Laukkuja ja arvoituksia

Ah, mikä aarre löytyi kaapin kätköistä. Niin pieni, ettei ihmekään, että on meinannut vallan jäädä isompiensa jalkoihin.

Kukaanhan ei varmaan ole hoksanut, miten mä keräilen ...hmm... no, kaikenlaista. Miksen siis laukkujakin ;)
Onhan noitä siunaantunut, ihan omastakin takaa - siis noita farkkuelliksiä - mutta jostain syystä myös kirpparilla mun käteen tarttuu hyvin helposti vanhat pikkulaukut.
Nahkaiset ja hiukan kulahtaneet. Arvonsatuntevat. Ne vähän jo juhlissa käyneet ja kuluneeksi halatut. Taksin takapenkille unohdetut, huulipunaa ja salaisia viestejä kantaneet yksilöt!

Sain syyn kaivaa pikkulaukkuarmeijan esille, kun joku tuolla somen kaupallisella foorumilla kyseli pikkuista mummunlaukkua, semmoista muumimammaveskaa. Mä heti ajattelin, että mulla voisi olla sellainen joutilaana. Ehkä kaksikin. Lopulta niitä löytyi kahdeksan (!!!)
Noh, ihan kaikki kahdeksan eivät toki olleet muumimammaveskoja, mutta oivallisia pikkulaukkuja kylläkin.
Yksi näistä osoittautui aarteeksi, tietämättäni. Ei rahallisesti kovin kalliiksi, mutta laadullisesti ja ominaisuudeltaan sellaiseksi, josta en enää yritä päästä itse eroon.

Laukun paksuun, viskinväriseen nahkaan on painettu merkki La Sella ROMA.
Kuuklettamalla löytyi pieni italialainen nahkaverstas, jossa käsin tehdään laukut, kukkarot sun muut tuotteet. Tämä mun oma on jotain aikaisempaa tuotantoa, sen verran kulahtanut (hyvässä mielessä) yksilö on kyseessä, mutta malli ja oikea koko löytyi.

Vaikkei tunnetusta merkistä olekaan kyse, on silti laatu taattua ja näytti tuolla sarjansa pienimmällä kaunottarella hintaakin uutena olevan yli sadan euron. Vaikka ehän se hinta mikään mittari ole, pääasia, että muuten sattuu silmää miellyttämään!
Maksimissaan viisi euroa olen tuosta pulittanut kirppiksen kassalla, monta vuotta sitten.
Tunnustan, että pieni viskibägi (joksi sen nimitin) on pyörinyt omassakin kirppiskasassa
ja muistaakseni ollut tarjollakin ainakin kerran, josta on kantautunut kotiin takaisin. Lucky me!
Kooltaan se on juuri mainio piilottamaan pienen, litteän viskipullon. Vai kuulostaisko liköörilaukku hienommalta?  (...niinkuin mä sellaisia piilottelisin tuohon  :D)

Ei kai naisella voi olla liikaa laukkuja?
Kengistä puhumattakaan.



Lomaviikko täällä uhkaavasti lähentelee loppuaan. Ihana loma: pitkään nukuttuja aamuja, joutilaisuutta, ystäviä, aikaa.
Tässä vielä kuva-arvoitus eräästä i*h*a*n*a*s*t*a ja idyllisestä kahvilasta, jossa istahdin pienen hetken (laskiaispullan) verran ystäväni Viipin kanssa.

Jos tiedät, missä Viipin kanssa istumme, kerro - saat pienen yllätyksen :D


Ellis

Olipa kerran pöytäliina

Iltasatu.

Olipa kerran kaunis, pumpulinen ja pehmeä pöytäliina. Se oli jo kymmeniä vuosia vanha ja oli palvellut pitkän tovin pyhäliinana peräkammarin pöydän päällä. Viimeiset vuodet se oli odottanut liinavaatekaapissa vuoroaan päästä esille, mutta joutui aina väistymään uudempien ja isompien liinojen tieltä. 

