Let me tell you

Kevät.

Menemistä, tulemista, järjesteltävää, siivousta, kesän odotelua, malttamattomuutta, keskeneräisyyttä.

Eräänä päivänä sitä vaan herää jostain kumman talvihorroksesta. Alkaa katsella ympärilleen, vähän ihmeissäänkin, miten on tullutkin haalineeksi tavaraa niin paljon, että sen kiertoon laittaminen ja järkevä hävittäminen tuntuu vievän ikuisuuden. Ehkä juuri siksi hetkeen pitää tarttua nyt heti. Siihen tarpeeseen karsia ja vähentää, selkiyttää. Siltikin, veikkaan, jää vielä paljon jäljelle kaikkea kivaa ja kaunista, jota voi sopivassa määrin ripotella ympärilleen. 

Tekemistä on niin paljon, ettei tiedä, mihin tarttuisi ensiksi. Kuulostaako tutulta?

En osaa päättää, aloitanko raivauksen työhuoneesta vai jostain toisaalta. Keittiön kaapit on jotenkin vahingossa tullut käytyä läpi lähiviikkojen aikana, joten en keksi enää yhtään tekosyytä olla aloittamatta raivausta muualla huushollissa. 

Käyn pöyhäsemässä yhden kasan tuolta ja toisen täältä. Lopulta täällä näyttää siltä kuin joka huoneessa olisi käynnissä jonkin asteinen sotatila. No, ainakin homma on saatu käyntiin. Itseasiassa, ensimmäiset lastit on jo kannettu ulos talosta. Roskiin, auton takakonttiin, autotalliin (sitä ei saa sanoa ääneen, autotalliin ei ehdottomasti saa kasata enää yhtään mitään, se pitäisi kuulemma tyhjätä tulevaa moporemppaa varten...).

Ikkunat huutavat rättiä, kukat (ne kaksi kituvaa) kaipaisivat jotain vettä väkevämpää ja ohran siemenet odottavat istuttamista pääsiäiseksi.

Ja entäs mun uusin hankinta... kevätesikko? Olen sen tosiasian edessä, että oon onnistunut kolmessa vuorokaudessa tappamaan perjantaina ostamani esikon. Ennätys?

Liikaa vettä? Liian vähän vettä? Ehkä se traumatisoitui jo autossa matkalla kotiin, jos päästin vahingossa muutaman ruman sanan liikenteessä? Tai nauroin liian kovaa puhelimeen? 

Annan sille vielä vähän vettä ja yhden mahdollisuuden. Sitten luovutan, enkä ikinä koskaan osta minkäänlaista kevätesikkoa. Piste. 

Viime viikolla tein visiitin ihanan ystäväni luo. Hän oli noin vuosi sitten bongannut face-sivultani valokuvan keskimmäisestä ja koirasta. Kuvassa neitokainen on vielä kovasti punatukkainen ja loihtinut kasvoilleen meikin elokuvasta Blackswan. Lahjakas ystäväni soitti ja kysyi, saisiko hän maalata taulun valokuvasta ja luvan saatuaan alkoikin työstämään maalausta. Se oli ollut hauska projekti toteuttaa ja se näkyy kyllä upeasta lopputuloksestakin.

Kesäkuun alussa saimme keskimmäisen kanssa kutsun näyttelyyn, jossa ihailimme tämän maalauksen lisäksi myös ison joukon muita upeita töitä. Nyt taulu on matkannut meille ja niin mielelläni kuin pitäisinkin taulun itse, se päätyy mitä ihanimmaksi ja persoonallisimmaksi syntympäivälahjaksi tyttärelle. Ihana muisto ajasta aikuistumisen kynnyksellä. Kiitos vielä Jaana <3

Eilen sain raivauspuuskassa omallekin seinälle yhden maalauksen. Muutamien eurojen huutokauppalöytö muutaman vuoden takaa. Maalaus on arviolta 50-60 -luvulta ja kuvaa pariisilaista katunäkymää (tai niin mä olen päättänyt, että se on Pariisista - seinässä oleva mainosteksti "monique"ainakin viittaa Ranskaan...).
Tykkään taulun tunnelmasta ja vähän rapistuneesta lookista. Meinasin kehystyttää sen, mutta sain vinkkejä, että koska pingotusnaulatkin näkyvät, se kannattaa jättää just noin boheemin näköiseksi, kuin se nyt on.

Tämmöistä tänne. Maanantai-ilta alkaa kääntyä myöhäiseen päin, taivaalta tulee rättejä ja minä taidan hivuttautua sohvalle elokuvan pariin.

Kivaa maaliskuista viikkoa, ystävät!

Ellis