sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesän ensimmäinen farkkubägi

Täällä kesäyö tummuu, omenapuun oksat piirtyvät mustina sinisen harmaata taivasta vasten. Innostuin kuitenkin vielä siirtelemään kuvia kamerasta. Viikolla surautin valmiiksi tämän kesän ensimmäisen farkkubägin. Siitä tuli kesä- ja rantabägi ihanaiselle Riitalle <3




Sain postissa muutama viikko sitten paketin, jossa oli kahdet tiensä päähän tulleet farkut - perheen isännän isot ja tytön tyllerön pienen pikkuruiset. Lisäksi paketissa oli pitsejä ja vanha musta nahkavyö. Toiveena oli, että loihtisin näistä rennon ja romanttisen kesäisen kassin, johon mahtuisi rantapyyhe, uikkarit ja jotain muutakin beachille mukaan otettavaa.




Niinpä sitten nappasin isojen housujen lahkeista reilun mittaiset palaset ja sommittelin tilavan, simppelin kassin, johon olisi helppo sujauttaa pyyhe ja vaikka pari litraa herneitä torilta mukaan napattavaksi. Pitsit löysivät paikkansa kuin itsestään. Isännän farkuista siirsin toiselle puolen kassia ison taskun, johon somisteeksi leikkasin pikkuneidin farkuista kaksi sydäntä.






Vuoreksi valikoitui raikas raidallinen puuvillakangas, joka ei kyllä taida vilahtaa kuvissa. Vyön sain valjastettua olkahihnaksi, jonka pituutta voi säädellä kätevästi.
Kassiin jäi sopivasti rispaantunutta kesäfiilistä, se sopiikin hyvin kaveriksi kesäiltojen retkiin ja pieniin mansikanmakuisiin hetkiin.




Perjantaina saattelin bägin uuteen kotiin. On aina vähän jännittävää, onko onnistunut saamaan kassiin juuri sitä henkeä ja tunnelmaa, jota toinen on toiveissaan kuvaillut. Jännistys oli onneksi tällä kertaa turhaa, koska olin laittanut valmiista bägistä Riitalle muutaman kuvan ennakkoon. Levollisin mielin saavuin kassi kainalossa määränpäähän- riemumielin se otettiin sinne vastaan!  Niinpä minä jatkoin matkaa ja bägi jäi uuteen kotiin odottelemaan rantakelejä :D
Toivotaan, että jo huomenna paistaa aurinko!

Kesäyön terveisin,

Ellis

PS. kuvat jäivät jostain syystä kaikki tosi epätarkoiksi ja tuhruisiksi, vaikka näyttivät luonnoksessa vielä ihan hyviltä... mitä lie lomakenkkuilua :D







22 kommenttia:

  1. Ihana bägi, niinkuin luomuksesi aina! Vielä sataa losottaa vettä, saisi jo loppua tuo ja aurinko tulla esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anni <3 Farkku on kyllä niin iki-kiitollinen materiaali. Täällä on jo pikkuhiljaa kirkastunut sää, jo oli aikakin :D

      Poista
  2. Tosi kiva! Noi pikkutekstit on musta aina parhaita. Tottakai tuo laukku tekee onnelliseksi :D

    VastaaPoista
  3. Kaunis...ja ihana sydämenmuotoinen rahi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hannele! Juu, rahi on Tampereelta, Kaunottaresta ja Kulkurista aikanaan hankittu ja muistaakseni siellä myös valmistettu omistajan toimesta :)

      Poista
  4. On kyllä niin ihana kaunotar tämäkin kassi. Sulla on kyllä silmää kauneudelle :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä mahtava kassi, on kertakaikkiaan.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Pitääkin tulla laittamaan arvontalipuke :)

      Poista
  6. Oi, jälleen niin ihana farkkulaukku <3! Pitsit vaan sopivat niin mahtavasti farkun pariksi ja sinun upea käsialasi kruunaa kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Pitsi on kyllä niin farkun kaveri, ellei peräti bestis ;)

      Poista
  7. Nää on vaan niin ihania <3

    Aurinkoa ja lämpöä lomaasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila <3 Kiitos ja sinne myös aurinkoa ja lempeitä tuulia!

      Poista
  8. This bag makes you happy -ajatus on niin ihanan ellismäinen<3

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana kesäkassi! Jotenkin kesään sopii niin hyvin sinun farkku ja pitsihommat. Sopiihan ne ihan mihin vuodenaikaan hyvänsä mutta kesä, kuluneet farkut ja pitsi on loistoyhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuija! No sopiihan se, kyllä kesällä toi pitsihomma pääsee vielä eri tavalla oikeuksiinsa kuin talvella, se on kyllä ihan totta.

      Poista