Karkauspäivän harmaat

Hei, me löydyttiin kaapin perältä! Meitä on 12  ja ollaan jo aika vanhoja. Niin siis me ollaan tyynyliinoja. Käsinvirkatuin pitsein ja koristekirjailuin.

Vähän erilaisia, mutta yhtä ihania. Kapioiksi meidät ensin tehtiin, pitkään palveltiin, sitten unohdettiin ja lopulta huutokaupattiin.

Voin paljastaa, että ollaan kuultu ja nähty kaikenlaista tässä matkan varrella. Semmoisiakin salaisuuksia, mitä ei voi tässä laulella. Ei ihme, jos on vähän pitsit rispaantuneet.

Ei voi väittää, ettäkö oltaisiin oltu ihan parhaassa tikissä niiden kellastuneiden pitsien ja pinttyneiden saumojen kanssa, mutta katsos nyt - eikö olla upeita??

Saatiin tämmöinen antiikkiharmaa huuhtelu. Ja pari pesua siihen päälle. Kyllä kelpaa!

Mitäköhän meistä vielä tulee? Ehkä joku hamekangas? Sohvatyyny? Kesätoppi?
Puhtaan pyykin pussi? Kesäkassi? Lampunvarjostin? Leipäkorin liina?
Pitsisortsit? Esiliina?

Pus!

Ellis

Helmililja hukkaputkessa

Juuri kun olin harmistumaisillani viikonlopun suunnitelmien muuttumisesta (koska migreeni ja miesflunssa), keksin alkaa siivota ompeluhuonetta.

Löysin perjantaina sinne varastoimani  (ja unohtamani) helmililjan poikaset ja pinon hukkapätkiä.

Päätin sujauttaa liljat hukkapätkiin, kun löysin keittiöstä vanhat Arabian tassit pussukoiden pohjille.

Nyt huijaan itseäni, että kevät on alkanut. No onhan se, eikö??

Sanomattakin selvää, että ompeluhuone on entistä pahemmassa kaaoksessa. Kasat vain siirtyivät paikasta toiseen, kun unohduin kevätfiilistelyihin. Näin tässä aina käy. Jotain löytyy, yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmanteen ja illan tullen huomaan, että siivoamista on enemmän kuin aloittaessa.

Silti, se on kevät nyt.

Ellis

Leipäaddiktin huijaussalaatti

Pakko tunnustaa, ennen kuin alan oikeasti kirjoittaa... olen leipäaddikti. Jos en pidä varaani, syön itseltäni salaa iltaisin tsiljoonia paloja leipää. Ruisleipää, hapankorppuja, näkkileipää... you name it. Vaaleaan leipään en sentään ole kallellaan, mutta kaikki tummat ja rapeat kelpaavat.

Pahin hetki on se, kun saavun töistä kotiin. Leivät huutelevat nimeäni leipäkorista ja ilakoivat, kun vihdoin tulin. Tämä on se hetki, kun on iskettävä. Nopeasti ja varmasti. Nopeammin kuin ehdin kuvitella, miltä paahdettu ruisleipä maistuisi, kun voi hiukan sulahtaa sen päälle.

Näihin hetkiin varustaudun nykyisin kauppareissulla. Ihan siksi, että jääkaapissa olisi vaihtoehtoja voileipävuorelle. Herkullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja. Ei sillä, etteikö ruisleipä olisi terveellistä - on kuidut ja kaikki...  Mutta kun mulla se jää todella harvoin siihen yhteen tai edes kahteen palaan.
Mount Everestin kokoisen leipäkasan jälkeen vatsa on kuin olisi ilmapallon nielaissut. Totuuden nimissä, ei tarvitse niinkään montaa palaa syödä tuohon olotilaan.
Juuri siksi aloin vierottaa itseäni ylenmääräisestä leivän iltasyönnistä.
(Ja ettei tulisi väärinkäsityksiä, ruisleipä on suuri rakkauteni, joten ihan päivittäin sitä kyllä syön - yhden-kaksi palaa joka aamu, samoin lounaalla töissä aina keiton kanssa. Siellä kyllä keiton ohella sujahtaa alas tuoreet sämpylätkin, jos niitä vain on tarjolla. <3)

