365

Päiviä, viikkoja, hetkiä. Niistä koostui kohta mennyt vuosi. Kun mä aloin summaamaan kaikkea vuoden aikana koettua ja elettyä, huomasin, että se on mahdoton tehtävä. Elämä kulkee kulkuaan.
Vuosi on ollut hyvä kaikin puolin: hienoja elämyksiä, ihania tapahtumia, kohtaamisia... hyvin alulle saateltuja uusia projekteja, jotka jatkuvat edelleen. Paljon myötäistä, vähän vastatuultakin... niinkuin elämään kuuluu.

On ollut mukavaa olla monenlaisessa menossa mukana. Yhtä kaikki ihanaa seurata sivusta joitakin tapahtumia, kuten omien lasten kasvua aikuiseksi. Katsella siiville nousua ja ihmetellä, kuinka ne kantavat. Ja kantavathan ne!
Läheiset ja ystävät - heidän merkitys on tänäkin vuonna ollut korvaamaton. Oma armas perhe, omat rakkaat vanhemmat, siskon perhe - kaikki niin tärkeitä ja välttämättömiä tukipilareita. Ei se klaanin tunne tyhjästä tule - se tulee siitä, että kuulutaan yhteen, halutaan jakaa tärkeitä hetkiä ja asioita kimpassa.

Päätin, etten tee mitään lupauksia uudelle vuodelle. Otan vastaan tulevat asiat ja koitan toki pitää ompelukoneen ahkerassa hurinassa ja tietsikan näppiksen kovassa käytössä. Kaikessa hiljaisuudessa nimittäin ajattelin yrittää viimeistellä yhtä oman elämäni mielenkiintoista projektia. Toivottavasti onnistun, sillä silloin voin hyvillä mielin kohottaa maljan.

Tänään malja kohoaa joka tapauksessa täällä rakettien paukkeessa. Ja Elman haukkuessa... se kun ei kovin paljoa diggaa noita paukkuja ;)
Tuokoon tuleva vuosi kaikille hyvää mieltä ja onnellisuutta! Kiitos kaikille lukijoille, kun olette olleet mukana - tästä jatketaan taas
ensi vuonna!

Hyvää Uutta Vuotta!

Ellis <3

Rakas Joulupukki, part.2

Rakas Joulupukki,

toivottavasti olet jo päässyt turvallisesti takaisin Korvatunturille ja saanut Muorin perunalaatikkoa vatsasi täyteen.

Meillä on ollut ihana joulu. Mukava sää, leppoisa tunnelma, lämmin joulusauna ja hyvää ruokaa.

En tiennytkään, että olin ollut niin kiltti, että vaikka en toivonut mitään erityistä, sain muutamia ihania lahjoja. Yksi niistä oli isossa laatikossa. Todellinen yllätys. Luulin ensin, että saan monta pakettia tulostuspaperia, mutta kun laatikosta paljastui uusi kamera, olin lentää alas pianotuolilta.
Joulu onkin mennyt aloittelevan kuvaajan taitoja harjoitellen, kamera koko ajan lähistöllä, käyttöopas käden ulottuvilla ja silmälasit... ne on koko ajan hukassa, aina väärässä huoneessa! ;)

Se aika, mitä en ole hiiviskellyt kamera kädessä, olen katsellut elokuvia, pelannut lautapelejä tai korttia, istunut saunan lauteilla tai ollut vaan. Metsässä on joka päivä samottu koirien kanssa pitkä lenkki ja tänään uskaltauduttiin jäitä pitkin (muiden jo mentyä edeltä muutamana päivänä) saareen siskon perheen luo. Sinne oli meidän klaanista kokoontunut muitakin. Saatiin ihmetellä suvun nuorimman tuoretta kävelytaitoa ja herkutella kahvilla ja joulutortuilla. Potkukelkoilla matka taittui takaisin rantaan, välillä piti pysähtyä ihmettelemään kaunista talvista aurinkoa ja jään kimmellystä.

Laitan tähän kirjeeseen mukaan todistusaineistoa, että kamera on jo kovassa käytössä - sekalainen kooste jouluna räpsittyjä otoksia.

Pahoittelut kuvaövereistä! :D Mutta, kiitos vielä ja kai nähdään taas ensi jouluna?

Ellis <3

PS. Kerta kiellon päälle...

22. luukku: Rakas Joulupukki

Rakas Joulupukki,


Ellis täällä jälleen... taas on vuosi vierähtänyt!

