sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Rakas Joulupukki

Rakas Joulupukki,

Ellis täällä taas. Olen ajatellut sinua, vaikken ole vielä ehtinyt kirjoittaa. En ole ehtinyt kovin paljon muutakaan, kun minusta tuntuu, että sisäinen kelloni käy ihan eri aikaa kuin tuo keittiön seinällä oleva.




Ajattelin nyt kuitenkin kertoa, että olen ollut (taas) tavattoman kiltti. Ainoastaan kiroilen edelleen autossa työmatkalla ja enimmäkseen aamuisin. Niin että iltapäivisin sitäkään ei juuri tapahdu.
Ja ihan tosi tosi harvoin silloin, jos puukoppa kaatuu varpaille. Ja eihän sellaista joka viikko päivä tapahdu.



Olen koittanut olla ahkera. Olen levitellyt joulutarvikkeita ympäri kotia ja nyt näyttää siltä, että ne pikkuhiljaa löytävät mieleisiään paikkoja. Sinähän tiedät, että tykkään perinteistä, joten puin keittiön tuolien päälle taas pitkästä aikaa nuo vanhoista tyynyliinoista ompelemani huput. Niin puhtaat ja valkoiset ovat, kun ne toissakesänä pesin.




 Joulukuusenkin kävimme jo var.. valitsemassa. Se on upea! Ajattelin laittaa sen tänä vuonna takkahuoneeseen olohuoneen sijaan. Siitä se kierrättyy sopivasti leivinuuniin joulun jälkeen. Meillä kun tykätään kierrättää. Paitsi imuria ei aina ole niin kiva kierrättää huushollissa - siksikin kuusi on hyvä jättää takkahuoneeseen, neulasia ei ehdi tippua matkalla niin paljoa.




Olen muuten tullut siihen tulokseen, että en tarvitse lahjaksi yhtään uutta tavaraa. Toivon vain rauhallisia ja kauniita päiviä, ylikypsää joulukinkkua, suuren laatikon suklaata täyteläistä punaviiniä ja maailmanrauhaa. No... jos nyt jotain pitäisi toivoa, kustannussopimus kirjoittamaani lastenkirjaan ei olisi ollenkaan huono lahja. ;)




Ai niin, meille on muuttanut uusi asukas. Se on mummulan vanha sininen sohva, joka köllöttää tuossa eteisessä. Kuvassa se kyllä vielä on keittiössä, johon se ensin yritti asettua, mutta ei sitten kuitenkaan viihtynyt.
Sohva on kyllä ihana <3 Voit vaikka oikaista siihen nokosille aattoiltana, kun poikkeat. Raskas taakka painaa selkää, jos vanhat merkit pitävät paikkansa?




Täällä me odotellaan, käy kiireisimmät ensin, meille voit poiketa myöhemmälläkin.
Hyvää joulua ja kauniita unia <3

Ellis



7 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus taas ☺
    Lepposaa joulunodotusta sinne ❤

    VastaaPoista
  2. Sieltä huokuu oikeanlainen joulutunnelma. Mitäpä sitä tässä iässä enää muuta toivoo, kun rauhaa, rakkautta, suklaata ja sitä täyteläistä viiniä :) Odotan kovasti jo pyhiä ja rauhoittumista. Syksy on ollut varsin kiireinen ja muutama lomapäivä tulee kyllä tarpeeseen. Ihana puusohva! Jotain tuollaista haeskelen meidän kesäkotiin. Pitäähän sitä ihmisellä haaveita olla. Ihanaa joulunaikaa sinne Ellis!

    VastaaPoista
  3. Tuollaisesta kirjeestä pukki takuulla tykkää ja koska hän tulee teille viimeiseksi, niin ehtii varmaan hänkin istahtaa hetkeksi ja nauttimaan lasillisen punaviiniä.
    Oikein leppoisaa ja onnellista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana kirjoitus! Aika tuntuu olevan kortilla ja olen huomannut saman ilmiön, että kello kulkee ihan eri tahtia kuin minä.
    Käyn mitä ilmeisimmin liian hitaalla, mutta hitaasti hyvä tulee, ennemmin tai myöhemmin ;)
    Leppoisaa ja lämmintä jouluntunnelmaa sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
  5. Voi toivottavasti tuo lastenkirjaan liittyvä haaveesi toteutuu ♥♥♥ Sinulla on juuri ne taidot, joita tarvitaan sekä kirjan kirjoittamiseen että kuvittamiseen :)
    Ihanaista jouluviikkoa sinne ♥

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus. Mullakin taitaa olla eri kellot kuin muilla =).

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanat! <3
    Meillä kävi hyvä pukki. Oltiin kai oltu aika kilttejä... ;)
    Onneksi kellotkin ovat jo rauhoittuneet - ja päivät himpan verran pidentyneet.

    VastaaPoista