Pakenin tänne hetkeksi... tai pian voi käydä niin, että vatkaimet tarttuu mun tukkaan tai imuri nielaisee mut.
Ja ikkunanpesin ahdistelee mua tuossa pöydällä, se huutaa, että pari ikkunaa on edelleen pesemättä!
Mutta siis, täällä on meneillään työleiri ensi lauantain lakkiaisia odotellessa. Kun työelämä nielaisee ison osan aikaa ja omaa lomaa en voi tähän kiireisimpään aikaan oikein itselleni lunastaa, on tää meininki täällä vähän sellaista, että "tehdään sitten vaikka yöllä" :D
Mekot on hankittu, kakkupohjat pakkasessa, leivonta-asiat muutenkin plakkarissa (ihanat mummut <3), verhot pesty ja suurin osa ikkunoista, piha siistitty, servetit hankittu ja astiat laskettu. Niin ja pumpputermarit varattu. Ja ihana ystäväni kahvinkaatajaksi <3
Ihan kokoaikaiseksi työn orjaksi ei musta sentään olisi, ehdin tänään kauniin ja tuulisen sunnuntain kunniaksi kipaista etämiehen kanssa 25 km:n polkupyörälenkin. Vieläkin tuntuu jaloissa vastatuuleen poljetut ylämäet...
Ja on tässä yksi ihan mieluinen projektikin saatettu perille, ainakin välietappiinsa... nimittäin olen hukannut itsestäni 10 kiloa vuodenvaihteesta lähtien. Päämäärä tuli vastaan vaivihkaa viime perjantaina ja voi sitä riemua, kun tajusin, että tässä se nyt on!!!
Ihan yksin en sentään ole kilojen kanssa uurastanut, vaan mukana on kulkenut mahtava porukka, josta jo kerroinkin aiemmin täällä *kliks*. Mutta fiilis onnistumisesta on mahtava :D
Eikä tämä tähän jää, nyt alkaa se ylläpitovaihe... vaikka toisaalta, kun uudet ruokailutottumukset on tulleet jäädäkseen, niistä on tullut jo tapa, ei kai voi olla mahdotonta jatkaa samaa rataa?
Meillä muuten taitaa (yö)sauna olla lämmin. Suloisiin löylyihin on hyvä päättää sunnuntai...
Aurinkoa ja lämpöä viikkoonne!
Ellis
Onnea hienosta kilojenkaristusoperaatiosta! Itse sain muutama vuosi sitten saman puhdin päälle - 10 kiloa lähti, mutta valitettavasti ne ovat hiipineet takaisin ja tuntuu, että jäädäkseen.
VastaaPoistaLakkiaiset on ihana juhla - oikein hyvää alkuviikkoa sinne ja myös sitä juhlapäivää; toivottavasti säät ovat suosiollisia!
Kiitos Lady :) luulen, että tuo ylläpitovaihe voi olla haasteellinen... koitamme panostaa saman tiimin kanssa siihen, että kukaan ei lipsahtaisi!
PoistaMä myös tykkään lakkiaisista, niissä on jotenkin ihana tunnelma, kun norten elämä on edessä <3
Oon tilannut aurinkoa ensi lauantaiksi, toivottavasti mun tilaus on mennyt perille :))
Hienoa, hienoa...hienosti etenee teidän juhlajärjestelyt! Mä niin odotan sitten päivitystä teidän juhlista.
VastaaPoistaOnnea kympin pudotuksesta!
Kiitti Krisse :)
PoistaVarmasti tulee juhlapäivitystä... after party :)
Voi miten hienoa - onnea saavutuksen johdosta. Itse olen taas heittäytynyt raejuusto-näkkileipä-marja-dieetille ja koetan karistaa kiloja tässä kesän aikana - ei helppoa! Juhlaraporttia odottelemaan jään minäkin :) Masse lykke til !
VastaaPoistaKiitos :)) Tsemppiä sinnekin dieetin kanssa!
PoistaMahtavaa, hurjasti onnea tavoitteeseen pääsyn johdosta! Hei mullakin vielä muutama ikkuna pesemättä sekä monta rästihommaa odotaa tekijäänsä. Päätin kuitenkin olla stressaamatta, kyllä ne juhlat onnistuu vähemmälläkin siivouksella. Nyt vaan toivotaan kaunista kesäpäivää ensi lauantaille :) Mulla tänään ohjelmassa juhlakoltun metsästystä :D
VastaaPoistaKiitos! Ihanaa Anni, että sullakin vielä ikkunoita... :)) Mä lopetin myös stressaamisen.. ja aurinkoa odotellaan täälläkin :D
PoistaONNEA 10 kilon hukkaamisesta!!!!
VastaaPoistaMinulla hävinnyt 5 kiloa ja paljon enempää ei tarvitsekkaan, mutta MILLÄ pidän painon tässä...:))
Kiitos! Hienosti on hävinnyt sinullakin :) Sepä se, pysymään on saatava, uudelleen en moiseen urakkaan aio alkaa!