Viime aikojen suosikiksi ja leivänkorvikkeeksi on noussut pikainen minuuttisalaatti. Tänään kutsun sitä huijaussalaatiksi, koska ujutin lautaselle muutaman viipaleen juustoleipää... haha :D

Salaatti on ihan tuikitavallinen salaatti, mutta juju on siinä, että teen sen suoraan lautaselle täsmäannoksena. Tosi, tosi nopeaa, kunhan vain ainekset ovat jääkaapissa valmiina. Se onkin usein tämän kokin suurin pulma - ainekset ovat päässeet loppumaan tai sitten siellä on "vain" tavanomaiset kurkku, tomaatti ja vihreä salaatti.
Nykyisin kaupassa käydessäni yritän muistaa tuoda sieltä kotiin aina jotain kivaa salaattiin laitettavaa - niin, että sitä salaattia oikeasti tekee mieli, eikä se ole pakkorehua.

Tänään lautaselta löytyy:

* jääsalaattia (ehdoton suosikkini, koska se on niin rapeaa, että edes veistä ei välttämättä tarvita sen      pilkkomiseen - riittää kun sen "napsauttaa" ja repii lehti kerrallaan. Ja maku.. se on tosi raikas!
* kurkkua
* cantaloupea (taitaa olla sama kuin verkkomeloni? Tosi makea ja raikas!)
* fetaa (intohimoni!!)
* tomaattia
* juustoleipää
* siemeniä ja pähkinöitä
* vähän salaatinkastiketta

Salaatin tekemiseen ei mene aikaa kuin jokunen minuutti. Syömisessä kestää kauemmin, salaattiannos kannattaa syödä hitaasti ja nautiskellen. Jäävesi tai kuplavesi on parasta raikkaan salaatin kanssa (jollei nyt sitten satu olemaan vahingossa tilkkaa valkoviiniä, mitä ei kyllä viikolla ole, ellei viikonlopun tähteinä ole sellaista jäänyt).
Jos sen jälkeen vielä tekee mieli leipää, kaikin mokomin! Minä olin tämän lautasellisen jälkeen aivan täynnä, joten ei puhettakaan, että olisin jaksanut syödä palaakaan leipää. Kuuma kahvi maidolla sen sijaan oli just passeli jälkiruoka.

Usein laitan salaattiin juustoleivän asemasta siivun tai pari hyvää kinkkua, kylmäsavulohta ja/tai keitetyn kananmunan. Tekevät vielä vähän ruokaisamman siitä.

Onko teillä muilla hyviä konsteja, kun heti-mulle-kaikki-tänne-jääkaapista -olo pukkaa päälle kotiin tultua?

Vielä yksi tunnustus: ei se mulla hyvistä aikeista huolimatta ihan aina näin mene... ;) Tänäänkin olisi ollut ainekset kunnon leipäkilareihin, kun ensin aamulla ei herätyskello soinut (ehdin silti!) ja ehkä pahinta kaikista, jostain käsittämättömästä syystä sain eilen illalla saunan jälkeen päähäni leikata itselleni otsiksen. Kun luonnonkiharaa, märkää hiusta leikkaa, voitte kai arvata lopputuloksen, kun se on kuivunut??!!
Juuri niin. Eikä ollut edes eka kerta! Mielessä oli joku tosi kiva ja reipas, sporttinen audrey hepburn -otsis. Virhe virhe virhe!!!
Tänään mua katsoi peilistä joku etäisesti itseäni muistuttava lampaansaparo. Saksen jäljet näkyi ja työkavereilla oli hauskaa. En voinut edes syyttä lapsia, kun nekin ovat jo maailmalla.
Hautaan vanhat parturin sakset takuulla etupihan perennapenkkiin heti kun lumet sulaa!

Nyt menen tekemään pikku iltalenkin Elman ja otsatukan kanssa.

Hymyt & halit!

Ellis

Arvonnan voittaja

Tällä erää arpajaiset julistetaan päättyneeksi... Illalla kahvekupposelle poikennut ystäväni nosti hedelmämaljasta lapun, jossa luki Tuula T-N!

