koiralla uusi peti ja pöydällä lepattaa ruusuntuoksuinen kynttilä. Elämä on sittenkin ihanaa ja taas selvittiin vain vähäisellä rätin heilutuksella. Ainakin melkein. <3 

Ihan alunperin olin ajatellut tänään kirjoittaa kevätpäiväntasauksesta, siitä kuinka aika kiitää ja kuukaudet vain vilistävät ja kuinka ihanaa on löytää instasta oma tuote, Notebook, näin kauniisti ja persoonallisesti muokattuna ja tuunattuna! <3 Olin myyty ja kysyinkin @annukaisu lta luvan lainata blogiin hänen kuvaansa. Kiitos Anna Kaisa!

Tässä Notebookin ajatus just oikein oivallettuna - somista ja korista mieleiseksesi. Tai toki jos haluat, pidä sellaisena, niinkuin mä itse vähän tylsänä olen tehnyt. Pelkistetty ja simppeli antaa mahdollisuudet moneen - sitä mä tavoittelin ja siksikin oli ihanaa huomata, miten sama tuote muuntuu käyttäjänsä näköiseksi ja siitä tulee uniikki, jäljittelemätön.

Vaikka eihän sitä tiedä, tässä on vielä enin osa vuotta jäljellä, ehtii mun omallekin Notebookille tulla vaikka minkälainen outfit, jos oikein innostun.

Näihin kuviin, tunnelmiin ja ruusuntuoksuun,

Ellis

Parisuhdekävely, kadonnut Mertaranta ja vihreä smoothie

No nyt kyllä otsikko kuvastaa hyvin mun rönsyilevää kevätfiilistä! Täytyy yrittää selventää, mistä on kyse...
Aurinkoa saatiin tänäkin sunnuntaina, ihan isolla mitalla. Pitkälle puoleen päivään venyneiden aamukahveiden jälkeen pakattiin koirat autoon ja hurautettiin lentokentän taakse, mistä lähdettiin tarpomaan metsätietä aurinkoa kohti. Nämä viikonlopun (usein sunnuntain) pitkät, kiireettömät koiralenkit liki tiettömien taipaleiden äärellä ovat ihan parasta.
Parisuhdekävelyt, kuten niitä olen alkanut nimittää.

Kun ei ole kiire ja tuuli, raikas ulkoilma ja valo tulevat vasten kasvoja, juoksevat ajatukset selkeinä ja kirkkaina. Silloin on hyvä jakaa ajatuksia ja tuulettaa omia tuntemuksia. Pitkät leppoisat keskustelut etenevät samalla, kun maisemat vaihtuvat. Askeleita kertyy huomaamatta. Kilometrien päähän päästyämme olemme yleensä ehtineet jutustella niin lähiaikojen tapahtumat kuin muutkin mielen päällä olevat asiat.

Yleensä keskustelut sivuavat jossain määrin tulevaisuutta, lomasuunnitelmia, ihmissuhteita, perhettä, molemmille tärkeitä asioita. Sunnuntaina työasiat eivät paina mieltä, vaan keskitytään meihin, meidän elämään. Tätä ei ole kirjoitettu mihinkään, ei suunniteltu - niin vaan tapahtuu ja sama toistuu viikonlopusta toiseen. Parisuhdekävelystä on tullut yksi viikon kohokohta. Summataan samalla vähän kulunutta viikonloppua ja mietitään tulevaa viikkoa ja seuraavaa viikonloppua - meillä kun arki on aina sujunut eri osoitteissa. Tähänkin lienee tulevaisuudessa tulossa muutos, joten vaikka toisen tunteekin läpikotaisin, on varmaan hyvä miettiä niitäkin asioita, miten asiat sujuvat sitten, kun meillä on oikeasti yhteinen pyykkivuori, jääkaappi ja postilaatikko. Kun on kohta 20 vuotta ollut oman talonsa isäntä ja emäntä, Lady of the house, on kaiken jakaminen toisen kanssa yhtäkkiä kuitenkin iso muutos. No, vielä on aikaa tehdä strategioita, ihan heti vielä nämä muutokset eivät häämötä  :D :D

Tänään samalla, kun jalat tallasivat auraamatonta metsäautotien pohjaa, pohdimme matkustaako ensi talvena jonnekin lämpimään ja kauas monen vuoden tauon jälkeen vai päätyäkö sittenkin lähemmäs vaikka parin pienen reissun verran. Vai säästääkö rahaa tulevia pakollisia remontteja varten?
Juuri kun matkasuunnitelmat oli päätetty lykätä uudelleen mietittäväksi seuraavaan viikonloppuun, oli etämiehen Mertaranta eli Mertsi, maailman kiltein ja jalkavin saksanseisoja, päättänyt ottaa jalat alleen ja hävitä. Matkapohdinnat vaihtuivat huoleen, kun koiraa ei alkanut kuulua takaisin. Ensimmäistä kertaa ei Mertsi retkilleen häivy, mutta aina se kuitenkin on tullut pienen hetken päästä ilmoittautumaan ja tökkäämään kuonollaan parasta ystäväänsä, Elmaa.

