lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tervapataa ja auringonpaistetta

Rakas Kesä!

Tiedän, että olen aikaisessa, mutta kun nyt kerran kellojakin käännetään ensi yönä, ajattelin, että voisin jo kirjoittaa.
Kyllä täällä taas sinua odotetaan!










































Puutarhakausi käynnistyi tänään virallisesti tässä pihassa, kun kaivelin vanhat kukkapurkit ja rikkinäiset marjapensaiden tuet ja verkot etelän puoleiselta seinustalta, pitkän heinän keskeltä. Miten olivatkaan sinne joutuneet... ja miten se ruohokin oli niin pitkäksi päässyt, ihan kuin ei olisi moneen kesään leikattu?!


Kun katkoin raparperinvarret (joita en ehtinyt syksyllä katkomaan), huomasin, että sieltä oli jo pilkistämässä pikkuruisia uusia alkuja. Kävi ihan mielessä, kuinkahan pitkä kasvukausi tulevana kesänä saadaankaan, kun maaliskuun lopulla raparperit tekee tuloaan? Kun nyt kerran aiot mitä ilmeisemmin tulla aikaiseen tänä keväänä, lupaathan sitten myös pysyä pitkään!









































Tämä on kesässä ehkä yksi sen parhaita puolia. Alku. Kun kaikki on vielä pientä, alussa, siistiä ja hallittua.
Ei rikkaruohoja. Ei hyttysiä.
Odotus ja tietoisuus siitä, että koko pitkä kesä on vielä edessä!
Nimittäin... kun kesä ehtii ja mennään tuonne juhannuksen korville, alkaa täällä olla niin villiintynyt ja salainen puutarha, että sieltä ei meinaa löytää enää takaovea sisälle taloon.

Mä tykkään kasvattaa ja kylvää, odottaa nousevia ituja ja sitä ihmettä, että omin pikku kätösin on jotain tehty. Mutta sitten ihan jotain käsittämätöntä tapahtuu: kaikki ryöpsähtää yhtäkkiä!
Puutarhan, kukkapenkit, kasvimaan ja ojanpielet valtaa sellainen vihreä vallankumous, että mikään aika ja energia ei riitä sen aisoihin saamiseksi. Etenkin, kun puutarhurielämän lisäksi on elettävä muutamaa muutakin elämää. Ja syötävä jäätelöä! :D

Jos nyt tämän kesän ottaisi ihan iisisti. Kylväisi kasvimaan laatikoihin kahdeksan asian sijaan vaikka kolme tai neljä juttua ja koittaisi saada niistä pidettyä hyvää huolta.
Marjapensaat, nuo uskolliset ystävät kolmen vuosikymmenen takaa, pitävät ihan itse huolen itsestään. Omenasatoon ei voi hukkua, kun puput söivät ainokaisen säädyllistä satoa tuottavan puun jo viime keväänä. Raparperit kerätään ja keitetään mansikoiden kanssa mehuksi ja hilloksi. Nurmikko pidetään säädyllisessä kunnossa. Jos vaikka näin. Miltä kuulostaa?
Että ei muuta kuin tervetuloa!!

Toivoo Ellis

***








































Oikeesti, ihan mieletöntä tämä kevään hurja vauhti. Muutaman valkolumisemman kuvan sain huijattua kameralle parin viikon takaisen takatalven aikaan, mutta ei jää epäselväksi, että kevät on jo pitkällä, kun joutsenetkin jo olivat palanneet talvilomiltaan.










 Koulun pihassa on jo juostu tervapataa...





... ja vietetty lähimetsässä seikkailupäivää mm. vaijeria pitkin laskemalla!











































Iloa ja auringonsäteitä maaliskuun viimeiseen viikonloppuun!

Ellis



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laukkuja ja arvoituksia


Ah, mikä aarre löytyi kaapin kätköistä. Niin pieni, ettei ihmekään, että on meinannut vallan jäädä isompiensa jalkoihin.

Kukaanhan ei varmaan ole hoksanut, miten mä keräilen ...hmm... no, kaikenlaista. Miksen siis laukkujakin ;)
Onhan noitä siunaantunut, ihan omastakin takaa - siis noita farkkuelliksiä - mutta jostain syystä myös kirpparilla mun käteen tarttuu hyvin helposti vanhat pikkulaukut.
Nahkaiset ja hiukan kulahtaneet. Arvonsatuntevat. Ne vähän jo juhlissa käyneet ja kuluneeksi halatut. Taksin takapenkille unohdetut, huulipunaa ja salaisia viestejä kantaneet yksilöt!

Sain syyn kaivaa pikkulaukkuarmeijan esille, kun joku tuolla somen kaupallisella foorumilla kyseli pikkuista mummunlaukkua, semmoista muumimammaveskaa. Mä heti ajattelin, että mulla voisi olla sellainen joutilaana. Ehkä kaksikin. Lopulta niitä löytyi kahdeksan (!!!)
Noh, ihan kaikki kahdeksan eivät toki olleet muumimammaveskoja, mutta oivallisia pikkulaukkuja kylläkin.
Yksi näistä osoittautui aarteeksi, tietämättäni. Ei rahallisesti kovin kalliiksi, mutta laadullisesti ja ominaisuudeltaan sellaiseksi, josta en enää yritä päästä itse eroon.




Laukun paksuun, viskinväriseen nahkaan on painettu merkki La Sella ROMA.
Kuuklettamalla löytyi pieni italialainen nahkaverstas, jossa käsin tehdään laukut, kukkarot sun muut tuotteet. Tämä mun oma on jotain aikaisempaa tuotantoa, sen verran kulahtanut (hyvässä mielessä) yksilö on kyseessä, mutta malli ja oikea koko löytyi.

Vaikkei tunnetusta merkistä olekaan kyse, on silti laatu taattua ja näytti tuolla sarjansa pienimmällä kaunottarella hintaakin uutena olevan yli sadan euron. Vaikka ehän se hinta mikään mittari ole, pääasia, että muuten sattuu silmää miellyttämään!
Maksimissaan viisi euroa olen tuosta pulittanut kirppiksen kassalla, monta vuotta sitten.
Tunnustan, että pieni viskibägi (joksi sen nimitin) on pyörinyt omassakin kirppiskasassa
ja muistaakseni ollut tarjollakin ainakin kerran, josta on kantautunut kotiin takaisin. Lucky me!
Kooltaan se on juuri mainio piilottamaan pienen, litteän viskipullon. Vai kuulostaisko liköörilaukku hienommalta?  (...niinkuin mä sellaisia piilottelisin tuohon  :D)

Ei kai naisella voi olla liikaa laukkuja?
Kengistä puhumattakaan.



Lomaviikko täällä uhkaavasti lähentelee loppuaan. Ihana loma: pitkään nukuttuja aamuja, joutilaisuutta, ystäviä, aikaa.
Tässä vielä kuva-arvoitus eräästä i*h*a*n*a*s*t*a ja idyllisestä kahvilasta, jossa istahdin pienen hetken (laskiaispullan) verran ystäväni Viipin kanssa.




Jos tiedät, missä Viipin kanssa istumme, kerro - saat pienen yllätyksen :D


Ellis