Jo Helmiinan rappusilla iskin silmäni värikkäisiin syklaameihin. Kauniita pikku krysanteemejakin oli kivannäköisessa puulaatikossa kuistilla, mutta mielessäni jo näin syklaamin kopassa. Helmiinasta mukaan pääsi vielä pieni, muhkurainen koristekurpitsa, omanlainen väriläiskä sekin. Ja jotenkin sympaattinen elementti tuossa pienessä homemade-istutuksessa.
Vanhoja astioita, koreja ja koristeita kannattaa hyödyntää kukka-asetelmissa ja -istutuksissa. On kiva saada kuitenkin mukaan vähän tuoretta ja kaunista kukkakaupasta. Nätin asetelman voi loihtia niin, että se sopii jokaisen kukkarolle. Jo pienelläkin kukalla ja muutaman euron panostuksella saa kaunista. Muutamaa euroa enempää eivät nämä minunkaan tämänkertaiset ostokset maksaneet. Jos ei halua tai ehdi askarrella itse, ainahan voi myös tehdä niin, että vie kukkakauppaan oman astian, johon antaa ammattilaisen koota asetelman mieleisistään kukista ja aineksista. Ja valmiitakin taidokkaasti tehtyjä asetelmia on tarjolla. Mä tykkään tehdä ja käyttää omiakin aineksia, mutta mielelläni haluan mukaan "oikean" kukkasen, joten niinpä yhdistän tähän pienen ja mieluisan visiitin Helmiinaan.
Ja nyt mun itse asiassa tekee mieli mennä hakemaan vielä yksi sellainen pieni krysanteemi... :D
Tämmöinen meillä nyt nököttää ulko-oven vieressä vanhalla tuolilla. Welcome home! <3
Ellis
Onpa ihana :)
VastaaPoistaKiitos Nelli :)
PoistaKiitos Nelli :)
PoistaKaunis! Syklaamit ovat upeita, mutta minä en saa niitä pysymään hengissä. Rakastan rakennella portaiden pieleen kauniita kukka-asetelmia vuodenaikojen vaihtuessa. Koristele ääni kaipaavat kun jo seurakseen syyskukkia. Koristekurpitsat ovat ihania ja tuovat juurikin sen toivotun väriläiskän syksyn pimeyteen. Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
VastaaPoistaEi pitänyt mistään äänistä kirjoitella :) piti laittaa koristeheinät! Voi tätä kännykällä kirjoittelua, tarkkana saa olla....
PoistaHih, näitä joskus sattuu, näppihäiriöitä :)
PoistaSaa nähdä, kauanko tuo syklaami mulla kestää - sain kyllä kukkakaupan "tädiltä" hyvän kasteluvinkin: ei mielellään suoraan juurelle, vaan ruukun reunaan. Kokeillaan ;)
Kivaa viikonloppua sinnekin!
Ai kun on nättiä <3 Kiitos muuten syklaamin kasteluvinkistä!
VastaaPoistaKiitos <3 juu, oli mullekin ihan uusi vinkki. Vaikka kai mä tämän(kin) onnistun loppujen lopuksi saamaan hengiltä... ;)
Poista