Olen pahoillani, että en lähettänyt juhannuksen tienoilla postikorttia, vaikka olin aikonut. Olisin halunnut kertoa, että olen hoitanut kasvimaata ahkerasti, mutta kun siinähän kävikin niin, että ennätin istuttaa vain sipulit ennen heinäkuun loppua. Ja linnut taisivat syödä nekin, jotka ehtivät itää.
Kukkamaani näytti kukoistavalta. Sellaista perennapenkkiä ei ole kyllä kellään... toistakymmentä perennalajiketta (ja toistasataa rikkakasvilajiketta). Mutta minusta suurpiirteiset ja romanttisella tavalla salaiset, villiintyneet puutarhat ovat aina olleet niitä kauneimpia!

Minä olen yrittänyt olla taas tosi kiltti. Se on kyllä onnistunutkin, melkein aina. Ainoastaan työmatkoilla meinaan yhä hermostua töppöihin autoilijoihin. Jos totta puhutaan, olen miettinyt, voisinko jo liittyä anonyymeihin rattiraivoajiin... Mutta totuuden nimissä, raivoan vain silloin, kun on kiire (=aina) ja ollessani autossa yksin (=lähes aina).

Täällä kotona kaikki on hyvin. Kerrankin olen ajoissa ja nyt kun jouluun on vielä kokonaista kolme yötä, ehdin mainiosti pestä uunin, jääkaapin, saunan, pesuhuoneen, suursiivota, ostaa ja paketoida lahjat, tehdä jäälyhdyt, sulattaa pakastimen, kaataa metsästä kuusen, etsiä koristeet, pestä pyykkikorit tyhjiksi, vaihtaa lakanat, paistaa kinkun, piparit, kakut, tortut, laatikot, juosta viemään kaikki unohtuneet joulukortit, rentoutua ja nukkua 11 tunnin yöunet. Unohdin jouluelokuvat... ne kaksi, joille aina pyhitän joulua edeltävät illat: Holiday ja Rakkautta vain.

Tänä vuonna teen yhden poikkeuksen: en oikeastaan toivo itselleni mitään. Olen tyytyväinen, jos omilla rakkaillani ja läheisilläni on jouluna hyvä ja lämmin mieli ja onnellinen olo. Silloin minullakin on.
Aion viettää kiireetöntä aikaa heidän kanssaan, syödä hyvin ja rauhassa, pelata vanhoja lautapelejä ja nauttia elämästä.
En aio laittaa herätyskelloa soimaan aamuisin. Juon aamukahvin rauhassa. Jos en ole ehtinyt siivota joka nurkkaa, käännän katseeni toisaalle. En ole itselleni ankara niiden monien asioiden vuoksi, jotka jäävät tekemättä. Tärkeimmät on kuitenkin hoidettu, sillä minähän vain juksasin sinua tuossa aiemmin!

Kiitän talvesta ja kauniista lumihiutaleista, jotka saivat maan valkoiseksi ja kauniiksi. Toivottavasti järvet ehtivät saada jääpeitteen, että siskoni poppoo pääsee saaresta mantereelle ja mantereelta takaisin saareen.

Tulen taas aattona katsomaan, kun laskeudut lentokentälle. Ilostun kovasti, jos poikkeat meillä! Jos olet kiireinen, voit toki taas jättää lahjasäkin oven taakse. Jos säkki on kovin painava, tööttää kolme kertaa, tulen apuun kantamaan... ;)


Turvallisia lentokelejä!

Ellis <3

16. luukku: Koruarvonnan voittaja

Hip hei! Arvonta on suoritettu ja loppuillaksi jumituin tv:n ääreen pitkästä aikaa näin arki-iltana. Sub-leffa Amelia vei mukanaan.. Hyvä kiireisen viikon pieni irtiotto kaikesta ja mielenkiintoinen ja kaunis tarina rohkeasta naisesta.

Onnettarena toimi nuorukainen (tietämättään, pyysin häntä valitsemaan numeron) ja arpaonni suosi tällä kertaa facen puolella arpalipun jättänyttä Maria, ONNEA! :D

Koru on pakattu ja odottaa päästä matkaan, joten ollaanhan Mari yhteydessä!