Tuula osallistui arvontaan jättämällä kommentin facebookin puolelle - Onnea hirmuisesti ja paljon!

Kiitän ja kumarran kauniisti ihanista, kauniista kommenteista, joita jätitte ja joilla osallistuitte arvontaan. Olisinpa voinut lähettää korun teille kaikille. <3 <3 <3

Maanantai alkaa jo sarastaa... nämä sunnuntai-illat on mulle hankalia, en meinaa millään päästä ajoissa nukkumaan. Aamulla tuli taas nukuttua pitkään ja nyt ei sitten (muka) yhtään väsytä. Just! 

Ei auta, nyt vaan pää tyynyyn ja uutta viikkoa kohti! 

Ellis

Kiitos

Kiitos ystäväni, että olet olemassa. Silloinkin, kun elämäni on niin kiireistä, että olet vain ajatuksissani. Olet silti siellä ja sinulla on ikioma paikka minun sydämessäni.
Sydämeni on suuri, siellä on tilaa.

Olet rakas.
Ajattelen sinua useammin kuin tiedät.
Koen itseni arvokkaaksi ja rikkaaksi, kun minulla on kaltaisesi ystävä.

Ei ystävyyttä mitata lahjoissa, tapaamisten kerroissa ja kestoissa. Ei kalliissa ravintolaillallisissa.
Se mitataan tiskialtaiden ääressä käydyissä keskusteluissa, joissa sanojakaan ei aina tarvita.
Ja takapihojen terasseilla, joilla aurinko porottaa ja voi potkaista kengät jaloistaan.
Keskellä niitä sunnuntaita, kun hiukset ovat sekaisin huolista ja kampauksen puutteesta.
Se punnitaan siinä luottamuksessa ja lämmössä, mikä välittyy sydämestä toiseen. Ilman välilyöntejä.

Olkapää, johon nojata.
Naururypyt, kun vanhetaan yhdessä.
Salaisuudet, ne hulluimmatkin, jotka jaetaan.
Sitä se on, ystävyys.

Ellis


PS. Arvon korun vasta illalla, vielä ehdit mukaan täällä!

Aurinko ja tähti

Pieni aurinko harmaaseen ja sateiseen torstaihin - tosin tämä aurinko meni kurkusta alas jo eilen, mutta uusi odottaa sekoittamista tuossa pöydällä.

Tarvitset tähän:

* Maustamatonta jugurttia (mä käytin tällä kertaa vähärasvaista Lidlin Milbonaa)
* Maitorahkaa
* Pakastemansikoita noin 2 dl
* Päärynä
* Kiivi

Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita blenderillä. Ihanan makeaa ja samettista, sokeriakaan ei tarvinnut lisätä yhtään - hedelmien oma sokeri riittää mainiosti makeuttamaan. Rahkaa ja jugurttia en koskaan mittaa, laitan huntturamitalla (= sen verran kuin tuntuu hyvältä).

Nyt on menossa blenderiin muuten samanlainen satsi, paitsi että päärynän tilalle kulhoon hyppää appelsiini. Veikkaan, että hyvää on sekin!

Kunhan tuosta pommista virkistyn, tartunkin virkkuukoukkuun ja teen eilen virkatulle tähtikorulle kaverin.

Sateesta huolimatta aurinkoa kaikille!

Ellis

Savumerkkejä aamuyöllä

Tiedättekö sen tunteen, kun herää ja on samantien ihan varma jostain asiasta. Eikä oikein pysty selittämään, mistä se tunne johtuu - onko se vain joku intuitio tai häivähdys unesta, jota on hetki sitten katsellut ja joka on jäänyt Höyhensaarille?

Tänä aamuna heräsin vähän ennen kellon soimista. Epätyypillistä. Minä - toivoton yökyöpeli! Joka siis tarkoittaa sitä, että nukun viimeiseen minuuttiin ja mieluummin vähän sen yli. 

Heräsin ja mietin, miten ihanaa, että on maanantai (!!!) ja että voin nousta keittämään kahvia ja lähteä sen jälkeen töihin. Ja että on ihan tavallinen arkipäivä. Että kaikki pyörii normaalisti.

