maanantai 20. kesäkuuta 2016

Arkiston kätköistä


Heissan!

Innostuin tekemään kuvakollaaseja muutamista farkkukasseista, jotka ovat jo kauan seilanneet maailmalla. Mahtaisi niillä olla toisilleen tarinoita ja seikkailuita kerrottavana, jos kohtaisivat toisensa. :D




En ole koskaan laskenut, kuinka monta bägiä aikojen ja vuosien saatossa on tullut ommeltua, kunka monet farkut silputtua.. mutta aika paljon niitä on! Tässä pieni otos sellaisista, joista on tullut tallennettua kuva tai kaksi omiin arkistoihin.




Onhan sitä tullut muutakin joskus mieleen ommella farkusta, se kun taipuu moneen muotoon ja menoon. Farkku on itseasiassa tosi ajaton! Sen kaveriksi sopii hyvin niin villa, nahka kuin pellava. Värimaailma on just sellainen, että noiden materiaalien pintastruktuuri ja värit passaavat farkun kanssa kuin nenä päähän. Vanhoista pitseistä puhumattakaan <3




Parasta ja kaunista maanantai-iltaa!

Ellis



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesän ensimmäinen farkkubägi

Täällä kesäyö tummuu, omenapuun oksat piirtyvät mustina sinisen harmaata taivasta vasten. Innostuin kuitenkin vielä siirtelemään kuvia kamerasta. Viikolla surautin valmiiksi tämän kesän ensimmäisen farkkubägin. Siitä tuli kesä- ja rantabägi ihanaiselle Riitalle <3




Sain postissa muutama viikko sitten paketin, jossa oli kahdet tiensä päähän tulleet farkut - perheen isännän isot ja tytön tyllerön pienen pikkuruiset. Lisäksi paketissa oli pitsejä ja vanha musta nahkavyö. Toiveena oli, että loihtisin näistä rennon ja romanttisen kesäisen kassin, johon mahtuisi rantapyyhe, uikkarit ja jotain muutakin beachille mukaan otettavaa.




Niinpä sitten nappasin isojen housujen lahkeista reilun mittaiset palaset ja sommittelin tilavan, simppelin kassin, johon olisi helppo sujauttaa pyyhe ja vaikka pari litraa herneitä torilta mukaan napattavaksi. Pitsit löysivät paikkansa kuin itsestään. Isännän farkuista siirsin toiselle puolen kassia ison taskun, johon somisteeksi leikkasin pikkuneidin farkuista kaksi sydäntä.






Vuoreksi valikoitui raikas raidallinen puuvillakangas, joka ei kyllä taida vilahtaa kuvissa. Vyön sain valjastettua olkahihnaksi, jonka pituutta voi säädellä kätevästi.
Kassiin jäi sopivasti rispaantunutta kesäfiilistä, se sopiikin hyvin kaveriksi kesäiltojen retkiin ja pieniin mansikanmakuisiin hetkiin.




Perjantaina saattelin bägin uuteen kotiin. On aina vähän jännittävää, onko onnistunut saamaan kassiin juuri sitä henkeä ja tunnelmaa, jota toinen on toiveissaan kuvaillut. Jännistys oli onneksi tällä kertaa turhaa, koska olin laittanut valmiista bägistä Riitalle muutaman kuvan ennakkoon. Levollisin mielin saavuin kassi kainalossa määränpäähän- riemumielin se otettiin sinne vastaan!  Niinpä minä jatkoin matkaa ja bägi jäi uuteen kotiin odottelemaan rantakelejä :D
Toivotaan, että jo huomenna paistaa aurinko!

Kesäyön terveisin,

Ellis

PS. kuvat jäivät jostain syystä kaikki tosi epätarkoiksi ja tuhruisiksi, vaikka näyttivät luonnoksessa vielä ihan hyviltä... mitä lie lomakenkkuilua :D







keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kaunis nainen

Hän herää varhain. On tuskin nukkunutkaan, kun tämän päivän edessä olevat tapahtumat ovat pyörineet mielessä. Ikkuna on jäänyt auki yöksi, mutta sitä hän ei saa laitettua kiinni. Onneksi yö ei ole kylmä, on sentään kesäkuu.




Aamulla hoitaja tulee aikaisin. Joskus aamut ovat pitkiä suden tunteja, kun pitää odotella mutta onneksi ei tänään.  Hän pyytää päästä suihkuun, mutta hoitajan mielestä siihen ei nyt olisi aikaa. -Kyllä nyt pitäisi päästä, viime kerrasta on jo kauan, hän pyytää päättäväisesti. Myöhemmin en oikein ehdi.  - Hyvä on sitten, mennään suihkuun, hoitaja myöntyy.




Kun minä avaan muutamaa tuntia myöhemmin oven ja astun sisään, hän syö rauhallisesti lounastaan.
Havahdumme ovikelloon, kun taksi on tullut hiukan etuajassa. Hän sipaisee huuliin vaaleaa kaunista helmiäistä ja tarkistaa eteisen peilistä hiukset. - Ne ovat kauniisti, minä sanon ja silitän hiukan hopeanharmaata suortuvaa. Otamme käsilaukut ja lähdemme.




Ajamme taksilla läpi pienen kylän, halki metsämaiseman ja vielä hiukan matkaa pientä hiekkatietä, joka kiemurtelee kauniissa järvimaisemassa. On hieno päivä tämmöiselle retkelle. Taksimittarista ei tarvitse välittää, tärkeintä on, että saavumme perille. Vanha talo ottaa meidät asukkeineen tervetulleesti vastaan. Olen hakenut aamulla talon seinustalta raparperin varsia mukaan ja niistä aletaankin heti innokkaimpien toimesta leipoa piirakkaa.