Kiitos osallistumisesta ja kivoista arvontalipuista joulutoivotuksineen <3

Huomenna minä ripottelen vähän kanelia ja vaniljasokeria lattialle, imuroin ne ja kävelytän sen jälkeen imuria ympäri huushollia. Vinkki, jonka joskus lukaisin jotain... kaneli ja vaniljasokeri imurissa puhaltaa hyvää ja jouluista tuoksua kotiin - vähän niinkuin imuroinnin bonuksena ;)

Toivottavasti tää kiireen tuntu ja tahti vähän hellittää... nyt tuntuu olevan niin töissä kuin kotonakin ne hektisimmät hetket käsillä.

Ellis

13. luukku: Ihan pieni jouluarvonta

Kaunista Lucian-päivän iltaa!

Täällä on vauhti ollut muutaman päivän sellainen, että jokunen luukkukin jo putosi kyydistä! Vaan mitäs siitä, riittäähän noita päiviä ja luukkuja vielä vaikka kuinka.

MUTTA! Nyt arvotaan... aika alkaa nyt ja päättyy tiistai-iltana klo 20, jonka jälkeen kipitän viemään kuoren kyläkaupan postiin. Näin se ehtii jouluksi perille, eikä jää edes ihan viime tippaan. Vaikka mä olenkin vannoutunut viime tipan fanittaja! 

Tällä kertaa arvonnan palkintona matkaan lähtee riipus - voittaja saa valita itselleen sudenkorento- tai sulkariipuksen. Ja onhan enkelinsiipiäkin... niistä vain ei tähän hätään tullut kuvaa mukaan. <3 

Mukaan arvontaan pääset entiseen tapaan jättämällä "arvan" tähän postaukseen! Myös fb:n puolella voit osallistua!

Sitten vielä ilmoitusluontoinen asia: MEILLÄ ON LUNTA!!!

Lauantai-illan valkoisin terveisin,

Ellis

10. luukku: Köökkilahja pullamaakarille

Mulla on ystävä, joka häärää keittiössä ja on kova leipomaan. Ajattelin, että hänellä on varmaan jo pakastin leivottu täyteen herkkuja, joten päätin säästää hänet omiltani ;)

Sen sijaan, miksi en veisi jotain, minkä tiedän taatusti tulevan käyttöön ja hyödyksi. Niinpä kasasin hänelle pienen korin keittiöviemisiä: farkkupatalappu, piparkakkumuotti, paperisia muffinssivuokia, kaardemumma-putkilo ja itsetehtyä mansikkahilloa. Taitaa pohjalla olla vielä paketti kanelitankoja, vaikka eivät näy tuolta.
Kori saa vielä päällensä sellofaania ja ison rusetin.

Kun kori on tyhjentynyt, siinä voi säilyttää vaikka sipulia tai kananmunia - mulla on itsellä samanlainen kori kananmunia varten. Niitä munia en kumminkaan viitsinyt lahjaan liittää... no, ehkä keittettynä olisivat kestäneet ehjinä... :D

Kiitos muuten tässä samalla kommenteista suklaakonvehtipostaukseen, oli kiva lukea teidän suosikeista!

Ellis

9. luukku: Namusia ripustettu...

Tällä kertaa ei kuitenkaan namusia, vaan sukka. Ripustettu omalle paikalleen eteiseen odottelemaan jouluposteja.

Kotona tapahtuu vaivihkaa pieniä asioita. Yksi asia siirtyy toisaalle, tavaroita nostetaan komeroon talteen ja tilalle ilmestyy jotain muuta, jotain jouluista. Kovin suuria meidän kodin muutokset eivät jouluksi ole. Jouluverhoja en ole vuosiin vaihtanut, muutama kiva koriste tutuille paikoilleen, kynttilöitä ja jokunen kiva jouluhyasintti tuomaan tuoksua. Ja kuusi tottakai!

Sukka on yksi noista pienistä asioista, joita ilmestyy joulukuun aikana esille. Sen sisässä on visussa tallessa viime vuotiset joulupostit, jotka kaivan sieltä esiin, kun tulee omien korttien lähettämisen aika. Siis ihan pian!!
Edellisen vuoden posteista on helppo katsoa, ettei kukaan jää ilman...

Ellis

8. luukku: Jouluherkkuja ja palaneita sormia

Hyvää Sibeliuksen syntymäpäivän iltaa!

