keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ruusu omenapuussa eli helppoa talvitaidetta

Puolenviikon raikkaat pakkasterkut!

Tulin pikaiseen vinkkaamaan kauniista ja helppotekoisesta pihamaan sulostuttajasta. Tämän tekemiseen tai ainakin onnistumiseen tarvitset mielellään kipakan pakkassään - tai tilavan pakastimen. ;)
Me väkersimme näitä eilen koulun taidekerhossa, kukat saimme paikalliselta kukkakauppiaalta - kiitos Taina!





Tarvitset:

* tyhjän maitopurkin tai vastaavan
* kukan
* vettä
* rautalankaa




Tee näin:

1.Huuhtele maitopurkki ja avaa se yläpäästään kokonaan.

2 Hyödynnä tähän esim. parhaat päivänsä nähnyt kukkakimppu, valitse yksi kukka ja katkaise se sopivan mittaiseksi niin, että se on hiukan maitopurkkia lyhyempi.

3.Työnnä kukka maitopurkin sisälle varsi edellä.

4. Ota pätkä rautalankaa (mä käytin ns. kukkatikkuja), pujota se maitopurkin yläosasta kahden kulman läpi ja kiinnitä päät ylhäällä yhteen niin, että rautalangasta muodostuu rengas. Rautalangan avulla kukka pysyy purkin pohjassa, eikä pulpahda veden takia pinnalle ja toisaalta saat siitä myös oivallisen kanto- ja ripustuskahvan.

5. Täytä lopuksi purkki vedellä niin, että kukka peittyy kokonaan ja rautalankarenkaan alaosa jää myös veden alle.

6. Vie purkki varovasti ulos jäätymään.

7. Kun vesi on jäätynyt kokonaan, revi purkki pois... alta paljastuu kaunis kukkakoriste, jonka voit ripustaa lyhtykoukkuun tai vaikka omenapuuhun <3




Meillä töissä näitä olikin toistakymmentä jäätymässä viime yönä. Näin kovalla pakkasella se riitti - aamulla meillä oli ruusukoristeet valmiina umpijäässä. Kivoja kotiin viemisiä, jotka on helppo kuljettaa kahvasta kantamalla.
Yksi huono puolikin näistä kyllä löytyi... kuulemma tuppaavat sulamaan kevään korvalla :D
Mutta siihenkin pulmaan eräällä neuvokkaalla pikkuoppilaalla oli kyllä jo ratkaisu valmiina: pannaan pakastimeen!

Jos pakkaset jatkuvat, tämmöinen voisi olla kiva ystävänpäivätervehdys puutarhan hoitoon hurahtaneelle ystävälle <3

Ellis

15 kommenttia:

  1. Ihanat jääkukat! Minä tein joskus ruusulyhdyn kakku-rengasvuuassa. Sen keskellä voi polttaa kynttilää. Nyt ei ole ruusuja tai muitakaan kukkia, mutta pihalta voisi kerätä lehtikuusen käpyoksia, ruusunkiulukoita tai lepän norkkoja... Piristävää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat <3.

    Oon tässä miettinyt, että pakkasesta ei enää olis niin väliksi, kun ei ole luntakaan, että vois edes hiihtää, mutta nytpä taidan pakastella puolikuntoiset tulppaanit ja ripustaa kipinkapin oksalle, koska sillä keinoin alkaa yleensä välittömästi lämpimät kelit :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Olihan tätä heti pakko kokeilla kun nuupahtanut tulppanikimppuni oli menossa roskikseen. Sieltä pelastin muutaman kukan jotka jäädytin. Kauniit koristeet tuli. Ihanaa kun viikonloppu lähestyy. Toivottavasti saadaan silloinkin nauttia auringosta!

    VastaaPoista
  4. Kaunis!
    Tänään kuopusta kun hain päiväkodista, kotiin saatiin vastaava koriste. Jään sisälle oli lapsi saanut metsäretkeltä löytämänsä aarteen jäädyttää, kävyn. :)
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kauniita ovat!
    Meilläkin oli nyt niin kylmä, että sain tehtyä jäätaidetta ja sepäs onkin hauskaa!

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  6. Superihania! Ja loistoidea tuo maitotölkki niin pysyy kukat pystyssä! :)

    VastaaPoista
  7. Nämä jääjutut on niin ihania. Olen tehnyt itsekin muutamia blogiin, mutta tänä talvena en meinaa vaan pysyä oikeassa tahdissa pakkasten ja leutojen säiden suhteen...pystymalliin käytin itse niitä pyöreitä jugurttiämpäreitä ja aika hauskoja tuli.

    VastaaPoista
  8. On kauniita! Ajattelin, että voisiko tulppaneista saada samanlaiset jäädytettyä? Huomenna tulee blogiini arvonta, joten käy vierailulla.

    VastaaPoista
  9. Minäkin olen jäädyttänyt käpyjä, mutta ruusuidea on uusi ja kokeilemisen arvoinen. Kiva ja ekologinen ystävänpäivätervehdys<3

    VastaaPoista
  10. Kaunista <3! Täytyykin laittaa muutama kukka jäätymään samantien :D.

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita!
    Hyvää ystävänpäivää!❤

    VastaaPoista