Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. syyskuuta 2015

Katiska

Tällä katiskalla tulee kalaa!
Se syntyi vanhasta verhokapasta, joita kerran kiikutin kotiin kirpparilta kaksi kappaletta. Kalaisa kangas elää nyt uutta elämäänsä farkkutyynyn takusena, parina katiskana (hameena) ja essuna.




Surautin hameen hetkessä, katsastin omalla vyötäisillä paikat pienille vekeille, sisäänotoille (noin suurinpiirtein) ja sitten suhautin ne paikoilleen. Nauhojen kiinnitys, taskujen ompelu ja pienen pieni hakanen pitämään hameen sisäpuoleinen liepuke paikoillaan.
Varsinainen rysä! :D

Täällä on aivan ihana ilma! Aurinko paistaa täydeltä terältä ja on ihan uskomaton syyslauantai. Aion ulkoistaa itseni tänään pihalle, ohjelmassa on retkeä mummun ja papan kanssa mökkimaisemiin.

Laitan kuitenkin vielä muutaman sneakpeakin toisesta kalenterista...








Saan sen aiotusta poiketen painosta valmiina vasta noin viikon kuluttua. Meni muutama kuva uusiksi, ihan oman sensuurin takia.. :D Ei kuitenkaan ao. kuva!




Joo, ihan vahingossa meni kesäkuun lehden vuosiluvun numerot sekaisin - ja ihan tarkoituksella korjasin sen noin, enkä piirtänyt kuvaa uusiksi. Elämä on... Tämä vaan kuvaa sitä, mikä vinksin vonksin -juttu tää kalenteri onkaan. Sitähän se elämäkin välillä on! Mulla ainakin.

Aurinkoa jokaiselle, ja ihania viikonlopun päiviä <3

Ellis


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Salaa Loviisassa

Syksy on täällä. Se tuli viime maanantaina aamutuimaan. Huomasin, kun lähdin aamulla töihin. En silti laittanut sukkia jalkaan ja otin neuleen tai takin asemesta vain huivin kaulaan. Nyt onkin sitten kunnon tauti... nenä valuu ja kurkussa on hiekkapaperia.
Jotenkin vaan meinasi kesäfiilis jäädä päälle, kun se vihdoin saatiin - toisaalta, nyt on jo villapaidat kaivettu ja lämmötkin oli pakko laittaa talossa päälle. Syksykin on kyllä mun mielestä ihanaa aikaa. Omenantuoksuisia iltoja ja kynttilän valoa. Se kontrasti, kun vihreät lehdet vielä havisee puissa ja on pimeää illalla. <3

En meinaa pysyä kaiken tapahtuneen perässä... niin nopeasti päivät ja viikot kulkevat.
Viikko sitten perjantaina lähdin pienelle turneelle. Autoon oli lastattu Ellikset, kalenterit ja muuta rekvisiittaa... viikonloppua oli odotettu!
Nostin kytkintä koulun pihalta työpäivän päätteeksi ja suuntasin kulkuni ensin idylliseen Suvimarjan puotiin Auttoisille, sieltä jatkoin Padasjoen kirkolle ihastuttavaan vanhaan kangaskauppaan nappiostoksille, seuraavaksi Vääksyyn ja lopulta Lahden kautta Kouvolan suuntaan, Kuusankoskelle.

Tästä retkestä olisi kyllä ollut syytä mainita täälläkin etukäteen, mutta jotenkin aika lensi ja yhtäkkiä olikin jo perjantai... ihan tuntui, kuin olisin ollut reissussa vähän salaa...





Määränpäässä parkkeerasin autoni keltaisen rintamamiestalon pihaan, puiden katveeseen.
Ihanan ystäväni Ullan kanssa oli kertynyt paljon asioita päivitettäväksi, joten lopulta kaivoin kameran esiin vasta joskus puolen yön tietämillä. Vaikka olin etukäteen ajatellut kuvaavani talon jokaisen kauniin yksityiskohdan ja sopukan, oli pakko taipua yön pimeyden edessä ja tyytyä muutamaan hämärään räpsyyn. Ehkä näistäkin edes hitusen välittyy tämä kaunis ja ajattomalla, ihanan boheemilla tyylillä sisustettu koti.








Kertakaikkiaan ihana koti! Ja entäs kellarissa sijaitseva paja!! Se se olikin... siellä saavat alkunsa upeat LETHER go -tuotteet, joihin voit ihastua täällä.


Pimu <3

Kun vihdoin maltoimme nukkumaan, olikin hetikohta aamu. Aamukahvin jälkeen lähdimme Ullan kanssa matkaan. Olimme jo illalla yöllä pakanneet Ullan auton (erittäin luovasti! ;)) täyteen Ullan nahkapajan tuotteita ja matka jatkui aamutuimaan ensin Kuusankosken taideruukille, josta mukaan tarttui energinen Anni (Anni's Creative Corner) oman autonsa ja ihanien korujensa kanssa. Mainittakoon, että Anni miehensä kanssa valmistaa mm. mahtavia tekstikoruja tuotemerkkinsä Littlebit designin alla! Niihin ja muihin Annin luomuksiin voi tutustua mm. täällä.


Kolmen auton karavaani taittoi matkaa aamuauringossa ja pian löysimmekin itsemme Loviisasta. LWT-tapahtuma oli juuri alkamassa, kun pystytimme puoteja Pitkänpöydän talon punaisen aidan varteen.





Annin puotia...