Mun suklaakonvehtitehdas oli taas toiminnassa tänään yhden satsin verran.
Tää on nopeaa hommaa, sopii kiireisellekin vallan mainiosti iltapuhteiksi. Siinä ehtii sopivasti muiden hommien ohella sulattaa suklaat mikrossa, lusikoida ne muotteihin, koristella ja polttaa vielä sormensakin. Ihan vähän tulikuuma on nimittäin suklaakippo mikrosta tullessaan, joten jos ei pidä varaansa ja on hätäisesti (=kuola valuen) nappaamassa kuppia mikrosta ilman patalappua, saa taatusti rakot sormiinsa, kuten yksi malttamaton täällä.

Palaneet sormet saivat jäisen vesikylvyn ja konvehdit saivat tällä kertaa päälleen suolapähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, hopeakuulia ja nonparelleja.

Yhtään ei muuten tämän homman jälkeen harmita siistiä jälkiä... kuppien pohjalle voi ripauttaa muutaman pähkinän ja lusikoida äänen suuntaan. ;)

Tästä tuli eräänlainen pieni joulukukkanen. Eräälle valkosuklaan ja tumman suklaan ystävälle. Kumman ystävä sä olet? Mä valitsen mieluusti tuon tumman, suolapähkinällä terästetyn...

Ellis

Edit. Selvittelin vähän suklaan temperointia, kun eräs ystävällinen lukija mainitsi siitä suklaalusikoiden yhteydessä ja mua jäi kiinnostamaan, mitä se on ja miten se tehdään.
Jotta konvehdeista tulisi ihan täydellisiä, suklaa kannattaisi temperoida. Se on suklaan jäähdyttämistä tiettyyn lämpötilaan ja sitten sen uudelleen sulattamista/lämmittämistä taas tiettyyn lämpötilaan. Siihen on saatavissa oma lämpömittarinsa, koska summanmutikassa ei välttämättä osu oikeaan asteeseen. Eri suklaalajeille on lisäksi omat temperoitumislämpötilansa...
Juuh, mutta minä tein omat, temperoimattomat, mutta sitäkin tempperamenttisemmat konvehtini ja luotan siihen, että kun konvehti on saateltu suuhun, paluuta ei ole... ;)

7. luukku: Yhden illan juttu

Tai oikeastaan pitäisi sanoa, että muutaman minuutin juttu. Niin nopea tää nimittäin on.
Pieni somistus. Ja edullinenkin vielä!

Löysin kirpparilta jonkun sinne hylkäämän pienen joulukahvipurkin. Hintaa oli kokoneiset 0,60 €, joten eihän purkkia voinut sinne jättää!

Lidlistä mukaan tarttui muutama hyasintti, niitä pikkuisia ja nuppuisia euron minihyasintteja. Ostin kukat jo pari viikkoa sitten ja nyt ovat auenneet kauniiksi ja antavat joulun tuoksua huusholliin, jossa kaikki vielä muuten mullin mallin.

Ensin mietin, että tuosta saankin hyvän pienen jouluviemisen, mut... njääh.... tarkemmin ajateltuna, tuo purkki ei lähde mihinkään! Niin tykkään siitä!

Ellis

6. luukku

5. luukku: Suklaalusikat

Tänään menin kauppaan hakemaan tarvikkeita pikku konvehtikokeiluja varten. Kuinka ollakaan... konvehdit jäi tekemättä, sen sijaan päädyin nopsaan suklaalusikkaan!

Tämäkin ohje on napattu tämän vuoden joululehdestä, kun vain muistaisin mistä...
Ohje on kuitenkin maailman helpoin.
Minä käytin sitä vanhaa kunnon taloussuklaata, mutta tää onnistunee varmaan mistä vain suklaasta ja millä vain lisukkeella, mikä suklaan kanssa passaa - ja mikä mahtuu lusikkaan :D

Sulata pienessä kulhossa suklaata mikrossa. Sekoittele välillä ja varo, ettei suklaa kärähdä!!
Toki vesihauteessa kattilassa onnistuu ilman kärähdysvaaraa...

Kun suklaa on sulanut, annostele se lusikoihin ja ripottele päälle jotain kivaa koristetta. Mä käytin vanhaa kunnon nonparelliraetta.

Laita kylmään. Mä laitoin pakastimeen hetkeksi.

Nauti kuuman maidon tai kahvin kanssa. Voin kertoa: oli tosi hyvää!
Maistoin yhden, loput vien huomenna työkamuille <3
Lisää teen taatusti jonakin päivänä. Nämä on muuten oivallisia pikku jouluviemisiä myös!
Kunpa vain joku keksisi tehdä kauniita kertakäyttölusikoita...

