Koti

Minulla on vanha ruskea ulko-ovi, jossa on retrovihreät lasi-ikkunat. Sen takana pieni tuulikaappi, jossa tulee vastaan tuttu tuoksu. Kenkiä voi olla hujan hajan, mutta niiden yli pääsee kätevästi hyppäämällä, jos ei viitsi nostaa niitä samantien hyllyyn.

Minulla on tassuamme, puusauna, retrokeittiö ja länsisiipi. Ikioma rautapäätyinen sänky, jossa on lempilakanat, oma tyyny ja maailman parhaat yöunet. Ompeluhuone, jonka lattialle eriväriset langanpätkät kirjovat hauskoja kuvioita, kunnes joutuvat imurin kitaan. Aivan liian harvoin.

Puutarha on rehevä ja villiintynyt, täynnä hyviä piilopaikkoja ja sopivasti isoja, vanhoja puita. Puut ovat asuneet täällä paljon kauemmin kuin minä, siksi tykkään niistä ja toivon niille pitkää ikää. Etenkin  isolehtisille jalaville, joiden lehtiä kiroan syksyllä harava kädessä ja iäkkäälle tammelle, joka heiluttaa vanhaa oksistoaan tuulisella säällä ja jonka uumenissa oravat juoksevat kilpaa.

Minulla on koti.
Ei ihan aina juuri koskaan viimeisen päälle tip top, mutta se on silti koti. Paikka, joka mahdollistaa kotiinpaluut - milloin mistäkin. Pyykkinarut, joissa kuivattaa pyykit. Laatikko, josta hakea posti. Oma osoite ja oma avain. Koti.

Mietin niitä miljoonia, jotka ovat joutuneet jättämään oman kotinsa, syystä tai toisesta. Kuten äitini aikanaan, ollessaan viisivuotias. Hän ei lopulta koskaan päässyt palaamaan omaan kotiinsa, vaikka välirauhan jälkeen käymään pääsikin. Koti jäi rajan taakse sodan jälkeen. Sieltä lähti äiti oman äitinsä,  kahden sisarensa ja Mari-lehmän kanssa. Viisi urheaa naista, lehmä mukaan lukien. He lähtivät yöllä, kulkivat ojia pitkin juna-asemalle, josta alkoi matka kohti tuntematonta. Äiti muistaa pitkän junamatkan ja märät huopikkaat.
Näin pilkahduksen ruskeaa hirsitaloa vanhassa valokuvassa. Juhannusruusut kukkivat talon seinustalla.
Ehkä siitä sai kodin joku muu? Joku, joka piti huolen äidiltä sinne jääneistä leluista ja tavaroista.
Äidin kävi hyvin. Hän sai uuden kodin, juuret juurtuivat, elämä alkoi ja kaikki järjestyi.
Siitä syystä minäkin saan olla täällä. <3

Viime viikkojen ja päivien uutisista hämmentyneenä ja huolestuneenakin, yhtäkkiä, tänä aurinkoisena sunnuntaina, olen täynnä kiitollisuutta siitä, että minulla on koti. Hellan ääressä jauhelihaa paistaessa ja pala kurkussa päivittelen rehjaantuneita keittiön kaapistojani ja ajattelen, mitä siitä.. se on kuitenkin kelpo keittiö ja tiedän, mistä laatikosta löytyvät ne kauneimmat puurolusikat.

Jos voisin, soisin kaikille kodin. Tutut narinat jalkojen alle. Avaimen kaulaan. Oven, jonka voi painaa perässään kiinni.
Kodin tunteen, lähelle omia juuriaan - tai kaukana omistaan, mutta niin, että oven sulkiessaan voi kokea olevansa turvassa.


Ellis