Taidenäyttelyssä

Olen eilen ja tänään ollut katsomassa uskomatonta taidenäyttelyä. Menin alunperin ihan muita syitä varten paikan päälle, mutta hokasin jossain vaiheessa, missä olen.

Tilaisuus ei maksanut mitään. Siellä ei ollut jonoja, eikä melua. Auton sai hyvin parkkiin ja jo auton ikkunasta saattoi nähdä enimmäiset teokset.
Ei siellä myöskään ollut shampanjatarjoilua, mutta ei se haitannut.
Henkilökunta oli jossain, tai sitten en vaan huomannut sitä. Sekään ei haitannut lainkaan - päinvastoin.
Viivyin näyttelyssä kauan, mutta onneksi kukaan ei tullut hätistelemään pois. Aukioloaikoja en huomannut lukevan missään, ehkeipä niitäkään ollut.

Missään en myöskään huomannut kylttiä, että valokuvia ei saisi ottaa. Niinpä annoin kameran (kännykän tällä kertaa) laulaa.
Tässä muutama teos, joita kuvasin.

Arvaattekin jo, mikä taidenäyttely? Omia havaintoja ja kuvia kotiseudulta, mökkitien varrelta ja omista nurkista. Luojan luomia taideteoksia. Luonnon omia asetelmia.
Ojanpientareet, jotka hämmästyttävät vuosi toisensa jälkeen.
Tummassa kuusikossa kirkkaan vihreät ketunleivät.
Auringon välke vedessä.
Tuhannet ja taas tuhannet lupiinit, koiranputket, leinikit, juhannuskukat ja kaikki muut.
Tänään huomasin vanhan sammaloituneen kannon, jonka päällä huojui joukko hiljaisia vanamoita.

Onneksi ei ole ollut kiirettä, on ollut aikaa pysähtyä taiteen äärelle.
Jos olisin ehtinyt, olisin saanut napattua kuvaan myös kuusi pientä, suloista supikoiranpentua mökkitieltä. Kohtaaminen oli lyhyt, mutta vaikuttava. Hetkeksi kaikki seisahtui, pennut tuskin räpäyttivät silmiään, mutta jo seuraavassa hetkessä ei näkynyt muuta kuin heiluvat heinänkorret.

Kun pysähtyy, voi nähdä ihmeellisiä asioita. Melkein yhtä ihmeellisiä ja salaperäisiä kuin Mona Lisa Louvressa. 

Kesä <3

Ellis

(Kaikki kuvat omia insta-otoksia menneen viikon varrelta, useimmat eilen ja tänään.)