Savumerkkejä aamuyöllä

Tiedättekö sen tunteen, kun herää ja on samantien ihan varma jostain asiasta. Eikä oikein pysty selittämään, mistä se tunne johtuu - onko se vain joku intuitio tai häivähdys unesta, jota on hetki sitten katsellut ja joka on jäänyt Höyhensaarille?

Tänä aamuna heräsin vähän ennen kellon soimista. Epätyypillistä. Minä - toivoton yökyöpeli! Joka siis tarkoittaa sitä, että nukun viimeiseen minuuttiin ja mieluummin vähän sen yli. 

Heräsin ja mietin, miten ihanaa, että on maanantai (!!!) ja että voin nousta keittämään kahvia ja lähteä sen jälkeen töihin. Ja että on ihan tavallinen arkipäivä. Että kaikki pyörii normaalisti.

Tunnustan, että useimpina maanantaiaamuina olen takuulla sadatellut sitä, että on pakko nousta, pakko lähteä töihin, pakko sitä ja tätä. Ja varmaan monena muunakin aamuna.
Nyt kaikki oli keikahtanut toisinpäin. Ajattelin, että olen onnekas. Että voin. Että saan.

Mahdatte ihmetellä tätä sepustusta? Niin minäkin ihmettelisin, mutta kun se ajatuksen virta... kutsun sitä nyt vaikka savumerkeiksi, se vaan oli jotenkin niin vahva.

Monia asioita pitää itsestäänselvinä. Ei asioiden tilaa ole aikaa pysähtyä joka päivä miettimään tai kiittelemään. Paljon helpommin irtoaa se ikävä ajatus ja moite - väärä viikonpäivä, kurja sää, kiire...
Siksi tuntuikin huisin kivalta, että tuli tämmöinen fiilis heti aamusta.
Siksi halusin kirjoittaa siitä, ehkä vähän salaa toivoen, että se kestäisi siten vähän pitempään.
Että muistaisin keskittyä enemmän siihen, mitä on, enkä siihen, mitä ei ole.

Ulkona sataa. Just nyt ei yhtään haittaa... vedän saappaat jalkaan ja lähden lenkille. Voi olla, että vähän liukastelen kulkiessani, mutta säälle en voi mitään. Sille voin, miten ajattelen.

Ajattele, kuinka onnellinen olisit,

jos juuri nyt menettäisit kaiken

mitä sinulla on

- ja sen jälkeen saisit sen

kaiken takaisin.

-Frances Rodman

Ihanaa ihanaa maanantaita!

Ellis


Ps. Kuvat vanhoja omia, koneen syövereistä napattuja.
Muistathan koruarvonnan!