Arkiviikko. Kiirettä ja aikaisia aamuja. Väsymystä ja hetkiä, kun haluaisi vetää peiton korviin. Ja sitten kun oikein tuntuu, että kaikki seinät kaatuu päälle, sitten muistan yhtäkkiä vanhan suutarin naulapakin ja huutokaupasta joskus ostetut kristallikruunun palaset. Niitä on paljon! Vähän sameita ja pölyisiä, mutta kimmeltävät silti hämärässä huoneessa. Katse pyyhkii hopealangasta virkattujen pitsikorujen yli ja hetkessä tiedän, mihin tarvitsen pari palasta ja että tässä on intuitio, joka toimii.
Nämä on niitä arjen pieniä pelastuksia. Torstai-illan toivehetkiä, kun sen jo tietää, että viikko on pian selätetty. Kun yhtäkkiä tulee ajatus ja visio.
Sitten löytyy oikeat palat kohdilleen, muutama hetki näpräämistä - ja huomaan, että väsymys on tiessään. Ajatuksesta syntyy jotain konkreettista.
Alan jo suunnitella, minkä paidan ja minkälaisen kauluksen kanssa tämä olisi parhaimmillaan...
Kaunista viikonloppua!
Ellis
PS. Ihan aina visioista ei synny onnistumisia... Näkisittepä senkin yhden kamalan kukkaron, jonka tekeminen ei ollutkaan niin yksinkertaista. Kun onnistuin jotenkin ruttaamaan vetoketjun niin, että ratkojakin katkesi.
Mutta visioita - ihan niin kuin unelmia - niitä pitää aina olla... <3
Unelmia täytyy aina olla. Kauniin, herkän korun olet tehnyt. Rentouttavaa tulevaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos <3 Ihanaa sunnuntaita sinulle myös!
PoistaVälillä hyvät visiot kantavat hedelmää, välillä eivät. Kaunis koru! Mukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinne!
VastaaPoistaNiin on, aina ei voi onnistua ja joskus taas sen tietää heti. Kiitos ja ihanaa sunnuntaita Anni <3
PoistaKaunis! Noi on vaan odottanut sitä, että joku hoksaa, että ne kuuluvat yhteen. Onneksi on Ellis ja intuitio <3
VastaaPoistaJa hei, nyt muistaessani, postitatko mulle vaiks 10 ystäväkorttia?
<3 tänks sis!
PoistaLaitan tulemaan postia sulle :D
Mistä noita upeita ideoita oikein kumpuaa!
VastaaPoistaIhailen luovuuttasi ja käsityötaitojasi,
tämäkin koru on kerrassaan hurmaava.
Rentouttavaa viikonvaihdetta <3
Kiitos Teija <3 En tiiä, jostain putkahtaa ajatuksia. Ihanaa sunnuntaita sinne!
PoistaOlet onnellinen kun pystyt tuollaista kaunista käsilläsi aikaansaamaan ja onhan se hyvää terapiaa mielellekin.
VastaaPoistaOikein ihanaa viikonloppua sinulle!
Niinhän se on, pitää nauttia siitä, että voi tehdä itselleen mieluisia asioita..
PoistaKiitos Krisse ja ihanaa sunnuntaita sinullekin <3
Unelmat ja visiot on tehty kokeiltavaksi, kyllä niistä usein syntyy sitten jotain ihan huokaisevaa. Kuten tämä korukin. Leppoisaa sunnuntai-iltaa!
VastaaPoistasiis huikaisevaa piti kirjoittaa.
Poista