Tunnustan, että useimpina maanantaiaamuina olen takuulla sadatellut sitä, että on pakko nousta, pakko lähteä töihin, pakko sitä ja tätä. Ja varmaan monena muunakin aamuna.
Nyt kaikki oli keikahtanut toisinpäin. Ajattelin, että olen onnekas. Että voin. Että saan.

Mahdatte ihmetellä tätä sepustusta? Niin minäkin ihmettelisin, mutta kun se ajatuksen virta... kutsun sitä nyt vaikka savumerkeiksi, se vaan oli jotenkin niin vahva.

Monia asioita pitää itsestäänselvinä. Ei asioiden tilaa ole aikaa pysähtyä joka päivä miettimään tai kiittelemään. Paljon helpommin irtoaa se ikävä ajatus ja moite - väärä viikonpäivä, kurja sää, kiire...
Siksi tuntuikin huisin kivalta, että tuli tämmöinen fiilis heti aamusta.
Siksi halusin kirjoittaa siitä, ehkä vähän salaa toivoen, että se kestäisi siten vähän pitempään.
Että muistaisin keskittyä enemmän siihen, mitä on, enkä siihen, mitä ei ole.

Ulkona sataa. Just nyt ei yhtään haittaa... vedän saappaat jalkaan ja lähden lenkille. Voi olla, että vähän liukastelen kulkiessani, mutta säälle en voi mitään. Sille voin, miten ajattelen.

Ajattele, kuinka onnellinen olisit,

jos juuri nyt menettäisit kaiken

mitä sinulla on

- ja sen jälkeen saisit sen

kaiken takaisin.

-Frances Rodman

Ihanaa ihanaa maanantaita!

Ellis


Ps. Kuvat vanhoja omia, koneen syövereistä napattuja.
Muistathan koruarvonnan!

Koruarvonta

Arvonta alkaa... onnea kaikille!

Ellis <3

Do what you love, love what you do

Tuo lause on pompannut mun silmille eri yhteyksistä viikon sisään ainakin pari-kolme kertaa. Oikeestaan pysähdyin vasta viimeisellä kerralla miettimään sitä ja sain ahaa-elämyksen. Ei haittaa, vaikka riisipuuron maidot läikkyi kuuman uunin pohjalle ja päästin suustani sammakoita, kun sotkua siivotessa poltin sormeni uunin luukkuun.

Kun puuro ja pullat oli paistettu, kaadoin lasin viiniä ja otin pienen lootan esiin... Mulla on työstettävänä edelleen tuota hopeoitua kuparilankaa, josta sorvaan virkkuukoukun kanssa mitä sattuu. Se vaan on kivaa. Tuun siitä tosi hyvälle mielelle. Se kai siinä tärkeintä onkin, ei se lopputulos tai se, mitä joku muu siitä ajattelee.

Tämä hopealanka on kulkenut mulla mukana vuosia. Se on välillä pitkiä aikoja telakalla, nytkin jouduin etsimään korulootaa tovin, ennenkuin se löytyi. Joskus aikanaan tuli tehtyä paljonkin näitä. Niihin eksyi vanhoja nappeja, piparimuotteja ja pikku leivosvuokia. Vieläkin joulun tienoilla saatan ripustaa piparimuottikorun kaulaan.

Tänään virkattu pitsimäinen ja herkkä pyörylä sai taas kaverikseen kristallinpalan. Pullan leipomisen lomassa tämä koru oli valmis. Siitä tuli vähän niinkuin pikkusisko tuolle aiemman postauksen korulle.

Laitan huomenna pienen ystäväarvonnan - lähetän tämän pullantuoksuisen korun jollekin teistä.
Ihan vaan, koska ilahduttaminen on kivaa - niinkuin tekin ootte. <3

Piipahtakaa huomenna osallistumaan!

Ellis

Timantteja, timantteja!