Ullan puotia...




Pitkänpöydän talo oli idyllinen, kuten arvata saattaa... ja puutarha, se oli aivan ihana ruskeine kanoineen, savipajoineen ja kasvihuoneineen. Harmi vaan, että valokuvia ei tullut sieltä räpsittyä juurikaan.





Ellis-puotia...








Päivä oli helteinen ja kaunis, vasta noin neljän maissa paikalle puhaltanut rankka sadekuuro ukkosen jyrinän saattelemana keskeytti kesätunnelman ja pisti puodit nopeasti pakettiin. Kun olin heitellyt Ellikset autoon suojaan sateelta, en enää viitsinyt niitä kantaa takaisin ulos sateen loputtua. Tapahtuma oli muutenkin jo sen päivän osalta loppumetreillä, mutta ehdimme sentään kävellä alueella ja piipahtaa muutamassa kohteessa ennen kävelyä torille.

Nämä kuvat ovat talosta, jossa sijaitsi lifestylepuoti Krinti.











Tapahtuma jatkui sunnuntaina - Ulla ja Anni asettuivatkin jälleen punaiselle aidalle koruineen, mutta minä olin alunperinkin päättänyt olla vain yhden päivän, joten lauantain päätteeksi, pienen Loviisa-seikkailun jälkeen, starttasin auton ja huristelin maalaismaisemien ja kiertoteiden (navigaattori!) kautta kotiin päin. Hieno päivä, ihania kohtaamisia ja mutkatonta tunnelmaa. Kiitos Pitkänpöydän talo ja Loviisa! <3




Nyt täällä omalla pajalla on viimeistelyä vaille valmis toinen kalenteri! Ensimmäinen Keep it simple- kalenteri on saanut hyvän vastaanoton, niitä olen postitellut jo suuntaan ja toiseen, mutta lisää tehdään!




Muutakin piirustusprojektia on meneillään ja farkuista on valmistumassa tilauksesta avainnauhoja ja pikkupussukoita.




Sellaista täällä, syksyn pikkuhiljaa antaessa merkkejä itsestään.
Aamuisin voi nähdä usvan leikkivän pelloilla ja eräänä iltana rantapellolla kurjet keskustelivat kovaäänisesti muuttosuunnitelmistaan. En voinut olla kuulematta. Syksy <3


Ellis



tiistai 30. kesäkuuta 2015

Yrttibägi


Minttu sai itselleen pussukan. Hukkaputken, vähän isomman tällä kertaa - ja kahdella kahvalla.
Se pääsi yrttikaapista roikkumaan terassin suojiin, villiviinin katveeseen.




Oon tainnut nyt hurahtaa ihan noihin hukkaputkiin, tämän tein isojen ja leveiden farkkujen lahkeesta ja kahdella kahvalla. Lenksuun on helppo tekaista etiketti paperista ja vaihtaa tarvittaessa.





Tämän kesän tuliaiset on valmiit... pussukoihin on kiva pakata viemistä ja rustata etiketti sitten sen mukaan, mitä milloinkin on kyydissä. Uusia perunoita, raparperihilloa, viiniä ja ruisnappeja tai vaikka...
minttu!




Ette arvaa, mikä meillä nostetaan aamulla pöytään? Hukkaputkileipäpussukka. :D




En muuten ihan äkkiä muista, milloin viimeksi olisi juhannusruusut olleet nupussa vasta nyt, kun huomenna alkaa jo heinäkuu. Kauniita ovat, tuoksusta puhumattakaan.

Aurinkoa ja iloa,

Ellis



maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ellislogiikkaa


Kaikenlaisten kädentaitojen tekeminen on siitä kivaa, että voi itse päättää, mitä tekee. Voi vapaasti valita, minkä nauhan ja napin mihinkin laittaa.




Joinakin päivinä romanttiset pitsiöverit on se ainoa oikea juttu kassin kylkeen - toisinaan pelkkä kulahtanut nahkavyö ja pelkistetty outlook on se juttu.




Joskus on päiviä, jolloin tekee mieli tarttua vanhoihin villapaitoihin. Joskus taas tietää heti aamusta, että on farkkujen vuoro. Silloin tartun lahkeeseen ja annan ajatuksen lentää. Yleensä näkee heti, onko lahkeen pätkä syntynyt bägikgi vai patalapuksi.




Välillä tulee päiviä, kun ei huvita mikään. Silloin korkeintaan voi ottaa sakset käteen ja leikata matonkudetta. Huomaamattaan tulee silpunneeksi monta paria farkkuja ja samalla tulee ratkottua monta asiaa ajatuksissa.




Ellislogiikkaa. Ei rakettitiedettä huonompaa ;)

Kiitos vielä ed. postauksen kauniista kommenteista! <3 <3


Ellis







maanantai 11. toukokuuta 2015

Toribägi


Toribägi valmistui vihdoin - nyt on paranneltava hiertymä etusormen sivussa ennen seuraavan aloittamista. Jotenkin paljon työläämpi kuin matto, johtuiko kentien tuosta muodosta - en tiedä..




Neljätoista lahjetta, seitsemät farkut, vanha nahkainen vyö ja korulaatikosta kaivettu pitsinen noanoa-rintakrossi, jonka voi helposti irrottaa tai vaihtaa toisenlaiseen koristeeseen - jos sellaisen haluaa. :)




Uudet perunat, herneet ja kukkakaalit - here I come!! <3

Ellis