Ellis <3

4. luukku: Joulu kaapissa?

Mun oli tarkoitus tuunata yksi joululiina tänään. Olisin tarvinnut siihen puhtaan pöydän - ja siistin, mutta se jäi haaveeksi... pöytä on nimittäin täydessä lastissa, kun tyhjensin astiavitriinistä siihen liki 50 kuppiparia, noita iloisia puhalluskuvioisia Arabioita.

Kupit kermakkoineen ja isoine pullalautasineen lähtevät huomenna kyläilemään ystäväni luo. Pääsevät siellä viikonloppuna nuoren, uuden ylioppilaan lakkiaiskahvipöytään <3
Hyvillä mielin siis pakkaan kupposet koriin, on ihanaa auttaa jollakin tavalla!

Saanhan mä nyt toki hyvän syyn pyyhkäistä tuon kaapin, kun sen asukkaat ovat poissa hetken. Vaikken aio jouluani kaapissa viettääkään ;)
Tää on se mulle sopiva tapa siivoilla kaappeja - oli sitten joulu tai muu aika. Silloin, kun siihen tulee luonteva tilaisuus, niinkuin nyt.

Toinen kaappi, jonka aion pyyhkäistä lähiaikoina, on lapsuudenkodista meille muuttanut vanha lääkekaappi. Se odottaa rohtoja sisäänsä, mutta pitäisi kai ensin vähän pyyhkäistä sitä...

Muuten aion siivoilla maltilla. Tulee se joulu joka tapauksessa.
Mä en tehnyt tänä vuonna mitään to do -listaa jouluksi, niinkuin oon listoja rakastavana jo monena vuotena tehnyt. Listan sijaan aattelin tehdä ne asiat, jotka katson välttämättömiksi (pakastin sulatetava ja uuni pestävä) ja tarpeellisiksi (manteliliköörijoulukakku!).
Sitten tulee tietenkin tehtyä asioita, joita haluaa tehdä, niitä omia tärkeitä juttuja, joita ilman oma joulu ei tule...
Niinkuin se, että naapurilta vuosia sitten saatu tonttu ripustetaan roikkumaan astiakaapin nuppiin ja sen housut, jotka on ihan liian isot, täytetään karkeilla. Tai se, että riisipuuro poltetaan vuosi toisensa jälkeen leivinuuniin... ne joulun tuoksut ;) 


Ellis

3. luukku: Helppo kranssikortti

Kohta on joulupostien aika...

Jos haluat tehdä jotain simppeliä mutta uniikkia, piirrä kiva kortti omin pikku kätösin ja ota siitä kopioita mieluisan väriselle paperille, liimaa kuvat korttipohjiin - valmista!

Ensi hätään et tarvitse muuta kuin paperia ja hyvän piirustuskynän, mielellään mustan.
Sitten vaan taiteilemaan... kokosin kranssista pienen "ohjeen". Se kun koostuu hyvin simppeleistä osasista.

Aloita "silmukoilla" ja lisäile matkan varrella lehtiä, tähkiä, pipareita, kanelitankoja, omenoita ja kiemuroita... mielikuvitus rajana!
Muotokin voi olla vaikka sydän tai kaunis kaari - minä tekaisin tällä kertaa tuommoisen perinteisen pyöreän.

Jos et halua piirtää joulukranssia, voit aina tehdä oikean - kiva joulutervehdys sekin <3


Ellis

2. luukku: Hukkapätkäkuusipaita

Mulla on roikkunut vaatehuoneessa vuosia paita, jota on siirrelty hyllyltä toiselle, kirppiskasasta kaappiin ja toisin päin. Aina se on kuitenkin saanut jatkoaikaa, vaikka ei näytä miltään. Mutta tuntuu sitäkin mukavammalta - silloin kerran vuodessa, kun eksyy päälle vahingossa. Kietaisumalli silkkinauhoilla. Pehmeää fleeceä, jossa pikantti lisä mopsin karvaa. Sitä rataa.

Patalappujen ja korujen ompelusta on jäänyt iso kasa kauniita, mutta ihan liian lyhyitä nauhanpätkiä. Oon säästänyt ne (yllätys! ;) ) ja nyt keksinkin, mihin voin niitä hukata...

