sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Raparperi-jäätelöpiirakka

Heissan!

Tulin pikaisesti jakamaan sunnuntaireseptin ihanaan piirakkaan - tämä on raparperi-jäätelöpiirakka, joka kruunaantuu ihanasti tuoreilla mansikoilla - ilmankin toimii, jos mansikoita ei ole just sillä siunaamalla saatavilla ;)




Tämä ohje tuli kerran kokeiltua ja sen jälkeen se onkin jäänyt kestosuosikiksi raparperin kanssa.
Ohje vaikuttaa äkkiseltään hiukan monimutkaiselta, mutta vakuutan, että sitä se ei ole, kun tämmöinenkin sunnuntaileipuri onnistuu siinä kerta toisensa jälkeen.

Tässä piirakassa uuniin menee vain pohja. Raparperista keitetään kompotti (hilloke tai mikä lie se oikeammin onkaan?), mutta se on tosi nopeaa ja helppoa.





RAPARPERIKOMPOTTI

500g tuoretta raparperia
1 dl sokeria
1/2 tl kanelia

Minä keitin kompotin jo edellisenä iltana. Hain kasvimaalta muutaman hyvän kokoisen varren, kuorin ja paloittelin kattilaan ja keitin noin 5 min. sokerin kanssa, kunnes raparperit olivat hajonneet. Sitten maustoin valmiin kompotin kanelilla ja jätin jäähtymään. That's it!

POHJA

100g voita
1,5 dl vahnäjauhoja (grahamjauhotkin käy)
1 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
2 kananmunaa

Sulata rasva, jäähdytä vähän ja lisää siihen toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Lisää sitten yksitellen munat ja sekoita.
Levitä taikina pyöreään piirakkavuokaan ja paista 175° uunin keskitasolla noin 15 min.

Levitä kompotti paistetun ja jäähtyneen piirakkapohjan päälle, lusikoi päälle vaniljajäätelöä.
Koristele tuoreilla mansikoilla ja kinuskikastikkeella (mulla ei ollut tällä kertaa).




Tätä piirakkaa voi mielin määrin varioida pohjan suhteen, samoin kuin päällysteiden. Varmaan yhtä hyvin toimii vaniljakastikkeen kanssa kuin jäätelöllä.

Ohje on peräisin kesän 2012 Pirkasta.





Kesäterkut Elmalta mielipuuhansa parista  :D

Ellis






10 kommenttia:

  1. Nami, kiitos ohjeesta! :)
    Ihana kuva Elmasta,terqui hänellekin! <3 <3

    VastaaPoista
  2. Namskis, varmasti superhyvää!

    VastaaPoista
  3. Tuotapa kokeilen hetimiten! Halit ja terkut pistolapion varresta, oon yrittänyt selättää yhtä rikkaruohorupeamaa, mut tuota juurta riittää ja jatkuuuuuu...

    VastaaPoista
  4. Oi, mitä herkkua ja kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  5. Kivan tuntuinen resepti - kiitos:) Elman tavoin kahlailu on Hugokin lemppari kesäpuuhaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä <3 Joo, Elma ei myöskään pelkää kastaa jalkojaan veteen, sinne se ampaisee hetimiten.

      Poista