Sunnuntai.
Aamun kirkkaus vaihtui pian utuiseen alkutalven päivään. Kuura sentään viipyi nurmikolla pitkään, kun ilma sinnitteli pakkasella koko päivän.
Päivä täyttyi pitkästä kävelystä metsään koirien kanssa, eilisen lohisoppa lämpeni lautasille ja ensimmäiset piparkakut paistuivat uunissa. Hiippailin päivän valolla puutarhassa tarkistamassa, onko tammenlehdet tallella ;) Oli ne. Sytytin samalla kynttilän lyhtyyn, joka on vanhan tammen alla.
Joulu alkaa hiipiä ihan varovasti mieleen... oikeestaan kiva, koska vaikka sitä aina etukäteen ajattelee, ettei ainakaan stressaa tai vouhota joulun tulon kanssa, on se kumminkin ihan mukavaa sitä odottaa ja valmistella.
Rauhassa ja sopivasti.
Tänään aloitettiin sen verran, että kirjoiteltiin ylös, mitä ruokapuolta jouluna on ja kuka mitäkin hankkii ja valmistaa. Jokunen lahjakin on jo kaappien kätköihin etsiytynyt, ihme ja kumma!
Meillä ei ole muuten kotona tänä vuonna ensimmäistäkään joulukalenteria! Partiolaisten kalenteri vähintään on ollut aina, mutta nyt sekin jäi hankkimatta. Vielähän tuota ehtii, mutta jospa nyt mentäiskin tää vuosi näin.
Jospa mä teen itselleni ihan oman kalenterin, joka päivä ihan pienen jouluvalmistelun? Blogikalenteria oon pitänyt pari vuotta, nyt en ole ehtinyt miettimään sellaista, mutta jos oikein inspis iskee, kuka tietää...
Adventtiterveisin,
Ellis
Ihanan kuuraisen luonnon olet kuviin saanut tallennettua. Pienin askelin se joulu tuntuu meillekin hiipivän! Mukavaa viikonalkua sinne :)
VastaaPoistaKiitti Anni! Mukavaa joulukuun ekaa viikkoa sinne myös!
PoistaKauniita hetkiä olet tallentanut taas :) Ihana, että huomenna alkaa joulukuu!
VastaaPoistaKiitos :) Niin on... siinä tohinassa ei paljon pimeyskään haittaa!
PoistaVaikuttaa siltä, että teille on tulossa joulu sopivasti nurkan takaa ja stressaamatta! Täälläkin on pipareita paisteltu ja huomenna vien joulukoristeet kämppään. Ihanaa joulukuuta sinulle! ♥
VastaaPoistaToivottavasti! Koitan ainakin olla stressaamatta parhaani mukaan ;)
PoistaPiparintuoksu on yhtä ihana joka vuosi!
Ihanaa joulukuuta sinulle myös, Lotta! <3
Kauniit kuvat marraskuun viimeisenä päivänä. Tuo itselle tehty joulutekemisten kalenteri olisikin mainio tehdä!
VastaaPoistaKiitos Kristiina! Jospa se vaikka auttaisi, että tekee jonkinlaisen jouukalenterin noista puhteista... tulis ainakin yritettyä! Ettei jäisi viime tippaan. ;)
PoistaIhanasti näet kauneutta marraskuun viimeisenä päivänä! Hei, eka vuosi kun en hankkinut joulukalenteria...kun ei poika kysellyr sen perään ja viimekin vuonna sain itse availla luukkuja jotka usein unohtui, niin...
VastaaPoistaKiitos <3 Täällä tosiaan sama juttu, kukaan ei enää kysele kalenterin perään... tosin, poika tuli kotiin viikonloppureissultaan - partiokalenteri mukanaan! :D
PoistaIhania kuvia <3
VastaaPoistaMeilläkin suunniteltiin vähän ruokia...silleen rennosti, hermoilematta. Mietiskeltiin, että mikäs maistuisikaan kenellekin ja mikä sitten taas kaikille :)
Kiitos! Ruokien suunittelu onkin just kivaa... melkein tuntee kielellään ne ihanat maut jo!
Poista