Arkiviikko. Kiirettä ja aikaisia aamuja. Väsymystä ja hetkiä, kun haluaisi vetää peiton korviin. Ja sitten kun oikein tuntuu, että kaikki seinät kaatuu päälle, sitten muistan yhtäkkiä vanhan suutarin naulapakin ja huutokaupasta joskus ostetut kristallikruunun palaset. Niitä on paljon! Vähän sameita ja pölyisiä, mutta kimmeltävät silti hämärässä huoneessa. Katse pyyhkii hopealangasta virkattujen pitsikorujen yli ja hetkessä tiedän, mihin tarvitsen pari palasta ja että tässä on intuitio, joka toimii.

Nämä on niitä arjen pieniä pelastuksia. Torstai-illan toivehetkiä, kun sen jo tietää, että viikko on pian selätetty. Kun yhtäkkiä tulee ajatus ja visio.

Sitten löytyy oikeat palat kohdilleen, muutama hetki näpräämistä -  ja huomaan, että väsymys on tiessään. Ajatuksesta syntyy jotain konkreettista.
Alan jo suunnitella, minkä paidan ja minkälaisen kauluksen kanssa tämä olisi parhaimmillaan...

Kaunista viikonloppua!

Ellis

PS. Ihan aina visioista ei synny onnistumisia... Näkisittepä senkin yhden kamalan kukkaron, jonka tekeminen ei ollutkaan niin yksinkertaista. Kun onnistuin jotenkin ruttaamaan vetoketjun niin, että ratkojakin katkesi.
Mutta visioita - ihan niin kuin unelmia - niitä pitää aina olla... <3

Pieniä koruja hopealangasta

Moikkis!

Maanantai. Uusi alku uudelle viikolle... ehkä myös pieni ripaus jotain keväistä ilmassa - helmikuu! Ja ihana auringonvalo, sekä parin asteen pakkanen - kyllä kiitos, tätä lisää vaikka joka päivä. :D

Heti työpäivän jälkeen heitin kameran kaulaan ja nappasin pienen rasian mukaani takapihalle.
Tuo rasia on kulkenut viime päivinä mukana laukussa, kynän ja lehtiön kaverina.
Rasian sisällä matkustaa rulla hopeoitua kuparilankaa, koruvaijeria, kauniita nappeja, korulukkoja, pihdit, virkkuukoukku... varmaan jotain muutakin vielä.

Silloin tällöin tulee tarve ja halu palata nappikorujen pariin. Niitä valmistui kymmenittäin aikanaan, vuosia sitten. Itseasiassa ne olivat ihka ensimmäisillä Tampereen messuillakin mukana, jolleivat vielä toisillakin. Sitten niiden tekeminen vain hiipui... tuli farkkutyöt ja muut.
Korutarvikkeet odottelevat kuitenkin kärsivällisesti rasiassaan ja niiden odotus aina silloin tällöin palkitaankin, kun inspiraatio iskee. Juuri silloin avaan rasian ja tartun virkkuukoukkuun.

En koskaan tiedä, miltä valmis työ näyttää, kun aloitan. Ei ole ohjeita. On vain lanka, koukku ja hetki aikaa. Tulee sellainen, kun tulee. Välillä se on pieni kukkanen, välillä pieni pyörylä.

Viime vuonna taisin virkata tähtiä ja muutaman sydämen, jotka sitten hävisivätkin niitä halajaville. Nyt sain itsellenikin vihdoin sydämen kaulaan, samoin koukulta putkahti pari kukkasta ja pyörylöitä.

 Mielessä on eräänlainen rannekoru farkusta ja näistä hopealankapyörylöistä.. hmm, katsotaan tuleeko siitä julkaisukelpoista. :D

Kiitos muuten kovasti teille kaikille Metrinpuotiin eksyneille!
Ystäväarkkeja ja pakettikortteja on lähtenyt postin mukaan useita nippuja ja vielä odottelen joidenkin tilaajien osoitetietoja, että saan paketit matkaan. <3

Arkkeja ehtii vielä hyvin ennen ystävänpäivää tilaamaankin, jos sellaisella haluaa ystävää ilahduttaa.

Minä taidan nyt mennä liukastelemaan liiterin suuntaan ja hakea kopallisen saunapuita. Täällä päivä on laskenut mailleen ja ulkona on ihana sininen hetki.

Kivaa maanantai-iltaa ruutujen taakse - huomenna on taas päivä uus!

Ellis