PoistaTsemppiä ja terkkuja ylioppilaalle! Hyvää säätä on tosiaan tilattu täältäkin suunnasta, ei ole kivaa jos lakki kastuu sateessa.
VastaaPoistat. toinen lauantain lakitettava
Kiitos ja terkut menee! Ja onnea ihan hurjasti sullekin sinne valkolakin johdosta!!! Mukavaa juhlapäivää, aurinkoa on ainakin luvattu :)
PoistaIhanaa juhlapäivää, jossa uurastus (ennenkaikkea nuoren :)) palkitaan! Mutta onhan se myös äidille iso askel. Hyviä säitä odotellessa..
VastaaPoistaIhania juhlia sinne! Onneksi juhlan ja tunnelman tekevät ennen kaikkea ihmiset ja yhdessäolo, kaunis sää ja puhtaat ikkunat ovat plussaa. Täälläkin kilojen karistus menossa, kesän hiipiminen herättää aina halun jättää itsestään lenkkipoluille muutakin kuin askeltenjäljet. Aurinkoa!
VastaaPoistaKiitos Elina! Just noin, tunnelma tulee kyllä ihan muusta kuin siitä, miten hyvin nurkat kiiltää... :)
PoistaTsemppiä lenkkipoluille ja aurinkoa sinne kans!
Noissa kuvissa on niin just kaikki kohdallaan - kevätkesä!
VastaaPoistaKevyet onnit lähteneistä kiloista! Loppujen lopuksi tulosta on tullut sit kuitenkin aikas rytinällä. Kyllä sä saat homman pidettyä hallussa ja jos jossain kohti meinaa ruveta kertymään, niin tiedät reseptin, jolla pääset taas ruotuun ;)
Juhlavalmistelut kuullostavat olevan kovasti mallillaan, hyvä te!!! Arvaas vaan, kuka odottaa jälkikaffetteluja aikas kovasti ;D
Jee, kiitos sis! Noh, tässä juhlavalmistelut on kyllä joka toinen ilta niin vaiheessa, että... mutta kaipa se siitä :))
PoistaKyllä täälläkin odotellaan kovasti myös niitä jälkikaffeita :D Palataan aikatauluasioihin viimeistään viikonloppuna :)
Tsemppiä - varmasti just kiireisin aika töissä menossa, vaan yritähän vähän delegoidakin hommia:) Onnea ylioppilaan äidille - on se vaan varmaan aika liikuttava hetki nähdä valkolakkipäinen lapsi :)
VastaaPoistaKiitti Peppi :) Oonkin saanut hyvin delegoitua kaikki kevätjuhliin liittyvät jutut! Mulla itseasiassa enää neljä päivää töitä... lauantaina menen sitten nauttimaan oman lapsen juhlasta <3
PoistaJa voipi olla, että nenäliinaakin tarvitaan...
Kohta jo kesäloma ...ihanaa ja aurinkoista juhlahetkeä teille <3
VastaaPoistaJa onnittelut karisseista kiloista,hienosti tehty...itse taistelen ensimmäisen 5 kg kanssa!
Kiitos Kirsikka <3
PoistaTsempit sinnekin kilotaistoon :)
Puhdetta ja puhinaa sinne, ja kesäkelejä totta kai!
VastaaPoistaKiitos :) Kesäkelit tilattu, toivottavasti toimittavat oikeana päivänä :))
PoistaKyllä olet ollut kiireinen! Meillä on myös naapurissa lauantaina juhlat ja sivusta seurailen tuota työn määrää ( meillä se on edessä kahdenvuiden päästä, jos kaikki menee hyvin).
VastaaPoistaJa upeeta tuo kymmenen kilon hukkaaminen!!!
Kirjoittelen kuulumisia enempi sähköpostiin.
Vähä stressistä viikkoa ja ihania juhlia <3
Kiitti Saila :) Täytyy sanoa, että tämän viikon jälkeen alkava loma tulee kyllä tarpeeseen... Sitä odotellessa ;)
PoistaJa kiva, kirjoitellaan puolin ja toisin, kivaa viikkoa sinnekin!
hi my dear!
VastaaPoistawould you want to follow each other?
and i wanted to invite you to participate in my new giveaway!
you can win a steve madden bag in neon green:
strangeness-and-charms.com/2013/05/giveaway-stylefruits.html
also check out my blogpresentation campaign:
strangeness-and-charms.com/2013/05/the-best-of-blogs-june.html
x
dahi ♥
Hi, thanks for visiting here ;)
PoistaOnnea sankarille ja toivottavasti kaikki sujunut sutjakkaasti. Tätllä työleiri alkaa nyt kun loma alkoi, ikkunat siis pesemättä ja puoli kämppää nurin niskoin, joten tekemistä riittää, vaan ompa koko kesä aikaa. Aurinkoista viikonlopun jatkoa, kirjoittele juhlakuulumisia, kun jakselet :)
VastaaPoistaKiitos Sarppu :)
PoistaToivotaan, että aurinkoa riittää koko kesälle. Juhlakuulumiset on tulollaan...