Viikko vierähti loppuunsa, ennenkuin kunnolla huomasikaan.. vauhtia siis on riittänyt = pitkiä päivä, menoja, aikaisia ylösnousuja, kilpajuoksua kellon kanssa jne..
Mukavia asioita on viikkoon myös mahtunut, kiireen keskelläkin. Tässä yksi niistä:
Tiistaina tulin kotiin ja kipaisin postilaatikolle. Muutaman mainoksen lisäksi laatikosta pilkisteli iso postin pakettikuori. Paketti oli kevyt ja kivan rapiseva.
Kun näin lähettäjän nimen kuoren ylänurkassa, tiesin, että mitä tahansa kuori sisältäisi, sieltä tulisi mukana välittämistä, ystävyyttä ja pyyteettömyyttä sellainen kilomäärä, että ihan tavallinen vaakakuppi ei siihen riittäisi.
Ystävyydessä maantieteellisesti pitkäkin välimatka on vain kilometrejä. Ajatus - lämmin sellainen - ei välimatkoja tunne. Läsnäolo ja vierellä kulkeminen konkretisoituu joskus tällaisiin yllätyksiin, jotka saapuvat odottamatta postilaatikkoon ihan tavallisena harmaana ja hektisenä arkipäivänä.
Ihana ihana ajatus ja lämmin KIITOS tästä sinulle, rakas ystäväni <3
Mitä paketissa sitten oli...
Juuri ja juuri postilaatikkoon mahtuva iso pussillinen kuivattuja suppilovahveroita ja pieni reseptivihkonen, minkälaisia herkkuja voisin niistä loihtia. Mukana kirje: " .....Olen ajatellut sinua. Olen huolissani jaksamisestasi ja siksi ajattelinkin......"
Arvatkaa, mitä meillä syödään huomenna? Suppilovahvero-pekonikeittoa. Mmm...
Kiitokset tämän syksyn sieniherkuista kuuluvat myös toiselle ystävälleni, joka koirineen löytää kotikylämme parhaat sienipaikat (usein vahingossa, palaten sitten apajille uudelleen kassien ja pussien kanssa :)) ja jonka poimimat herkut päätyivät pakastimesta taannoin pannulle, mistä edelleen lautaselle höyryävänä keittona, sekä vanhemmilleni, joiden sieniretkien tuomisista on loihdittu useampikin herkku.
Ystävyydestä puheen ollen, sain toistamiseen tämän Ystävyys- tunnustuksen, kun ihana Hyvä Mieli halusi sen minulle lähettää -
KIITOS <3
On mukavaa tietää, että joku ajattelee.
Sain muuten juuri muistutuksen, että kellot pitää ensi yönä siirtää... Muistakaahan siis siirtää kellonne talvi(uni)aikaan :)
<3 Ellis
lauantai 29. lokakuuta 2011
torstai 20. lokakuuta 2011
Master Chef - osa 56
Lomaviikon ruokalistalla on ollut vaihtelevasti kotiruokaa, noutopizzaa, pakastimesta löydettyä, mummun tuomisia ja kaikkea siltä väliltä. Leivottukin on... Tässä minimaalinen kooste erään päivän ruokasattumuksista:
Suppilovahverot päätyivät pakastimesta pannulle sipulin ja voinokareen kanssa. Kermaa ja liemikuutio ja vähän suurustusta toki...keitto maistui tosi herkulliselle - kyytipoikana näkkileipää (kun muuta ei ollut siihen hätään), ruokajuomana tilkka viikonlopulta jäänyttä viiniä ja vettä.
Samaisena iltana päätin pitkästä aikaa leipoa. Yleensä mun leipomisjutut koostuu omista bravuureista, eli niistä omista onnistumisprosenteiltaan <90% samoista tutun turvallisista leivonnaisista (esim. pizza, tavallinen pulla, täytekakut, kuivat kakut, marjapiirakat,...)
On kuitenkin eräs leivonnainen, jonka tekemisessä toistuvasti epäonnistun. KÄÄRETORTTU.
Ei taida olla vaikea arvata, miten kävi tällä kertaa?