Lopulta se tuli poistetuksi kaapista tilanahtauden vuoksi ja päätyi ison lakanakasan päälle odottamaan kohtaloaan. 

Kasasta se katseli kaihoissaan peräkammariin, missä oli viettänyt onnellisia vuosia ja missä hopeinen maljakko oli ollut sen parhain ystävä ruusuineen ja tulppaaneineen. 

Pöytäliina suri niin, että alkoi ohenemaan silmissä. Olisiko sillä enää koskaan mahdollisuutta päästä esille ja hohtaa kauniin valkoisena? Saisiko se enää ikinä esitellä ihanaa kukkapintaansa?

Aika kului ja vuodet vierivät. 

Eräänä kesäpäivänä pöytäliina havahtui siihen, että sen alapuolella olevaa vanhaa lakanakasaa pengottiin. Joku nosti sen sivuun ja lakana toisensa jälkeen päätyi tarkasteltavaksi. Vaikka lakanat olivat   vielä ehjiä, niiden joukosta ei tuntunut löytyvän sopivaa kangaspalaa penkojalle. 

Vihdoin pöytäliina tunsi, kuinka se nostettiin ilmaan ja hulmautettiin auki. Voi, miten sen kukat pääsivät vihdoin ojentamaan kaulaansa ja kurkottamaan itsensä kauniiksi kankaan pintaan.

Taitavat sormet silittivät ja tutkivat kohta kohdalta mahdolliset reiät ja kulumat ja suoristelivat sen saumoja, jotka olivat painuneet syville uurteille. 

Pöytäliinaa alkoi kutittamaan. Se kihersi hiukan ja silloin se huomasi ystävällisen silmäparin, joka tarkasteli sitä. 

Pöytäliina teki kaikkensa vaikuttaakseen ryhdikkäältä ja pidätti hengitystään. 

Se tiesi, että hetki oli ainutlaatuinen sen elämässä. Kenties viimeinen kerta, kun saisi olla jonkun käsissä ja tuntea olonsa edes hiukkasen tärkeäksi.

Sitten yhtäkkiä se tunsi, kuinka sen nostettiin varovasti käsivarsille ja kannettiin toiseen huoneeseen.

Se levitettiin pöydän päälle ja sen päälle aseteltiin paperisia kaavoja ja varovasti, hellästi sakset irrottivat siitä kaavan mukaisia palasia. 

Pöytäliina tunsi, että jotakin tärkeää oli tapahtumassa. Paljon tärkeämpää, kuin se ikinä oli osannut pienessä pöytäliinan päässään edes kuvitella.

Ompelukoneen suristessa se asetteli kukkiaan ja suoristi ryhtiään parhaansa mukaan. Sen iloksi ja yllätykseksi kaunis nauha ommeltiin siihen kiinni ja se tajusi vihdoin saaneensa ikioman ystävän, josta sen ei koskaan tarvitsisi joutua eroon. 

Välillä ompelukone sai levätä ja pöytäliina makasi levollisena sen vieressä pöydällä. Sitten taas ommeltiin. Levättiin. Ja ommeltiin. Niin kului päiviä, kunnes eräänä aamuna se kuuli olevansa valmis. Se irrotettiin ompelukoneesta ja kaikki leuhottavat langanpätkät katkaistiin. Se tunsi punastuvansa, kun sitä tarkasteleva ystävällinen silmäpari käänteli sitä hyväksyvästi ja hymyillen. 

Vihdoin pöytäliina näki itsensä peilistä. Se ei voinut uskoa näkemäänsä... siitä oli tullut ihanin mekko, jota kuvitella saattaa. 

Kyyneleet kihosivat sen silmiin, kun se tajusi, että sen reikäommelkujakin oli päässyt paraatipaikalle. 

Silitysraudan lämpimät kuiskaukset ja halaukset saattelivat sen matkaan. Se sai suojakseen vielä kauniin käärepaperin ja rusetin.

