Joitakin asioita ei ole tehty minua varten... niinkuin esimerkiksi noita ihania ontelokuteita, joista ihmiset virkkavat illassa tai kahdessa ihanan pitsimaton samalla, kun katsovat elokuvaa.
Virkkausohjeet ovat kautta aikain olleet mulle ylipääsemättömiä.
Kerran koetin virkata isoäidin neliötä, mutta siitä tuli kuusikulmainen - en vieläkään ymmärrä miten, mutta niin vain kävi. Se peitto ei ikinä valmistunut... se ensimmäinen neliökään ei ikinä valmistunut.
Ihan tavallista pötkylää virkkaan vaikka viikon, mutta kaikenlaiset pitsinvirkkausprojektit jätän kyllä suosiolla osaavampien käsiin.
Tästä ihanasta lattekahvin värisestä kuteesta piti siis tulla ihan omin käsin loihtima pikku matto pianotuolin alle.
Kerä kantautui vyyhtinä kotiin Tampereen messuilta ja minä intona virkkaamaan mattoa. Ilman ohjetta, kuinkas muuten...
Virkkasin ja virkkasin. Ketjuja, pylväitä, piilosilmukoita ja mitä niitä nyt onkaan.
Ensimmäisen kerran jälkeen purkaminen vähän huvitti.... Kolmannen kerran jälkeen aloin tuskailemaan, pitäisikö kaivaa netistä jokin ohje.
Mutta siinä se taas oli - minä kun en puhu samaa kieltä virkkausohjeiden kanssa. Ne suomentuvat mulle väärin tai koukku mun kädessä tekee jonkin virheliikkeen, jolloinka jokin silmukka onkin ihan toisenlainen kuin pitäisi.
Unohdin siis ohjeen etsimisen ja sinnikkäästi aloitin taas uudestaan.
Joka kerta tuloksena oli enemmän lierihattua muistuttava lärpäke kuin maton alku.
Onneksi hyvä ystäväni ja puotikumppanini Viipi lupasikin loihtia ihanan maton meille. Hän osaa sekä lukea ohjeita, että loihtia ihanuuksia omien näkemystensä mukaan - ja aina ne ovat ihania, persoonallisia mattoja ja Wirberryjä, lierihatuiksi niitä ei voisi kukaan edes kuvitella. Kiitos siis Viipi jo etukäteen! Tämä kerä suorastaan huutaa päästä osaaviin käsiisi, lukuisten purkutuomioiden jälkeen!!
Kun itsensä tuntee, itsensä myös hyväksyy.
Minä pysyn lestissäni ja jatkan kassien ompelua ja essujen suunnittelua... ilman kaavoja ja ohjeita, maailman parhailla persiljanpilkkomissaksilla farkkuja palastellen ja silmillä mittaillen...
Ja istahdan välillä pianolle, ilman nuotteja, kuinkas muuten - silloin tällöin viittelliset soinnut muistin tukena...
Elämä on sellaista :)
Ellis
Minä virkkaan mielelläni, mutta olen kamalan kärsimätön ohjeiden suhteen eli en lue ohjetta ja sävellän itse ja siitähän seuraa, että ei onnistu, kyllästyn, puran ja taas on lankaa korit ja kaapit täynnä ;) Tosin maton sain tehtyä muutaman purkamisen jälkeen valmiiksi, kun oikein sinnittelin. Uusi vyyhti odottaa, mutta en ole vielä uskaltanut aloittaa ;D
VastaaPoistaTytär yritti minulle opettaa isoäidin neliöitä ja eihän siitä mitään tullut....
VastaaPoistaEipä tule kassienkaan ompelemisesta mitään, mutta onneksi on henkilöitä jotka nämäkin touhut hallitsee...☺☺
Heh, kuule kyllä on munkin ohjeitten lukutaito soveltamisen ja oman säveltämisen varassa ;) Ja purettu on! Ehkäpä mummuni virkkuu- ja neulomisopeista on jäänyt kuitenkin jotain mieleen, kun valmistakin aina välillä vörkkiintyy. Oikein odotan, että pääsen mattoasi koukulla väkästämään, ihanan väristä kudetta! Toivottavasti mallitoiveesi ei ole kovin jämpti, luovat versiot onnistuvat täällä kutomossa näet huomattavasti paremmin ;)
VastaaPoistaMä neulon, farkkuile sinä!