Tämänkin idean alkulähteen bongasin joskus netin ihmeellisessä maailmassa. Joku oli tehnyt joulukortin samalla periaatteella, taisi olla teipillä toteutettu.
Aattelin kokeilla, josko tuo toimisi nauhojen kanssa vaatteessa samalla lailla. Toimiihan se!

Mulla on nyt virallinen joulupaita. Hukkapätkäkuusipaita. Jee!


Ellis

1. luukku: Pieni kylä lasipurkissa

Tässä taannoin jumituin selaamaan joululehtiä ison marketin isolle lehtiosastolle. Mieleen tarttui muutama hauska jouluinen juttu - niitä simppeleitä ja helposti toteutettavia, of course. :)

Nyt kun tuli leivottua ensimmäinen satsi piparkakkuja, tuli mieleen kokeilla yhtä huikeeta idistä lehdestä (oon armollisesti unohtanut, mikä joululehti oli kyseessä...) ja koska siitä tuli mun mielestä aikas kivan näköinen, päätin vilauttaa sitä teillekin.

Kylä valmistui näin:

Kaulitsin taikinan ja "piirsin" veitsellä pari taloa. Pienellä veitsellä sai myös hyvin napattua ikkunat, torniin tein pienellä sydänmuotilla ikkunat. Muutama kuusi vielä joukkoon, pitäähän kylässä puita olla!

Kun piparit oli paistettu, annoin niiden jäähtyä vähän aikaa. Kaadoin hienoa sokeria purkin pohjalle lumeksi. Ennen talojen ja puiden pystytystä ripottelin vielä niiden päälle vähän tomusokeria, oli nääs satanut lunta! ;)

Sitten vaan talot ja kuuset hankeen pystyyn. Siellä ovat! Laitoin purkin taakse tuikkukynttilän palamaan, antaa kivasti valoa kylään.

Idea ei siis ole omani, mutta tosi kiva jaettavaksi. Tää on aika hauska ja ennen kaikkea helppo vaihtoehto esim. piparkakkutalolle.  <3

Ellis

Sunnuntaimietteitä

Sunnuntai.
Aamun kirkkaus vaihtui pian utuiseen alkutalven päivään. Kuura sentään viipyi nurmikolla pitkään, kun ilma sinnitteli pakkasella koko päivän.

Päivä täyttyi pitkästä kävelystä metsään koirien kanssa, eilisen lohisoppa lämpeni lautasille ja ensimmäiset piparkakut paistuivat uunissa. Hiippailin päivän valolla puutarhassa tarkistamassa, onko tammenlehdet tallella ;) Oli ne. Sytytin samalla kynttilän lyhtyyn, joka on vanhan tammen alla.

Joulu alkaa hiipiä ihan varovasti mieleen... oikeestaan kiva, koska vaikka sitä aina etukäteen ajattelee, ettei ainakaan stressaa tai vouhota joulun tulon kanssa, on se kumminkin ihan mukavaa sitä odottaa ja valmistella.
Rauhassa ja sopivasti.

Tänään aloitettiin sen verran, että kirjoiteltiin ylös, mitä ruokapuolta jouluna on ja kuka mitäkin hankkii ja valmistaa. Jokunen lahjakin on jo kaappien kätköihin etsiytynyt, ihme ja kumma!

Meillä ei ole muuten kotona tänä vuonna ensimmäistäkään joulukalenteria! Partiolaisten kalenteri vähintään on ollut aina, mutta nyt sekin jäi hankkimatta. Vielähän tuota ehtii, mutta jospa nyt mentäiskin tää vuosi näin.

Jospa mä teen itselleni ihan oman kalenterin, joka päivä ihan pienen jouluvalmistelun? Blogikalenteria oon pitänyt pari vuotta, nyt en ole ehtinyt miettimään sellaista, mutta jos oikein inspis iskee, kuka tietää...

Adventtiterveisin,

Ellis

Iloa ja valoa

Heipsan! Tulin vaan toivottamaan kivaa huomenna alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa.
Virittelin just muutaman euron löydöt, pienet pattereilla toimivat jouluvalopampulat, tuohon rekeen.

Tää pikku reki nököttää joulunajan eteisen sinisen lipaston päällä.
Siihen on kiva rakentaa pieni jouluasetelma - itseasiassa mä taidan hakea siihen pikku kuusen!
Viereensä seinälle se saa farkkuisen joulusukan, johon kerääntyy meidän perheen joulukortit. Miten niin mulla alkaa olla jouluinen fiilis? Kai nyt jo saa ollakin? Vähän?