Olen aina inhonnut sen leipomista.. joko se tarttuu paperiin kiinni tai ei muuten vaan rullaannu...tai jotain. Tällä kertaa tapahtui tuo "tai jotain". Ehkä vatkasin liian vähän, ehkä taikina oli liian pieni mun suureen uuniin. Anyway, something happened. Pintakin vähän kärvähti (juu, se on suklaapohja, ei muuten olisi ihan noin musta), jokatapauksessa kun otin pohjan uunista, se oli niin ohut, että päivä paistoi sen läpi.
Maussa ei valittamista, mutta ei todellakaan mikään kahvipöydän kuningatar!
En voi olla laittamatta tästä kuvaa, sillä se voi rohkaista jotakin saman probleeman kanssa painiskelevaa kotileipuria... don´t worry, there is even worse baker living here :D
Löysin kuitenkin tästä jotakin positiivista:
1. vähemmän hiilareita (surkastunut koko)
2. hyvä vatsalihastreeni (paljon naurua koomisen lopputuloksen äärellä)
Lomakin lähenee loppuaan.
Ihan kiva, ei ainakaan ehdi leipoa enempää... mutta kivaa viikon loppupuolta ja suut makiaksi!
Baker-Ellis
Suppilovahverot päätyivät pakastimesta pannulle sipulin ja voinokareen kanssa. Kermaa ja liemikuutio ja vähän suurustusta toki...keitto maistui tosi herkulliselle - kyytipoikana näkkileipää (kun muuta ei ollut siihen hätään), ruokajuomana tilkka viikonlopulta jäänyttä viiniä ja vettä.
Samaisena iltana päätin pitkästä aikaa leipoa. Yleensä mun leipomisjutut koostuu omista bravuureista, eli niistä omista onnistumisprosenteiltaan <90% samoista tutun turvallisista leivonnaisista (esim. pizza, tavallinen pulla, täytekakut, kuivat kakut, marjapiirakat,...)
On kuitenkin eräs leivonnainen, jonka tekemisessä toistuvasti epäonnistun. KÄÄRETORTTU.
Ei taida olla vaikea arvata, miten kävi tällä kertaa?
Olen aina inhonnut sen leipomista.. joko se tarttuu paperiin kiinni tai ei muuten vaan rullaannu...tai jotain. Tällä kertaa tapahtui tuo "tai jotain". Ehkä vatkasin liian vähän, ehkä taikina oli liian pieni mun suureen uuniin. Anyway, something happened. Pintakin vähän kärvähti (juu, se on suklaapohja, ei muuten olisi ihan noin musta), jokatapauksessa kun otin pohjan uunista, se oli niin ohut, että päivä paistoi sen läpi.
Maussa ei valittamista, mutta ei todellakaan mikään kahvipöydän kuningatar!
En voi olla laittamatta tästä kuvaa, sillä se voi rohkaista jotakin saman probleeman kanssa painiskelevaa kotileipuria... don´t worry, there is even worse baker living here :D
Löysin kuitenkin tästä jotakin positiivista:
1. vähemmän hiilareita (surkastunut koko)
2. hyvä vatsalihastreeni (paljon naurua koomisen lopputuloksen äärellä)
Lomakin lähenee loppuaan.
Ihan kiva, ei ainakaan ehdi leipoa enempää... mutta kivaa viikon loppupuolta ja suut makiaksi!
Baker-Ellis
maanantai 17. lokakuuta 2011
Joko voi? Voiko jo?
Eilen illalla pähkäilin itseni kanssa, onko jo tarpeeksi syksy ja tarpeeksi pimeä, että voisi ripustaa ensimmäiset valot...
Loman ja sen myötä tapahtuvan kotoilun kunniaksi päätin ryhtyä toimeen lokakuista pimeyttä vastaan.
Oikeasti en kysellyt keneltäkään mitään, vaan ripustelin tuikkuvalot pianon päällä killuvan peilin ympärille. Sota pimeyttä ja syksyä vastaan on tällä erää selätetty, vaikkakin olohuoneen kattovalaisin on edelleen pimeänä... (sorry, etämies... näillä valoilla et näe kyllä lukea auto- ja metsästyslehtiäsi yhtään paremmin, mutta lupaan yrittää tehdä jotain myös kattovalon hyväksi - noh, tunnelma on sentään aikas romanttinen, vai mitä? :))
Päätin olla tekemättä minkäänlaista to do-listaa lomalle. Yleensä olen kilometrin mittaisen listan kanssa aloittamassa lomaa ja huomaan, että viimeistään tiistaihin mennessä:
a) lista on ylimitoitettu ja se on tullut laadituksi jossain yltiöoptimismin puuskassa
b) tapahtuu jotain yllättävää kivaa, joka saa listan asiat unholaan
c) kun huomaan etten ehdi tekemään kaikkea, on parempi jättää tekemättä nekin vähät
d) lista on hukkunut
Ja arvaatteko, mitä tapahtui, kun listaa ei ollut? Päivä sujui ihan mallikkaasti sisältäen sopivassa suhteessa kotihommia, rentoilua, pakollisten asioiden hoitoa, suklaan syömistä, kokkailua ja ulkoilua. Ilman stressiä.
