keskiviikko 31. joulukuuta 2014

365


Päiviä, viikkoja, hetkiä. Niistä koostui kohta mennyt vuosi. Kun mä aloin summaamaan kaikkea vuoden aikana koettua ja elettyä, huomasin, että se on mahdoton tehtävä. Elämä kulkee kulkuaan.
Vuosi on ollut hyvä kaikin puolin: hienoja elämyksiä, ihania tapahtumia, kohtaamisia... hyvin alulle saateltuja uusia projekteja, jotka jatkuvat edelleen. Paljon myötäistä, vähän vastatuultakin... niinkuin elämään kuuluu.

On ollut mukavaa olla monenlaisessa menossa mukana. Yhtä kaikki ihanaa seurata sivusta joitakin tapahtumia, kuten omien lasten kasvua aikuiseksi. Katsella siiville nousua ja ihmetellä, kuinka ne kantavat. Ja kantavathan ne!
Läheiset ja ystävät - heidän merkitys on tänäkin vuonna ollut korvaamaton. Oma armas perhe, omat rakkaat vanhemmat, siskon perhe - kaikki niin tärkeitä ja välttämättömiä tukipilareita. Ei se klaanin tunne tyhjästä tule - se tulee siitä, että kuulutaan yhteen, halutaan jakaa tärkeitä hetkiä ja asioita kimpassa.

Päätin, etten tee mitään lupauksia uudelle vuodelle. Otan vastaan tulevat asiat ja koitan toki pitää ompelukoneen ahkerassa hurinassa ja tietsikan näppiksen kovassa käytössä. Kaikessa hiljaisuudessa nimittäin ajattelin yrittää viimeistellä yhtä oman elämäni mielenkiintoista projektia. Toivottavasti onnistun, sillä silloin voin hyvillä mielin kohottaa maljan.

Tänään malja kohoaa joka tapauksessa täällä rakettien paukkeessa. Ja Elman haukkuessa... se kun ei kovin paljoa diggaa noita paukkuja ;)
Tuokoon tuleva vuosi kaikille hyvää mieltä ja onnellisuutta! Kiitos kaikille lukijoille, kun olette olleet mukana - tästä jatketaan taas
ensi vuonna!

Hyvää Uutta Vuotta!

Ellis <3



13 kommenttia:

  1. Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnea ja iloa uuteen vuoteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle ja onnellisia asioita vuoteen 2015! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä vuodesta kiva Ellis ja Onnellista Uutta Vuotta koko sakille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka, samoin sinulle ja kaikkea hyvää vuoteen 2015! <3

      Poista
  3. Hyvää ja onnekasta vuotta 2015 sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kankuritar, samaa toivon sinulle ja omille läheisillesi <3

      Poista
  4. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Hyvää ja onnekasta vuotta 2015 sulle myös! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3 Hyvää vuotta 2015 sinulle myös!

      Poista
  6. Kiitos ja olipas kiva käydä kurkkaamassa Mäntylään ja huomaamassa, ettei blogisi enää uinukaan Ruususen unta! Mulla on mennyt monta monituista postausta ohi, mutta nyt on onneksi aikaa lukea :D Hyvää vuotta 2015 sinne myös!

    VastaaPoista