Marjukka: Noin juuri niin se menee mullakin. Paitsi että se ohjeen lukuvaihe jää yleensä kokonaan väliin ja siirryn suoraan siihen säveltämiseen, josta ei sitten tule yhtään mitään...
VastaaPoistaOnnittelut sinulle valmiin maton johdosta :)) Varmasti se toinenkin onnistuu, saatpa nähdä.
Ehkä minäkin sisulla ja lukemattomilla purkamisilla voisin onnistua, mutta annan mieluummin periksi - tai sitten intohimo virkkuuseen ei vaan ole riittävän suuri...
Irmastiina: Ihanaa ja lohdullista kuulla, että muillekin käy noin :)) Mulla on ollut sellainen käsitys, että jokainen osaa virkata ainakin sen kuuluisan isoäidin neliön (paitsi minä). Yritin itse takuta ohjeen kanssa ja miettiä, mitä lyhenteet virkkauskielessä tarkoittaa... no, arvaahan sen ettei siitä mitään tullut :)
Viipi: Juu, kyllä se vörkkiintyy ihan toisella tapaa, kun koukku on sun käsissä :))
Mattotoive ei tosiaan ole mikään muu kuin justiinsa sellainen Wirberrymäisen söpö luova versio, pitsillä tai ilman :)
Mä jatkan farkkuilua, en koske kuteisiin - elleivät satu olla farkuista leikattuja...
Voi kiitos! Kiva kun joku muukin tunnustaa ettei maton virkkaaminen kerrassaan onnistu, minä olen kokenut samaa ;D
VastaaPoistaKai se pitäis muistaa että suutari pysyköön lestissään, HEH !
Riitta: Ihanaa... taas yksi kohtalotoveri - tervetuloa kerhoon :))
VastaaPoistaPari sanaa, vaikka lohduksi... Olen aivan samanlainen virkkaaja kuin sinä. Sitkeällä sisulla tein yhden ja ainoan virkatun mattoni, monen purkamisen ja oivaltamisen jälkeen, pylväillä ja sain sen jopa valmiiksi.
VastaaPoistaJos minä otan puikot käteen, on sylissäni aina virkkauksen perusopas, en näet ikinä muista, miten se pylväs tai puolipylväs menikään...
Tämä on elämää, näillä mennään ja onneksi sitä jaksaa aina vaan innostua kaikenlaisesta ;)
Intoa on siis monesti ikään kuin enempi kuin taitoa, mutta tuo kyky innostua onkin mielestäni ihmiselle yksi suurimpia ja merkittävimpiä taitoja!
Mainio kirjoitus, sai kyllä hymyn huulille! Kyllä mulla oikein nousi silmien eteen kuva farkkuröykkiöistä ja persiljanpilkkomissaksista ja kaikesta ihanasta muusta materiaalista, jota sulla noissa laukuissa on näkynyt:)
VastaaPoistaHyvä Mieli: Kiitos ihanista lohtusanoista :))
VastaaPoistaNiin totta, mitä sanoit... intoa on monesti enemmän kuin taitoa... mutta toisaalta taitaa se into olla kantava voima kaikenlaisessa puuhassa - oli sitten taitoa enemmän tai vähemmän :)) Hyvä me! Jatketaan yrittämistä ja innostumista :)
Elina: Voi Elina, jos näkisit mun ompeluhuoneen nyt. Se ei kestä päivänvaloa lainkaan, enkä tiedä, milloin saan sen siivottua... huh! Siellä tosiaan on ne kamalat farkkuröykkiöt mutta myös erään toisen projektin tiimoilta tavaraa kuin sekatavarakaupassa. Noh, onneksi kohta on joulu ovella ja on ihan pakko siivota :))