Näillä mennään... hyvällä tuurilla piha on loppuviikosta hiukan vähemmän lehtien peitossa, yöunet vähän pidentyneet ja ompeluksia ja muita tuunauksia on valmistunut jonkinmoinen joukko kädentaitomessuja varten...
Mukavia syyspäiviä!
Ellis
perjantai 14. lokakuuta 2011
Suuri seikkailu
Työpäivä ihan parhaasta päästä:
* pitkospuita
* riippusiltoja
* aurinkoa
* pelon voittamista
* tarinoita
* kalliokiipeilyä
* vaijerikävelyä
* juokseva pupujussi
* menninkäisiä
* loppuneita kameran pattereita
* naurua
* vaijerilaskua valjailla
* köysirata
* ketunleipiä
* kastuneita lahkeita
* hampaattomia hymyjä
* loman odotusta
* pudonneita hanskoja
* hikisiä hattuja
Tästä elämyksestä ammennetaan vielä monta kertaa...
Ihanaa viikonloppua!
Ellis
tiistai 11. lokakuuta 2011
Ankkurinappi...vain muistoksi jäi
Yritin eilen siivota työ-/ompeluhuonetta - huonolla menestyksellä. Paljon kivempaa oli alkaa penkoa kaappeja ja löytää sieltä jo lähes unohdettuja nappeja, pitsejä, hukassa olleen ison virkkuukoukun ja joitakin keskeneräisiä töitä (prototyyppejä), joita olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa pitkän aikaa.
Kassin ompelun lomassa yksi farkunlahkeesta jalostettu prototyyppi päätyikin paininjalan alle ja kahleeksi ranteeseen. Vanha ankkurinappi oli ensimmäinen, joka osui käteen nappilaatikosta.
Trust... tekstiä en sen enempää miettinyt. Aattelin, että se toisi jotenkin potkua kiireen keskellä - ja muistuttaisi siitä, että elämä kantaa läpi kaikenlaisten hetkien. Ja keneen sitä luottaisi, jollei ensin itseensä?
Täällä sataa ja syksy viuhuu nurkissa. Entä siellä?
Ellis
torstai 6. lokakuuta 2011
Miss you...
Torstaissa jo mennään! Sadetta ilmassa, mutta ei haittaa, kun tässä jo viikonloppu häämöttää.
Etämies suuntaa metsälle, joten me meinataan nuorison kanssa viettää keskenään täällä viikonloppua... ainakin tehdään tortilloja ja taidetaan piipahtaa Ikeassa. Saisinkohan pihatalkoot omalla väellä pystyyn? Hmm. Täytyy alkaa miettimään sopivia kannustimia, niin jospa se järjestyisi :)
Haeskelin erästä tiettyä kuvaa omista kuva-arkistoistani (en löytänyt) ja unohduin hetkeksi fiilistelemään asioita, joita yhtäkkiä huomasin suunnattomasti kaipaavani.
Syksyn sateella kaipuu iskee kesän leppeisiin, lämpöisiin ja vapaisiin (töistä vapaisiin siis...:)) päiviin, ihaniin veneretkiin ja kesän herkkuihin... mmm..
Pitkiä hiuksiani kaipailen aina silloin tällöin - itseasiassa aika usein. Kun olivat pitkät, haaveilin helpoista lyhyemmistä.. naisen mieli on kovin häilyväinen - ainakin mitä tulee (omiin) hiuksiin ;)
Kevään tuoksu on jotakin mieletöntä, lähes huumaavaa. Krooninen ikävä tähän tuoksuun ja sen mukanaan tuomiin kevään fiiliksiin. Vaikka täytyy myöntää, että jollakin kummalla tavalla syksyn synkkyys viehättää - mutta vain harvoin ja erittäin pieninä annoksina!
