Näihin hetkiin varustaudun nykyisin kauppareissulla. Ihan siksi, että jääkaapissa olisi vaihtoehtoja voileipävuorelle. Herkullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja. Ei sillä, etteikö ruisleipä olisi terveellistä - on kuidut ja kaikki... Mutta kun mulla se jää todella harvoin siihen yhteen tai edes kahteen palaan.
Mount Everestin kokoisen leipäkasan jälkeen vatsa on kuin olisi ilmapallon nielaissut. Totuuden nimissä, ei tarvitse niinkään montaa palaa syödä tuohon olotilaan.
Juuri siksi aloin vierottaa itseäni ylenmääräisestä leivän iltasyönnistä.
(Ja ettei tulisi väärinkäsityksiä, ruisleipä on suuri rakkauteni, joten ihan päivittäin sitä kyllä syön - yhden-kaksi palaa joka aamu, samoin lounaalla töissä aina keiton kanssa. Siellä kyllä keiton ohella sujahtaa alas tuoreet sämpylätkin, jos niitä vain on tarjolla. <3)
Salaatti on ihan tuikitavallinen salaatti, mutta juju on siinä, että teen sen suoraan lautaselle täsmäannoksena. Tosi, tosi nopeaa, kunhan vain ainekset ovat jääkaapissa valmiina. Se onkin usein tämän kokin suurin pulma - ainekset ovat päässeet loppumaan tai sitten siellä on "vain" tavanomaiset kurkku, tomaatti ja vihreä salaatti.
Nykyisin kaupassa käydessäni yritän muistaa tuoda sieltä kotiin aina jotain kivaa salaattiin laitettavaa - niin, että sitä salaattia oikeasti tekee mieli, eikä se ole pakkorehua.
Tänään lautaselta löytyy:
* jääsalaattia (ehdoton suosikkini, koska se on niin rapeaa, että edes veistä ei välttämättä tarvita sen pilkkomiseen - riittää kun sen "napsauttaa" ja repii lehti kerrallaan. Ja maku.. se on tosi raikas!
* kurkkua
* cantaloupea (taitaa olla sama kuin verkkomeloni? Tosi makea ja raikas!)
* fetaa (intohimoni!!)
* tomaattia
* juustoleipää
* siemeniä ja pähkinöitä
* vähän salaatinkastiketta
Jos sen jälkeen vielä tekee mieli leipää, kaikin mokomin! Minä olin tämän lautasellisen jälkeen aivan täynnä, joten ei puhettakaan, että olisin jaksanut syödä palaakaan leipää. Kuuma kahvi maidolla sen sijaan oli just passeli jälkiruoka.
Usein laitan salaattiin juustoleivän asemasta siivun tai pari hyvää kinkkua, kylmäsavulohta ja/tai keitetyn kananmunan. Tekevät vielä vähän ruokaisamman siitä.
Vielä yksi tunnustus: ei se mulla hyvistä aikeista huolimatta ihan aina näin mene... ;) Tänäänkin olisi ollut ainekset kunnon leipäkilareihin, kun ensin aamulla ei herätyskello soinut (ehdin silti!) ja ehkä pahinta kaikista, jostain käsittämättömästä syystä sain eilen illalla saunan jälkeen päähäni leikata itselleni otsiksen. Kun luonnonkiharaa, märkää hiusta leikkaa, voitte kai arvata lopputuloksen, kun se on kuivunut??!!
Juuri niin. Eikä ollut edes eka kerta! Mielessä oli joku tosi kiva ja reipas, sporttinen audrey hepburn -otsis. Virhe virhe virhe!!!
Tänään mua katsoi peilistä joku etäisesti itseäni muistuttava lampaansaparo. Saksen jäljet näkyi ja työkavereilla oli hauskaa. En voinut edes syyttä lapsia, kun nekin ovat jo maailmalla.
Hautaan vanhat parturin sakset takuulla etupihan perennapenkkiin heti kun lumet sulaa!
Nyt menen tekemään pikku iltalenkin Elman ja otsatukan kanssa.
Hymyt & halit!
Ellis
Valmiiksi lautaselle tehty salaattiannos eri lisukkeineen on minunkin vakiosuosikki iltaruoaksi. Leipää syön kyllä minäkin ihan liikaa, varsinkin tuoretta leipää! Hedelmiä tulee myös popsittua iltasella vatsantäytteeksi. Monesti otsiksen itse leikanneena totean, että onneksi hiukset kasvaa kohtuu nopeasti :) Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaJuu, otsis on jo löytänyt muotonsa eikä mennyt kuin vajaa viikko :D
PoistaHih, ihan samojen asioiden kanssa täälläkin yksi otsatukkainen painiskelee :-)
VastaaPoistaRuisleipä on minunkin suuri rakkauteni. Salaattisivoisi kyllä hyvin toimia korvikkeena silloin kun leipää on jo syöty riittävä määrä, cantaloupeakin löytyy tällä hetkellä jääkaapistamme.
VastaaPoistaTuo otsis-juttu :))))))
Cantaloupesta tuli mullekin uusi hitti, tykkään tosi paljon - harvemmin vain on tullut jostain systä ostettua.
