Nyt on helle sekoittanut mun pienen pään..
Mä näin jossain vilaukselta sudenkorennon kuvan ja sitten ei mikään ollut enää kuin ennen. Siis tänään.
Mun oli pakko hakea pala vanhaa lakanaa, ohut tussi ja ... no ei muuta.
Puolen tunnin kuluttua lakana oli pullollaan perhosia ja korentoja. Jokunen keijukainenkin saattoi olla ;)
No, nyt nää sydänkäpyset alkaa etsiytyyn pikkuhiljaa patalappuihin, kasseihin, essuihin, mihin nyt kukakin lennähtää...
Yhtäkkiä sen huomaa... illat ja yöt hämärtyvät. Samettisen lämpöisiä ovat silti - kuikkaakaan ei hämäryys haittaa, kun se tuolla kauempana rannoilla huutelee.
Heinäkuussa päivät ovat aurinkoa, mansikkaa, poutapilveä, vihreää. Venettä, rantaa, kalliota.
Lämmintä ilmaa ja lämmintä vettä. Kasvavia kukkia, joille kannetaan kastelukannuilla vettä.
Vihreää ja vielä vähän vihreämpää. Keskikesää <3
Päivät ovat täysiä ja tyhjiä yhtäaikaa. Parasta on silloin, kun ne ajelehtivat ilman etukäteen sovittuja aikatauluja ja sitten äkkiä eteen tupsahtaa mahdollisuus, johon voi tarttua, viesti, johon voi vastata tai reppu, jonka pakata.
Heinäkuu on kuvia, jotka kertovat paljon enemmän kuin lauseet. Myöhään valvottuja öitä, jolloin voi pohtia elämäänsä ja haaveilla. Rakentaa linna pilviin - ja tikapuut, joilla voi kiivetä takaisin, jos sattuu putoamaan... ;)
Äkkinäiset päätökset lähteä Tallinnaan päiväksi veivät meidät laivaan eilen aamulla. Jo kahden ja puolen tunnin päästä tästä rantauduimme "ulkomailla" ja ensitöiksemme etsimme R-kioskin satamaterminaalista. Siellä olikin varsin luonteikas ja kenties väärällä jalalla noussut vanhempi rouvashenkilö myymässä. Minä pyysin englanniksi ja suomeksi raitiovaunuun päivän lippua, joka kuulemma maksoi 4 euroa. Siitähän ei meinannut tulla mitään. Rouva hermostui ja tokaisi sitten, että "minäpä selitän soomeksi!" Sinne-päin-suomella sain jotenkin selville, että minun pitää ostaa kortti, joka maksaa kaksi euroa ja lisäksi ladata se, joka maksaa vielä 3 euroa. Näin sitten tehtiin ja kun vielä varmistin, että onko tämä nyt valmis käytettäväksi, sain topakan nyökkäyksen silmät kiinni ja vastauksen: 24 tuntia. Oukkidoukki! Sama homma vielä miehelle ja niin me oltiin lopulta raitsikkakortit taskussa valmiina päivän seikkailuun.
Kävelimme satamasta helteisen kaupungin keskustaan ja etsiydyimme raitsikkapysäkille. Ensin oli suunnitelmissa ajaa linja 2 loppuun asti ja ajaa sieltä sitten vielä linja 4 päätepysäkille asti, jotta päätyisimme isoon kalastusvälinekauppaan. Miehet... ;)
Pysäkillä suunnitelmat muuttuivat... vaunuja tuli ja meni, mutta mistään ei oikein saanut selkoa, kumpaan suuntaan pitäisi mennä - kaupungin kartassa kun kalakaupan osoite ei ollut näkyvissä ja muuta karttaa ei tietenkään hoksattu ottaa. Lisäksi, kun käytettävissä oli rajallisesti aikaa, päätimme tehdä suunnitelmiin muutoksen. Kalastuskauppa jääköön seraavaan kertaan ja tarkempaan etukäteissuunnitteluun - miehen ihan oma päätös... jota vastaan mulla ei tokikaan voinut olla mitään, kun seuraava kohde oli Telliskivi.