Vietämme tärkeät tuokiot yhdessä. Katson, kuinka kirkkaat silmät tuikkivat toisilleen ja kädet puristuvat yhteen. Ei haittaa, vaikka välissä on kilometrejä ja vaikka eletään vain toisen muistin varassa. Yhteiset vuosikymmenet ovat jättäneet muistijälkiä, joita on hyvä seurata. Toisella sentään jalat kantavat, että voi työntää toisen pyörätuolia retkelle rantaan. Hymy on herkässä, vaikka hyttysiä huiskitaan olan takaa. Äiti ja isä. Kaunotar ja Kulkuri. <3




Palatessa tuoksuu raparperipiirakka ja saamme höyryävät kahvit eteen. Huoneen perältä löytyy haitari, jonka nostan ylös ja asetan isän syliin. Hetken päästä soitto soi ja metsäkukat on kauneimmat ikinä. Ihmellistä, miten sormet muistavat! Ei kai kaikkea tarvitsekaan muistaa. Tärkeintä, että on hyvä olla, saa kokea kauniita asioita ja olla hyvien ihmisten ympäröimänä.




Kotvasen kuluttua taksi kurvaa pihaan. On tullut aika lähteä. Isä saattaa äidin ja minut ovelle, katsoo pitkään omiaan ja huiskauttaa kättään iloisesti. Tuo herkkä ja lämminsydäminen herrasmies, joka yhäkin osaa mainion tilannekomiikan, jolla keventää pienet kommellukset ja harmit olemattomiin. Hetken päästä hän ei muista meidän käyneen, mutta hyvä mieli mukavasta ajasta yhdessä taatusti jää koko päiväksi. Niinkuin raparperipiirakan tuoksu.

Me muistamme, äiti ja minä. Talletamme kallisarvoiset hetket syvälle talteen ja muistamme.




Saavuttuamme kotiin autan äidin sohvalle lepäämään. Kaunis nainen tuo äiti, ajattelen. Monin tavoin. Kunpa minustakin tulisi noin kaunis. Viis rypyistä ja harmaista. Vaikka hänen yllään nekin näyttävät jotenkin kauniilta. Sellaista sydämen kauneutta minä tarkoitan. Sellaista, jota ei voi nähdä peilistä, mutta jonka näkee silmistä, kuulee äänestä, tavoista ja siitä, miten hän puhuu pikkulinnuille ja lapsille.

<3

Ellis




keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Marjanpoimija seinällä

Heipsankeikkaa!

Mä olen heräillyt pikkuhiljaa koomasta. Vaivun aina muutaman päivän hiljaiseloon koulun loputtua. Pientä omaa traditiota... käyn ajatuksissani läpi menneen vuoden ainutlaatuiset seikkailut ja lapset, jotka olen saatellut ekaluokalle. Ihailen kaikki kauniit lasten piirustukset, kortit ja muistamiset.




Ajattelen, miten voi vuosi vierähtää niin äkkiä. Kun yhtäkkiä mielettömän hektinen ja aikataulutettu loppukevät tulee päätökseen, pitää hetki vetää henkeä ja rauhoittua. Jonkinlainen tilinpäätös kai sekin. Pitää siivota työpöytä - korvien välistäkin - sen jälkeen löytää ne omat ajatukset jostain ja valahtaa kesämoodiin.




Taidatte jo tietääkin, että mulla on tapana jemmata kaikenmoista, etenkin kaikkea romuhtavaa (mikä sana!) ja romuromanttista, koska niille on hauskaa keksiä uusia käyttötarkoituksia. Tänään uhriksi valikoitui autotalliin hillottu, lapsuudenkodista talteen otettu vanha metallinen marjanpoimija.
Isälläni ja tällä marjanpoimijalla oli syvä ystävyys. Käsi kädessä lähtivät mummulan taakse mustikkametsiin, joskus kauemmaksikin. En valehtele jos sanon, että satoja litroja marjoja on poimittu tällä sympaattisella kapistuksella.




Ensin asettelin rikkinäisen saviruukun (isohkoja) paloja poimurin pohjalle, sitten multaa - ja lopuksi sen syliin istahti syvänsininen lobelia. Jotenkin vaan tiesin, että marjapoimurille on vielä ilon ja elon päiviä suotu - no, nyt ne koitti! Mummulan mustikkametsien samoaja killuu nyt meidän ulko-oven vieressä. Romurakkautta <3 <3 <3




Vanha korvapuoli Esteri Tomulan Vegeta-kattila löytyi muutamalla eurolla kirppikseltä monta vuotta sitten. Muistan, kuinka mies hymähti ja pyöräytti silmiään, mutta minäpä kiikutin kiireenvilkkaa kattilan kassalle, enkä ollut kuulevinani.




Näin sieluni silmillä siinä valkoisen harsokukan tai lobelian puutarhapöydällä. Eikös näytäkin aika kivalta, vaikka kyydissä onkin nyt ahkeraliisa tällä kertaa?





Mutta mikään ei taida just nyt olla niin suloista kuin mun pieni hernemaa <3
Kasteltu on... hyvältä näyttää :)





 Pitäkää kiinni hatuistanne, ettei myrsky vie!

Ellis