PoistaRuisleipäaddiktiksi tunnustaudun minäkin! Vaan kylläpä on raikkaan ja herkullisen näköinen salaatti!! Ihan vesi herahti kielelle, vaikka en allergian takia voisi tuosta valita muuta kuin jääsalaatin, laktoosittoman fetan ja salaatinkastikkeen =D Laihtuisin ainakin rutkasti, jos salaattilinjalle leipävuoren sijaan siirtyisin ;)
VastaaPoistaVoi ei tota otsisjuttua! Itsekin monesti saksinut omaa hiuskuontaloani sieltä sun täältä ja itkukaan ei ole ollut kaukana kun lopputulos on ollut niin karmea. Kampaajalla ollaan sitten jo naureskeltu koko asialle =D
Salaateissa ja muissa "koottavissa" annoksissa on se hyvä puoli, että ne voi koota justiinsa itselle sopivista aineksista. No, ei ollut eka kerta mullekaan, kun silppusin vähän liikaa otsista. Nyt alkaa jo olla (ihme kyllä) hyvä!
PoistaCantaloupe ♥ Pidän muuten jääkaapissa odottelemassa sopiviksi tikuiksi pätkittyä porkkanaa ja kirsikkatomaatteja (saattaapi olla viinirypäleitäkin jos oikein villiksi heittädyn) niinä päivinä, kun tiedän tulevani kämpille nälkäisenä. Niitä sitten nakertelen samalla kun kokkailen varsinaista ruokaa, koska tunnen itseni liian hyvin - ja tiedän syöväni vaikka keittiöpyyhkeen jos en saa mitään popsittavaa nälkäisenä justnytheti. Toinen salainen aseeni on vichy. :)
VastaaPoista(onneksi otsis kasvaa nopeasti. ja jos yhtään lohduttaa, niin sitä sattuu - päätin edellisen otsiksen itsesaksinnan jälkeen, että ei enää koskaan ja se lupaus on nyt ainakin vielä pitänyt..)
Keittiöpyyhe :D :D
PoistaVichystä mä kans tykkään - ja kaikenmaailman maustetuista vesistä. Porkkanaa kun jaksaisikin aina tehd tikuiksi valmiiksi... tulisi nekin syötyä. Hyviäkin kun vielä ovat <3
Salaatteja suositaan täälläkin ja ruisleipä kyllä houkuttaa.
VastaaPoistaSalaattien variaatiot on niin loputtomia, senkin takia ovat kivoja.
PoistaKyl ne kikkurat kasvaa.....kokemusta on :)
VastaaPoistaVoin myös tuhota tummaa leipää mielin määrin ja sitten illemmalla kuvottaa ja oan a
ähky.Miksei sitä voi tyytyä muutamaan palaan, mutta niinhän se on että töistä tullessa on kovq nälkä ja ennen " kunnon" ruokaa sitä ottaa vaan palasen ettei verensokerit laske liikaa ;)
Kaikki valmiit salaatinlehtisekoitukset on pelastus, jos jääkaapista niiden lisäksi löytyy muutakin kuin valo.
Kasvaahan ne. No, se sama ähky on täälläkin, kun ei vaan osaa lopettaa ajoissa...
PoistaJuu, valmiit sekoitukset on ihania. Mä tykästyin siihen armas-sekoitukseen, tai joku sen sorttinen nimi... K-kauan juttu taisi olla. Ainakin kolmea erilaista salaattia. Ei tarvinnut kuin muutama lisuke. Ja se feta <3
Ahhahhah, kiitti hyvistä otsisnauruista! Onneksi ei ole muillakaan helppoo;) Elämä on!
VastaaPoistaNiin on :D :D
PoistaNyt tekee mieli leipäjuustoa!!! Enkä sitä mistään saa!
VastaaPoistaVoihan otsatukka ;) Hymyilen täällä, kun ajattelen tilannetta ja muistelen vastaavaa hässäkkää täällä meillä.
Täällä Norjassa on valtavan hyvää leipää ja siinäpä sitten onkin syy lihoamiseeni tänne muutettuani. Ruisleipää ei kuitenkaan löydy, paitsi jotakin tanskalaista versiota ja se harmittaa kyllä. Juuri nyt antaisin mitä vain ruisleivästä ja leipäjuustosta :D
Hyvää viikonloppua!
Minkälaista onkaan perinteinen norjalainen leipä?
PoistaEi taideta tosiaan ulkomailla osata valmistaa sumalaisen ruisleivän veroista, itsekin joskus erehtynyt ottamaan palan jotain tummaa, ruisleivän oloista leipää reissussa ja pettymys on ollut, kun maistui ihan oudolle.
Mutta voi... jos mä osaisin, taikoisin sulle heti lautasellisen leipäjuustoa ja ruisleipää sinne <3
Naminami salaatti!
VastaaPoistaRakastan kaikenlaisia salaatteja, mutta valitettavasti myös kaikkea lihottavaakin...
Ja omanonnen otsatukan leikkaajiin kuulun myös.:)Minulla on aina ollut otsatukka, ja sen alla pyörre.Kääntyy aina kostuessaan minne haluaa.
Sama täällä. Mun onneton yritys syödä terveellisesti onnistuu suunnilleen joka toinen päivä... herkkuja on vaikeaa vastustaa.
PoistaMulla on myös pyörteitä paljon hiuskuontalossa, se tekee tuosta itse-parturoinnista vielä haasteellisempaa. :)
Ruisleipä on hyvää. Ja cantaloupe suosikkimelonia.
VastaaPoistaMe söimme viikonloppuna synttäreillä peltileipää. No siitä on oma juttunsa blogissa.
Ja minulla on otsatukka. Taidan olla ikuinen otsatukkafani. Odotahan, kun tuo omasi tuosta kasvaa, niin hyvä tulee.
Hyvää alkanutta viikkoa!
Mulla oli myös joskus taana leipoa peltileipää, silloin kun lapset oli vielä kotona. Silloin oli niitä leivänsyöjiä, mutta kun itse harvoin muuta syön kuin ruisleipää, ei tule sitten paljoa leivottuakaan enää sitä.
PoistaKivaa viikkoa sinne myös, Tuula! :)