Kanakeittoa Korkeasaaressa

Tapahtui tiistaina:

Klo 6.00:    Lapsi herää virkeänä, eikä saa enää unta. Hän pukeutuu ja pakkaa reppunsa valmiiksi ja  ryhtyy odottamaan.


Klo 7.10:    Lapsi säntää huoneeseeni, koska en ole vielä noussut, vaikka kelloni soitti jo kymmenen minuuttia sitten. Yritän avata silmiäni, en vaan millään jaksaisi vielä.


Klo 8.00:    Kahvi läikkyy kupissa ja ripsiväriputkilo lentää lattialle, kun koitan huitaista hyttystä.      Puurot on jo syöty ja lapsi on päivän ensimmäisillä päikkäreillä sohvalla, reppu selässään.


Klo 9.00:    Lapsi seisoo kengät jalassaan tuulikaapissa ja odottaa. Oltiin sovittu, että lähdetään tähän  aikaan. Minä en ole todellakaan vielä valmis. Kiehautan edellisen illan tulista thaikanakeittoa termospulloon, juoksen kastelemaan kukkia ja etsin puhelimen laturia.                           


Klo 9.25:    Istun vihdoin ratin takana ja käynnistän auton.  Lapsi on jo turvavöissä ja matka alkaa.    Molemmilla on hymy herkässä, hymykuopat ilmestyvät samaan paikkaan.


Klo 9.45:    Käännymme isolle tielle, laitan aurinkolasit nenälle ja huokaan tyytyväisenä. Näin tämä  aina menee, kun on jotain jännää tiedossa, lapset on ikuisesti lapsia. Tämäkin keskimmäinen, ikää 24 vuotta.

Sain houkuteltua savolaistuneen keskimmäisen Kuopiosta pienelle reissulle mukaan Helsinkiin, vessanpöntön hakureissulle - matka olisi virkistystä puolin ja toisin, eikä tarvitsisi ajaa yksin.
Hän lähtikin mielellään ja esitti toiveen, että käymme Korkeasaaressa. Ajattelin, että sen kokeminen reilun 20 vuoden tauon jälkeen ja reilun 20-vuotiaan lapsen kanssa olisi uudenlainen kokemus.
Niin se olikin. Pelkästään positiivisessa mielessä. <3

Pääsimme perille yhden kahvipaussin ja vain yhden vikaan ajamisen (Itäkeskuksessa) jälkeen.
Mustikkamaan parkkipaikalla meinasimme tukehtua nauruun ja kanakeittoon, kun sitä ei ensin meinannut tulla termospullosta lainkaan ja sitten lopulta liemen sekaan tipahti yksi ainoa herne keskimmäisen lautaselle. Sattumat olivat jääneet pohjalle jumiin. Olin keittänyt edellisenä iltana tulista thaikanakeittoa, jolla hankimme ähkyt, mutta koska sitä jäi sopivasti,  ajattelimme ottaa lopun seuraavana päivänä termariin lounasevääksi.
Hyvä ajatus, jos vain olisin älynnyt pakata mukaan kunnon kulhot. Löperöt ja muka syvät pahvilautaset eivät pidätelleet keittoa, vaan hervottomassa naurukohtauksessa keiton liemi virtasi lautasen kulmasta tietysti auton keskikonsolille ja vähän muuallekin. Naurua vaan tuli ja tuli, se pärskähteli, kupli ja pulppusi ja sitä mukaa keittolautanen vajeni ja tilanteelle ei juuri voinut mitään sillä hetkellä. Kun lopulta kouristuksenomainen käkätys ja hohotus laantui, rauhoituimme ja saimme lounastettua ja siistittyä silmämeikit poskilta.

Vesipullokin tuli tarpeeseen - sillä sai putsattua autosta suurimman osan kanakeitosta tuoreeltaan. Enää autossa ei juurikaan tuoksu thaikioskille ja chilille. Ei ehkä sittenkään tarvita wunderbaumia!

Ja kuka käski ruokailla autossa???

Korkeasaari antoi parastaan, niinkuin Helsinki muutenkin. Harvoin kun käy, tuntuu se yhtä eksoottiselta kuin tulinen soppa autossa.

Iltapäivän päätteeksi päädyimme esikoisen ja vävypojan luo, josta ilta jatkui porukalla mukavissa merkeissä kaupungin hulinaan. Kaisaniemen Helsinki-päivän konsertti ja lämmin tunnelma terassilla olivat kuin piste iin päällä.

Kun illan hämärtyessa kannoimme wc-pyttyä vävypojan kanssa autoni takakonttiin, ehdin ajatella, että jos tätäkin päivää olisi jokin piilokamera seurannut, olisi siitä välittynyt katsojille aika eriskummallinen tarina. Ja yksi hullunkurinen perhe.

Niin, meille on siis tulossa pienimuotoinen vessaremontti. Siitä lisää toisen kerran..

Leppoisaa kesätunnelmaa ja kauniita unia!

Ellis