Kun pöytäliina samana iltana pääsi kääreestään, se sai osakseen niin suurta ihailua, lukuisia huokauksia ja silityksiä, että se arveli voivansa elää elämänsä onnellisena loppuun asti tässä uudessa olomuodossaan. Sillä oli hyvä olla ja se painautui onnellisena huokaisten uuden omistajansa syliin, sulki silmänsä ja nukahti.

Sen pituinen se.

***

Tämän suloisen mekon mulle valmisti ihana ystäväni Minna <3 Kiitos! 

 Ja vaikka sainkin "käyttöohjeen", että tämä on yömekko, voitte arvata, että se mun käytössä tuskin jää pelkkään yökäyttöön... vaikka kauniita unia onkin sen kanssa jo toki katseltu :D

Elokuun pimenevän illan terkut,

Ellis

Juhlakuulumisia ja kesäelämää

Lomaa on takana viikko... tuntuu kuin koulun loppumisesta olisi jo vaikka kuinka paljon enemmän aikaa. Viime viikko suorastaan kiisi eteenpäin helteisten päivien ja loppuviikon ukkosten paukkeen saattelemina.

Juhlakuulumisia pikaisesti: sää oli mitä mainioin, vieraita kävi kovasti, juhlissa vallitsi leppoisa ja lämmin henki, uusi ylioppilas sai onnellisen päivän muistoihinsa ja minä sain taas kattaa vanhat Arabiat kahvipöytään <3

Oikeastaan, kun tunnelma on kohdallaan ja päivänsankari onnellinen, mitä muuta voi toivoa? :) Paitsi, että valokuvia olisi voinut napata enemmän. Tai vaikka pyytää jotain nappaamaan, itse kun en niin ehtinyt. Muutama kuva sentään tallentui ja eiköhän noita löydy sukulaisten kameroiden kätköistä vielä lisää...

Yksi kiva valokuvavinkki muuten tarttui huiviin edellisen kesän yksistä lakkiaisista, joissa olin vieraana... otimme vinkistä vaarin ja meidän perheen uusi ylioppilas nappasi itsestään kuvan (omalla kamerallaan) jo juhlia edeltävällä viikolla. Kipaisimme sitten valokuvausliikkeeseen, jossa on kone, missä voi omalta muistitikulta tai levykkeeltä teettää kuvia todella nopeasti - ja edullisesti myös.

Näin meillä oli kiitos-kortit valmiina kuorissaan pikku maljassa eteisessä jo lakkiaisjuhlassa!

Kun vieraat lähtivät, neito sai antaa kiittäessään jokaiselle mukaan kirjekuoren kuvansa kera <3

(Tämä ei ollut kiitoskortti-kuva, mutta oma suosikkikuvani <3

...tuolla taustalla kukkiin meidän pihan lemmikkirinne)

Paljon kivaa sisältyi myös lakkiaisten jälkeiseen viikkoon. Asiaankuuluva huokaus ja lepuutus toki, mutta myös ihanan ystävän tapaaminen ja perinteinen yhteinen tajunnanvirta! Ja mikä parasta, lähes yöllinen sauna uinteineen... muisteltiin opiskeluaikojen huisketta, nuoruutta, mietittiin elämää ja sen ihmeellisyyksiä... Parhautta!

Sain jokakesäisen varastonraivauspuuskan taas käyntiin... vietiin mummun kanssa iso säkki kierrätyskeskukseen. 

Ruohokin lyheni ja ehdin myös ihmetellä sinitaivasta ja viettää laiskaa terassielämää, ihan omalla takapihalla siis ;)

Kesä jatkuu, uusi viikko alkaa.

Eilen illalla surisi täällä ompelukone myöhäiseen yöhön. Tyynynpäällistä ja kolikkokukkaroa. 

Kohta laitan aamukaffet tulemaan, otan Elman ja kipaisen postilaatikolle. 

Ihanaa kesäpäivää, ystävät!