Tällä kertaa Mertsi loisti poissaolollaan liki tunnin. Aika tuntui pitkältä, kun koiraa ei vihellyksistä huolimatta kuulunut. Onneksi se päätti kuitenkin lopulta ilmaantua, eikä kadonnut kokonaan mittaamattomiin korpiin - asutusta kun ei ole lähimaillakaan.
Sitä aina välillä tajuaa, miten tärkeitä perheenjäseniä karvakuonotkin ovat <3

Mä olen sekoitellut muutaman kerran jo itselleni raikkaan vihreää ja hyvää smoothieta.

Laitan siihen maustamatonta jugurttia, Valion uutta sitruuna-vaniljakeittoa (vähäkalorista!), pienen avokadon ja pari kiiviä.

En juuri mittaile aineksia, laitan sen verran kuin hyvältä tuntuu. Yleensä mun smoothiesta tulee kaksi reilun kokoista lasillista, jotka saan kyllä ihan itse nautiskella. Etämies ei suostu tähän koskemaan, joten tänään hellyin paistamaan myös kasan lättyjä, jotka hupenivatkin kaikki :)

Yllätin pihassa päivittäin mellastavan oravan puistelemasta tuulettumassa olevaa päiväpeittoa... varsinainen pikkuapulainen! Onneksi se ei säikähtänyt, kun sähelsin puhelimen kanssa ikkunan takana.

Toivottavasti viikosta tulee aurinkoinen, ihania kevätpäiviä sinne ruutujen taakse! <3

Ellis

Tapahtui helmikuussa

Lauantai-ilta. Mies vieressä sohvalla katsoo perus lauantai-iltaista juonitteluelokuvaa, minä sen sijaan nostan läppärin syliin ja alan vuodattaa. Tahaton hiljaiselo blogista päättyy nyt, päätän. Piste.

Helmikuu tuli, oli ja meni. Pääpiirteissään en muista kovi montaa näin hektistä helmikuuta, vaikka mitään kovin näkyvää en ehkä ole saanut aikaiseksi. Elämässä kuitenkin tapahtuu ja välillä sattuukin.
Tällä kertaa helmikuuhun mahtui niin mummun asunnon tyhjäystä ja myyntipuuhia, asioiden järkkäilyä, työkiireitä, lomaa, reissua ja vähän terveyspulmiakin.

Kevätauringon kirkkaana ystävänpäivänä tyhjästä ilmaantuneet kummalliset sydämentykytykset säikyttivät minut ja muutaman muunkin ;) En ole koskaan pitänyt noita sydämen muljahteluita kummoisina, mutta nyt otin vakavasti ammattilaisten ystävälliset ja napakat neuvot hakeutua lääkäriin. Tarkemmat tutkimukset siis odottavat. Hyvä niin! Sitä aina miettii, miten tärkeä asia terveys on ja sen totiseti huomaa/ muistaa silloin, kun ilmaantuu jotain häikkää. Asia on onneksi hoidossa ja tulee toivottavasti tutkituksi läpikotaisin.
Vaikka aina vakuutan jaksavani, on kai myönnettävä, että joskus saa (ja pitää) väsyäkin - taitaa oma kroppa olla sellainen vekkuli, että se kyllä muistuttaa asiasta, jos pääsee itseltä unohtumaan.
Nyt sitten olen sinnikkäästi yrittänyt opetella piilottamaan itseltäni sakset, tilkut, kynät, liimapullon ja muut tarvikkeet, joiden pariin helposti unohdun iltamyöhäisellä osaamatta lopettaa, kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Arkisin varsinkin tuppaa yö olemaan jo pitkällä, kun huomaan, että yksi jos toinenkin ilta-askare on vielä tekemättä...
Iltavirkku olen toki ollut aina, mutta kai se on pakko opetella jonkinlaista arkirytmiä, jossa osaisi rauhoittua ja hankkia yöunta vähän enemmän kuin tähän mennessä.
Miten se olikaan, vanhuus ei tule yksin??

Omasta itsestä huolehtiminen nousi prioriteettilistan kärkeen. Mulle, joka tuppaan aina ensin huolehtimaan muut ja sitten itseni, on siinä opettelua. Apteekista kalaöljyt ja monivitamiinit, aikaisemmin nukkumaan, pientä viilausta ruokavalioon ja liikuntaa lisää - siinä nyt alkuun.

Onneksi päivä paistaa aina välillä risukasaankin ja helmikuussa oli monta ilon aihetta!

Tukka lyheni..

Taitava Tittis taikoi papan palkintolusikoista suvun naisille ihanat sormukset!

Näin kaikkia lapsiani  <3

Tässä ollaan Tallinnan risteilyllä esikoisen kanssa.

Keskimmäisen ihana pieni Halla-labbis ilahdutti ja Elma-täti pääsi opettamaan talon tapoja ;)

Tallinnan kukkatorit loistivat kauniina!

Silti, en pistä pahakseni, että helmikuu kääntyi maaliskuulle. Parin kuukauden päästä saa kaivaa jo ruohonleikkurin esiin!! 

PS. Tässä osa arpajaispalkintoja - ylläripaketteihin siis kätkeytyi kullekin voittajalle viisi Ellis-ystäväarkkia, minttusuklaalevy, pieni kahden muistikirjan pakkaus, pussillinen ohransiemeniä sekä kortti. <3

Kaunista huomista sunnuntaita - aurinkoa on luvassa kai koko maahan!

Ellis