No, tästä se pikkuhiljaa lähtee...

Sunnuntai-illan terveisin,

Ellis

Being Mother

Lapseni, rakkaani!

Mihin se aika karkasi? Miksei kukaan kertonut, että päivät, kuukaudet ja vuodet kuluvat silmänräpäyksessä? Että niitä kaatuneita maitolaseja ja saksittuja matonhapsujakin tulee kaipaamaan. Samoin kuin niitä reissuvihkoviestejä, jotka muuttuivat harmaiksi ohimoille. Joita oli sentään aika harvoin. Nyt sen tajuaa... Nehän olivat sitä suolaa, elämässä. Niinkuin pakahduttavat ylpeyden hetket sokeria. Molemmat välttämättömiä.

Yhtäkkiä kurahousuja ei enää tarvita, nukkekoti nostetaan talteen varaston hyllylle ja lopulta sinne viedään myös pikkuautolaatikko.

Koulureput pakataan syksyisin. Luokka toisensa jälkeen vaihtuu, kunnes ala-aste vaihtuu yläasteeseen ja ennenkuin huomaakaan, juhlitaan lakkiaisia ja jotakuta toista odottaa kirje kutsuntoihin.

Eräänä päivänä vain huomaa, että lapsuusmuistot ovat paljon enemmän kuin varaston hyllylle äitiyspakkauslaatikkoon viikatut ensimmäiset potkuhousut ja sinne talteen nostettu rakkain nalle.
Muistot kulkevat ajatuksissa, tuoksuissa, rivien väleissä. Kaikkea ei voi pakata laatikoihin.

Muistot tulevat esiin äänensävyinä, joista tunnistaa oman itsensä ("noinko minäkin aina sanon..").
Ne ovat siinä tavassa, jolla huudetaan heipat lähtiessä tai kotiintullessa. Tai se, mitä sanotaan nukkumaan mennessä.

Yhtäkkiä huomaa, miten näkymätöntä ja samalla mittaamattoman arvokasta perintöä on saanut omasta lapsuudenkodistaan ja miten sitä on huomaamattaan siirtänyt eteenpäin. Pieniä ja ehkä arkipäiväisiäkin asioita, joissa huomaa toimivansa samalla tavalla kuin oma äiti tai isä aikanaan.
Miten joulukuusi koristellaan. Miten ollaan muiden ihmisten kanssa. Miten kiitetään.
Suututaan ja lepytään.

Mikä ihme tänään herätteli miettimään moisia? Oliko se lapsen vanha kirje joulupukille, joka putosi kirjan välistä lattialle? Oliko se jääkaapin ovessa asustava liikuttava ystävänpäiväkortti nuorimmaiselta monen vuoden takaa? Vai oliko se sittenkin iltapäiväinen puhelinsoitto, niiden kutsuntojen jälkeen, että heinäkuussa pakataan nuorukaisen reppu armeijan harmaisiin?
Hiipikö sen jälkeen mieleen ajatus, onko lapsuusmuistoja kertynyt riittävästi? Niitä lämpimiä ja kauniita? Onko muistoissa yhteisiä, sellaisia muistoja, jotka minä muistan, jotka he kaikki kolme muistavat?
Ne on jokatapauksessa meidän muistoja. Ainutlaatuisia.

Saatatte muistaa, kun kirjoitin talon huokauksista elokuussa?

Aikaa on kulunut ja talo on opetellut luopumaan. Se on syksyn pimetessä totutellut rauhallisempaan elämään ja huolehtinut niistä, jotka vielä jäivät. On se myös saanut viikonloppunsa, joina se on ottanut vastaan kapsäkit olalla saapuvat matkalaiset. Kuivattanut pyykkinaruillaan tutut pyykit, joihin on luovuttanut hyvät kotituoksunsa tunnistettavaksi satojen kilometrien päässä, kun kasseja taas avataan ja puretaan. 

Elämä löytää uomansa. Niin talokin. Sen huomaa vaivihkaa muutamista asioista, joista ensimmäinen tulee vastaan jo kotiovella: kotiin tullessa löytyy tuulikaapista matto! Kas, en muistanutkaan sen olevan hiekanvärisellä kantattu juuttimatto, se kun aina ennen oli piilossa kenkäröykkiön alla. ;)


Rakkain terveisin,

Äiti