Hyppelehdimme toiselle puolelle raitiolinjaa odottamaan seuraavaa. Kohta nro 2 kolisteli paikalle. Vaunussa luki Kopli ja pienestä kaupungin kartasta bongasin, että se näkyi Telliskiven suunnassa. Ei muuta kuin kyytiin. Korttien kanssa tulikin sitten hauskaa... vaikka miten päin koitti niitä lukijalaitteeseen pyörittää, aina soi ruma summeriääni. Ystävällinen nainen koitti neuvoa, mutta ei onnistunut. Lopulta päättelimme, että "ystävällinen" R-kioskin täti ei ehkä sittenkään ollut ladanut kortteja tai sitten me oltiin itse tehty joku töplinki asian suhteen. Kortit ja kuitit taskussa päätettiin olla turisteja ja nauttia matkasta anyway. Pummilla tai miten vaan ;)
Telliskiven suuntaan matka sujui tosi nopeasti. Jos olisin hoksannut laskea pysäkinvälit kartasta, emme ehkä olisi ajaneet ohi...
Niin tai näin, ohitimme Telliskiven pysäkin ja hurautimme noin kilometrin ohi määränpäästä. Mies olisi halunnut ottaa takaisin päin toisen raitsikan, mutta minä olin jo bongannut ihania puutaloja, joten ehdotin kävelyä. Kun vielä pysäkille hoippui jostain pusikosta himpan verran epämääräisen näköinen ja oloinen mieshenkilö, ei mun päätöstä horjuttanut mikään. Tassua toisen eteen vain!
Pian oltiinkin perillä. Pari-kolme sataa metriä sivuun "päätieltä" ja löydettiin Telliskivi 60, vanhaan tehdasmiljööseen rakennettu käsityöläisten "kortteli", jossa oli hauskoja pikku putiikkeja, pajoja ja kahviloita. Monessa paikassa kehuja kerännyt ravintola F-hoone oli kyllä kehujensa arvoinen, kaunis ja viihtyisä. Pieni keidasmainen piilopaikka tehtaan takana - vai pitäisköhän sanoa varjossa. Jokatapauksessa. Ystävällistä palvelua, hyvää ruokaa, tosi edullinen ja kaikin tavoin käymisen arvoinen. Enkä tietenkään ehtinyt-muistanut ottaa kuvaa viehättävästä ravintolasta...
Sisustuskauppa-kahvila (en muista nimeä) tehtaan sisällä oli myös rikastava kokemus. Kanelipullan ja latten lisäksi paikassa oli jotenkin levollinen ja harmoninen tunnelma... vai johtuiko se sittenkin taustalla soivasta levystä?
Mun oli ihan pakko käydä kysymässä tiskin takaa, mikä levy ja artisti oli kyseessä. Sydämellinen tyttö kirjoitti mulle lapulle heidän soittolistaltaan nimen ja kappaleen. Ihana, mulle uusi tuttavuus.
Yksi parhaita Tallinnan tuliaisia ikinä <3
Mä kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joilla on yleensä aina joku hukassa. Jos se ei ole rahapussi, se on avaimet. Jos ne on tallella, sitten on luuri hukassa.
Eräänkin kerran on puhelin alkanut soimaan kassissa ja kun oon sitä aikani etsinyt, soitto on jo lakannut. Liian iso kassi? Liian pieni puhelin? Liikaa tavaraa mukana?
Reilu viikko sitten sain veneessä päähäni alkaa virkata kännykkäpussia. Aattelin, että sepä kiva ja sievä virkattu juttu. Joo-o, no onhan se, mutta... siitä tuli kyllä vähän ronski.
Taskuun se ei mahdu, ei ellei jalassa ole jotain hehtaaritaskuhousuja :D
Virsu kulki mukana viikon puolivalmiina, mutta tänään sain viimeinkin nahkalipareen kiinnitettyä kulmistaan pienillä pistoilla pussukkaan.