Ellis <3

Avainkaulatyttö

Kaulassani roikkuu vanha, kaunis avain. Sain sen hyvältä ystävältäni tuliaiseksi ja lahjaksi, eikä siinä todellakaan kaikki: avaimen perässä oli hurmaavin mekko ikinä - kiitos ihana Viipi!!
Omin käsin ystäväni ompelema pellavainen ja pitsikukkainen unelma. Helman herkät pistot ja pitsikukat eivät voisi olla minulle mieluisampia kuin nämä. Ihanaihana!!!





Käsillä tekemisen ja tuunaamisen riemu on rajaton, kun sen riemun voi vielä jakaa muiden - usein samanlaisten höpsöjen haaveilijoiden - kanssa. Niin mekin Viipin kanssa taidetaan tehdä...
Ystävän lahja on arvokas, siinä on pieni pala tärkeän ihmisen haaveita, unelmia ja sielunmaisemaa mukana.
Kannan tämän mekon onnellisena, avain aina mukanani <3

Kuvausassistentti on ihastunut myös mekkoon :D
..taitaisi haluta samanlaisen...




Ihanaa kesän myöhäistä iltaa!

Mekko-Ellis

Happy Hat

Jos haluaa minut yllättää totaalisesti, eräs ystäväni sen todella osaa!
Paketti odotti postilaatikossa, kun vähiten odotin yhtään mitään näiden huolen ja kiireen täyttämien päivien keskellä.
Mikä aarre taaskin! Mikä taito ja mikä ilo - mun päähän kuin tehty. Ja mikä ajoitus kaikkien tämän viikon tähänastisten kommellusten jälkeen - napakymppi (kiitos Viipi!)


Kortissa luki: "Hän avasi silmänsä ja totesi - niin se on:
Elämässä täytyy olla höpöä ja söpöä."
(A.Pellinen)

Niin totta.
Nyt tämä täällä ottaa puhelun Hatuntekijälle!

Toiveikasta torstai-iltaa kaikille!

Ellis

Kolme väriä: valkoinen

Tämän aiheen inspiroi tänään piipahdus ihan uskomattoman ihanassa kodissa, jossa valkoista ja vaaleaa oli paljon, mutta mukana kulki myös muita naturelleja ja maanläheisiä värejä. Visiitti oli taas kerran jotenkin niin visuaalinen kokemus (kuten myös kulinaristinen, kiitos Viipi :)) , että kotimatkalla huomasin hymyileväni itsekseni tämän tästä. Kamera tietty oli kotona, joten hehkutan nyt vain näin verbaalisesti. Vanhat, aikaa nähneet tavarat olivat päässeet tuossa kodissa uusien rinnalle tasavertaisesesti, kokonaisuus oli yksinkertaisesti kaunis. Ja koska (oikeasti vahingossa) unohdin kotiin kangaspussin, jota alunperin ajattelin poikkeuttaa kotimatkalla, saan taas hyvän syyn piipahtaa uudelleen :)

Toinen hyvä ystäväni, joka oli visiitillä mukana, sujautti autossa kassiini pienen paketin. Kotiin tultuani löysin paketista aivan ihanan käsipeilin, jonka kahvan väristä sain hyvän syyn liittää siitä kuvan tähän valkoisen värin postaukseen (syy olisi kyllä löytynyt muutenkin jonkinlaisen aasinsillan kautta). Pienet yllätykset ovat ihania arjen keskellä (kiitos Raila!)

Olen pannut merkille, että valkoista on yhä enenevässä määrin myös vaatekaapissani, huolimatta siitä, että joskus 90-luvun alussa se ei tullut kuuloonkaan värianalyysin mukaan. Löysin muuten juuri äskettäin nuo hauskat, pienet väriliuskat ja mieleen muistui, kuinka niitä vaivihkaa kurkittiin käsilaukun uumenista vaatekaupassa tankojen välissä, heh! Vaikka kai niissä jotain perääkin saattoi olla. Mutta valkoinen on jokatapauksessa hyvä, puhdas väri. Valon väri. Talven väri. Onhan tuota lunta tullutkin...

Talvi-illan valkoisin terveisin,

Ellis