Tätä sohvanvaltaajaa ja elämän sulostuttajaa on suuri ikävä. Miss you <3
Mutta elämä jatkuu ja luonto alkaa valmistautua talveen.
Minä kaivan haravan autotallista ja pusken eteenpäin tuulessa ja tuiskussa.
Otan syksyn vastaan villapaidan, kynttilöiden ja lähes jokailtaisen ihanan suklaakahvin (ihan taivaallisen hyvää, Pauligilta:)) kanssa. Huomaan jo miettiväni jouluvalojen paikkaa ja joulupaketteja...
Torstaita kaikille!
Ellis
Etämies suuntaa metsälle, joten me meinataan nuorison kanssa viettää keskenään täällä viikonloppua... ainakin tehdään tortilloja ja taidetaan piipahtaa Ikeassa. Saisinkohan pihatalkoot omalla väellä pystyyn? Hmm. Täytyy alkaa miettimään sopivia kannustimia, niin jospa se järjestyisi :)
Haeskelin erästä tiettyä kuvaa omista kuva-arkistoistani (en löytänyt) ja unohduin hetkeksi fiilistelemään asioita, joita yhtäkkiä huomasin suunnattomasti kaipaavani.
Syksyn sateella kaipuu iskee kesän leppeisiin, lämpöisiin ja vapaisiin (töistä vapaisiin siis...:)) päiviin, ihaniin veneretkiin ja kesän herkkuihin... mmm..
Pitkiä hiuksiani kaipailen aina silloin tällöin - itseasiassa aika usein. Kun olivat pitkät, haaveilin helpoista lyhyemmistä.. naisen mieli on kovin häilyväinen - ainakin mitä tulee (omiin) hiuksiin ;)
Kevään tuoksu on jotakin mieletöntä, lähes huumaavaa. Krooninen ikävä tähän tuoksuun ja sen mukanaan tuomiin kevään fiiliksiin. Vaikka täytyy myöntää, että jollakin kummalla tavalla syksyn synkkyys viehättää - mutta vain harvoin ja erittäin pieninä annoksina!
Tätä sohvanvaltaajaa ja elämän sulostuttajaa on suuri ikävä. Miss you <3
Mutta elämä jatkuu ja luonto alkaa valmistautua talveen.
Minä kaivan haravan autotallista ja pusken eteenpäin tuulessa ja tuiskussa.
Otan syksyn vastaan villapaidan, kynttilöiden ja lähes jokailtaisen ihanan suklaakahvin (ihan taivaallisen hyvää, Pauligilta:)) kanssa. Huomaan jo miettiväni jouluvalojen paikkaa ja joulupaketteja...
Torstaita kaikille!
Ellis
maanantai 3. lokakuuta 2011
Ystävyys
Arjen iloja- blogin Sari muisti minua näin ihanalla tunnustuksella - iloinen ja lämmin kiitos tästä tunnustuksesta!
Tosi hienoa, että täällä blogimaailmassa saa uusia ystäviä - sellaisia, joihin tuskin muuten saisi tilaisuutta edes tutustua. Täällä kohtaavat monenlainen innostus ja kannustus toisensa ja paljon hyvää mieltä on ilmassa.
Tällaista hyvää on mukava laittaa eteenpäin... seuraaviin blogeihin haluaisin tämän ystävyyden tunnustuksen lähettää, jotenkin teistä on tullut niin tuttuja ja huomaan odottavani aina uusia juttujanne. Ja se vuorovaikutus... se kai on myös se suola ja sokeri!
Joten olkaatten hyvät, rakkaat ystävät:
* Hilpi-Malja
* Kotosalla
* By Kirsikka
* Hurjan-Hannan väkerryksiä
* Maitolaiturin Kyllikit
* Hunajaa ja Maitoa
* Hyvä Mieli
* Life by Ansku
* Arjen iloja etsimässä
* Kotipuro
* Tästä elämästä
* Männiköllä
* Irmastiinan elämää
Varmaan osalle teistä tämä tunnustus on jo rantautunut, mutta... ottakoon omakseen ken tahtoo <3
Ystävyyttä ei kai maailmassa koskaan ole liikaa?
<3
Ellis
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)