Joitakin asioita ei ole tehty minua varten... niinkuin esimerkiksi noita ihania ontelokuteita, joista ihmiset virkkavat illassa tai kahdessa ihanan pitsimaton samalla, kun katsovat elokuvaa.
Virkkausohjeet ovat kautta aikain olleet mulle ylipääsemättömiä.
Kerran koetin virkata isoäidin neliötä, mutta siitä tuli kuusikulmainen - en vieläkään ymmärrä miten, mutta niin vain kävi. Se peitto ei ikinä valmistunut... se ensimmäinen neliökään ei ikinä valmistunut.
Ihan tavallista pötkylää virkkaan vaikka viikon, mutta kaikenlaiset pitsinvirkkausprojektit jätän kyllä suosiolla osaavampien käsiin.
Tästä ihanasta lattekahvin värisestä kuteesta piti siis tulla ihan omin käsin loihtima pikku matto pianotuolin alle.
Kerä kantautui vyyhtinä kotiin Tampereen messuilta ja minä intona virkkaamaan mattoa. Ilman ohjetta, kuinkas muuten...
Virkkasin ja virkkasin. Ketjuja, pylväitä, piilosilmukoita ja mitä niitä nyt onkaan.
Ensimmäisen kerran jälkeen purkaminen vähän huvitti.... Kolmannen kerran jälkeen aloin tuskailemaan, pitäisikö kaivaa netistä jokin ohje.
Mutta siinä se taas oli - minä kun en puhu samaa kieltä virkkausohjeiden kanssa. Ne suomentuvat mulle väärin tai koukku mun kädessä tekee jonkin virheliikkeen, jolloinka jokin silmukka onkin ihan toisenlainen kuin pitäisi.
Unohdin siis ohjeen etsimisen ja sinnikkäästi aloitin taas uudestaan.
Joka kerta tuloksena oli enemmän lierihattua muistuttava lärpäke kuin maton alku.
Onneksi hyvä ystäväni ja puotikumppanini Viipi lupasikin loihtia ihanan maton meille. Hän osaa sekä lukea ohjeita, että loihtia ihanuuksia omien näkemystensä mukaan - ja aina ne ovat ihania, persoonallisia mattoja ja Wirberryjä, lierihatuiksi niitä ei voisi kukaan edes kuvitella. Kiitos siis Viipi jo etukäteen! Tämä kerä suorastaan huutaa päästä osaaviin käsiisi, lukuisten purkutuomioiden jälkeen!!
Kun itsensä tuntee, itsensä myös hyväksyy.
Minä pysyn lestissäni ja jatkan kassien ompelua ja essujen suunnittelua... ilman kaavoja ja ohjeita, maailman parhailla persiljanpilkkomissaksilla farkkuja palastellen ja silmillä mittaillen...
Ja istahdan välillä pianolle, ilman nuotteja, kuinkas muuten - silloin tällöin viittelliset soinnut muistin tukena...
Elämä on sellaista :)
Ellis