No, nyt löytyy sitten luuri kassista! On meinaan sellainen pinta ja koko tuolla, että osuu hetimiten käteen, kun sujauttaa käden laukkuun. Eikä muuten kolhiinnu, jos nyt sattuu vaikka kivilattialle putoamaan. Ihan passeli prototyyppi siis. Tää jää nyt itselle koekäyttöön, ennen kuin alan vörkkimään näitä enemmän.
Kello käy puoltayötä, mutta koska pyykkikone vielä hetken kolistelee puhtaaksi päivän pyykkejä, ajattelin tulla kertomaan pikakuulumiset.
Mulla on kaapin kätköissä vanhoja valkoisia lakanoita. Olen jemmannut niitä ihan tiettyä tarkoitusta varten ja tänään taas kaivoin yhden lakanan esiin. Tähän juttuun ei näin ensiksi tarvita mitään muuta kuin permanent-tussi, mielellään ohut sellainen. Niin ja se lakana tietty!
Sitten vaan kirjoittelemaan... kaikenlaisia kivoja reseptejä tai muita herkkusuiden sutkautuksia :D
Yleensä kirjoittelen näitä lakanoita silloin, kun inspis iskee - sitten kun alkaa varsinainen ompeluvaihe, otan vain lakanan kaapista ja alan repimään tilkkuja irti.
No mitäkö näistä lakanoista sitten tulee??
Hehee, tietenkin joka kokin parhaita kavereita! Farkunlahjetta, vanhaa vilapaitaa sisään, pätkä kivaa koristenauhaa tai mummun vanhaa pitsiä - ja se reseptitilkku. Valmista!
Mulla on näitä patalappuja melkein aina jonkunlainen arsenaali varastossa. Ovat kiva pieni vieminen tai tuliainen.
Jo monena jouluna oon koonnut "joulukukat" vanhoihin koreihin, kattiloihin tai kakkuvuokiin niin, että mukaan on valittu saajalle sopiva patalappu, jotain pastaa, hilloa, leivonnaista, sinappia, glogiä, rusinoita tai vaikka rommipullo... milloin mitäkin. Uniikki kukkanen ja tulee varmasti käyttöön ja syötyä. Ne muut osat siis :D
Patinoituneeseen kattilaan, koriin tai lootaan voi sitten joulukiireiden jälkeen kesällä istuttaa vaikka orvokkeja ikkunalle.
Niin siis... kesähän nyt on parhaimmillaan - mites kummassa mä jo jouluun eksyin? ;)
No niin, pyykkikone viheltää tuolla, että valmista tuli. Palataan taas!
Me ollaan oltu veneilemässä ja enemmän tai vähemmän kalassa nyt viikonlopun aikana peräti kolmeen otteeseen.
Kuvat kertokoot puolestaan, minkälaisissa maisemissa - kuitenkin peräti kolmella eri järvellä! Ja jos totta puhutaan, mä olen se, joka usein nauttii vain kyydistä ja onkii, jos huvittaa... Perjantaina mummun ja papan kanssa läheisellä luodolla mummu taas nappasi suurimmat vonkaleet, ahvenet, mutta sain mäkin yhden raitapaidan onkeeni.
Tuo tunnelmallinen otos on viime yönä kolmelta napattu, kun lähdimme mun siskon perheen saariparatiisista kotia kohti. Moottorivene hyrisi hiljalleen ja minä annoin kameran laulaa. Tai siis kännykän kameran. Kaksi nokikanaa ui aivan läheltä, mutta niitä en ehtinyt saamaan kuvaan.
Mun tämän päivän saaliit onkin jotain ihan muuta...
Nappasin nimittäin tänään veneeseen mukaan parit farkun lahkeet, sakset ja virkkukoukkusen. Ajattelin kokeilla yhtä juttua. Ja niin teinkin.
Virkkasin kännykälle paksun kotelon - joskus kun tarvii pehmikettä enemmän... tai toisaalta, joskus kun on iso kassi, ei meinaa millään löytää puhelinta sieltä kaiken rojun seasta.
No, nyt löytää! Kas kun käteen osuu virkattu paksu farkkupinta, puhelin on kädenkäänteessä löytynyt! :D
Tämmöisiä "vonkaleita" tänään. Huomenna uudet koukut veteen...